Keskustelu hiusvärien aiheuttamista allergioista käy juuri nyt kiihkeämpänä kuin koskaan. Lähes kaikki perinteiset kestovärit sisältävät PPD-nimistä kemikaalia eli parafenyleenidiamiinia tai sen johdannaisia. Aine herkistää ja saattaa aiheuttaa iholle voimakkaan allergisen reaktion. Vaikka ihoni onkin herkkä, olen toistaiseksi välttänyt rakkuloilta, kutinalta ja kuumotukselta. Olin jo pitkään havitellut hiuksiini täydellistä luonnollisen keskiruskean sävyä, joka olisi lähellä luonnollista sävyäni. Voisiko ratkaisu löytyä ekokampaamosta?

Tietämykseni kasviväreistä oli hatara ja mielikuva lopputuloksesta joko perinteinen hennanpunainen tai vihertävän ruskea. Yhtä suppea oli myös käsitykseni ekokampaamoista. Ajattelin, että seinät olisivat oranssit ja kampaajat rastapäitä. (Älkääkä käsittäkö väärin. Pidän oranssista, eikä minulla ole mitään rastoja vastaan.) Yllätyksekseni Helsingin Kruunuhaassa sijaitseva Hiusgalleria oli kuin mikä tahansa trendikäs salonki kristallikruunuineen ja erikoiskahvikoneineen. 

Tutustumiseni ekokampaamoon alkoi hiuspohjan analyysillä. Ekokampaaja Minna Pernu tarkasteli päänahkaani kameralla, joka suurensi kuvan mikroskoopin lailla näytölle. Hiuspohjan ongelmat ovat usein samankaltaisia kuin kasvojenkin. Oma päänahkani näyttäisi kaipaavan kosteutusta, mutta toisaalta se taas rasvoittuu helposti. Pernu kysyy heti, onko kasvojen ihoni sekaiho. Hänen mukaansa useimmat tavalliset sampoot ovat liian voimakkaita ja peseviä. Ne poistavat myös hyvää "rasvaa", jolloin hiuspohjaan tulee helposti ongelmia. 

Vielä enemmän hämmästyin, kun Pernu esitteli minulle kansion, jossa oli erilaisilla kasviväreillä värjättyjä hiustupsuja. Skaalahan onkin valtava! Käytetyin kasviväri on henna Lawsonia Inermis, jolla saadaan aikaan punaisia sävyjä. Ruskeat ja mustat sävyt syntyvät sennalla ja indigolla.

Omaksi sävykseni valikoitui Radico-merkin keskiruskea väri, jota Pernu sävytti viileämmäksi nokkosvedellä. Kasvivärejä voidaan räätälöidä asiakkaan olemassa olevan sävyn ja toivomusten mukaisesti erilaisilla maustekasveilla ja yrteillä. Ekokampaamon keittiöstä löytyykin monia kotikeittiöstä tuttuja mausteita, kuten kanelitankoja ja kurkumaa. 

Hiukset valmisteltiin värjäystä varten syväpuhdistavalla vihreän saven ja Aubrey Organics -kamomillasampoon seoksella, jonka jälkeen kasvijauheista sekoitettu lämmin vellimäinen seos levitettiin hiuksiin, käärittiin muoviin ja lopuksi pyyheturbaaniin. Värin vaikutusaika on sama kuin synteettiselläkin. Pernun mukaan heti värjäyksen jälkeen hiuksissa saattaa olla vihertävä vivahde, sillä väri hapettuu vielä muutaman päivän ajan luonnonvalossa. 

Omat hiukseni näyttivät jo heti värjäyksen jälkeen todella hyviltä. Kutrit saivat käsittämättömän terveen kiillon, jollaista en muista koskaan tavoittaneeni perinteisellä hiusvärillä. Itse en huomannut vihreää vivahdetta, mutta sävy tummui hieman muutaman päivän aikana ja asettui lopulta kauniin keskiruskeaksi. Väri myös säilyy hiuksissa hämmentävän pitkään kirkkaana ja mikä parasta kasvaa kauniisti pois ilman rumaa ja selkeää juurikasvua. 

Kasvivärjäykset ilman leikkausta  alkaen 98 e. Hiusgalleria.fi.

Vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet ovat tässä.

Paras ripsiväri

Luksus: YSL Volume Effect Faux Cils The Shock -ripsiväri, 33 e.

Löytö: Essence Instant Volume Boost Mascara Smudge-Proof & Intense Black, 3,69 e.

Paras kulmatuote

Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade -kulmaväri, 26 e.

Paras korostus- tai varjostustuote tai poskipuna

Lumene Invisible Illumination Nordic Glow -poskipuna- ja hohdepaletti, 34,90 e.

Paras meikkivoide

Luksus: YSL Fusion Ink Cushion Foundation -meikkivoide, 54,90 e.

Löytö: Maybelline Fit Me Matte + Poreless -meikkivoide, 9,90 e.

Paras meikinpohjustuote

Smashbox Photo Finish Primerizer -primer, 35 e. 

Paras tuoksu

Escada Celebrate N.O.W. EdP -tuoksu, 69,90 e / 50 ml.

Paras kynsituote

Essie Speed Setter Top Coat -päällyslakka, 14,40 e.

Paras meikinpuhdistustuote

Nivea Daily Essentials 3-in-1 Refreshing Cleansing Wipes -puhdistusliinat, 5,90 e.

Paras luomiväri

Luksus: Urban Decay Naked Heat -luomiväripaletti, 54,90 e.

Löytö: NYX Professionals Makeup Cosmic Metals -luomiväripaletti, 10, 50 e.

Paras silmänrajaustuote

Maybelline Curvitude -eyeliner, 12,90 e.

Paras naamio

Luksus: Lancôme Énergie de Vie -kasvonaamio, 69 e.

Löytö: L'Oreal Paris Pure Clay Blemish -kasvonaamio, 9,90 e.

Paras hoitotuote vartalolle

L'Occitane Shea -suihkuöljy, 19 e.

Paras kasvojen hoitotuote

Luksus: Shiseido Waso Color-Smart Day Moisturizer -sävyttävä päivävoide, 46,50 e.

Löytö: Garnier Skin Active Moisture & Botanical Rose -päivävoide, 6 e.

Paras hiustenhoitotuote

Luksus: Back To The Roots Exfoliating Shampoo, 13,90 e.

Löytö: L'Oréal Paris Elvital Extraordinary Oil Low Shampoo, 6 e.

Paras hiustenmuotoilutuote

Luksus: Eleven Australia Dry Powder Volume Paste, 21,90 e.

Löytö: Löwengrip Care & Control -kuivasampoo, 16, 90 e.

Paras huulituote

Luksus: Dior Rouge Liquid -nestemäinen huulipuna, 44 e.

Löytö: Avon Mark Liquid Lip Lacquer Matte -huulipuna, 12 e.

Paras puuteri

Art Deco Setting Powder Compact -kiinnityspuuteri, 29 e.

Paras luonnonkosmetiikan meikkituote

Zuii Lip & Cheeck Creme -voidemainen huuli- ja poskipuna, 34,90 e.

Paras luonnonkosmetiikkatuote iholle

Mádara Pihlaja Drops Glow Booster -kasvoöljyseerumi, 28,90 e.

Paras luonnonkosmetiikkatuote hiuksille

Evolve Organic Beauty -hiusseerumi, 19,90 e.

Kuvat: valmistajat, Satu Kemppainen

Katso myös:

Tämä kuosi on taas ajankohtainen – toimii täydellisesti myös asusteissa

Janni Hussi: "En halua heittäytyä suhteeseen, ellei toisen ajatteleminen saa sydäntäni hakkaamaan"

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"

 

 

 

Testasimme kiinnostavimmat peitevoideuutuudet.

Tasoittava vitamiinipommi: Exuviance Multi-Funtion Concealer -peitevoide, 49 e

Tätä luvattiin: E-vitamiinia sisältävä peitevoide peittää iän tuomia virheitä, punoitusta, tummia silmänalusia ja jopa tatuointeja. Hoitava tuote on pitkäkestoinen, näyttää luonnolliselta eikä tuki ihohuokosia.

