Englantilainen laulaja-lauluntekijä Tom Odell, 25, valloitti maailman vuonna 2013 biisillään Another Love. Kun hän esiintyi viime kesänä Ilosaarirockissa, hehkutettiin keikkaa festareiden parhaimmaksi. Tänään brittimuusikko julkaisee toisen sinkkunsa, Magnetised uudelta Wrong Crowd -albumiltaan.

Siitä on kolme vuotta, kun viimeksi julkaisit levyn. Miltä tuntuu olla taas mukana kuvioissa?

Olen todella innoissani. Viimeisestä levystäni on jo aikaa. On ollut upeaa löytää uusia inspiraationlähteitä Wrong Crowd -levyn tekemistä varten. 

Muutit siis yksiöön New Yorkiin tekemään sitä?

Kun olin saanut ensimmäisen levyni tehtyä, kaipasin uutta inspiraatiota. Siksi lähdin New Yorkiin. Minulla oli asunnossani ainoastaan flyygeli, jotta pystyin keskittymään täysillä musiikin tekemiseen. 

Miksi juuri New York on niin inspiroiva?

Luovaa työtä tekevälle maisemanvaihdos tekee todella hyvää. New Yorkissa on erityinen energia. Ajaudun siellä usein keskusteluihin tuntemattomien ihmisten kanssa. Ympäristön havainnointi ja muiden kuunteleminen on tärkeää, kun tekee taidetta. New York on siihen mahtava kaupunki. Olin aikaisemmin ollut siellä vain lyhyitä pätkiä kerrallaan. Teki hyvää viettää myös pitkiä aikoja yksin. 

Sekä uuden biisisi että levysi nimi on Wrong Crowd. Tuntuuko sinusta, että olet hengaillut väärissä porukoissa?

Wrong Crowd tutkii pohjimmiltaan sitä, kuinka hankalaa on tuntua kuuluvansa johonkin. Välillä sitä tuntee olonsa jopa eristäytyneeksi. Joskus paikka, jonka olet aikaisemmin kokenut omaksesi, ei yhtäkkiä enää olekaan sitä. Varsinkin nuorena nämä ovat tosi ajankohtaisia aiheita, ja oikeastaan koko albumi käsittelee niitä. 

Samassa biisissä sanot, että toivot löytäväsi jonkun, josta äitisi pitäisi. Mitä etsit kumppaniltasi?

Sen kyllä tietää sitten, kun se oikea löytyy. Silloin tuntuu, että palaset loksahtavat paikoilleen ja maailma on tasapainossa. Sitä ei voi ennustaa – se vain tapahtuu.

Olet vielä todella nuori, vasta 25-vuotias. Mitä haluat saavuttaa urallasi ja muutenkin elämässäsi?

Rakastan luoda taidetta. Mikään muu asia ei tuo minulle yhtä paljon tyydytystä. Olen täydellisen onnellinen niin kauan, kun saan tehdä sitä. 

Uusi sinkkusi Magnetised julkaistaan tänään. Mistä se kertoo?

Se kertoo yksipuolisesta rakkaudesta sekä oman viattomuudensa menettämisestä. Albumia tehdessä katsoin paljon jenkkiohjaaja Terrence Malickin leffoja ja inspiroiduin varsinkin upeasta luontokohtauksesta Veteen piirretty viiva -sotaelokuvan alussa.  Se jäi jostain syystä mieleeni. 

Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi?

Keikkailen paljon ympäri maailmaa. Lisäksi kuvaan lisää videoita biisejäni varten.

Tomin toinen albumi Wrong Crowd julkaistaan 10.6.

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta kautta aletaan tekemään ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perrya näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

- Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

- Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on kieltämättä valtavat saappaat täytettävänään, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"