Lauri Tilkanen ei roiku Facebookissa. Mieluummin hän leipoo tai ottaa kunnon päiväunet. 

Kuka? Lauri Tilkanen, 27, on helsinkiläistynyt näyttelijä, joka laulaa myös bändissä Tilkanen. Hänet nähdään Antti J. Jokisen elokuvassa Kätilö, joka sai juuri ensi-iltansa. Tilkanen on naimisissa näyttelijä Pamela Tolan kanssa.

Ensimmäiseksi aamulla keitän aamupuurot koko perheelle. Sen jälkeen vien lapset kouluun. Päiväni ovat tasapainoilua lapsiperhearjen, näyttelijäntöiden, haastattelujen ja muiden projektien välillä. Yritän hektisimpinäkin päivinä ottaa tuokion vain itselleni. Silloin hengähdän ja olen yksin ajatusteni kanssa.

Lempipäiväni on vapaapäivä. Silloin löhöän tekemättä mitään, haen take away -ruokaa ja nautin olostani ilman velvollisuuksia. Myös leffojen ensi-illat arjen keskellä ovat spesiaalihetkiä, joita odotan aina kovasti.

Viimeksi innostuin, kun ystäväni kertoi muuttavansa naapuriimme. Olen ulkoisesti tyyni, mutta kuplin iloa sisäisesti. Kun todella innostun jostain, sisäinen pikkupoikani pääsee irti, enkä malta pysyä aloillani.

Sosiaalinen media ei ole minua varten. Käytän Facebookia satunnaisesti, jotta ystäväni saisivat minuun paremmin yhteyttä, mutta en selaile sitä muuten vain. Pyhitän ylimääräiset minuutit mieluummin päiväunille.

Olen ylpeä perheestäni. Koen onnistuneeni siinä, että olen kovasta työtahdista huolimatta voinut viettää paljon aikaa lasteni ja vaimoni kanssa. Spontaani yhdessä tekeminen, vaikka uimaan lähteminen tai juustokakun pyöräyttäminen iltapalaksi on paras tapa ilahduttaa heitä.

Hellin puolisoani huomioimalla häntä pienillä, ihanilla teoilla. Parisuhteen pitäisi olla leikkimielinen kisa siitä, kumpi huomioi toista enemmän ja on suhteen parempi osapuoli. Arkisissakin asioissa voi olla romantiikkaa. Vaikka silloin, kun lakkaa kumppanin kynnet.

En hyväksy itserakkaita ihmisiä, jotka eivät osaa asettua muiden kenkiin. Ylimielinen käytös saa minut provosoitumaan. Yritän välttää sellaista seuraa.

Ihaninta naisessa on aitous ja välittömyys. Ulkoiset ominaisuudet eivät ole pääasia, vaan se, että nainen huokuu itsevarmuutta ja uskaltaa seistä omien mielipiteidensä takana.

Karaokessa vedän biisin, jonka ysätäni minulle arpoo. Minulla on kaverini kanssa traditio, että valitsemme toisillemme sattumanvaraisesti jonkin biisin, joka paljastuu vasta lavalla. Toisen nolaaminen on tietysti tärkeintä.

Teininä uhkuin itsevarmuutta. Urheilin, näyttelin ja nautin muiden naurattamisesta ja esillä olosta. Enää en tunnista itsessäni samaa hullua itsevarmuutta tai tarvetta saada huomiota. Hullunrohkeudestani on kuitenkin apua. Itsenäistyin nuorena ja opin seisomaan omilla jaloillani. 

Paheitani ovat satunnainen sikarinpoltto ja jokaviikkoinen pizzaperjantai. Juustokuorrutettu pizza on heikkouteni. 

Parisuhteessa on tärkeää järjestää riittävästi kahdenkeskeistä aikaa, käydä esimerkiksi ulkona syömässä. Olen myös hyvä ostamaan lahjoja. Erityisesti vaattteiden antaminen on ihanaa. Onnistunein lahjani oli Pariisista ostamani kukkamekko, jota vaimoni jopa käyttää usein.

