1. Älä nolaa avioparia liian pahasti.

Hauskuus on aina plussaa mutta pidä huoli, ettet mene liin pitkälle. Morsiamen hääpuku tai sulhasen pituus eivät ole asioita, joista kannattaa vitsailla hääpuheessa...

2. Älä mainitse aikaisempia kumppaneita.

Eksät ovat eksiä syystä – niistä ei kannata puhua ainakaan hääpäivänä.Vaikka morsiamen ex-kundiin liittyvä tarinasi olisi kuinka hulvaton, säästä se toiseen kertaan.

3. Suunnittele, suunnittele, suunnittele.

Kirjoita puheesi valmiiksi hyvissä ajoin ennen hääpäivää ja lue se ääneen läpi monta kertaa. Suosi kuitenkin esimerkiksi ranskalaisia viivoja sen sijaan, että olisit kirjoittanut puheesi auki sanasta sanaan. Näin esityksestäsi tulee luontevampi. 

4. Keskity hääpuheessa aviopariin.

Vaikka morsian olisi bestiksesi, huomioi myös sulhanen. Miksi he ovat loistava pari? Miten kundi hurmasi bestiksesi? Keskity puheessasi tasapuolisesti molempiin. 

5. Unohda sisäpiirin vitsit.

Tiedämme, että läpät, jotka vain sinä ja bestiksesi ymmärrätte ovat ehdottomasti hauskempia.Säästä ne kuitenkin hetkiin, jolloin olet hänen kanssaan kahdestaan. 

6. Kerro tarinoita.

Kukapa ei rakastaisi koskettavaa tarinaa? Muistele, miten bestiksesi esitteli sulhasensa sinulle ensimmäistä kertaa ja mikä on hauskin muistonne yhdessä. 

7. Älä puhu liian pitkään.

Keep it simple! Muutamankin minuutin puhe riittää loistavasti. 

8. Nauti skumppaa kohtuudella.

Tiedät kyllä miksi...

9. Älä pelkää mikrofonia

Hääpuheen pitäminen on aina jännittävää. Älä ole liian ankara itsellesi - pääasia, että sanot jotain. Tartu rohkeasti mikkiin ja anna äänesi kuulua. Hääpari arvostaa elettäsi enemmän kuin tiedätkään.

Alkuperäinen juttu: Cosmopolitan.com
Kuva: iStock

Katso myös:

Näin nautit häistä enemmän kuin morsian

Tee nämä 7 asiaa ennen kuin menet naimisiin

Kauneimmat kuninkaalliset hääpuvut

 

 

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Päätoimittaja Stina Mäntyniemi

”Hangossa voi kesäisin tuntea olevansa melkein ulkomailla, Levi taas on kevättalvella kuin mini-St.Moritz.”

Toimituspäällikkö Linda Forss

”Road tripit Suomessa ovat parasta. Valitsen aina reitit, jotka vievät pienten kuntien ja hiljaisten sivukylien läpi. Niitä meillä piisaa.”

Digital Content Strategist Maria Lieto

”Olen onnellisimmillani Saaristomerellä. Luonto, meri ja fiilis ovat siellä niin uniikkeja.”

Art Director Tonja Rantanen

”Lappi on Suomen kauneinta ja eksoottisinta aluetta. Inhoan kylmyyttä, mutta Lapin maisemissa se jotenkin unohtuu.”

Graafinen suunnittelija Isma Valkama

”Helsinki on jatkuvasti kehittyvä kaupunki, jossa on hienosti säilynyttä historiaa, kuten Suomenlinna ja Käpylä. Jos kuitenkin kaipaan vastapainoa, Saaristomeri ja Lapin erämaat ovat parasta. Missä kännykkä ei kuulu, siellä mieli lepää.”

Toimituksen assistentti Tiina Kyllönen

”Kesällä ei ole mitään sen hienompaa kuin veneillä Saimaalla. Pieni Karhunkierros Oulangan kansallispuistossa taas on luontopolkujen Disneyland. Huikeita maisemia!”

Kuva: iStock

Katso myös:

Nämä kuvat pelastavat päiväsi – katso, miltä koirat näyttävät ennen ja jälkeen parturin

Ruotsalaisen tuoksutalo Byredon tuotteet myyntiin Kicks-verkkokauppaan

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti”