Paniikkihäiriöitä pidetään kilttien ja herkkien ihmisten sairautena. Sen laukaisee usein stressaava elämäntilanne tai pitkään padotut tunteet. Millaista on pelätä jatkuvasti ja hävetä omaa pelkoaan?

Aivan kuin rintakehäni päällä seisoisi 150 kiloa painava lihaskimppu. Huimaa, oksettaa, sydän hakkaa kovaa -ihan liian kovaa. Haluan vain paeta, kauas pois täältä. Apua en uskalla pyytää, hävettää niin paljon. Olisipa minulla näkymättömyysviitta.

Heidi, 33, sai pahan paniikkikohtauksen 27-vuotiaana lentokoneessa palatessaan lomamatkalta Lontoosta. Häntä ahdistivat ihmispaljous ja hiostava kuumuus. Heidi istui lentokoneessa huppu päässään hiljaa itkien, aivan kuin kuolemaa odottaen ja yritti piilottaa kohtauksesa matkatovereiltaan.

-Kohtauksen aikana en haluaisi näyttää ahdistustani kenellekkään, vaikka juuri se, että sanoisin rempseästi, että minulla on paniikkikohtaus, nollaisi tilanteen heti, Heidi miettii.

Heidi sai ensimmäisen paniikkikohtauksen kotonaan 25-vuotiaana. Olo muuttui yhtäkkiä raskaaksi, ja hänen oli vaikea hengittää. Heidi säikähti, sillä hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään sellaista. Kun hänen miehensä tuli töistä kotiin, Heidi hengitti paperipussiin. Heidi vietiin lopulta ambulanssilla sairaalaan, ja lääkäri totesi kohtauksen johtuneen paniikkihäiriöstä. Ensimmäinen kokemus on monelle pelottava, sillä paniikkikohtaus tulee usein yllättäen.

-Fyysiset oireet ovat niin vahvat, että ensimmäiseen kohtaukseen voi liittyä jopa kuolemanpelkoa. Kun oppii tunnistamaan, että kyse on paniikkihäiriöstä ja ymmärtää, että kohtaus ei ole vaarallinen, tilanne helpottuu, paniikkihäiriöihin erikoistunut psykologi Benina Jakobson kertoo.

-Kohtauksen laukaisemiseen riittää arkipäiväinenkin tilanne, jota oma mielikuvitus ruokkii. Olga, 30, sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa 19-vuotiaana makuuhuoneessaan. Hän oli jo nuorempana saanut lieviä ahdistuskohtauksia ja pelkäsi esimerkiksi kaupassa käyntiä.

-Olin lähdössä ostoksille ja kokeilin ylleni erilaisia asuja. Yhtäkkiä tuli olo, että olen ruma ja kaikki nauravat minulle. Tunsin itseni voimattomaksi, joten menin makaaman sängylle. Moneen minuuttiin en pystynyt liikkumaan mihinkään. Olin kuin halvaantunut, Olga muistelee.

Piilotetut tunteet

Tavallisesti paniikkihäiriön puhkeamiseen liittyy jokin stressaava tilanne, kuten ero tai opiskeluiden alku. Siksi suurin osa saa ensimmäisen paniikkikohtauksen nuorena aikuisena, kun elämässä tapahtuu paljon isoja muutoksia. Joillakin paniikkihäiriö ilmenee jo lapsuudessa, silloin taustalla on usein perimä. Heidilläkin paniikkihäiriö kulkee jo neljännessä polvessa.

-Se on suvun naisten riesa. Perinnöllisyyden lisäksi suurin syy sairastumiselleeni on ehkä se, että olen kätkenyt aina kaiken pahan olon sisälleni. En ole osannut itkeä lapsuuteni jälkeen.

Ida, 21, sairastui paniikkihäiriöön 12-vuotiaana. Kohtauksen taustalla oli oksentamisen pelko eli emetofobia. Idalle tuli koulussa usein etova olo, ja se vei häneltä keskittymiskyvyn. Vasta kotona ahdistus helpotti. Idan äiti tunnisti oireet, sillä myös hänellä oli todettu paniikkihäiriö.

-Tunsin aluksi valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan. Aloin kohtausten yleistyessä jäädä vain kotiin. Se tuntui paljon helpommalta.

Paniikkihäiriöitä esiintyy naisilla kaksi kertaa enemmän kuin miehillä. Syynä on Jakobsonin mukaan liika itsekriittisyys.

-Naiset pyrkivät lokeroimaan itsensä tiettyyn muottiin ja ahdistuvat, jos eivät mahdukkaan siihen.

