VilleGalle, 28, vie bileet mukanaan minne ikinä meneekin. Silti olisi kiva, jos vierellä olisi joku, jota voisi halailla sunnuntai-iltaisin.

Kuka? VilleGalle eli Ville-Petteri Galle on 28-vuotias helsinkiläinen räppäri, joka tunnetaan parhaiten Jare Brandin kanssa muodostamastaan JVG-rapduosta. JVG julkaisi neljännen albuminsa 247365 syyskuussa. VilleGalle nähdään parhaillaan Vain Elämää -ohjelmassa.

En voisi elää ilman musiikkia. Laitan sen heti aamulla soimaan, lähden kotoa luurit päässä ja studiolla kuuntele sitä koko ajan. Inspiroidun kaikenlaisesta musiikista, saatan kuunnella esimerkiksi rokkia, Lana Del Reyta tai Beyoncea. Olen ilman ainoastaan silloin, kun pelaan jääkiekkoa tai sählyä. Ne ovat tärkeitä tunteja viikossa, sillä ne vievät ajatukseni pois musiikista.

Minut tunnistaa häröstä tyylistäni. En usko, että kovinkaan moni suomalainen mies lähtee kotoaan aamulla villahousut jalassa kuten minä. Olen aina pukeutunut erilailla kuin muut ja saanut kuulla siitä. Kun minusta tuli artisti, sain vihdoin näyttää siltä miltä halusin, ja jengi hyväksyi sen. Se oli minulle iso juttu. Käyn usein naisten osastoilla pyörähtämässä ja tykkään vintage-liikkeistä. Olen heikkona hattuihin, kenkiin ja pelipaitoihin.

Kun haluan hemmotella itseäni, syön hyvää ruokaa. Tykkään käydä hienoissa ravintoloissa, juoda viiniä pari lasillista ja ottaa vaikka jonkun treffiläisen mukaan. Olen huono kokeilemaan uusia makuja, mutta olen yrittänyt aikuistua. Ex-tyttöystäväni opetti minut syömään fetaa, nyt laitan sitä aina salaatteihin.

Kukaan ei tunne minua niin hyvin kuin Jare. Tapasimme viisitoistakesäisinä juhannusbileissä. Meillä synkkasi heti ja vedimme saunassa freestylea. Hengaamme paljon myös vapaa-ajalla, emmekä ole koskaan riidelleet.

Saan usein kuulla siitä, että olen todella hajamielinen. Unohdan kaiken. Minulla ei ole kalenteria, joten en koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Elän mieluummin hetkessä. Olen kadottanut monta kertaa avaimeni, kännykkäni ja läppärini. Onneksi Jarella on parempi muisti kuin minulla.

Kotonani on tällä hetkellä ahdistavaa, sillä siellä on liikaa tavaraa, kuten kenkäbokseja ja levyjä. En pysty keskittymään sotkun keskellä. Nykyään siskoni käy luonani siivoamassa palkkiota vastaan. Hän taitaa homman hyvin.

En varmasti koskaan unohda, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden ja Häissä-biisimme breikkasi. Torilla odotti presidentti ja 100 000 ihmistä. Se päivä muutti elämäni.

Pahin pelko on, että olen yksin koko loppuelämäni. Olisi siistiä löytää kumppani, jonka kanssa voisin perustaa perheen. Pelkään myös, että ajamme keikkareissuillamme kolarin. Siksi olen monta vuotta istunut pelkääjän paikalla, valvonut ja vahtinut.

En voi ymmärtää rasismia. Olen käynyt monikulttuurisen yläasteen, ja frendini olivat enimmäkseen maahanmuuttajia. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja halunnut tutustua mahdollisimman erilaisiin tyyppeihin. En muutenkaan siedä negatiivista meininkiä. Olen tälläinen positiivari.

Tuhlaan aivan liikaa elektroniikkaan. Jos jotain hajoaa, ostan heti uuden. Pleikkareita, telkkareita ja iPhoneja. Koen, että se on tällähetkellä etuoikeuteni.

Snapchat on se juttu. Olen kaikissa somekanavissa, mutta eniten häröilen Snäpissä. Snapchatissa näkee, millainen ihminen oikeasti on. Siellä ei voi huijata.

Tällä hetkellä olen koukussa NHL 16 -peliin. Kun olimme Cheekin kanssa maltalla viikon, ostimme heti ekana päivänä pleikkarin. Pelasimme sillä joka ilta ja hakkasin Cheekin mennen tullen.

Herkistyn aina silloin, kun pysähdyn miettimään, mitä kaikkea lyhyessä ajassa on tapahtunut. Kuinka pitkälle olemme Jaren kanssa päässeet tekemällä omaa juttuamme. Viimeksi itkin, kun nauhoitimme edelliselle levyllemme Fäijönii-biisin. Olin siihen niin tyytyväinen, että onnistumisen tunne purkautui itkuna. Kävelin pitkin hakaniemen siltaa ja vain itkin.

Sinkkuudessa parasta on, vapaus tehdä mitä vaan, lähteä vaikka viikoksi kavereiden kanssa lomalle. Sinkkuna pystyn keskittymään täysillä duuniini, mutta siinä on paljon huonojakin puolia. Olisi kiva halata jotain tytsyä sunnuntai-iltaisin.

Rakastuneena olen aika vietävissä. Menen sokeaksi rakkaudesta, mutta se on juuri parasta. Yritän olla silloin hyvä ihminen.

Ihaninta naisessa on, kun hän on oma itsensä eikä yritä liikaa. Pitää luottaa siihen, että kelpaa sellaisena kuin on.

En enää koskaan riitele mutsini kanssa. Tiedän, että hän haluaa minulle vain parasta ja olen hänelle paljosta kiitollinen. Nyt on minun vuoroni auttaa ja pitää huolta hänestä.

Jos en tekisi musiikkia, olisin töissä raksalla. Minulla on putkimiehen koulutus ja tykkäsin niistä hommista. Olen myös opiskellut urheilutoimittajaksi ja ajanut taksia. En osannut kirjoittaa, ja taksin ajaminen on liian epäsosiaalista. Istuin vain tuntikausia tolpalla, eivätkä asiakkaat halunneet puhua kanssani.

Kun juhlin, vedän mieluumin överit kuin vajarit. Jos on hyvä lössi kasassa, paikalla ei ole väliä. Me viemme bileet mukanamme.

Illalla viimeiseksi laitan nuuskan huuleen. Se on nukutuslääkkeeni.

Toivottavasti vielä joskus minulla on oma perhe ja omakotitalo. Haluaisin ajaa nurtsia omalla takapihallani.

Haaveilen mielenrauhasta ja stressittömyydestä. Haluaisin päästä kiertämään maapalloa. Irtautua somesta, mennä vaan ja nauttia rantahiekasta.

Katso myös:

Nikolai Alho Cosmon piinapenkissä

Lauri Tilkanen Cosmon piinapenkissä

Charlie Puth: Olen kaukana täydellisestä

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta aletaan tehdä ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perryä näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

- Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

- Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on paineita, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"