Näin se toimi: Kevyt peitevoide toimi paremmin ihon sävyn tasoittajana kuin virheiden peittäjänä. Kerrostamalla saa piiloon tummat silmänaluset ja finnit, mutta tatuoinnin peittämiseen tarvitaan kunnon läträystä. Miellyttävä tuote tuntuu todella hoitavan ja kosteuttavan ihoa.

Arvosana: 4/5

Lookin freesaaja: Maybelline Master Conceal Camouflaging Concealer -peiteväri, 7,30 e

Tätä luvattiin: Nestemäinen peiteväri peittää tehokkaasti ihon pieniä epäpuhtauksia ja tummia silmänalusia.

Näin se toimi: Peiteväri sulautuu ihoon ja freesaa hetkessä koko lookin. Väsymys on tiessään sekunneissa! Tummat silmänaluset peittyvät kerralla, pahimpien ongelmakohtien kätkemiseen tarvitaan pari kerrosta. Luonnollinen lopputulos pysyy paikoillaan koko päivän.

Arvosana: 4.5/5

Täydellinen peittävyys: Lancôme Teint Idole Ultra Wear Camouflage Concealer -peitevoide, 36 e

Tätä luvattiin: Ultrapigmenttinen peiteine kätkee iholta tummuuden, näpyt ja punaisuuden. Yksi pisara riittää täydelliseen peittävyyteen, joka kestää koko päivän.

Näin se toimi: Yksi pisara riittää – oikeasti! Tuotteen peittävyys on aivan omaa luokkaansa. Paksuhko mutta iholla silkkisen kevyt koostumus kätkee kaiken, pysyy, eikä kuivata. Ei mitään valitettavaa. Putilo ansaitsee ikuisen paikan meikkipussistani.

Arvosana: 5/5

Peittää kerrostamalla: L’Oréal Paris True Match -peitevoide, 14,50 e

Tätä luvattiin: Uudistettu peitevoide mukautuu ihonsävyyn ja peittää luonnollisesti. Se korjaa virheitä ja vähentää väsymyksen merkkejä.

Näin se toimi: Peitevoide on melko juoksevaa, joten sen häivyttäminen täytyy tehdä huolella. Pehmeä kärki ei toimi levittämisessä, vaan työ pitää tehdä sormin. Lopputulos on kevyt ja kuulas, mutta vasta kerrostaessa tarpeeksi peittävä. Tuote kätkee etenkin punaisuuden hyvin.

Arvosana: 4/5

Vedenkestävä mutta kuivattava: Diorskin Forever Undercover Concealer -peiteväri, 38,50 e

Tätä luvattiin: Vedenkestävä tuote peittää ihon pienet virheet yhdellä sipaisulla. Lopputulos on heleä, mattamainen ja pitkäkestoinen. Tuote ei kuivata tai tee ihoa rasvaiseksi, eikä se jämähdä juonteisiin.

Näin se toimi: Runsaspigmenttisessä peitevärissä on loistava peittävyys. Koostumus on tönkkö ja paksu, mutta väri sulautuu ihoon hyvin. Tuotetta ei tarvinnut lisäillä päivän aikana, eikä se tarrannut kiinni pieniin juonteisiin. Peitevoide kuitenkin tuntui kuivattavan ihoani, etenkin nenänpielistä.

Arvosana: 3.5/5

Hybridipuikko: IsaDora Cover Up Stick ’n Brush Foundation & Concealer, 21,50 e

Tätä luvattiin: Tuotetta voi käyttää meikkivoiteena tai peiteaineena. Se kosteuttaa ihoa ja jättää iholle mattamaisen lopputuloksen. Puikkomaista tuotetta on helppo levittää toisessa päässä olevalla siveltimellä.

Näin se toimi: Voidemaisesta puikosta tulee runsaasti väriä, mutta levitin sitä sormella, koska sivellin tuntui pyyhkivän värin pois. Puikko jätti iholle puolimattaisen pinnan, joka piti kiinnittää puuterilla. Käyttäisin tuotetta kevyeen pikakorjaukseen, en luomaan koko pohjaa.

Arvosana: 3/5

Kuvat: valmistajat

Katso myös:

Bileet tiedossa? Näin saat pikkujoulukampauksesi ja -meikkisi kestämään koko illan

Tämä hiusharja on Kate Middletonin kampaajan salainen ase – maksaa vain 12 euroa

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?"