Monia meistä masentaa joskus. Se on ok. Mutta milloin masennuksesta pitää huolesta? Ja onko pahaa oloa pakko hoitaa lääkkeillä? Otimme selvää. 

Kaiken piti olla hyvin. Parikymppinen nainen oli kesän alussa saanut haluamansa opiskelupaikan ja muuttanut omaan asuntoonsa lähelle meren rantaa. Välit ystäviin olivat kunnossa. Oli myös harrastuksia ja osa-aikatyö kahvilassa. 

Mutta nainen ei kertonut läheisilleen, että aamuisin hänellä oli niin paha olo, että hänen oli vaikea nousta sängystä. Ikävä entistä poikaystävää kohtaan ei hellitänyt. Päinvastoin. Se lisääntyi päivä päivältä. Naisen oli vaikea liikkua ihmisten ilmoilla. Muut opiskelijat luentosaleissa ahdistivat. Järki sanoi, että hätää ei ole, mutta sillä ei saanut taltutettua pelkoa ja kuristavaa oloa. 

Siksi eräänä aamua ennen joulua nainen soitti äidilleen ja sanoi, ettei jaksa. Äiti vei lääkäriin. Alkoi toipuminen masennuksesta, jota nainen ei ollut edes tajunnut sairastavansa. 

Nainen masentuu helpommin

Kristian Wahlbeck vastaa puhelimeen työhuoneessaan Helsingin Pasilassa. Wahlbeck on henkilö, joka tietää, miksi masennumme. Hän on psykiatrian erikoislääkäri ja Suomen mielenterveysseuran kehitysjohtaja, joka on työskennellyt mielen kysymysten kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Wahlbeck kertoo, että masennus on naisten sairaus. Se on naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Vuosittain viisi prosenttia väestöstä sairastuu masennukseen. Vastaava luku 25-34-vuotiaiden naisten kohdalla on 13 prosenttia. Miksi?

- Naisilla on enemmän paineita ja vaatimuksia. Listassa ovat täydellinen ulkonäkö, vartalo, ura, parisuhde, harrastukset, ystäväpiiri, Wahlbeck luettelee. 

Myös suuret elämänmuutokset voivat laukaista toivottoman olon. Tilan, jossa mikään ei tunnu miltään. Wahlbeck lohduttaa. Surua saa ja pitää tuntea. Se on normaalia. Se on mielemme tapa käsitellä tapahtuneita, päästä eteenpäin. Kuitenkin, jos vielä vuoden päästä erosta kumppaniaan kaipaa niin, että sattuu, on masennus ottanut liian hanakan otteen. Tällöin apua kannattaa hakea terveyskeskuksesta, työterveydenhuollosta tai opiskelijoiden terveydenhuollosta. Mutta mitä meille tarjotaan avuksi? Kelan lääkekorvaustilaston mukaan yli 408 500 ihmistä söi masennuslääkkeitä vuonna 2008. Viime vuonna luku oli 428 192. Mitä tämä kertoo? Miksi syömme yhä enemmän pillereitä?

Wahlbeckin mukaan syitä on kolme. Tunnistamme masennuksen aiempaa herkemmin ja uskallamme hakea siihen apua. Lääkkeitä määrätään kuitenkin myös siksi, että lääkäreillä ei aina vastaanottotilanteissa ole tarpeeksi aikaa selvittää, mikä olisi paras apu. Resepti on nopea ja helppo ratkaisu. 

-Lisäksi keskusteluhoidon heikko saatavuus lisää lääkkeiden käyttöä. Suomessa on liian hankalaa päästä terapiaan.

Ei ilman terapiaa

Usein masennuslääkkeet kuitenkin auttavat. Tasoittavat aivokemioita ja saavat kiinni elämään. Wahlbevk sanoo, että masennuslääkkeet aiheuttavat harvoin vakavia sivuvaikutuksia, eikä niihin voi koukuttua, kuten rauhoittaviin. 

-Masennuslääkkeitä pelätään turhaan.

