Sanotaan, että rakkaus voittaa kaikki esteet. Mutta entä, kun esteiden voittamiseksi joutuu tekemään vähän tavallista enemmän?

”Mintun vamma ei vähennä häntä ihmisenä”

Kun Minttu Luomalla on huono päivä, hänen kumppaninsa Micke Mäkelä muistuttaa, että samaan määränpäähän on monta reittiä. Pyörätuoli ei ole este suunnitelmille.


Minttu, 24

Micke on ensimmäinen poikaystäväni. Tutustuimme kolme vuotta sitten netin keskustelupalstalla. Huomasin nopeasti, että tässä on tyyppi, jolle voin puhua ihan kaikesta. CP-vammastani en kuitenkaan uskaltanut heti mainita. Ihmisillä on kaikenlaisia ennakkoluuloja, joten halusin tutustua ensin rauhassa.

Monet sekoittavat vammani kehitysvammaisuuteen, vaikka se vaikuttaa ainoastaan liikkumiseeni. Jotkut katsovat kapeakatseisesti ja näkevät pelkän pyörätuolini. Micken kanssa minun ei tarvitse peitellä mitään, joten voin itsekin unohtaa erilaisuuteni.

Me haaveilemme aivan tavallisista asioista. Tulevaisuudessa haluamme muuttaa yhteen ja perustaa perheen. Haluamme nähdä maailmaa yhdessä. Tulevana kesänä lähdemme Italiaan. Toissakesänä lomailimme Rodoksella. Vaikka matka jännitti etukäteen, kaikki meni hienosti.

Olen sinut itseni ja vammani kanssa. Joskus tietenkin harmittaa, että tämä kävi juuri minulle, vaikka ei tilanne murehtimalla parane. Vaikka vammani tuo elämään haasteita, emme suostu jumittumaan niihin. Pyörätuolin ei saa antaa estää tekemästä asioita.”

 Micke, 26

”Arjessa Mintun CP-vamma näkyy eniten siinä, että hän kaipaa apua monissa arjen askareissa. Hänellä on kaksi palkattua avustajaa, mutta kun olemme kaksistaan, minä autan häntä. Otan lautasia kaapista ja laitan takkia päälle. Minttu on todella omatoiminen eikä pyydä minulta apua, jollei oikeasti sitä tarvitse. Välillä autan Minttua enemmän kuin hän haluaa. Silloin hän saattaa ärsyyntyä. Puhumme asiasta mahdollisimman paljon, jotta yhteiset pelisäännöt ovat kummallekin selvät. Niin vältymme riidoilta.

Mintun vamma ei ole häirinnyt minua missään vaiheessa. Se ei vähennä häntä ihmisenä. Kun toinen kävelee ja toinen ei, arkeen tulee värejä. Siinä oppii sietämään kaikenlaista erilaisuutta.

Parasta Mintussa on hänen iloisuutensa. Joskus hänelläkin on kuitenkin huonoja päiviä. Silloin hänen mieleensä saattaa nousta ajatuksia, että miksi juuri hänelle on käynyt näin. Tuen häntä sanomalla, että hän pystyy mihin vain. Samaan määränpäähän on useita reittejä.

Elämme tällä hetkellä etäsuhteessa. Minä teen töitä Turussa ja Minttu opiskelee Helsingissä. Kun näemme toisemme, otamme kaiken ilon irti yhteisestä ajasta.

”Ilman Leoa en olisi enää elävien kirjoissa”

Anoreksiaa ja bulimiaa sairastaneelle Henna Jokiselle riitti, että hänen miehensä Leo kehui ja kannusti häntä.

Henna, 33

”Sairastuin syömishäiriöön 17-vuotiaana. Kun kymmenen vuotta sitten tapasin Leon, sairauteni oli pahimmillaan. Olin itsemurhan partaalla enkä löytänyt elämästäni merkitystä. Seurustelun ansiosta hällä väliä-asenteeni katosi. Leo auttoi minua pysymään järjissäni. Vuonna 2011 myönsin vihdoin itselleni olevani sairas ja kun pääsin hoitoon, olin todella helpottunut. Minua kannusti erityisesti se, että halusin Leon kanssa perheen ja lapsia.

Sairaana minulla oli äärimmäisen lyhyt pinna. Olin äkkipikainen ja sain raivokohtauksia, koska kehoni oli niin stressaantunut. Tunteiden vuoristorata kulutti todella paljon, enkä pystynyt olemaan oma itseni. Leo toi tunnevyöryihini tasapainoa ja auttoi minua pääsemään pahimmasta yli.

