Onnea voittajille

Onnea voittajille

Turkulainen Krista Teeri kirjoitti itsensä New Yorkiin ja pääsee tapaamaan kirjailija Lauren Oliveria.

Cosmopolitanin ja WSOY:n "Täydellinen päivä" -kirjoituskilpailun voittajaksi valikoitui turkulaisen Krista Teerin teksti. Kilpailun palkintona on matka New Yorkiin, jonne Krista pääsee syys-lokakuun vaihteessa kaverinsa kanssa. Nykissä kaverukset pääsevät hengailemaan chick lit -kirjailija Lauren Oliverin kanssa.

Kirjoituskilpailun raati, kirjailija Kira Poutiainen, WSOY:n tuotepäällikkö Sari Tuomaala ja päätoimittaja Miina Lange, kuvailivat voittajatekstiä näin:
"Kirjoitus erottui joukosta aitoutensa, mielenkiintoisen rakenteensa ja persoonallisuutensa ansiosta. Teksti kuvaa hienosti ja aidon elämänmakuisesti, kuinka vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja kuinka niiden kautta kulkemalla voi löytää uuden ilon ja monta täydellistä päivää. Kirjoittaja on selvästi lahjakas. Tekstin rakenne ja tyylilaji ovat hallittuja, ja teksti koskettaa olematta paatoksellinen tai ylidramaattinen."

Tavoitimme onnellisen voittajan puhelimitse ja saimme kuulla, että New Yorkin reissu on Kristalle ensimmäinen Euroopan ulkopuolelle suuntautuva matka. Vielä hieman voitostaan pökertynyt Krista ei osannut sanoa mitä kaikkea haluaa reissullaan nähdä ja kokea, mutta arveli, että matkalla tulee koluttua ainakin perinteisiä nähtävyyksiä.

Mukaan reissuun lähtee Kristan ystävä, joka oli kuulemma matkakutsusta hämmästynyt:
- Kaveri oli vielä nukkumassa, kun soitin hänelle ja kerroin uutisen, että lähdemme Nykiin. Kaveri luuli, että kyseessä on joku vitsi, eikä meinannut millään uskoa.

Matkamuistoiksi Krista arveli hankkivansa ainakin perinteisen I love New York -t-paidan.

Muissa arvonnoissa voittivat

Cosmo-tuotekassi:
J. Välilä, Tampere

Lauren Oliverin kirja:
H. Äijälä, Kempele
J. Roivas, Helsinki
P. Simola, Kerava
K. Haimi, Myllykoski
E. Laine, Turku

Cosmo onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita!

Tallenna ja jaa: Bookmark and Share

Arvostele artikkeli:

+ 2

- 0

Kommentit

Jätä kommentti

Ei kommentteja

Yhteistyössä

Timanttiryhmä

Liity Timanttiryhmään

Liity Timanttiryhmään ja sukella syvemmälle cosmomaailmaan.

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy nyt

Kerro kaverille

Keskustelut

Blogit

01.04.2008 16:28

Cosmon toimitus bloggaa! Kurkista kulissien taakse, lue lehdenteon kommervenkeistä ja anna oman mielipiteesi kuulua.

Siirry blogiin