Mutta masennusta ei Wahlbeckinkaan mielestä pitäisi hoitaa pelkällä lääkityksellä. Usein parhaimman ja kestävimmän lopputuloksen takaavat terapia ja lääkitys. Vasta terapiassa voimnme purkaa ja ymmärtää ajatuskulkujamme. Mutta siihen, että jaksamme käydä vastaanotolla, voivat lääkkeet olla apu. Kun lääkkeet aloittaa, niitä suositellaan syömään vähintään kuusi kuukautta. Muuten masennus voi jäädä kytemään ja uusiutua. Mutta onko lääkkeitä pakko syödä? Onko olemassa mittaria, jonka avulla tehdä päätös? 

Kyllä on. Sinä itse. Lääkäri uskoo, että kun pysähdymme ja kuuntelemme itseämme, löydämme meille parhaan vaihtoehdon. 

-Päätöksemme aloittaa tai olla aloittamatta lääkitys vaikuttavat arvomme ja mieltymyksemme. Se on ymmärrettävää ja oikein. Se, mikä antaa avun yhdelle, ei aina sovi toiselle. 

Wahlbeck uskoo, että meissä on paljon sisäistä voimaa. Usein paljon enemmän kuin luulemme. Voi hyvinkin olla, että pärjäämme vaikeiden aikojen yli ilman lääkkeitä. Joskus pelkkä keskusteleminen ystävän kanssa voi auttaa. Apua voi saada myös säännöllisestä unirytmistä, liikunnasta ja tietoisuustaidon opettelemisesta. Alkoholi kannattaa unohtaa. Usein se voimistaa ahdistusta. 

Mutta jos olo on kertakaikkisen synkkä ja toivoton, kannattaa lääkkeitä harkita. Muista aina ja kummassakin tilanteessa pitää mielessä kaksi neuvoa.

-Kuuntele itseäsi ja tee se, mikä tuntuu sinusta oikelta.

Kuva: iStock

Stressiä on olemassa kahdenlaista. Hyvä stressi tuo työntekoon draivia ja ajaa parempiin suorituksiin. Useimmat meistä kärsivät kuitenkin juuri siitä toisesta stressistä. Silloin uni ei tule, sydän tykyttää ja kasvot kukkivat. Mikä avuksi?

Tule, uni, tule!

Istun illalla sohvalla ja luulen olevani rentoutunut. Silti huomaan sykkeeni olevan samoissa lukemissa, kun päivällä kiireisessä työympäristössä. Menen sänkyyn ajoissa toivoen saavani riittävän pitkät yöunet, ehkäpä se sykekin siinä samalla laskee. Se osoittautuu turhaksi toiveeksi: uni ei tule ja sydän tykyttää. Aamulla herään jostain unen tapaisesta tilasta pandasilmillä. Help!”

Neurologian professori Risto O. Roine, Aivoliiton ylilääkäri:

”Jos syke nousee stressitilanteissa hetkellisesti, siitä ei ole sen suurempaa haittaa kuin että se kuluttaa energiaa ja rasittaa elimistöä. Kova ja pitkään jatkunut stressi saattaa laukaista sydämessä eteisvärinän, joka taas altistaa aivoverenkiertohäiriölle.

Kun ihminen on stressaantunut, aivot erittävät stressihormoni kortisolia. Äärimmäisessä stressissä hormonin eritys ei lopu yölläkään. Tämä yhdistettynä stressin psyykkisiin vaivoihin aiheuttaa unettomuutta. Usein vähän nukutuista öistä otetaan vielä ylimääräistä stressiä, jolloin oravanpyörä on valmis. Unentarve on yksilöllistä. Jos unet jäävät usein alle kuuden tunnin, silloin unta ja sen mukana tuomaa palautumisaikaa on ollut aivoille liian vähän.”

Kosmetologi ja urheiluhieroja Juulia Raatikainen:

”Ihon hyvinvoinnin kannalta uni on tärkeässä roolissa. Nukkuessa kasvojen iho saa levätä, eikä siihen kohdistu mitään ulkoisia ärsykkeitä – toisin kuin kiireisen päivän aikana.

Vähäinen nukkuminen vaikuttaa suuresti aineenvaihduntaan, ja aineenvaihdunta taas siihen, miten koko keho toimii. Jos aineenvaihdunta toimii hyvin, se poistaa kehoon kertyneet myrkyt eivätkä ne jää elimistöön lymfa- eli imunestekierron kautta. Jos aineenvaihdunta toimii huonosti, kroppaan saattaa tulla turvotusta, joka näkyy ensimmäisenä pohkeissa ja kasvoissa.

