Kyllä, me kaikki tiedämme, että lenkkeily saa hyvänolonhormonit virtaamaan.
Maanantain kunniaksi listasimme kuitenkin myös muita (helppoja!) keinoja hyvän olon kasvattamiseksi.

Kyllä, me kaikki tiedämme, että lenkkeily saa hyvänolonhormonit virtaamaan.
Maanantain kunniaksi listasimme kuitenkin myös muita (helppoja!) keinoja hyvän olon kasvattamiseksi.

1. Suklaa. Herkuttele suklaata silloin tällöin hyvällä omallatunnolla. Erityisesti tumma suklaa vapauttaa muun muassa serotoniinin ja endorfiinin tuotantoa aivoissa. Ne auttavat sinua rentoutumisessa.


 



2. Naura. Myös silmät vedessä kikattaminen saa aivosi vapauttamaan hyvänolon hormoneja. Järjestäkää tyttöjen ilta ja hihitelkää kunnolla!


 



3. Liiku porukassa. Erään brittitutkimuksen mukaan soutajat, jotka urheilivat porukalla, kestivät kaksinkertaisen määrän kipua verrattuna suorotustaan yksin tekeviin soutajiin. Treenaa kaverin kanssa, ja endorfiinintuotantosi lisääntyy.


 



4. Suihkuta laventelia kotiisi. Laventelin sanotaan vähentävän alakuloisuutta, joten hento laventelinhäivähdys vuodevaatteissa tai kylpyhuoneessasi saattaa parantaa fiilistäsi huomaamatta.


 



5. Tee musiikkia. Kyllä, Spotifysta voi hakea hyvää fiilistä, mutta aivosi vapauttavat vielä enemmän endorfiineja silloin, kun olet itse mukana tekemässä musiikkia. Siis taitoihin katsomatta: laula, tanssi ja soita sydämesi kyllyydestä!


 



Ihanaa maanantaita!