Vaikka kasvissyönti on tällä hetkellä yhtä suuri muoti-ilmiö kuin bombertakki, ei ruokavaliota kannata muuttaa yleisen painostuksen alla hetken mielijohteesta. Kasvissyönti on elämänmittainen reissu.

Kun puheenaiheet sinun ja uuden Tinder-deittisi välillä seuraavan kerran loppuvat kesken, kysy deitiltäsi mitä hän syö. Ruoka on asia, josta jokaisella on oma järkkymätön mielipide. Tämän sain huomata, kun runsas vuosi sitten kerroin perheelleni ja ystävilleni, että olen päättänyt vähentää kanan ja punaisen lihan käyttöä ruokavaliossani. Sain vastaani kysymystulvan: mitä sinä sitten syöt, miten saat kaikki tarvitsemasi vitamiinit, miksi ihmeessä sinä teet näin?

Syitä on kolme: se etten vain yksinkertaisesti pidä lihasta saati osaa valmistaa sitä, eettisyys sekä terveys. Viimeksi mainitsemani on isoin syy. Olin viisi vuotta kärsinyt korkeasta kolesterolista ja koska sairastan ykköstyypin diabetesta, joka ottaa muutenkin verisuonten päälle, ei korkea kolesteroli ole ollenkaan hyvä juttu. Kokeilin vuosien varrella niin liikunnan lisäämistä, punariisikapseleita kuin kolesterolia alentavia tuotteitakin, mutta mistään ei ollut hyötyä. Lääkärini pelotteli minua sanomalla, että jos arvo ei ensi verikokeisiin mennessä laske, lähden vastaanotolta kolesterolilääkeresepti kourassani. Olin kuullut monien kolesterolilääkkeiden aiheuttavan ikäviä sivuvaikutuksia, joten pelkkä ajatuskin lääkepakosta sai minut voimaan pahoin.

Päädyin erään toimeksiannon kautta kirjoittamaan juttua myyteistä, joita terveelliseen ravintoon liittyy. Minun perheessäni on aina syöty paljon kasviksia, mutta vastavuoroisesti myös ajateltu, ettei ihminen pysy tolpillaan, jos ruuassa ei ole lihaa. Tarkemmin asiaa tutkittuani tämä vaikutti olevan suomalaisten keskuudessa melko yleinen ajatusmaailma. Haastattelemani ravintoterapeutti kertoi, että suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaan punaista lihaa saisi syödä korkeintaan 500 grammaa viikossa.  Kauhistuin. Päässäni pyörivät kaikki edellisellä viikolla syödyt nakit, ravintolapihvit sekä 400 gramman jauhelihapaketti, joka minulla ja miehelläni oli tapana pistellä poskeen harva se päivä.

Aloin lisäämään kasvisten määrää ruokavaliossani pikkuhiljaa. Ensin en enää käyttänyt leikkeleitä leivän päällä. Ostin keittokirjan, joka sisältää 500 salaattireseptiä ja aloin systemaattisesti kokeilla niitä kerran viikossa. Ahmin netistä erilaisia kasvisruokareseptejä ja tutustuin matkalla niin soijaan, tofuun kuin linsseihinkin. Pian huomasin syöväni lihaa enää kerran viikossa, sitten en ollenkaan. Lääkärin vastaanotolta lähdin kolesterolilääkereseptiä kevyemmin kantamuksin, sillä LDL- kolesterolini eli toisin sanoen paha kolesterolini oli laskenut 0,5 %.

Näkyvimmän muutoksen olen huomannut hiuksissani ja kynsissäni. Minulla on aina ollut ohuet, katkeilevat ja helposti takkuuntuvat hiukset. Siksi päätin jokunen vuosi sitten leikata ne lyhyeksi. Nyt ravaan jatkuvasti kampaajalla siistimässä kuontaloani, jotta malli pysyisi hyvänä. Ennen pienimmästäkin kolahduksesta katkeilleet kynteni eivät enää mene millään poikki. Tämän sain huomata karvaasti, kun löin sormeni ovenpieleen. Rytäkässä pitkä kynteni irtosi kynsilihasta, mutta ei siltikään katkennut. Auts!