Toisin kuin yleisesti luullaan, tummat silmänaluset liittyvät pitkälti perintötekijöihin eivätkä suoranaisesti stressiin. Joillakin ihmisillä silmänympärysalueen iho on perinnöllisesti ohuempaa, jolloin unettomuuden aiheuttamat tummentumat voivat näkyä helpommin.”

Pieniä taukoja ja venyttelyhetkiä

Kaksi viikkoa elämästäni menee hujauksessa. Tuntuu, että teen vain töitä. En ehdi kuntoilla, en muista vastata ystävieni viesteihin, unohdan kummilapseni syntymäpäivän enkä pysty keskittymään yhteiseen leffahetkeen puolisoni kanssa. Syyllisyys painaa, ja alan kohta epäillä, että minulla on dementia.”

Roine: ”Aivot tarvitsevat sopivasti ärsykkeitä toimiakseen. Kuitenkin jos ärsykkeitä on liikaa, aivotoiminta kärsii eli silloin myös keskittymiskyky herpaantuu. Muistin takkuilu taas liittyy unenpuutteeseen. Unen aikana aivot vahvistavat muistijälkeä, joka auttaa meitä painamaan asioita mieleen päivisin. Jos unet jäävät jatkuvasti lyhyeksi, tämä prosessi ei pääse aivoissa kunnolla käyntiin. Silloin muisti heikkenee.

Aivoterveyden kannalta olisi tärkeää saada päivään pieniä taukoja. Kannattaa yrittää vaikkapa torkahtaa vartiksi bussimatkalla töistä kotiin tai pitää pieniä taukoja töiden lomassa. Usein kannattaakin miettiä, onko elämä sillä hetkellä liian stressaavaa ja voisiko unen laatua parantaa. Terveellisillä elämäntavoilla pääsee stressin keskellä jo pitkälle. Niin voi ehkäistä niitä sairauksia, joita pitkittynyt stressi saattaa vakavimmillaan aiheuttaa.”

Raatikainen: ”Jos rentoutuminen ja nukahtaminen on iltaisin vaikeaa, on hyvä luoda itselleen jokin pieni iltarutiini, joka auttaa unen saamisessa. Hetki piikkimatolla stimuloi lihaksia sopivasti, jolloin lihakset rentoutuvat. Myos pieni iltakävely raikkaassa ilmassa rauhoittaa mieltä. Nykyisessä älylaitteiden maailmassa olisi erittäin tärkeää rauhoittaa ilta niin, että kaksi tuntia ennen aiottua nukahtamista kaikki älylaitteet sammuisivat.

Liikuntaa on yleisesti pidetty hyvänä rentouttajana, mutta illalla liikkuessa syke ei saisi nousta kovin korkealle. Sen sijaan kannattaisi miettiä vaikkapa pientä venyttelytuokiota tai kävelyä. Olisi myös tärkeää, että tuosta pienestä rauhoittumishetkestä ei tekisi liian vaikeaa, jotta siitä ei ota stressiä. Lattialla x-asennossa makaaminen raajoja mahdollisimman pitkäksi venyttäen voi jo auttaa.”

Hidasta tahtia

Nipistän työpäivästä hetken taukojumppaan. Olen ihmeissäni, sillä koko kroppani tuntuu yhtä liikkuvalta kuin muovailuvaha jääkaapissa. Illalla kotona huomaan, että ihoni on kuiva ja harmahtava ja otsaani on ilmestynyt kaksi kirkuvaa finniä. Ei ihme, sillä olen elänyt nämä kiireiset viikot lähinnä suklaalla ja kahvilla."

Roine: ”Liiallinen stressi on pääasiallinen lihasjumien aiheuttaja. Kun pään alueen lihasjännitys ei missään vaiheessa laukea, se aiheuttaa ikäviä vaivoja. Tulee päänsärkyä ja huimausta, lihaksistoon voi tulla erilaisia puutumisen tunteita ja migreeni saattaa pahentua. Terveyden kannalta on tärkeää havaita omasta kropasta se, milloin stressi alkaa vaikuttaa elämään negatiivisesti. Sitten voi tarvittaessa hidastaa tahtia. Jatkuva stressi on olotila, jota ihmisen keho tai mieli ei kestä. Jos stressin keskellä yrittää pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista eli riittävästä unesta ja hyvälaatuisesta ravinnosta, stressin negatiiviset vaikutukset jäävät pieniksi elimistölle.”

