KUKA?

Kira Åkerström-Kekkonen, 29, on ruokakirjailija ja MasterChef Suomi 2013 voittaja. Hänen uusi keittokirjansa Max 30 Min ilmestyi lokakuussa. 

FUN

Huumorini on niin sarkastista, että mieheni pyytää minua jatkuvasti hillitsemään kieltäni, etten hämmentäisi ihmisiä turhaan. Minulla on melankolinen mielenmaisema, enkä naureskele tyhjänpäiväiselle jenkkileffojen huumorille. Rillit huurussa –sarjan kaltainen nörttihuumori sarkastisine heittoineen osuu ja uppoaa. Rakastan myös siskojeni lapsien suusta tulevia totuuksia. Itsesensuurin puuttuminen tekee lapsista hauskoja.

FEARLESS

Kun katsoin Suomen ensimmäistä MasterChefiä, mietin, että haluan vielä joskus kokeilla kykyjäni ohjelmassa. Työskentelin silloin investointipankissa ja viimeistelin opintojani. Minua pelotti jättää kaikki taakseni. Huomasin kuitenkin haaveilevani ammatista ruuan parissa päivittäin. Kun seuraava MasterChef-kausi alkoi, perheeni yllytti minua hakemaan mukaan. Kokki-isäni kyllästyi empimiseeni ja sanoi, että jos en ilmoittaudu, hän ilmoittaa minut väkisin. Ohjelman aikana itsetuntoni kasvoi haaste haasteelta, ja voittaminen muutti elämäni. Toteutan tällä hetkellä unelmaani ruokastylistina, keittokirjailijana ja valokuvaajana. Nyt nautin vaihtelevasta elämästäni ja siitä, että saan luoda uutta joka päivä. Syntini on se, että haaveilen paljon, mutta teen unelmieni eteen liian vähän. Spekulointi tuhoaa luovuuden.

FEMALE

Ravintola-alalla on maskuliininen leima. Työ on fyysistä, ja siinä täytyy sietää kovia paineita. Lisäksi työajat ovat rankkoja. Ymmärrän kyllä, etteivät naiset halua viettää päiväänsä kiireisessä keittiössä hikoillen. En ole koskaan nauttinut laittautumisesta. Keittiössä pyöriessäni käteni ovat aina naarmuilla ja palovammoilla, ja se kuuluu asiaan. Pidän itseäni poikamaisena luonnonlapsena. No, ehkä juhliin lakkaan kynteni.

5 NAISTA, JOITA SEURAAN:

HAUSKA

Ellen Degeneres on hillittömämpi hauska ilman mitään väkinäisyyttä.

@theellenshow

KARISMAATTINEN

Edesmennyt ruokakirjailija Julia Child. Hän toi ranskalaisen keittotaidon amerikkaan.

ÄLYKÄS

Näyttelijä Mayim Bialik. Hänellä on neurotieteiden tohtorin tutkinto sekä Rillit huurussa –sarjassa sekä oikeassa elämässä.

@missmayim

MENESTYNYT

Beyoncé. En kuuntele hänen musiikkiaan, mutta nostan hattua hänen huimalle menestykselleen.

@beyonce

KADEHDITTAVA

Saksan liittokansleri Angela Merkel toimi täysin päinvastaisesti pakolaiskriisin keskellä muihin Euroopan maihin verratuna. On kadehdittavaa, että hän uskaltaa uida vastavirtaan.

@bundeskanzlerin

Katso myös:

Fun Fearless Female: Venla Savikuja

Fun Fearless Female: Mariela Sarkima

Heini Vesander: Epäonnistumiset kuuluvat elämään

 

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta aletaan tehdä ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perryä näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

- Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

- Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on paineita, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"