Esiintyessä jännitän omien biisieni esittämisetä. Kirjoitan bändimme kappaleet yhdessä serkkuni Oskari Tilkasen kanssa. Musiikin tekeminen on uusi ja haastava projekti, jolle toivon löytäväni enemmän aikaa. 

Haastavin roolini oli saksalaissotilas Johanneksen rooli Kätilö-elokuvassa. Pirstaleisen mielen ja suuren rakkauden ilmaiseminen pienillä nyansseilla oli mielenkiintoinen haaste. Luin roolia varten paljon sodassa traumatisoituneiden ihmisten tarinoita. Yritin päästä heidän päänsä sisään.

Kuntosalilla en ole käynyt puoleen vuoteen olkapääleikkauksen takia. Vaikka fyysisen kunnon ylläpitäminen on ammatissani edellytys, en tykkää salitreenistä. Sulkapallo on yksi suosikkilajeistani.

Unohdan liian usein viedä koiran iltalenkille. Muistan sen vasta, kun olen menossa nukkumaan, joten olen tuttu näky ulkona pyjamassani ja Reinoissani. Myös syöminen saattaa unohtua kiireessä. Tajuan huutavan nälän vasta, kun käteni tärisevät.

Pidän ulkonäössäni persoonallisista korvistani. Sain lapsena kuulla jatkuvasti hörökorvistani, mutta nykyään ne ovat hauska särö habituksessani. 

Seuraavaksi aion ostaa uuden parkatakin. Panostan takkeihin ja kenkiin. Uskottelen niiden olevan järkihankintoja, vaikka kokoelmani on jo aika mittava. Olen huono luopumaan tavarasta. Minulla on supervanhoja ja reikäisiä vaatteita, joita en ole käyttänyt vuosiin.

Herkistyn Hopeanuolen tunnuslaulusta. Se on ollut suosikkisarjani lapsesta asti.

Hiusteni salaisuus on, etten tee niille mitään. Olen saanut hyvän hiusgeelin isoisältäni, jolla oli tuuheat hiukset, jotka eivät koskaan harmaantuneet. Kaljuuntuminen olisi ollut painajaiseni!

Haluaisin oppia purjehtimaan. Tein kaksi vuotta sitten ensimmäisen purjehdusreissuni Tukholmasta Visbyyn. Se oli niin vaikuttava kokemus, että olen siitä lähtien kaivannut takaisin paattiin ja haaveillut omasta purjeveneestä.

Eläkkeellä aion tehdä kaiken, mitä en ole siihen mennessä kehdannut tai uskaltanut tehdä. Toivon, etten muutu itsekkääksi harmaaksi papaksi tai passivoidu. Ehkä bändimme voisi olla silloin kova punk-orkesteri!

Katso myös:

Vain MyCosmossa: Taylor Swiftin videohaastattelu

Nikolai Alho Cosmon piinapenkissä

Benjamin Cosmon piinapenkissä

Teksti: Vivian Nieminen
Kuva: Jussi Särkilahti

 

Ihanimman lahjan eteen on uhrattu seteleiden sijaan aikaa. Herkullinen suolakeksifudge onnistuu aloittelevaltakin leipurilta!

Suolakeksifudge

Ainekset:

2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
25 g voita
1 ½ rkl glukoosisiirappia
20 g suolakeksejä
100 g maitosuklaata
sormisuolaa

Tee näin:

Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Lisää suola, voi ja glukoosisiirappi. Anna seoksen kuplia koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi paksumpaa. Rouhi suolakeksit joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan, ripottele pinnalle sormisuolaa ja anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi.

