Viime keväänä aviomiehestään eronnut kirjailija Elizabeth Gilbert on löytänyt uuden rakkaan.

Kaikkien aikojen suosikkikirjoihimme kuuluvan Eat, Pray, Loven vuonna 2006 kirjoittanut Elizabeth Gilbert, 47, kertoi kesällä eroavansa pitkäaikaisesta kumppanistaan Jose Nunesista, 63. Pari meni naimisiin vuonna 2007.

- Koska olen vuosien varrella jakanut henkilökohtaisia asioitani niin tiiviisti, minusta tuntuu, että haluan jakaa tämänkin teidän kanssanne. Olen eroamassa miehestäni, jonka monet teistä tuntee "Felipenä" - miehestä, johon rakastuin Eat, Pray, Love -matkani lopussa, hän kirjoitti Facebook-sivullaan heinäkuussa. 

Tekstin loppuun hän oli linkittänyt Jack Gilbertin Failing and Flying - nimisen runon, jonka toivoi auttavan myös muita samankaltaisessa elämäntilanteessa kamppailevia. 

Pakko myöntää, että mekin menimme tuolloin hieman paniikkiin: jos jopa ihmissuhdegurumme Elizabeth Gilbert epäonnistuu rakkaudessa, mitä toivoa meillä muilla ylipäätään on?

Uusimmassa Facebook-päivityksessään Elizabeth kertoo kuitenkin kääntäneensä elämässään nyt uuden sivun. Hän kirjoittaa nimittäin olevansa rakastunut toiseen naiseen, parhaaseen ystäväänsä Rayya Eliakseen

– Tänä keväänä kuulin uutisen, jonka tiesin muuttavan elämäni ikuisesti. Parhaalla ystävälläni Rayya Eliaksella diagnosoitiin haima- ja maksasyöpä – sairaus, johon ei ole lääkettä.

– En ainoastaan rakasta Rayyaa; olen rakastunut Rayyaan. Minulla ei ole enää aikaa kieltää totuutta. 

10 vuotta Eat, Pray, Loven jälkeen

Kulttimaineeseen nousseessa, Elizabethin omiin kokemuksiin perustuvassa Eat, Pray, Love -kirjassa 35-vuotias päähenkilö turhautuu elämäänsä Yhdysvalloissa. Hän eroaa aviomiehestään, masentuu ja päättää lähteä maailmalle etsimään itseään ja onneaan. Ensimmäisenä hän suuntaa Italiaan, missä tarkoituksena on saada takaisin kyky nauttia elämästä. Seuraavana vuorossa on Intia, missä hengellisyys löytyy joogan ja meditaation avulla. Lopulta tasapaino saavutetaan Indonesiassa. Balilta löytyy myös suuri rakkaus, 17-vuotta vanhempi Felipe. 

Hittikirjasta on tehty myös leffa, jonka pääroolia näytteli Julia Roberts. Felipenä nähtiin espanjalaiskomistus Javier Bardem. Eat, Pray, Love -kirja sai jatkoa vuonna 2010, kun Elizabeth kirjoitti jatko-osan Committed: A Skeptic Makes Peace with Marriage. Tänä vuonna julkaistussa Eat Pray Love Made Me Do It -kirjassa tavalliset naiset kertovat, kuinka alkuperäinen tarina innosti heidätkin elämänmuutokseen.

Elizabeth on todellakin kannustanut naisia ympäri maailmaa seuraamaan rohkeasti unelmiaan (kyllä, mekin olemme matkanneet kirjan innoittamana Balille joogaamaan ja guruja tapaamaan). Time-lehti valitsikin Elizabethin vuonna 2008 sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalleen Dalai Laman ja Barack Obaman rinnalle.

Eat Pray Love -kirjasta ilmestyi vuonna 2007 myös suomenkielinen versio Omaa tietä etsimässä – Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa.


Reissattuaan yli vuoden maailmalla Elizabeth avasi Josen kanssa New Jerseyyn kaakkoisaasialaisia tavaroita myyvän Two Buttons -liikkeen. Sittemmin ex-pariskunta on luopunut sivubisneksestään.


Vuonna 2010 ensi-iltansa saaneessa Eat, Pray, Love -leffassa päärooleissa nähtiin Javier Bardem ja Julia Roberts.

P.S. Kannattaa kuunnella myös Elizabethin luovuutta käsitteleviä Magic Lessons -podcasteja täältä. Ne ovat jatkoa vuonna 2015 julkaistulle Big Magic: Creative Living Beyond Fear -kirjalle.

Kuvat: MVPhotos

Mikä avuksi sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Mikä on pitkän parisuhteen menestysresepti? Marraskuun Cosmossa on lisäksi mukana ideoita teemajuhliin, bilepukeutumiseen ja herkullisiin party-tarjoiluihin.

