Jos Suomen festarit ovat käyneet sinulle liian pieniksi, nappaa tästä vinkit Euroopan massiivisimmille festareille. Osa jättiläisistä myydään loppuun minuuteissa, joten voit vilkuilla juttua myös ensi vuotta silmällä pitäen.

Glastonbury, Pilton Englanti 22. – 26.6.

Hollannin Pinkpopin ja Turun Ruisrockin jälkeen maailman vanhin rockfestivaali Glastonburyn juuret juontavat vuoteen 1970, jolloin farmari Michael Eavis järjesti tapahtuman ensimmäistä kertaa. Eavis on nähnyt festivaalinsa kasvavan pienestä hippitapahtumasta viihdespektaakkeliksi, jossa musiikkimaailman kärkinimien lisäksi esiintyvät myös lukuisat sirkustaiteilijat, koomikot ja kabareetähdet. Festari on loppuunmyyty, eikä ihme: tänä vuonna Glastonburyssa laulutaitojaan esittelevät muun muassa Muse, Adele ja Coldplay.

Roskilde, Roskilde Tanska 25.6. – 2.7.

Pohjoismaiden tunnetuin rockfestivaali Roskilde houkuttelee vuosittain yli 80 000 kävijää per festivaalipäivä. Roskilde tarjoilee jokaiselle jotain, sillä festareilla esiintyvät paluuta tekevä rockbändilegenda Red Hot Chili Peppers ja yhdysvaltalainen rap-artisti Wiz Khalifa. Roskilden kaupungissa järjestettävä festivaali harjoittaa hyväntekeväisyyttä ja muun muassa lahjoittaa ylimääräisen ruuan vähävaraisille.

Exit, Novi Sad, Serbia 7. – 10.7.

Pienemmät, mutta ehdottomasti kokemisen arvoiset Exit-festarit järjestetään Serbian Novi Sadissa. Useaan otteeseen palkittujen festareiden näyttämönä toimii historiallinen Petrovaradinin linnoitus, jonne mahtuu kerrallaan 35 000 kävijää. Exit sai alkunsa, kun opiskelijat perustivat festivaalin mielenosoitusten sivutuotteena Jugoslavian hajoamisen jälkeen. Vuosien saatossa Exit on perustanut jopa oman levy-yhtiön Exit Online Labelin, jonka tarkoituksena on tukea lahjakkaita artisteja. Tänä vuonna festareilla esiintyvät muun muassa Hurts, Bastille ja The Prodigy.

Tomorrowland, Bloom Belgia 22. – 24.7.

Viime kesänä kymmenenvuotisjuhliaan viettänyt yksi maailman suurimmista elektronisen musiikin festivaaleista on todellinen bilettäjän paratiisi, jossa tänä vuonna lanteita keinuttaa esimerkiksi Deadmau5 ja Axwell & Ingrosso. Brysselin kupeessa, Bloomissa järjestettävä Tomorrowland on tunnettu sadunomaisista lavasteistaan ja upeista erikoistehosteistaan. Tomorrowland on ennen kaikkea kerran elämässä -kokemus, jonka puolesta puhuu myös se, että festivaali myytiin loppuun 40 minuutissa.

Sziget, Budapest, Unkari 10. – 17.8.

Edullisilla Sziget-festivaaleilla seitsemän päivän hulluttelu maksaa vain 269 euroa sisältäen leirinnän. Yksi Euroopan suurimmista festivaaleista järjestetään Óbudansaarella, joka sijaitsee keskustan ja kuuluisien rauniobaarien välittömässä läheisyydessä. Szigetissä esiintyy satoja artisteja aina Rihannasta, Hardwelliin ja Die Antwoordiin. Mikä parasta, enimmillään 70 000 kävijää vuorokaudessa keräävälle festivaalille on vielä lippuja saatavilla.

Kuva: MVPhotos

 

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta aletaan tehdä ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perryä näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

- Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

- Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on paineita, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"