Voin luottaa Leoon kuin kallioon. Hän kuuntelee minua aina. Sairastaessani hän sisäisti sanani todella hyvin ilman, että kuitenkaan tuli kanssani sinne kuoppaan rypemään.

Silloin kuin sairastin, minulle oli turha puhua järkeä. Syömään pakottaminen ei toiminut. Parasta oli kun tekemisistäni oltiin aidosti kiinnostuneita, kanssani keskusteltiin ja saavutuksiani kehuttiin. Paranemisprosessin aikana myös kannustaminen oli tärkeää. Minulle riitti, kun Leo sanoi minun olevan täydellinen juuri sellaisena kuin olen.

Kun tästä sairaudesta toipuu, siihen tarvitsee jotain päälle. Aukko jonka se jättää, on täytettävä jollain, mihin voi keskittyä täysillä. Minulle sairauden on korvannut esikoisemme Saaga ja uudet opiskelukuviot. Ja tietenkin Leo. En luultavasti olisi enää elävien kirjoissa, jos en olisi löytänyt häntä rinnalleni.”

Leo, 33

”Ehdimme seurustella Hennan kanssa kaksi vuotta, ennen kuin hän uskalsi kertoa sairastavansa syömishäiriötä. Sitä ennen en tiennyt asiasta mitään. Vielä uutisen jälkeen minun oli vaikea hahmottaa sairauden vakavuutta, koska Henna onnistui piilottamaan oireensa. Hän oksensi, kun en ollut kotona. Jos satuin paikalle, hän keksi aina jonkun selityksen.

Pitkään en kyennyt puuttumaan tilanteeseen. Henna ei osannut puhua tunteistaan, eikä hän luottanut minuun. Hän oli syvällä kuoressaan ja raivostui, jos yritin keskustella aiheesta. Kun kommentoin esimerkiksi syömättömyyttä, hän otti itseensä ja päivä meni pilalle.

Olo oli avuton, koska en tiennyt, miten lukko aukeaa. Vetäydyin omiin harrastuksiini. Pelasin salibandya, pokeria ja tietokonepelejä.

Kun Henna oli sairas, jouduin olemaan vahva tukipilari. En pystynyt kertomaan omista suruistani, koska Henna tarvitsi kaiken tuen. Se oli vaikeaa.

Pari vuotta sitten suhteemme ajautui kriisiin. Minä tahdoin isäksi, mutta syömishäiriön takia pelkkä ajatuskin oli mahdoton. Kun puhuimme asiasta, Henna keksi jatkuvasti tekosyitä. Aloin miettiä, mihin suhteemme oli menossa: tulisiko meistä vain sellainen pariskunta, jonka ainoa tarkoitus on ajaa autolla ja käydä töissä? Se sai Hennankin havahtumaan, miten paljon syömishäiriö oli vaikuttanut ja tulisi vaikuttamaan elämäämme. Olin valtaan helpottunut kun hän hakeutui hoitoon syksyllä 2012. Toipuminen on ollut raskasta, mutta vihdoin kaikki alkaa olla hyvin.

Henna on terveenä erilainen ihminen kuin ennen. Aiemmin hän oli vain haalea versio itsestään. Hän oli äkkipikainen ja raivostui kaikesta, koska hänellä oli koko ajan nälkä. Nykyään Henna osaa ottaa asiat rennommin. Naureskelemme usein yhdessä, että menin naimisiin yhden ihmisen kanssa, mutta sainkin toisen. Tämä oli kuitenkin hyvä diili.”

”Sama diagnoosi auttaa ymmärtämään”

Saila ja Ilkka Nygren ymmärtävät toistensa raivokohtaukset ja mykkäkoulut paremmin kuin useimmat parit. Molemmilla on Aspergerin syndrooma ja ADHD.

Saila, 35

Ilkan kanssa saan vihdoin olla oma itseni. Olen koko ikäni saanut kuulla olevani vääränlainen. Aiemmissa parisuhteissani minua on syytelty siitä, etten osaa kommunikoida normaalisti. Puhetapani saattaa olla aggressiivinen ja ilmeeni jäykkä. Minua on käsketty muuttumaan. Ilkka ei koskaan syytä minua piirteistäni vaan ymmärtää, että ne johtuvat tilastani. Sain yllätyksekseni Asperger-diagnoosin vuonna 2012, ja siihen rinnalle ADHD-diagnoosin.

Aspergerin takia tunteiden käsittely on hankalaa. Joskus saamme Ilkan kanssa raivokkaita tunnepurkauksia. Silloin karjutaan ja itketään. Toisinaan taas sulkeudumme omaan kuoreemme emmekä pääse sieltä ulos tunteihin. Toista ei saa syyttää näistä kohtauksista, sillä Asperger on aivoperäinen juttu, jota ei voi hallita. Pystyn suhtautumaan Ilkan oireisiin oikein, koska minulla on samanlaisia.

Vaikeinta Ilkan tilassa on se, että hän ei aina tajua ilmoittaa menemisistään. Hänen päänsä sisällä on niin paljon asioita, että esimerkiksi työmatkoista tiedottaminen unohtuu usein. Kalenteria hän ei osaa käyttää. Kaipaan ympärilleni rutiineja, ja siksi toisen haahuilu ärsyttää. Toisaalta Ilkan spontaanius auttaa minua irrottautumaan orjuuttavista tavoistani.

Pidämme asioiden analysoinnista ja seuraamme politiikkaa ja maailman tapahtumia. Elämämme on välillä kaoottista, koska päässä pyörii koko ajan niin paljon. Kotona saatamme samaan aikaan laittaa tiskejä, ripustaa pyykkejä ja selata postia, koska emme pysty keskittymään vain yhteen asiaan.

Olen suhteessamme hyvin onnellinen ja huudan päivittäin Ilkalle rakkauttani. Ilkka taas ei osaa puhua tunteistaan varsinkaan silloin, jos joku kysyy. Hän ei löydä sanoja kuvaamaan mietteitään. Suhteen alkuaikoina minun oli vaikea ymmärtää, miksi hän ei puhu minulle kaikesta. Nykyään yritän hillitä itseäni. Kyllä hän sitten joskus sanoo omasta tahdostaan kauniita asioita. Hyvää kannattaa odottaa.”

Ilkka, 28

”Löysimme Sailan kanssa toisemme Aspergeriin liittyvän Facebook-ryhmän kautta puolitoista vuotta sitten. Meillä klikkasi heti. Rakkautemme pohjaa ehdottomasti samaan diagnoosiin. Ilman sitä emme olisi luultavasti koskaan löytäneet toisiamme.

Sain diagnoosit Aspergerista ja ADHD:sta viisi vuotta sitten. Olin epäillyt sitä teini-ikäisestä lähtien. Saila ymmärtää minua täydellisesti. Hän tajuaa, etten ole tahallani hankala ja tukee minua kehumalla. Aiemmin olen saanut lähinnä kritiikkiä ja haukkuja tilani takia.

Samasta tautiluokituksesta huolimatta olemme todella erilaisia persoonia. Saila on rauhallinen ja järjestelmällinen. Minä alan hyppiä seinille, jos en koko ajan puuhastele jotain. Pääni sisällä on jatkuvasti tuhat ajatusta ja pystyn tekemään monta asiaa yhtä aikaa: lukemaan, puhumaan ja ajattelemaan. Vaikka ominaisuus on hyödyllinen, se kuormittaa valtavasti. Jo puolentoista tunnin puhuminen saattaa viedä minusta kaikki mehut. Saila ymmärtää, miltä se tuntuu. Siksi hän ei ihmettele, vaikka olisi rättiväsynyt lyhyenkin työpäivän jälkeen.

Olen diplomaattinen ihminen ja ajattelen asiat ensin aina sadan ihmisen kautta. Aivoni yksinkertaisesti toimivat niin. Siksi minun on vaikea puhua itsestäni ja tunteistani. Toisinaan se rassaa parisuhdettamme, koska Saila on vahvasti tunneihminen.

Asperger ja ADHD näkyy Sailassa suoraviivaisuutena ja vahvasanaisuutena. Minusta on hienoa, että hän sanoo asiat niin kuin ne ovat, koska itse en siihen pysty. En siedä itseni kaltaisia ihmisiä ollenkaan.

Sovimme Sailan kanssa hyvin yhteen ja täydennämme toistemme puutteita. Sailan järjestelmällisyys auttaa minua pysymään paikoillani. Minä puolestani saan hänessä esiin spontaanimman puolen, koska olen koko ajan menossa johonkin.”

Juttu on alunperin julkaistu huhtikuun Cosmossa.

