Kanye West julkaisi viime perjantaina Famous-singlensä uuden musiikkivideon Los Angelesissa pidetyssä tilaisuudessa, johon osallistui yli 8000 ihmistä. Pätkä sai välittömästi somen sekaisin, emmekä ihmettele miksi – videolla nähdään melkoinen määrä julkkiksia täysin alastomina. Musavideo on vielä toistaiseksi nähtävissä vain maksullisessa Tidal-musiikkipalvelussa.

 

Did y'all see this!? Thoughts?! #kanyewest #famous

Kuva, jonka cmlight (@cmlight) julkaisi

Kanye ei toistaiseksi ole suostunut kommentoimaan ovatko videolla esiintyvät tähdet oikeasti aitoja vai pelkkiä kuvamanipulaation tuotoksia. Oletettavasti suuri osa julkimoista on vahanukkeja, mutta laulajan mukaan muutama henkilö todella makaa lakanoissa. Videolla nähdään itse Westin lisäksi Kim KardashianTaylor Swift, RihannaCaitlyn Jenner, laulaja Chris Brown, malli ja Kanyen eksä Amber Rose, Voguen päätoimittaja Anna Wintour, R&B-laulaja Ray J, näyttelijä Bill Cosby, presidenttiehdokas Donald Trump ja entinen presidentti George W. Bush.

Erikoisista tempauksistaan tunnettu Kanye halusi tiettävästi aiheuttaa videollaan kohun, mutta joutui hieman pettymään, sillä video ei aiheuttanut ihmisissä toivottua reaktiota. Räppäri purki pettymystään Twitterissä heti seuraavana päivänä.

– Voisiko joku jo haastaa minut oikeuteen? twiittasi Kanye lauantaina, mutta poisti sittemmin koko postauksen.

Haasteita ei ehkä ole tippunut, mutta iloisia kaikki eivät videosta ole. Yksi musiikkivideolla nähtävistä tähdistä on laulaja Taylor Swift, joka on jo kertaalleen ehtinyt suivaantua koko Famous-biisin olemassaolosta. Kappaleesta löytyy Tayloria mollaava lause I feel like me and Taylor might still have sex/ I made that bitch famous, jolle laulaja ei kuulemma ole itse antanut suostumustaan. Myöhemmin vettä myllyyn lisäsi itse Kim Kardashian, joka kertoi Taylorin olleen täysin tietoinen biisin sisällöstä, ja kutsui tätä valehtelijaksi. Taylor onkin nyt videosta raivoissaan.

 

На ⚡️⚡️⚡️😎 #FAMOUS @kanyewest #KanyeWest #TaylorSwift @taylorswift #hello_ru

Kuva, jonka HELLO.RU (@hello__ru) julkaisi

Myös Chris Brown kommentoi omaa esiintymistään videolla. Hän vaikutti kuitenkin vain huvittuneelta kummastellessaan sitä, miksi Kanye halusi vilauttaa peiton alta Chrisin vakoa.

Kanyen tempaus jakaa ihmiset – niin julkkikset, fanit kuin lopunkin yleisön – kahteen leiriin. Toiset hehkuttavat videota nerokkaaksi, toiset pitävät julkaisua mauttomana ja ilmiselvän julkisuushakuisena. Tökerö tai ei, aivan hatusta vedetty videon aihe ei kuitenkaan ole. Kanye on hakenut inspiraatiota nimittäin taiteilija Vincent Desiderion tunnetusta Sleep-maalauksesta.

 

#contraversional #Famous #uncomfortable

Kuva, jonka Olgun Denizli (@denizliolgun) julkaisi

Kanye on paljastanut myös, että Famous on vasta alkua sille, mitä elokuussa starttaavalla Pohjois-Amerikan kiertueella tullaan näkemään. Emme malta odottaa, mitä mahtava Yeezus seuraavaksi keksiikään.

Juttua muokattu: lisätty videolla näkyvien henkilöiden nimet.
Pääkuva: GettyImages

Pikkuinen Anacã-poika saa sisaruksen. Onnea!

Taas uusi Victoria's Secret -vauva! Eteläafrikkalainen huippumalli Candice Swanepoel, 29, odottaa toista lastaan. Malli virallisti asian julkaisemalla Instagramissa suloisen kuvan ja tekstin "joulu tuli ajoissa".

Ja kyllä, tämä tarkoittaa, että Swanepoel todella oli raskaana kävellessään Shangaissa marraskuussa järjestetyssä Victoria's Secret -näytöksessä. Mediassa ehdittiin jo hehkuttaa, millaiseen kuntoon hän oli ehtinyt synnytettyään ensimmäisen lapsensa Anacãn lokakuussa 2016. 

Swanepoelin kumppani on brasilialainen miesmalli Hermann Nicoli. Pari on seurustellut siitä saakka, kun he tapasivat Pariisissa Swanepoelin ollessa vain 17-vuotias. 

Naisen lähimpiin kavereihin kuuluvat muun muassa mallikollegat Behati Prinsloo, Doutzen KroesLily Aldridge ja Rosie Huntington-Whiteley. Kukakohan saa kunnian olla pikkuisen kummi?

@angelcandices


Lähde: Vogue
Kuvat: MVPhotos

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Mielipiteitä jakava Reino Nordin: "Kyllästyin murjottamiseen ja katkeruuteen"

Helppo ja herkullinen joululahjaresepti: suolakeksifudge

Ihanimman lahjan eteen on uhrattu seteleiden sijaan aikaa. Herkullinen suolakeksifudge onnistuu aloittelevaltakin leipurilta!

Suolakeksifudge

Ainekset:

2 ½ dl kuohukermaa
2 ½ dl sokeria
ripaus suolaa
25 g voita
1 ½ rkl glukoosisiirappia
20 g suolakeksejä
100 g maitosuklaata
sormisuolaa

Tee näin:

Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Lisää suola, voi ja glukoosisiirappi. Anna seoksen kuplia koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia tai kunnes se on selkeästi paksumpaa. Rouhi suolakeksit joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan, ripottele pinnalle sormisuolaa ja anna jäähtyä. Leikkaa paloiksi.

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Haluatko säästää? Kuusi vinkkiä, joiden avulla pääset oikeasti alkuun

Finnairin lentäjänä työskentelevä Pia Stenholm: ”Uravalinnastani ollaan yllättyneitä sukupuoleni takia”

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"