Täydellisessä maailmassa kaikki olisivat yhtä pidettyjä kuin Emma Stone. Hänellä on puolellaan jopa Ryan Gosling, joka on kehunut naisen lahjakkuutta ja huumortintajua maasta taivaisiin. Kukaan ei halua puhua hänestä pahaa. Valitettavasti kaikki eivät ole yhtä onnekkaista kuin Emma. Useimmilla mestä on töissä, opinnoissa tai kaveripiirissä ainakin yksi henkilö, joka hiertää mieltämme. Tiedäthän: se tyyppi, joka yrittää aina olla etevämpi, fiksumpi ja omaperäisempi kuin sinä. Vaikka onnistuisit karttamaan häntä, pelkkä tieto hänen olemassaolostaan voi saada veresi kiehumaan. 

Ei ole kuitenkaan syytä hermostua. Kannatta hyväksyä ihmisten erilaisuus ja se, etteivät kaikki pidä sinusta. Itse asiassa arkkivihollisilla on myös hyvät puolensa. Listasimme niistä viisi. 

1. He saavat sinut tekemään töitä kovemmin.

Pienimuotoinen, terve kilpailu ei tee pahaa kenellekään, varsinkaan, jos puhutaan urakehityksestä. Kysy vaikka Paris Hiltonin entiseltä bestikseltä Kim Kardashianilta, joka on brändännyt itsensä jopa mahtipontisemmin kuin hänen hotelliperijätärkaverinsa. Vaikka sinun ei pidä suhtautua työelämään taistelutantereena, sopiva kilpailuhenkisyys tekee ihmeitä työtehokkuudellesi ja motivaatiollesi. Kilpailijasi voi innostaa sinua tavoittelemaan ylennystä ja asettamaan itsellesi korkeampia tavoitteita. Jos joku uhkaa viedä työpaikkamme, teemme yleensä kaikkemme pitääksemme sen. Vainoharhaisuus ei ole tervettä, mutta joskus kannattaa vilkuilla vähän olkapään yli. Muista, että on asioita, joita ei kannata vertailla: rakkauselämästä ja ulkonäöstä kilpaileminen ei tee hyvää. Henkinen hyvinvointisi voi järkkyä, jos mietit jatkuvasti, mitä muut ajattelevat parisuhteestasi tai ulkonäöstäsi. Älä myöskään laske, kuinka monta Facebook-kaveria tai Instagram-seuraajaa vihamiehelläsi on enemmän kuin sinulla. Jos vertaat itseäsi muihin kaikilla elämän osa-alueilla, sinun kannattaa pysähtyä miettimään kilpailuasennettasi uudelleen.

2. He pitävät egosi kurissa ja opettavat harkitsemaan.

Saiko kilpailjasi piikikäs kommentti mielesi apeaksi? Vihamiehillämme on taito ärsyttää meitä, mutta yllättävää kyllä, heidän tylyistä kommenteistaan on hyötyä: ne pitävät jalkamme tiukasti maan pinnalla. Vihamiesten ympäröimänä on vaikea olla ylimielinen, sillä he pitävät meidät tietoisina tekemisistämme ja sanomisistamme. Joskus on hyvä olla varuillaan, etenkin, jos sanot herkästi, mitä sylki suuhun tuo. Kilpailijamme pakottavat meidät miettimään sanojamme ja harkitsemaan mielipiteitämme tarkemmin ennen niiden laukomista. Jos vihollisesi on ilkeä, ja olet huolissasi, että hän käyttää jotakin sanomaasi sinua vastaan, on ehkä turvallisempaa olla hiljaa. Tärkeässä kokouksessa ei tietenkään kannata istua tuppisuuna, mutta jos rupattelet grillijuhlissa ystäviesi kanssa, jotkut mielipiteet voi hyvin pitää itsellään. 

3. He antavat sinulle kriittistä palautetta.

Kun kysyt ystävältäsi tai kumppaniltasi, onko töihin valmistelemasi esitys hyvä, saat todennäköisesti pelkkiä kehuja, vaikka esityksessäsi olisi roimasti parannettavaa. Rakkaat ihmiset ovat siitä ihania, että he ottavat tunteesi huomioon ja pehmittävät epämiellyttävää totuutta. Vihamiehelläsi ei sen sijaan ole vaikeuksia kertoa totuutta. Vaikka he osoittaisivat puutteesi suoraan (mikä ei tietenkään koskaan tunnu mukavalta), heidän palautteensa voi auttaa sinua oppimaan. He voivat saada sinua oivaltamaan asioita, joista läheisesti eivät tohdi sinulle huomauttaa. 