Katso myös:  

Näin tuet syömishäiriötä sairastavaa

Milloin masennuksesta pitää huolestua?

Haluatko olla itsevarmempi? Tee nämä 3 asiaa

 

 

Ihanimman lahjan eteen on uhrattu seteleiden sijaan aikaa. Herkullinen suolakeksifudge onnistuu aloittelevaltakin leipurilta!

Suolakeksifudge

Ainekset:

2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
25 g voita
1 ½ rkl glukoosisiirappia
20 g suolakeksejä
100 g maitosuklaata
sormisuolaa

Tee näin:

Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Lisää suola, voi ja glukoosisiirappi. Anna seoksen kuplia koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi paksumpaa. Rouhi suolakeksit joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan, ripottele pinnalle sormisuolaa ja anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi.

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Finnairin lentäjänä työskentelevä Pia Stenholm: ”Uravalinnastani ollaan yllättyneitä sukupuoleni takia”

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

Liikennelentäjä Pia Stenholmilla on takanaan yli miljoona lennettyä kilometriä. Kaupungit ja työkaverit vaihtuvat päivittäin, mutta yksi asia pysyy samana: intohimo ilmailuun

Työnkuva

Pia Stenholm työskentelee Finnairilla perämiehenä, tai epävirallisemmin ”toisena ohjaajana”. Pia siis vastaa kapteenin kanssa lennon suorittamisesta. Kapteenilla on aina hiukan isompi vastuu ja velvollisuus, mutta itse lentämistä kapteeni ja perämies tekevät lennoilla saman verran.

– Lentäjän työ on normaalioloissa suhteellisen helppo työ, jossa pääsee kuitenkin päivittäin haastamaan itseään ja ottamaan vastuuta, Pia kertoo.

Hyvä fyysinen kunto on lentäjälle etu. Työssä on jaksettava istua pitkiä aikoja putkeen, ja kropan on kestettävä vuorotyön tuomat rasitteet. Lentäjän työ ei ole välttämättä paras valinta silloin, jos ihminen on luonteeltaan kova stressaamaan.

– Ikävämpiä ovat tilanteet, kun eteen tulee jotain meistä riippumatonta, kuten huono sää, joka estää lennon lähdön tai laskeutumisen aikataulussa. Otsalle nousee pieniä hikikarpaloita, kun tietää, että myöhästyminen vaikuttaa jokaiseen koneessa istuvaan matkustajaan.

Pia oli 7-vuotias, kun hän matkusti ensimmäistä kertaa lentokoneella. Ilmailu kiehtoi jo lapsena, mutta Pia haaveili aluksi lentoemännän ammatista. Uravalinta kuitenkin konkretisoitui lopullisesti teini-iässä isän kannustamana.

Koulutus

Pia muutti 16-vuotiaana Vääksyyn, jossa hän kävi ilmailulukion. Sen jälkeen Pia haki ilmailuopistoon.

– Jo pelkkä hakeminen opistoon kesti kahdeksan kuukautta. Meiltä testattiin muun muassa looginen päättelykyky sekä avaruudellinen hahmotuskyky. Yhdessä testissä meidän piti istua pimeässä huoneessa ja tuijottaa pomppivaa palloa. Aina kun pallo pomppasi pidemmälle, piti painaa nappia, Pia muistelee.

Pia pääsi ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan ammattilentäjäksi. Koulutus ei kuitenkaan alkanut heti. Ilmailuopistossa aloittavat oppilaat jaetaan useaan ryhmään, ja ryhmät aloittavat opinnot eri aikaan. Pia päätti silloin hakea Tampereen teknilliseen yliopistoon lukemaan tietojohtamista.

– Ajattelin, että olisi hyvä luoda itselleen myös suunnitelma b, sillä lentäminen on erittäin suhdanneherkkä ala.

Lopulta Pia aloitti ilmailualan opinnot 21-vuotiaana. Kun hän valmistui, Suomen talousnäkymät olivat heikot. Pia ehti aloittaa liikennelentäjän uran ulkomailta, kunnes paikka Finnairilta aukesi. Nyt hän on ollut perämiehenä vuoden.

– Yksi tärkeimmistä taidoista tällä alalla on sosiaalisuus ja se, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Saatan istua saman tyypin kanssa ohjaamon oven takana kymmenen tuntia putkeen. Lisäksi koneen matkustamohenkilökunta vaihtuu jokaisella lennolla. Myös tylsyyttä on kestettävä, eikä lentäjän keskittyminen saa herpaantua missään vaiheessa.