Raatikainen: ”Jos elämässä on kova stressi päällä ja ruokavalio on pitkään huono, kannattaa ottaa käyttöön erilaiset lisäravinteet. Vaikka ihan muutamaksi viikoiksi. Kasviksista ja marjoista saa tärkeitä vitamiineja ja antioksidantteja. Ne auttavat fyysisen kunnon ylläpitämistä ja ehkäisevät tulehduksia.

Jos tietää jo etukäteen milloin stressi iskee, hyvä keino on varata tuolle ajanjaksolle tiettyjä hetkiä, jolloin pakottaa itsensä rentoutumaan. Kannattaa muistaa, että stressin vaikutukset näkyvät ihon lisäksi hiuksissa ja kynsissä. Hiukset saattavat harventua tai harmaantua ja kynnet haurastua.”

Kuva: Matteo Catena

Katso myös:

Cara Delevingnen dekkari ja asiaa masennuksesta – nämä neljä uutuuskirjaa kannattaa lukea nyt

Yleistyneestä ahdistushäiriöstä kärsivä: "Olen aina valmistautunut kuulemaan suru-uutisia"

Näiden naisten ystävyys toimii 56 vuoden ikäerosta huolimatta – samanlainen elämänasenne yhdistää

Plus-malli ihmettelee, miksi Victoria's Secretin kaltaiset muotijätit edustavat edelleen hyvin yksipuolista naiskuvaa. 

Yhdysvaltalaismalli Tabria Majors, 27, kyllästyi monien muiden tavoin siihen, että alusvaatemainoksissa vilisee edelleen lähinnä vain tietyn kokoisia malleja. Sen sijaan, etttä Tabria olisi jäänyt seuraamaan asiaa sivusta, päätti hän julkaista suositulla Instagram-tilillään omat versionsa Victoria's Secretin mainoskuvista.

- Haluan avata keskustelun valtamedian rajoittuneisuudesta, hän kertoi Huffington Postille. 

- Tahdon tietää, miksi Victoria's Secret ja monet muut merkit eivät mainosta tuotteitaan tavallisen kokoisille naisille. 

Tabria kertoo vuosien varrella kuulleensa useita argumentteja suurempien vaatekokokojen valmistamista vastaan.

- Sanotaan, että isompien kokojen valmistaminen on kallista ja aikaavievää tai ettei yrityksillä oli resursseja laajentaa mallistojaan suurempiin kokoihin. Selitykset eivät mene minulle läpi. Plus-mallistoissa liikkuu miljardibisnes, joten voisi kuvitella, että edes taloudellinen hyöty peittoaisi epäilykset.

@tabriamajors

@tabriamajors

@tabriamajors

Hienoa, että moni julkkis hyödyntää vaikutusvaltaansa Instagramissa tärkeiden asioiden edistämisessä. Lokakuussa kerroimme muun muassa australialaisbestiksistä Georgia Gibbsistä ja Kate Weasleysta, joista toinen on kokoa 36 ja toinen 46. Kaksikko käyttää sosiaalista mediaa yhtenä tavoitteenaan muistuttaa muotialan yrityksiä siitä, että mainoksissa voisi ihan oikeasti käyttää eri kokoisia malleja ilman, että sen pitäisi enää olla poikkeuksellista. 


Georgia Gibbs ja Kate Weasley / @any.body_co

Myös esimerkiksi plus-kokoinen brittimalli Iskra Lawrence on jo pitkään rikkonut muotimaailman perinteisiä rajoja anteeksipyytelemättömällä asenteellaan. Iskra antaa kroppansa selluliitin ja muhkuroiden näkyä, eikä esimerkiksi käsittele Insta-tilillään julkaisemiaan kuvia ollenkaan. 

Näitä naisia fanitamme!

Kuvat: Instagram

Katso myös:

Mallibestiksillä, joista toinen on kokoa 36 ja toinen 46, menee lujaa – tähdittävät tulevaa Sports Illustrated -uimapukunumeroa

Kaia Gerber on matkalla mallimaailman huipulle – lue, millainen on muotimaailman uusi tulokas

Juuri sopivasti jouluksi! Japanilainen Muji avaa pop up -myymälän Helsingin keskustaan