Viime vuonna catwalkit jättänyt brasilialainen Gisele Bündchen, 35,  on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan maailman parhaiten palkattu malli. Siksi onkin vaikeaa uskoa, ettei uran alkuvaihe ollut edes tälle naiselle helppo. 

- Minulle sanottiin aina, että nenäni on liian iso tai silmäni liian pienet, enkä siksi voisi ikinä olla lehtien kannessa. Ei todellakaan ollut helppoa kuulla sellaisia asioita 14-vuotiaana. Minusta tuli epävarma. Kun kerroin saamaani kritiikistä isälleni, hän sanoi: 'Kerro heille seuraavalla kerralla, että iso nenäsi tulee samassa paketissa ison persoonallisuutesi kanssa'. Silloin aloin uskoa, että jos vain tekisin parhaani, kaikki järjestyisi kyllä, Gisele on kertonut People-lehdelle.

Giselelle ehdittiinkin näyttää punaista valoa 42 eri castingissa, kunnes hänet 16-vuotiaana palkattiin malliksi Alexander McQueenin näytökseen vuonna 1998. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänet nähtiin britti-Voguen kannessa. Gisele oli pitkään myös yksi Victoria's Secretin enkeleistä.

Malli paljasti myös, että hän pelkäsi uransa loppuvan ennen kuin se oli kunnolla ehtinyt edes alkaa – niin paljon hän stressasi vanhempiensa reaktiota Irving Pennin ottamista alastonkuvista. Gisele olikin tuolloin vasta 18-vuotias. 

- Olin kamalan peloissani ja jäykkä. En pystynyt edes hengittämään, sillä pelkäsin niin paljon, että liikutan itseäni väärään asentoon paljastaen jotain, mitä ei pitäisi. Olin varma, että vanhempani tappavat minut. Muistan, kun anelin agenttiani ostamaan jokaisen lehden kauppojen hyllyiltä, etteivät vahmempani vain näkisi alastonkuvaani.  

Gisele seurusteli Leonardo DiCaprion kanssa vuosina 2000-2005. Vuodesta 2009 lähtien hän on ollut naimisissa jenkkifutari Tom Bradyn kanssa.

Gisele ja Leo vuonna 2005. 

Valokuvaaja Irving Penn otti 18-vuotiaasta Giselestä alastonkuvan.

Gisele Chanelin mainoksessa vuonna 2014.

Huippumalli tähditti alastomana Brasilian Voguen kantta vuonna 2014.

Superfreesi Gisele poistumassa Chelsean-kodistaan New Yorkissa. 

Lähteet: People, Vogue

Kaia Gerber

Karl Lagerfeld  esitteli päivitetyn versionsa merimiestyylistä.

Chanel esitteli tällä viikolla pre fall 2018 -mallistonsa pääsuunnittelijansa Karl Lagerfeldin kotikaupungissa Hampurissa. 

Kerran vuodessa järjestettävä, muotitalon käsityöosaamista esittelevä Métiers d'Art -näytös oli saanut inspiraationsa satamakaupungin merimiehistä ja 1960-luvun fiiliksestä.

Tweed-jakkujen ja housupukujen lisäksi näytöksessä nähtiin joukko muhkeita palmikkoneuleita. Monet malleista oli puettu päästä varpaisiin tummansiniseen. Neuleet yhdistettiin muun muassa minihameisiin ja säärystimiin.

Edellisissä Chanel-näytöksissä loistanut Lily-Rose Depp istui tällä kertaa yleisön joukossa, joten huomion keskipisteenä oli mallitulokas Kaia Gerber. Lisäksi lavalla tepastelivat muun muassa Anna Ewers, Soo Joo Park sekä Lagerfeldin 9-vuotias kummipoika Hudson Kroenig.

Katso alta kuvat näytöksen kohokohdista!

Kuvat: MVPhotos

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

 

 

 

Täpläkuume leviää! Ensin leoprinttiin pukeutuivat villejä kuoseja rakastavat voimanaiset, nyt sitä himoitsevat myös minimalistit.

"Jos olet suloinen ja uskot kohtuuteen, älä käytä sitä”, julisti muotisuunnittelija Christian Dior leopardiprintistä.

Juuri Dior nosti leoprintin muotiväen huulille ja uomille vuonna 1947. Hän oli suunnitellut kevään kokoelmaansa kaksi mekkoa: yhden iltapuvuksi ja toisen päiväkäyttöön. Molemmissa muotiväen silmä keskittyi villiin printtiin, joka ei ollut aiemmin kuulunut huippumuodin palettiin.

Mutta kun oikein kaivaa leoprintin historiaa, törmää naiseen, joka pukeutui leoprinttiin ennen kuin siitä tuli muotiuskottava. Amerikansuomalainen mykkäelokuvien tähti Marian Nixon omi leoprintin tavaramerkikseen jo 1920-luvulla. Hän omisti oikean leopardin ja halusi mätsätä asunsa lemmikkinsä kuosiin. Tuolloin ja vielä 1940-luvulle muhkeat leoparditakit tehtiin leopardien turkeista.

Viimeistään 1960-luvulla eläinsuojelijat puuttuivat leopardien lahtaamiseen. Silloin ensi-iltaan tuli leffa Miehuuskoe. Siinä näyttelijä Anne Bancroft sekoitti suhdesoppaa päällään väljä leoparditakki. Takki sopi täydellisesti yhteen roolihahmon syöjättären maineen kanssa ja oli omiaan synnyttämään laajaa leoparditurkisten vastaista liikehdintää.

1970- ja 80-luvulla leoprintistä tuli asennemuijien valinta, kun siihen pukeutuivat laulajat Debbie Harrystä Grace Jonesiin. Kuitenkin jo 90-luvulle tultaessa leopardin osakkeet olivat laskussa. Siihen kyllä pukeuduttiin, mutta se oli saanut mauttoman leiman. Leopardiprinttiä kantoivat Spice Girlsien Melanie Brown, Pulmusten railakkaasti pukeutuva äiti Peggy ja Nanny-sarjan päähahmo Fran Fine.

Viime vuosina ja erityisesti tänä talvena printti on päätynyt tyylimuusien vaatekaappeihin ja muotisuunnittelijoiden catwalkeille. Esimerkiksi Stella McCartney otti leokuosin tulevan kevään kuosivalikoimaansa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt sitä perinteisessä ruskeassa sävyssä, vaan loi herkän, vaaleanpunaisen printtimekon.

Kuka pelkää leopardia? Ei kohta kukaan.

Leopardihousut, 29,99 e, Vila.


Vetoketjullinen hame, 57 e, Topshop.


Aurinkolasit, 414 e, Jimmy Choo.


Lyhyt tekoturkistakki, 80 e, Bik Bok.


Loafer-kengät 430 e, Minna Parikka.

 


Malli Emily Ratajkowski hallitsee pelkistetyn yhtälön: musta poolo + leokuosi.


1960-luvun tunnetuin puuma rouva Robinson pukeutui leoprinttiin Miehuuskoe-leffassa.


Scary Spice Mel B esiintyi villissä leopardihaalarissa 90-luvulla.


Kokenut kuosien käyttäjä, Voguen päätoimittaja Anna Wintour yhdistää leopardin rinnalle pari muutakin printtiä.

Kuvat: Kuvat MVPhotos, Imaxtree ja valmistajat

Katso myös:

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Tämä hiusharja on Kate Middletonin kampaajan salainen ase – maksaa vain 12 euroa

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"