1. Äitini sanoo, että vuosia kestänyt e-pillereiden syönti on vaikuttanut hedelmällisyyteeni haitallisesti.

Tarua. E-pillerit eivät vaikuta hedelmällisyyteen haitallisesti. Esimerkiksi endometrioosin hoidossa käytettyinä ne voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen myönteisesti. Myöskään kuukautistenn siirtäminen ei vaikuta hedelmällisyyteen. 

2. Juhlin paljon. Alkoholi ja satunnainen tupakointi tuskin vaikuttavat hedelmällisyyteeni. 

Tarua. Jatkuva runsas alkoholin käyttä voi vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen. Säännöllinen tupakointi voi heikentää munasolujen ja siittiöiden laatua ja alentaa raskausmahdollisuutta jopa 30 prosenttia.

3. Kuukautiseni ovat epäsäännölliset. Se tarkoittaa, että en ole kovin hedelmällinen.

Totta ja tarua. Se voi olla mahdollista. Jos kuukautiset ovat kovin epäsäännölliset, kannattaa käydä gynekologilla tarkistuttamassa, ovatko ovualaatio ja hormonitoiminta kohdillaan. 

4. Olen ollut ylipainoinen ja laihduttanut rajusti. Se on vaikuttanut hedelmällisyyteeni. 

Totta. Ylipainoisesta normaalipainoiseksi laidhuttaminen vaikuttaa hedelmällisyyteen myönteisesti. Ylipainon ja tupakoinnin on todettu vähentävän raskaaksi tulemisen mahdollisuutta noin 30 prosenttia.

5. Syön usein pitsaa ja muita rasvaisia ruokia. Ruokavaliollani ei ole vaikutusta hedelmällisyyteeni.

Tarua. Lihavuus ja etenkin vyötärörasva saattavat vaikuttaa kuukautiskierron säännöllisyyteen ja haitata munasolun irtoamista. Terveellinen ruokavalio vaikuttaa yleisterveyteen ja sitä kautta hedelmällisyyteen. 

6. Liikun viisi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Rankka treeni voi vaikeuttaa hedelmöittymistä.

Totta ja tarua. Tuo treenimäärä ei todennäköisesti ole liian rankka hedelmöittymisen kannalta. Ylenmääräisellä liikunnalla voi kuitenkin olla raskausmahdollisuuksia alentava vaikutus. Tämän hetken treeni ei vaikuta myöhempään hedelmällisyyteen. 

7. Olen tehnyt abortin. Se vaikeuttaa mahdollisuuksiani tulla uudestaan raskaaksi. 

Totta ja tarua. Lääkkeillä tehtävä abortti on kohdun kannalta hellävarainen toimenpide, jossa on alhainen tulehdus-  ja vaurioriski. Harvoissa tapauksissa abortti ei onnistu lääkkeillä. Silloin se tehdään manuaalisesti kaapimalla, ja kohdun seinämän vaurioituminen on suurempi, mikä voi haitata raskaaksi tulemsita. Jälkiehkäisypillerit eivät vaikuta hedelmällisyyteen. Ne tosin voivat vaikuttaa seuraavaan kuukautiskiertoon siten, että ovulaatio ei tapahdu täsmällisesti.

8. Olen saanut keskenmenon. Se voi haitata lasten hankkimista.

Totta ja tarua. Jos takana on vain yksi keskenmeno, se ei vähennä seuraavaa raskaaksi tulemisen mahdollisuutta eikä suurenna riskiä saada uusi keskenmeno.

9. Harrastin suojaamatonta seksiä. Olen voinut saada sukupuolitaudin, joka vahingoittaa hedelmällisyyttä. 

Totta. Mene heti testeihin. Klamydia ja tippuri voivat aiheuttaa alalantion ja munatorvien tulehduksen ja sitä kautta mekaanista lapsettomuutta. Klamydia voi olla täysin oireeton. Kun se hoidetaan ajoissa, vaurioita ei ehdi syntyä. Jos klamydia ehtii  olla elimistössä pidempään, se voi aiheuttaa hedelmöittymistä vaikeuttavan munatorvivaurion. 