Parasta työssä

Pian mielestä työn suola ovat ihmiset, niin matkustajat kuin kollegatkin. Tiimityön tärkeys näkyy erityisesti ohjaamossa. Kapteeni ja perämies muodostavat kokonaisuuden, ja kummallakin on omat vastuualueensa.

– Voin aina luottaa siihen, että vedämme yhtä köyttä. Se onkin yksi syy, miksi töihin on niin kiva tulla.

Pian mukaan jokaisella ilmailualalla olevalla tyypillä on pakko olla jonkinlainen palo lentämiseen ja ilmailuun. Ilman sitä työ saattaa tuntua puulta, eikä niitä satunnaisia 14 tunnin työpäiviä jaksa suorittaa.

Urahaaveet

Pia kertoo, että hänellä on aina ollut unelma, jota kohti hän on mennyt.

– Nyt olen saavuttanut unelmani ammatillisesti. Ilmailulukiosta lähtien halusin olla lentäjä juuri nimenomaan Finnairilla.

Pian mukaan monet lentäjät lentävät jonkin aikaa Euroopan sisäisiä lentoja ja hakeutuvat sitten tekemään pidempiä, kaukokohteisiin suuntautuvia matkoja. Pialle Euroopan ja Lähi-Idän kohteet tuntuvat juuri nyt parhailta, eikä hän muuttaisi työssään mitään.

Pia uskoo, että tulevaisuudessa naisia nähdään enemmän liikennelentäjinä. Tällä hetkellä esimerkiksi Finnairilla naislentäjiä on 30, miehiä yli 900. Finnairin ensimmäiset naislentäjät ovat jo eläkkeellä, mutta silti Piankin uravalinnasta ollaan yllättyneitä hänen sukupuolensa takia.

– Kerran ennen lentoa ohjaamoon tuli vierailulle mies pienen poikansa kanssa. Isä totesi pojalleen, että katsos, tuo setä lentää meidät perille, viitaten vieressäni istuvaan kollegaan. Silloin minun oli pakko korjata, että kyllä se on tämä täti, joka lentää teidät tänään perille. Silloin tajusin, että maailma ei todellakaan ole vielä valmis.

CV

Pia Stenholm, 27, työskentelee liikennelentäjänä Finnairilla.

Koulutus: Valmistunut ammattilentäjäksi Suomen ilmailuopistosta. On lisäksi lukenut tietojohtamista Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Työpäivän pituus: 9–10 tuntia.

Kielitaito: Englanti, ruotsi ja saksa.

Tärkeimmät työvälineet: Lentokone sekä sen ohjaamotietokone, lentolaukku ja vesipullo.

Motto: Jos et koskaan tavoittele unelmiasi, et koskaan saavuta niitä.

Nainen, jota ihailee: ”Lentokapteeni Orvokki Kuortti oli aikansa edelläkävijä. Orvokki syntyi vuonna 1932, ja hänen nuoruudessaan naisten hakeutuminen ilmailualalle, ja nimenomaan ohjaamon puolelle, oli todella vaikeaa.”

Uran käännekohdat

Ilmailuopiston opinnot, 2012–2014

”Hakuprosessissa karsitaan pois kaikki alalle sopimattomat tyypit. Vaikka olemme kaikki omanlaisiamme persoonia, tulemme hirveän hyvin toimeen keskenämme.”

Ensimmäinen lento yksin, 2012

”Ensimmäinen yksinlento pienkoneella Malmin lentokentältä oli ikimuistoinen kokemus. Kun astuin ulos koneesta, kurssikaverini odottivat minua hallilla vesisankojen kanssa. Koulussa oli tapana, että jokainen ensimmäistä kertaa yksin lentävä kastetaan. Kirjaimellisesti.”

Työllistyminen Finnairille, 2016

”Vaikka naisia on ohjaamossa prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin miehiä, en ole ikinä kokenut syrjintää. Ohjaamossa olemme kaikki tasavertaisia.”

Kuvat: Lasse Leckin

Katso myös:

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

19-vuotias Milja on paras ystävä mumminsa kanssa – "Ihailen sitä, kuinka rakkaudella hän huolehtii pyörätuolissa istuvasta miehestään"

Valitsimme vuoden parhaat kauneustuotteet – tässä ovat Cosmopolitan Beauty Awards 2018 -voittajat