On taito suodattaa ikävistä kommenteista paikkansapitävät asiat. Asiaa helpottaa, jos yrität suhtautua kritiikkiin objektiivisesti. Jos saman palautteen olisi antanut varovaisemmin joku ystävistäsi, olisiko asia jäänyt kaivelemaan sinua? Jos kritiikki ei ollut rakentavaa, älä välitä siitä. Jos kommentissa piilee totuudensiemen, käytä sitä alkusysäyksenä itsesi kehittämiseen. Älä kuitenkaan murehdi asiaa liikaa. Jos arvostelu jää pyörimään mieleesi, kerro siitä ystävällesi, jonka tiedät puhuvan asioista suoraan ja rehellisesti. Keskustelu selventää ajatuksiasi ja valottaa, onko asia yöunien menettämisen arvoinen vai ei. Luultavasti ei.

4. He tuovat esiin erilaisia näkökulmia.

On hyödyksi nähdä asioita joskus jonkun toisen silmin. Etenkin, jos kyseessä on henkilö, jonka kanssa et tule toimeen. Vihamiehelläsi on todennäköisesti erilaiset arvot kuin sinulla. Kun ymmärrät erilaisia näkökulmia, sinusta tulee empaattisempi, mikä puolestaan kasvattaa suvaitsevaisuuttasi. Empatiakyky voi jopa auttaa sinua ymmärtämään omaa erilaisuuttasi. Kun kuuntelet toisten mielipiteitä, laajennat omaa ajattelutapaasi.

5. He opettavat sinua olemaan jämäkämpi.

On vaikeampaa olla jämäkkä läheisten ihmisten kuin vihamiesten seurassa. Siksi vihamiehet ovat täydellisiä keskustelukumppanieta, kun haluat harjoittaa vakuuttamisen taitojasi.

Vihamiestä vastaan on helpompi puolustautua, koska meillä on taipumus suhtautua välinpitämättömämmin siihen, mitä he ajattelevat meistä. Yllättävää kyllä, riistatilanne voi myös nostaa itsetuntoa. Kun tiedät oman asemasi ja osaart pitää puolesi, omanarvontuntosi kasvaa. 

Katso myös:

Miten löydän lisää ystäviä?

8 asiaa, jotka sinun pitäisi sanoa useammin

10 tapaa selvitä erosta

Kuva: Imaxtree

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta aletaan tehdä ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perryä näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

- Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

- Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on paineita, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Sopivat varusteet tekevät kotoilusta mukavampaa. Nämä haluamme omaankin kotiimme!

Fleeceaamutakki, 29,99 e, Lindex.

Tuoksutyynyt pitävät vaatekaapin freesinä. 13,90 e, Stockmann.com.

Ylellinen Tata Harper Smoothing Body Scrub -kuorintavoide sopii luonnonkosmetiikkafaneille. 78 e.


Samettipyjama, 36 e, Lindex.


 

Foreo Luna Play -kasvoharja tekee ihonhoidosta helppoa. 36 e.

Cilla's Siisti sitruuna-rosmariini-suihke (saattaa) kannustaa siivoamiseen. 14,90 e.

Kullanvärinen pumppupullo saippualle, 49,95 e, Ellos.

Täytä korurasia ystäväsi lempiherkuilla. 36 e, Indiska.

Samettisen päiväpeiton alle on kiva kääriytyä Netflixin ja sipsipussin kanssa. 129 e, H&M.

Pehmeät tohvelit 14,99 e, H&M.


Byredon kynttilät valmistetaan käsityönä Ranskassa. Bohemia-tuoksukynttilä, 55 e, kicks.fi.

Kylppäripakkaus sisältää kaksi vohvelipyyhettä sekä saippuan. 38 e, Ellos.


 

Kivikeraaminen hajuvesipullo, 9,99 e.


Jouluneule, 24,95 e, Gina Tricot.

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"