Bileherkkuja helpolla

Bileherkkuja helpolla

Bileet tulossa, mutta mitä tarjolle? Cosmo tietää mistä aineksista syntyy parhaat pippalot.

1. Booli on yhä toimiva ratkaisu bileisiin, sillä se on vaivattomampi kuin jääkaapillinen erilaisia pulloja. Kokeile seuraavaa, hienostunutta ja puolimakeaa tunnelman raikastajaa: Sekoita boolimaljassa 1/5 kuivaa tai puolikuivaa valkoviiniä, 3/5 lakkasiideriä ja 1/5 vodkaa tai muuta kirkasta. Viimeistele jääpaloilla ja muutamalla sitruunaviipaleella.

2. Kyllästyttävätkö iänikuiset sipsit, karjalanpiirakat ja patongit? Maistuvaa näppiruokaa boolin kaveriksi saat esimerkiksi valmiista filo- tai lehtitaikinasta. Kauli taikinalevy, leikkaa neliöiksi ja täytä esimerkiksi fetajuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla. Vedä taikinan viistot sivut yhteen niin että saat aikaan kolmion. Voitele munalla ja ripottele päälle seesamin siemeniä.

3. Salaatti on klassinen biletarjoiltava, ja syystä.
Se tarjoaa mainion lisäkkeen suolaisten herkkujen ja alkoholijuomien rinnalle tai toimii kevyenä pääruokana. Mikäli päätät tehdä ruokaisan, lihaa sisältävän salaatin, tee rinnalle myös toinen pelkistä vihanneksista. Valmista kastike salaatin kruunuksi. Helpon ja kevyen kastikkeen saat, kun sekoitat 2tl sokeria, 1tl suolaa, 1tl sinappia, 0,5dl balsamico etikkaa, 2,5dl öljyä sekä ripauksen basilikaa.

4. Koreile jälkkäreillä. Todella makean ja maistuvan jälkkärin saat, kun murennat juomalaseihin suklaamurupipareita ja marenkia. Lorauta päälle tilkka vaahdotettua vaniljakastiketta, ja sen jälkeen taas keksi-marenki-sekoitusta. Saavutettuasi lasin reunan, vatkaa päälle vielä nokare kermavaahtoa. Ripottele koristeeksi kanelia ja pidä kerrosjälkkärit jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

5. Panosta kattaukseen. Valmista kauniita kesäisiä jääkuutioita pakastamalla jääpalamuotteihin syötäväksi kelpaavia kukkia, esimerkiksi orvokkeja. Hanki tarjoilupöytään kynttilöitä tai leikkokukkia. Älä sorru rumiin kertakäyttöastioihin vaan pyydä mieluummin tiskausapua ystäviltäsi.

6. Noudata teemaa. Mikäli tarjoilujen keksiminen tuntuu kovin hankalalta, järjestä teemailta ja tarjoa esimerkiksi itämaista tai intialaista ruokaa. Netistä löydät helposti ohjeita vaikka kokonaiseen menuun aina alkuruoista jälkkäreihin. Koristele kämppäsi ja valitse musiikki teemaan sopivaksi.

7. Kiireinen juhlaemäntä käyttää oikoteitä. Osta pitopalvelusta valmiit cocktailherkut. Voit myös korvata boolin näppärillä hanapakkauksilla. Hanki vieraiden määrästä riippuen pari pakkausta sekä valkoista että punaista vinkkua.

Aino Pensola

Tallenna ja jaa: Bookmark and Share

Arvostele artikkeli:

+ 24

- 4

Kommentit

Jätä kommentti

1

  • Lula

    30.08.2009 12.27

    Nuo boolit on tosin vähän vaarallisia; booli illan jälkeen useimmilla on suht hyvä krapula riippumatta oikeastaan siitä kuinka paljon on juonut. Useimmissa booleissahan sekoitetaan eri alkoholilaatuja (esim. viiniä ja kirkkaita viinoja), mikä ainakin osalla ihmisistä (kuten allekirjoittanut) aiheuttaa lasin jälkeen krapulan. Tai sitten olen vain tosi surkea tapaus

Yhteistyössä

Timanttiryhmä

Liity Timanttiryhmään

Liity Timanttiryhmään ja sukella syvemmälle cosmomaailmaan.

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy nyt

Kerro kaverille

Keskustelut

Blogit

01.04.2008 16:28

Cosmon toimitus bloggaa! Kurkista kulissien taakse, lue lehdenteon kommervenkeistä ja anna oman mielipiteesi kuulua.

Siirry blogiin