Emme anna itsellemme lupaa näyttää hermostuneisuutta työhaastattelussa tai riemua, kun kenkäkaupan alennuslaarista löytyvät täydelliset korot. Tekisi mieli huutaa, mutta se ei ole soveliasta. Vaikka paniikkihäiriötä ei voi tietoisesti välttää, erilaisten tunnetilojen näyttäminen on parasta puolustusta sitä vastaan.

Osat vaihtuvat

Idalle koulupsykologi on sanonut, että paniikkihäiriö on herkkien ja kilttien ihmisten syndrooma. Jakobson on samaa mieltä.

-Jos on aina ollut kaikissa tilanteissa kiltti ja rauhallinen, alkaa väistämättä oireilla jossain vaiheessa.

Paniikkihäiriöstä puhuminen auttaa tilanteen selvittämisessä. Heidille oli suuri helpotus, kun hän sai vihdoin näyttää oman heikkoutensa. Hän on kertonut läheisilleen ja työkavereilleen paniikkihäiriöstä, vaikka aluksi se pelottikin.

-Olin aina ollut ystävilleni olkapää, jota vasten itkeä. Kun osat vaihtuivat, ystäväni yllättyivät. He ihmettelivät, miten kaikista maailman ihmisistä juuri minulle, joka on aina niin pirteä, voi tulla tällainen sairaus.

Paniikkihäiriöstä kärsivän lähipiirillä on suuri vaikutus toipumisessa. Tärkeintä on kuunnella ja tukea.

-Kysy ystävältäsi, miten voisit auttaa häntä. Jos ystävääsi pelottaa mennä kauppaan, ota häntä kädestä kiinni ja menkää yhdessä ostoksille, Jakobson ehdottaa.

Rauhoittava vaikutus

Julkisten paikkojen pelko liittyy usein paniikkihäiriöön. Lievää ahdistusta voi yrittää helpottaa meditoimalla, mutta kun ruokaostokset tai joku muu arkipäiväinen asia muuttuvat ylitsepääsemättömän vaikeiksi, tilanteeseen kannattaa hakea ammattiapua.

-Sain kohtauksia usein autossa, ja matkustamisesta tuli hankalaa. Mietin viikkokausia etukäteen, uskallanko matkustaa ja mitä voin syödä ennen matkaa, ettei minulle tule ruuuan takia paha olo. Terapiassa opin suhtautumaan paniikkiin oikein ja välttämään tilanteita, joiden tiedän aiheuttavan kohtauksia, Ida kertoo.

Terapian tukena käytetään usein jatkuvaa lääkehoitoa sekä rauhoittavia lääkkeitä kohtauksen varalle. Monelle riittää kuitenkin pelkkä tietoisuus siitä, että lääke on käsilaukussa mukana, jos kohtaus iskee.

-Aluksi otin rauhoittavan lääkkeen aina ennen kuin tiesin ahdistavan tilanteen tulevan. Kun paniikkikohtaukset harvenivat, otin lääkkeen mukaani, mutta vältin tietoisesti sen ottamista. Pelkästään se, että lääke oli mukana, rauhoitti minua. Enää en tarvitse niitä. Tapletti oli viimeeksi taskussani viisi vuotta sitten ammattikorkeakoulun pääsykokeissa, Olga kertoo.

Paniikkihäiriö ei ole elämänmittainen sairaus, vaan siitä on mahdollista päästä eroon puhumalla. Idan mukaan avoimuus lisää itseluottamusta, joka puolestaan vähentää paniikkikohtauksen riskiä.

-Toki jännitän edelleen uusia tilanteita, mutta paniikki ei enää pääse kasvamaan pääni sisällä valtaviin mittasuhteisiin. Pelko on olemassa, mutta se ei enää seuraa minua, jos suljen oven takanani.

Mistä on kyse?

Noin 1-3% aikuisista sairastaa paniikkihäiriöitä jossain vaiheessa elämäänsä.

Paniikkihäiriöstä kärsivä saa ajoittain alle puoli tuntia kestäviä paniikkikohtauksia, joiden oireet vaihtelevat pahoinvoinnista rintakipuun.

Paniikkikohtaukset ovat vaarattomia, mutta haittaavat yleensä elämänlaatua niin, että apua on haettava psykoterapiasta.

Paniikkihäiriölle altistavat esimerkiksi suuret elämäntapamuutokset, perimä ja lapsuuden traumat.

Paniikkihäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina. Yhtenä syynä tähän ovat työ- ja opiskeluelämän kasvavat paineet.

Katso myös:

Milloin masennuksesta pitää huolestua?

15 faktaa, jotka tekevät päivästäsi paremman

Tärkeää asiaa seksuaalisesta ahdistelusta