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Finnairin lentäjänä työskentelevä Pia Stenholm: ”Uravalinnastani ollaan yllättyneitä sukupuoleni takia”

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

Liikennelentäjä Pia Stenholmilla on takanaan yli miljoona lennettyä kilometriä. Kaupungit ja työkaverit vaihtuvat päivittäin, mutta yksi asia pysyy samana: intohimo ilmailuun

Työnkuva

Pia Stenholm työskentelee Finnairilla perämiehenä, tai epävirallisemmin ”toisena ohjaajana”. Pia siis vastaa kapteenin kanssa lennon suorittamisesta. Kapteenilla on aina hiukan isompi vastuu ja velvollisuus, mutta itse lentämistä kapteeni ja perämies tekevät lennoilla saman verran.

– Lentäjän työ on normaalioloissa suhteellisen helppo työ, jossa pääsee kuitenkin päivittäin haastamaan itseään ja ottamaan vastuuta, Pia kertoo.

Hyvä fyysinen kunto on lentäjälle etu. Työssä on jaksettava istua pitkiä aikoja putkeen, ja kropan on kestettävä vuorotyön tuomat rasitteet. Lentäjän työ ei ole välttämättä paras valinta silloin, jos ihminen on luonteeltaan kova stressaamaan.

– Ikävämpiä ovat tilanteet, kun eteen tulee jotain meistä riippumatonta, kuten huono sää, joka estää lennon lähdön tai laskeutumisen aikataulussa. Otsalle nousee pieniä hikikarpaloita, kun tietää, että myöhästyminen vaikuttaa jokaiseen koneessa istuvaan matkustajaan.

Pia oli 7-vuotias, kun hän matkusti ensimmäistä kertaa lentokoneella. Ilmailu kiehtoi jo lapsena, mutta Pia haaveili aluksi lentoemännän ammatista. Uravalinta kuitenkin konkretisoitui lopullisesti teini-iässä isän kannustamana.

Koulutus

Pia muutti 16-vuotiaana Vääksyyn, jossa hän kävi ilmailulukion. Sen jälkeen Pia haki ilmailuopistoon.

– Jo pelkkä hakeminen opistoon kesti kahdeksan kuukautta. Meiltä testattiin muun muassa looginen päättelykyky sekä avaruudellinen hahmotuskyky. Yhdessä testissä meidän piti istua pimeässä huoneessa ja tuijottaa pomppivaa palloa. Aina kun pallo pomppasi pidemmälle, piti painaa nappia, Pia muistelee.

Pia pääsi ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan ammattilentäjäksi. Koulutus ei kuitenkaan alkanut heti. Ilmailuopistossa aloittavat oppilaat jaetaan useaan ryhmään, ja ryhmät aloittavat opinnot eri aikaan. Pia päätti silloin hakea Tampereen teknilliseen yliopistoon lukemaan tietojohtamista.

– Ajattelin, että olisi hyvä luoda itselleen myös suunnitelma b, sillä lentäminen on erittäin suhdanneherkkä ala.

Lopulta Pia aloitti ilmailualan opinnot 21-vuotiaana. Kun hän valmistui, Suomen talousnäkymät olivat heikot. Pia ehti aloittaa liikennelentäjän uran ulkomailta, kunnes paikka Finnairilta aukesi. Nyt hän on ollut perämiehenä vuoden.

– Yksi tärkeimmistä taidoista tällä alalla on sosiaalisuus ja se, että tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Saatan istua saman tyypin kanssa ohjaamon oven takana kymmenen tuntia putkeen. Lisäksi koneen matkustamohenkilökunta vaihtuu jokaisella lennolla. Myös tylsyyttä on kestettävä, eikä lentäjän keskittyminen saa herpaantua missään vaiheessa.

Parasta työssä

Pian mielestä työn suola ovat ihmiset, niin matkustajat kuin kollegatkin. Tiimityön tärkeys näkyy erityisesti ohjaamossa. Kapteeni ja perämies muodostavat kokonaisuuden, ja kummallakin on omat vastuualueensa.

– Voin aina luottaa siihen, että vedämme yhtä köyttä. Se onkin yksi syy, miksi töihin on niin kiva tulla.