Olotilassani en ole huomannut mitään dramaattista muutosta. Jos olisin jättänyt punaisen lihan ja kanan pois kertarysäyksellä, olisin todennäköisesti huomannut eron, eikä se välttämättä olisi ollut positiivinen. Syyskuun alussa laulaja SAARA eli Sara Forsberg kertoi entisenä lihan hekumoijana siirtyneensä vegaaniksi ja nyt lokakuussa hän kertoi luopuneensa vegaanisesta ruokavaliosta huonontuneen terveydentilansa vuoksi. Lihansyöjästä kasvissyöjäksi muuttuminen ei ole kropalle mikään pikkujuttu ja siksi ruokavaliomuutos on tehtävä porrastetusti omaa kehoaan kuunnellen, vaikka arvot ja yleinen suuntaus kuinka huutaisi vastaan. Itsekin kuulen välillä irvailua siitä, miksi edelleen syön kalaa ja käytän kananmunia sekä maitotuotteita, jos haluan leikkiä maailmaa parantavaa hippiä. Tällaiset sanat tuntuvat totta kai pahalta, mutta toisaalta tiedän, että näin sanovat eivät tiedä ajatusmaailmastani paljonkaan. Huonoa omatuntoa en pode, sillä tärkeintä on, että itse tiedän mitä teen ja se tuntuu minusta hyvältä. Etenen hitaasti askel kerrallaan ja vaikka matka kasvissyöjäksi on minun osaltani vielä kesken, enkä edes tiedä missä maali on, tiedän olevani minulle oikealla tiellä.

Katso SAARAn video alta!

Kuva: iStock

Voiko liikunnasta innostua, jos sitä on vältellyt kouluikäisestä asti? Intohimoinen lojuja päätti pakottaa itsensä liikkeelle ja yllättyi.

Lähtötilanne

En harrasta juuri muuta liikuntaa kuin kävelyä ja teknobileissä tanssimista. Kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi, että liikunta kannattaa. Äitini on terveydenhoitaja ja aina rohkaissut liikkumaan. Nuorena kokeilin jalkapalloa, salibandya, skeittausta, uimista, aerobicia ja keppijumppaa, mutta innostus ei kestänyt. Koululiikunnassa minut valittiin joukkueisiin viimeisten joukossa. Olin kiinnostuneempi kirjoista kuin pallojen perässä juoksemisesta.

Nyt olen 29-vuotias ja yhä vailla säännöllistä liikuntaharrastusta. Kesän alussa päätän tehdä asialle jotain. Kyse ei ole siitä, että haluaisin olla “timmissä kunnossa”. Vartaloni on lihakseton ja hoikka, enkä ole koskaan haaveillut fitness-kropasta. Seitsemän vuotta kestänyt tietokoneella työskentely on kuitenkin aiheuttanut niska-ja hartiakipuja. Olen käynyt hoitamassa särkyjä hierojalla, joka aina huomauttaa, että parhaiten auttaisi, jos vain liikkuisin.

Soitan personal trainer Lasse Sopaselle ja kysyn häneltä neuvoja. Hän suosittelee miettimään omia kiinnostuksenkohteitaan ja kokeilemaan erilaisia lajeja. Tärkeintä olisi löytää juttu, josta oikeasti nauttii. Entä, jos ei oikeastaan koskaan ole nauttinut liikunnasta?

- Jos ei pidä liikunnasta, mutta tykkää musiikista, kannattaa alkuun kokeilla tanssitunteja tai juoksemista suosikkibiisien soidessa, Sopanen neuvoo.

Pelkkä ajatuskin kuntosalista puistattaa. En halua toistaa monotonisia liikkeitä kuntolaitteilla. Joukkuelajien harrastajaksi minusta ei myöskään ole, koska en jaksa välittää, kuka voittaa ja kuka häviää. Liikkuisin mieluiten itsekseni, mutta yksin en saa pakotettua itseäni liikkeelle.

Jäljelle jää joko ryhmäliikunta tai yksinäiset lajit. Päätän lenkkeillä ja kokeilla joogaa, jota monet ystäväni ovat hehkuttaneet.

- Joku päivä niin vielä tapahtuu sinullekin, muistan yhden miespuolisen toimittajaystäväni sanoneen.

Hän käy joogassa viikoittain, eikä ole tippaakaan “new age”-henkinen, niin kuin olen joskus luullut joogan harrastajien olevan. Jotain joogassa täytyy olla, kun ihmiset kerran sitä niin paljon hehkuttavat.

1 viikko

Käyn lenkillä ja huomaan, että se on oikeastaan aika tylsää. Juoksen 40 minuuttia, jonka jälkeen minulla on lähinnä flegmaattinen olo. Tuntuu ihan hyvältä, että on käynyt lenkillä, mutta missä on se “runner’s high”, jota kaikki hehkuttavat?

