Lukijat paljastivat, mitä kaikkea noloa on tullut tehtyä teininä.

Kurkipotku

Harjoittelimme kavereideni kanssa tanssia Britney Spearsin musiikkivideoon. Koreografiaan kuului korkealle potkaiseminen. Kun kilpailimme siitä, kuka saa jalkansa kaikkein korkeimmalle, kaaduin selälleni lattialle ja käteni murtui. Kuljin pari kuukautta kipsi kädessä ja se oli noloa vain siksi, että kaikki koulussa tiesivät, mitä minulle oli tapahtunut. KATJA

Kohtalokas automatka

Saimme lukiossa ystäväni kanssa kyydin mökkibileisiin pari vuotta vanhemmalta pojalta, johon ystäväni oli ihastunut. Olimme juoneet jo jonkin verran, joten ei ihme, että ystävälleni tuli paha olo kiemuraisilla hiekkateillä. Hän oksensi autoon mökin pihassa ja poistui paikalta häpeillen siivoamatta jälkiään. Ilta jatkui, ystäväni vaikutti olevan ok, mutta hän ei tullut koko seuraavana viikkona kouluun sen jälkeen. Loppujen lopuksi ystäväni jätti nolon kommelluksen takia lukion kesken. SINI

Kurkipotku

Harjoittelimme kavereideni kanssa tanssia Britney Spearsin musiikkivideoon. Koreografiaan kuului korkealle potkaiseminen. Kun kilpailimme siitä, kuka saa jalkansa kaikkein korkeimmalle, kaaduin selälleni lattialle ja käteni murtui. Kuljin pari kuukautta kipsi kädessä ja se oli noloa vain siksi, että kaikki koulussa tiesivät, mitä minulle oli tapahtunut. KATJA

Sisustus uusiksi

Järjestin salaa kotibileet, kun vanhempani olivat lomalla. Bileet paisuivat, ja kotonamme oli yhtäkkiä aivan liikaa porukkaa. Joku pojista sytytti takkaan tulen, mutta ei tajunnut avata peltiä. Kaikki savu tulvi sisään ja mustasi olohuoneen seinät pilalle. Vaikka kuinka siivosin bileiden jälkeen, en voinut salata vanhemmiltani tapahtunutta. Leivänpaahtimisesta löytyi tumpattu tupakka, puutarhan suihkulähde oli rikki ja koko olohuone piti maalata uudestaan. Vanhempani olivat todella vihaisia, vaikka jälkeenpäin selvisi, että naapurimme oli jo ehtinyt soittaa ja varoittaa heitä. NANNE

Kuukauden paras hetki

Noloja teinimuistoja on paljon, mutta yksi pahimmista on se, kun istuin ensimmäisen poikaystäväni sylissä koulussa ja menkkani alkoivat. RIITULI91

P.S. Seuraavaksi haluamme tietää herkullisimmasta kesäromanssista! Vastaa täällä ja voita kesäluettavaa. 

Pikkuinen Anacã-poika saa sisaruksen. Onnea!

Taas uusi Victoria's Secret -vauva! Eteläafrikkalainen huippumalli Candice Swanepoel, 29, odottaa toista lastaan. Malli virallisti asian julkaisemalla Instagramissa suloisen kuvan ja tekstin "joulu tuli ajoissa".

Ja kyllä, tämä tarkoittaa, että Swanepoel todella oli raskaana kävellessään Shangaissa marraskuussa järjestetyssä Victoria's Secret -näytöksessä. Mediassa ehdittiin jo hehkuttaa, millaiseen kuntoon hän oli ehtinyt synnytettyään ensimmäisen lapsensa Anacãn lokakuussa 2016. 

Swanepoelin kumppani on brasilialainen miesmalli Hermann Nicoli. Pari on seurustellut siitä saakka, kun he tapasivat Pariisissa Swanepoelin ollessa vain 17-vuotias. 

Naisen lähimpiin kavereihin kuuluvat muun muassa mallikollegat Behati Prinsloo, Doutzen KroesLily Aldridge ja Rosie Huntington-Whiteley. Kukakohan saa kunnian olla pikkuisen kummi?

@angelcandices


Lähde: Vogue
Kuvat: MVPhotos

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Mielipiteitä jakava Reino Nordin: "Kyllästyin murjottamiseen ja katkeruuteen"

Helppo ja herkullinen joululahjaresepti: suolakeksifudge

Ihanimman lahjan eteen on uhrattu seteleiden sijaan aikaa. Herkullinen suolakeksifudge onnistuu aloittelevaltakin leipurilta!

Suolakeksifudge

Ainekset:

2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
25 g voita
1 ½ rkl glukoosisiirappia
20 g suolakeksejä
100 g maitosuklaata
sormisuolaa

Tee näin:

Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Lisää suola, voi ja glukoosisiirappi. Anna seoksen kuplia koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi paksumpaa. Rouhi suolakeksit joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan, ripottele pinnalle sormisuolaa ja anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi.

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Finnairin lentäjänä työskentelevä Pia Stenholm: ”Uravalinnastani ollaan yllättyneitä sukupuoleni takia”

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"