Pian mukaan jokaisella ilmailualalla olevalla tyypillä on pakko olla jonkinlainen palo lentämiseen ja ilmailuun. Ilman sitä työ saattaa tuntua puulta, eikä niitä satunnaisia 14 tunnin työpäiviä jaksa suorittaa.

Urahaaveet

Pia kertoo, että hänellä on aina ollut unelma, jota kohti hän on mennyt.

– Nyt olen saavuttanut unelmani ammatillisesti. Ilmailulukiosta lähtien halusin olla lentäjä juuri nimenomaan Finnairilla.

Pian mukaan monet lentäjät lentävät jonkin aikaa Euroopan sisäisiä lentoja ja hakeutuvat sitten tekemään pidempiä, kaukokohteisiin suuntautuvia matkoja. Pialle Euroopan ja Lähi-Idän kohteet tuntuvat juuri nyt parhailta, eikä hän muuttaisi työssään mitään.

Pia uskoo, että tulevaisuudessa naisia nähdään enemmän liikennelentäjinä. Tällä hetkellä esimerkiksi Finnairilla naislentäjiä on 30, miehiä yli 900. Finnairin ensimmäiset naislentäjät ovat jo eläkkeellä, mutta silti Piankin uravalinnasta ollaan yllättyneitä hänen sukupuolensa takia.

– Kerran ennen lentoa ohjaamoon tuli vierailulle mies pienen poikansa kanssa. Isä totesi pojalleen, että katsos, tuo setä lentää meidät perille, viitaten vieressäni istuvaan kollegaan. Silloin minun oli pakko korjata, että kyllä se on tämä täti, joka lentää teidät tänään perille. Silloin tajusin, että maailma ei todellakaan ole vielä valmis.

CV

Pia Stenholm, 27, työskentelee liikennelentäjänä Finnairilla.

Koulutus: Valmistunut ammattilentäjäksi Suomen ilmailuopistosta. On lisäksi lukenut tietojohtamista Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Työpäivän pituus: 9–10 tuntia.

Kielitaito: Englanti, ruotsi ja saksa.

Tärkeimmät työvälineet: Lentokone sekä sen ohjaamotietokone, lentolaukku ja vesipullo.

Motto: Jos et koskaan tavoittele unelmiasi, et koskaan saavuta niitä.

Nainen, jota ihailee: ”Lentokapteeni Orvokki Kuortti oli aikansa edelläkävijä. Orvokki syntyi vuonna 1932, ja hänen nuoruudessaan naisten hakeutuminen ilmailualalle, ja nimenomaan ohjaamon puolelle, oli todella vaikeaa.”

Uran käännekohdat

Ilmailuopiston opinnot, 2012–2014

”Hakuprosessissa karsitaan pois kaikki alalle sopimattomat tyypit. Vaikka olemme kaikki omanlaisiamme persoonia, tulemme hirveän hyvin toimeen keskenämme.”

Ensimmäinen lento yksin, 2012

”Ensimmäinen yksinlento pienkoneella Malmin lentokentältä oli ikimuistoinen kokemus. Kun astuin ulos koneesta, kurssikaverini odottivat minua hallilla vesisankojen kanssa. Koulussa oli tapana, että jokainen ensimmäistä kertaa yksin lentävä kastetaan. Kirjaimellisesti.”

Työllistyminen Finnairille, 2016

”Vaikka naisia on ohjaamossa prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin miehiä, en ole ikinä kokenut syrjintää. Ohjaamossa olemme kaikki tasavertaisia.”

Kuvat: Lasse Leckin

Katso myös:

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

19-vuotias Milja on paras ystävä mumminsa kanssa – "Ihailen sitä, kuinka rakkaudella hän huolehtii pyörätuolissa istuvasta miehestään"

Valitsimme vuoden parhaat kauneustuotteet – tässä ovat Cosmopolitan Beauty Awards 2018 -voittajat