10. Tietyt sairaudet ja lääkkeet vaikeuttavat hedelmöittymistä tai estävät sen kokonaan. 

Totta. Sytostaatit ja sädehoidot vaikuttavat hedelmällisyyteen. Ennen niitä mietitään aina, olisiko hedelmällisyyttä mahdollista säilyttää. Endometrioosi voi vähentää toimivaa munasarjakudosta. Monet krooniset sairaudet, kuten diabetes, epilepsia, tulehdukselliset suolistotaudit ja keliaika voivat vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Mitä paremmin sairaus on hallinnassa, sitä paremmat mahdollisuudet tulla raskaaksi. Jos suunnittelee raskautta, lääkkeiden käytöstä kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Kipulääkkeillä ei ole pitkäaikaisia vaikutuksia, mutta jos yrittää parhaillaan tulla raskaaksi, on syytä välttää tulehduskipulääkkeitä. Parasetamolin käyttö on sallittua.

11. Jotkut kosmetiikan ainesosat tai torjunta-aineet voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen haitallisesti.

Totta ja tarua. Parhaillaan tutkitaan, aiheuttavatko jotkin ympäristömme kemikaalit hedelmällisyyden alentumista. Miesten kohdalla on huomattu selvä syy-yhteys kasvinsuojeluaineiden ja siemennesteen laadun välillä.

12. Olen yrittänyt tulla raskaaksi puoli vuotta tuloksetta. Saatan kärsiä lapsettomuudesta. 

Totta ja tarua. Jos 25-35 -vuotias perusterve nainen ei ole tullut raskaaksi puolen vuoden yrittämisen jälkeen, kannattaa mennä tutkimuksiin. Suurin osa tulee raskaaksi ensimmäisen vuoden aikana. Seuraavana vuonna enää muutama prosentti tulee raskaaksi ilman hoitoja.

13. Voin selvittää etukäteen, kuinka hedelmällinen olen.

Totta. Hedelmällisyysterveyttä voi selvittää gynekologin, lapsettomuusklinikan hoitajan tai lääkärin vastaanotolla. Esitietojen, elämäntapojen, munasarjojen ultraäänitutkimuksen ja verikokeiden perusteella voi jo päätellä paljon. Jos äidin vaihdevuodet ovat alkaneet aikaisin, ominaisuus on saattanut periytyä. Kliinisen arvion ja hormonikokeiden avulla on mahdolista kartoittaa munasarjatoiminnan aktiivisuutta.

14. Kaverini ovat saaneet lapsia vasta paljon yli 30-vuotiaana. Minullakaan ei ole hätää, kunhan aloitan yrittämisen ennen kuin täytän 35.

Tarua. Raskaaksi tuleminen tietyssä iässä on yksilöllistä. Eniten vaikuttaa naisen munasolun ikä. Tilastollisesti hedelmällisyys alkaa laskea 35:n ikävuoden jälkeen, kun munasolun laatu alkaa heikentyä. Nelikymppisenä valtaosa munasoluista on jo huonoja, eikä sille voi mitään.

15. En halua lapsia ainakaan 10 vuoteen. Onneksi voin pitkittää hedelmällisyyttäni ja esimerkiksi pakastaa munasolujani myöhempää käyttöä varten!

Totta ja tarua. Perimää ei voi muuttaa, eikä vaihdevuosia lykätä. Helpointa raskaaksi tuleminen on normaalisti ja nuorena. Maailmalla munasoluja on pakastettu, koska halutaan lykätä lasten hankkimista. Suomessakin tätä aloitellaan. Munasolun pakastaminen on kuitenkin monimutkainen, työläs ja kallis prosessi. Yksi munasolujen luovutuskerta esitutkimuksineen maksaa noin 3500 euroa ja säilytys muutamia satoja vuodessa. Luovutuskertoja olisi hyvä olla ainakin kolme. Silti pakastetuissa munasoluissa ei välttämättä ole sellaista, josta alkaisi raskaus.

Asiantuntijana ylilääkäri, lapsettomuusklinikka Fertinovan johtaja Liisa Häkkinen.
Teksti: Hertta Hiltunen

Katso myös:

Näin parannat terveyttäsi alle minuutissa

Tätä et tiennyt rinnoistasi

Viisi tulevaisuuden hyvinvointitrendiä

Kuva: iStock