2 viikko

Ystäväni suosittelee kokeilemaan joogaa salilla, josta voi lainata joogamattoja ilmaiseksi. Katselen työpäivän päätteeksi vapaita tunteja. Saisin peruutusajan samalle illalle. Vasta varauksen tehtyäni huomaan, että kyseessä on “edistyneemmille joogaajille” suunnattu Flow+ -tunti. Virhe! Yritän perua varauksen, mutta se ei enää onnistu.

Tunti alkaa rauhallisesti. Ambient-musiikki soi. Makaan yhdeksän muun joogaajan kanssa matolla. Ohjaaja neuvoo vääntäytymään erilaisiin asentoihin. Asennot eivät tunnu alkuun vaikeilta, mutta niissä pitää pysyä pitkään. Tunnin puolessa välissä huomaan, että kädet ja jalat alkavat täristä. Pelkään, että minusta huokuu, että olen aloittelija edistyneiden tunnilla, joten pakotan itseni pysymään tuskallisissa asennoissa ja toivon, ettei kukaan kiinnittäisi minuun huomiota. Hiki valuu. Viimeiset asanat näyttävät siltä, kuin selkärangaton lisko yrittäisi tanssia breakdancea, enkä kykene niihin.

Tunnin jälkeen minulla on rääkätty ja hurja olo. Juon paljon vettä ja huomaan, että minulla on nälkä, jota en ole tuntenut aikoihin. Ei sellainen normaali nälkä, niin kuin lounasaikaan, vaan heikotus, joka johtuu siitä, että on kuluttanut paljon energiaa. Paistetut kananmunat eivät ole koskaan maistuneet niin hyvältä kuin joogatunnin jälkeen. Yöllä nukun sikeämmin kuin pitkään aikaan.

Seuraavana päivänä ranteisiin ja vatsalihaksiin särkee, mutta muuten tuntuu euforiselta. Ystäväni sanoo, ettei joogan pitäisi sattua, ja suosittelee käymään helpommilla tunneilla. Hän muistuttaa, ettei jooga ole suorittamista. Jos jokin asento tuntuu hankalalta, voi asettua matolle lepäämään.

Kolmas viikko

Ostan kymmenen kerran kortin joogasalille. Varaan tunnit flow- ja hathajoogaan samalle viikolle. Olen joogasta innoissani, etenkin liikunnallisista flow-tunneista. Aiemmin luulin, että jooga olisi staattista meditaatiota, mutta flow-tunneilla liikutaan jatkuvasti asennosta toiseen. Se tuntuu kehittävän vatsalihasten osia, joita en aiemmin ole tuntenut. Toisaalta jooga kasvattaa tietoisuutta omasta kehosta, eikä se tunnu ainoastaan miellyttävältä. Kiinnitän huomiota kaikkiin pieniinkin särkyihin. Huomaan, että olen suhtautunut kehooni välinpitämättömästi. Tekee mieli venytellä usein ja kävellä ryhdikkäämmin.

Neljäs viikko

Huomaan, että paras tapa muistaa liikkua on varata etukäteen tunti, jota ei voi perua. Kun liikunta on etukäteen sovittua ohjelmaa, en voi keksiä uusia menoja tai valittaa, ettei ole aikaa. Käyn joogassa kahdesti viikossa. Kuumalle salille meneminen ei varsinaisesti koskaan tunnu houkuttelevalta, mutta joogan jälkeen minulle tulee niin tasapainoinen olo, että alan odottaa tunteja.

Viides viikko

Olen suunnitellut joogan lisäksi käyväni juoksemassa, mutta lenkille olen raahautunut ainoastaan kaksi kertaa koko kokeilujakson aikana. Joogaa olen kuitenkin onnistunut harrastamaan säännöllisesti. Aion jatkaa joogaa ja aloittaa syksyllä jonkin tanssitunnin, jotta harjoitteluun tulisi monipuolisuutta. Tuntuu kuitenkin siltä, että “kokeiluni” on jo jollain tavalla onnistunut. Minulla on ensimmäistä kertaa liikuntaharrastus, josta oikeasti pidän.

Muista nämä!

Etsi laji, jonka harrastaminen on hauskaa

Lajeja on enemmän kuin kuvittelet. Kokeile vaikka vogue-tanssia, kiipeilyä tai trampoliinilla hyppimistä. Liikkumisen ilo syntyy, kun löydät lajin, jonka harrastamisesta oikeasti nautit.

Kysy rohkeasti apua

On aivan turha hävetä, jos kaikkea ei osaa ensimmäisellä kerralla. Kun aloitat kuntosalilla tai joogatunnilla, sano ohjaajalle rohkeasti, että olet paikalla ensimmäistä kertaa. Tällöin ohjaajat ja valmentajat osaavat kiinnittää asiaan huomiota. He auttavat mielellään, ja vältyt loukkaamasta itseäsi. Jokainen on joskus ollut aloittelija.

Hanki ulkoinen motivaattori

Salille lähteminen voi tuntua hyvältä ajatukselta, mutta pitkän työpäivän jälkeen Netflix ja sohva houkuttelevat kuitenkin enemmän. Varaa aikoja tanssitunneille, sovi kavereidesi kanssa juoksutreffejä tai pyydä personal traineriä suunnittelemaan sinulle harjoitteluohjelma. Kun kaikki ei ole hetkellisten mielialojesi varassa, sinun ei tarvitse erikseen miettiä, pitäisikö mennä urheilemaan.

Muista, että rutiinin muodostuminen vie aikaa

Liikkumisesta ei automaattisesti tule hyvä ja energinen olo, ja vaikka lenkillä käyminen voi tuntua alkuun jopa epämiellyttävältä. On tavallista, että aluksi ruokahalu kasvaa, väsyttää ja lihaksia särkee. Paino voi jopa nousta. Kuuntele kehoasi, mutta älä luovuta, vaikka alku olisikin hankalaa. Voi kestää kuukausia, ennen kun liikkumiseen tottuu.

Hanki tavoitteita

Suunnittele liikkumisesi tavoitteita huomispäivää pidemmälle. Haluaisitko juosta puolimaratonin? Päästä ulkomaille surffaamaan? Vai oppia jonkin uuden tanssin? Tavoitteita kohti pyrkiminen tuo liikkumiseen mielekkyyttä.

Älä aloita liian haastavista jutuista

Jos et ole tottunut liikkumaan, pienikin rasitus voi tuntua lihaksissa. Vältyt turhautumisilta ja rasitusvammoilta, kun et heti säntää haastavimpien juttujen pariin. Juokse alkuun lyhyempiä matkoja, tee helppoja harjoituksia ja kasvata vaatimustasoa pikkuhiljaa. 

Vinkit: Lasse Sopanen, fysioterapeutti, Elixia Kampin personal trainer

Kuva: iStock

Katso myös:

Skam-näyttelijä on aloittanut kehopositiivisuuskampanjan, johon on helppo osallistua

Suunnitteletko aloittavasi lenkkeilyn? Asiantuntija kertoo, kuinka pääset vauhtiin

Rosa Nenonen: "On ihan sama, montako vihersmoothieta vetää päivässä, jos ei voi henkisesti hyvin”

Kun oman elämän jakamisesta tulee pakkomielle, on aika miettiä tärkeysjärjestys uusiksi. 

Lisäät Instagramiin kuvan aamupalastasi ja ryhdyt odottelemaan, kuinka monta sydäntä marjainen kaurapuurokulhosi saa. Työpalaverissa päivität salaa Facebookin uutisvirtaa, lounaalla whatsappaat samaan aikaan kolmen muun ystäväsi kanssa. Kuulostaako tutulta?

Meille monelle tutuksi tulleelle kännykän maaniselle vahtimiselle on nyt nimikin, nimittäin nomofobia. Termi tulee englannin kielen sanoista no mobile phobia, vapaasti suomennettuna ei puhelinta -fobia. Termi on keksitty alun perin jo vuonna 2012, mutta nyt tutkijat halusivat selvittää, mikä riippuvuustilaa aiheuttaa. Hong Kongissa tehdyssä tutkimuksessa selvisikin, että nomofobiasta kärsivä henkilö ei suinkaan pelkää olevansa muiden ihmisten tavoittamattomissa silloin, kun puhelin ei ole lähellä. Isoimmat ongelmat liittyvät siihen, että omia somekanavia ei päästä katsomaan tai elämän huippuhetkiä ei voida jostain syystä jakaa muiden nähtäväksi. Seuratuimmista Insta-tähdistä suurin osa lieneekin nomofoobikkoja. Mitä mieltä olet, tuottaisiko viikonlopun somelakko sinulle ongelmia?

Kuva: Imaxtree

Katso myös: 

Kyllästyttääkö ihana Instagram-elämä? Esittelyssä neljä sometähteä, jotka eivät suostu siloteltaviksi

Kuusi podcastia, jotka sinunkin kannattaa kuunnella viimeistään nyt

Stressaako arkeen palaaminen? Kokeile 30 päivän minimalismihaastetta!