"Minulla on aina ollut todella suuret unelmat ja uskon itseeni. Välillä tulee takkiin, mutta siitä ei pidä lannistua." Jungle Juice Barin perustaja Noora Fagerström

"Negatiivista palautetta tulee välillä, mutta se on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Minua ei huolestuta, mistä saan seuraavan palkkani, sillä tiedän, että hyvälle tekijälle löytyy aina töitä." Toimittaja ja Kemikaalicocktail-blogin perustaja Noora Shingler

"Huonoinakin hetkinä on tärkeää, että näet kumppanissasi sen ihmisen, johon aikanaan rakastuit." Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen

"En kadu mitään, vaan otan kaikesta opikseni. Minulla on aina ollut sellainen asenne, että mieluummin elän täysillä ja sanon liikaa, kuin että jättäisin katumisen pelosta jotain tekemättä tai sanomatta." Laulaja Antti Tuisku

"En ole lähtökohtaisesti supercool ja itsevarma nainen, enemmänkin vähän höhlä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hyväksyn sen, millainen olen. Nykyään oma hyvä oloni syntyy kiireettömästä elämästä, pitkistä yöunista, ulkoilusta ja herkuttelusta." Näyttelijä Sara Parikka

"Aivoterveyden kannalta olisi tärkeää saada päivään pieniä taukoja. Kannattaa yrittää vaikkapa torkahtaa vartiksi bussimatkalla töistä kotiin tai pitää pieniä taukoja töiden lomassa." Neurologian professori ja Aivoliiton ylilääkäri Risto O. Roine

"Minä ainakin haluan usko siihen, että kaikki on mahdollista. Ja niin kauan kun itse uskoo itseensä ja omaan tekemiseensä, on pysäyttämätön." Kolumnistimme Janni Hussi

Katso myös:

Kerro meille, mitä mieltä olet uudesta Cosmosta! Voita kosmetiikkaa

Sinä myös? Tästä netissä leviävässä somekampanjassa on kyse

Miten liikunnasta voi innostua aikuisena, jos siitä ei ole nauttinut koskaan? Otimme selvää

 

James Corden voittaa itkukilpailun, tietysti.

Lokakuun Cosmon kanttakin tähdittävä Miley Cyrus, 24, on James Cordenin luotsaaman Carpool Karaoken viimeisin vieras.

Hulvattomassa jaksossa Miley myöntää olevansa surkea kuski huolimatta siitä, että joutuu Los Angelesissa ajamaan autoa lähes päivittäin.

- Melkein kaikki kolarit, joita minulle on sattunut, ovat tapahtuneet omalla pihatielläni. En nimittäin yleensä en pääse sitä pidemmälle, Miley tunnustaa.

Onneksi Miley istuu tällä kertaa turvallisesti pelkäjään paikalla. Kolmetoista minuuttia pitkän ajelun aikana kaksikko intoutuu laulamaan muun muassa hittibiisit Younger Now, Party In The USA, We Can’t Stop ja Malibu.

Kun James kysyy Mileylta,  mikä on hänen elämässään tapahtunut merkittävin muutos viime vuosien aikana, laulaja vakavoituu.

-  Esiintymiseni VMA-gaalassa vuonna 2013 – se, jossa twerkkasin Robin Thicken kanssa – teki minusta aktivistin, joka olen nyt.

- Ymmärsin, että jos niin moni ihminen puhuu siitä, mitä teen, minun pitäisi käyttää se johonkin hyvään mieluummin kuin ristiriitaisen keskustelun synnyttämiseen, jonka seurauksena joku saa itselleen korkeintaan hauskan Halloween-asun, Miley pohtii viitaten pitkään jatkuneeseen mediakohuun, joka syntyi MTV Video Music Award -gaalassa nähdyn rohkean esityksen seurauksena.

Miley, joka ensin kannatti Bernie Sandersia ja sitten Hillary Clintonia, viime aikoina provosoimisen sijaan pyrkinyt vaikuttamaan ihmisiin muilla tavoilla.

Aikaisemmin tänä vuonna Billboardissa julkaisssa haastattelussa hän kertoi, että syyskuun 29. päivä julkaistu Younger Now -albumi on omistettu Hillary Clintonille ja muille uraa tekeville naisille. 

Miley on kampanjoinut viime aikoina innokkaasti myös vuonna 2014 perustamansa Happy Hippie -nimisen järjestön parissa. Sen tavoitteena on auttaa kodittomia nuoria, edistää seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja kannustaa muitakin muuttamaan "tunteensa toiminnaksi". Laulaja on itse muunsukupuolinen. 

Videon paras hetki alkaa kohdasta 10:20, kun James ja Miley kilpailevat siitä, kumpi saa itsensä itkemään nopeammin.

Katso video alta.

Mileyn ja Robin Thicken esitys vuoden 2013 VMA-gaalassa ei ollut kaikkien mieleen.

Katso myös:

Miley Cyrus julkaisi uuden biisin ja musavideon – inspiraationa Liam Hemsworth

Carpool Karaoken James Corden: "Mikään idea ei ole liian älytön"

Selena Gomez Woody Allenin elokuvaan – mukana myös huippunimet Elle Fanning ja Timothée Chalamet