Kun seksi ei toimi

Kun seksi ei toimi

Osoittautuiko ihastuksesi onnettomaksi sängyssä? Ratkaisimme yleisimmät ongelmatapaukset.

1. Kädet hukassa

"Ensimmäinen poikaystäväni oli varsinainen pelimies, ainakin käytöksensä ja puheittensa perusteella. Itsevarma olemus kuitenkin petti, ja miehen otteet olivat hukassa. Sormet vaeltelivat ahkerasti alapäässäni, mutta mies ei todellakaan tiennyt, miten käsitellä naista. Käsi kävi kovakouraisesti aivan väärissä paikoissa, ja parin minuutin jälkeen hän tivasi: ’Tulitko jo? Tulitko jo?’. Myötähäpeä oli suuri ja nautinto kaukana." Leea

 

Cosmo neuvoo:

Olet oikeassa Leea, mies on selkeästi tyypillinen pelimies. Lisäksi hän näyttää omaksuneen oppinsa aikuisviihteestä. Mies kuvittelee, että kaipaat samanlaista kovakouraista käsittelyä kuin pornofilmien tähdet – eikä hän voisi olla enempää väärässä. Valtaosa naisista ei halua, että mies käsittelee klitorista kuin pelihimoinen pajatsoa.

Etenkin nuoret naiset sortuvat luulemaan, että mitä enemmän miehellä on seksikumppaneita, sitä parempi hän on sängyssä. Päinvastoin. Voi olla, ettei yhden illan kaatoihin erikoistunut mies ole koskaan saanut rehellistä palautetta taidoistaan. Rakentavaa kritiikkiä uskalletaan usein antaa vasta syvällisemmässä (ja pidemmässä) suhteessa. Pelimiesparka toistaa samoja kuvioita, koska ei yksinkertaisesti tiedä, etteivät ne toimi.

Kun seuraavan kerran kohtaat pleijerin, velvollisuutesi on tehdä palvelus itsellesi (ja samalla miehen mahdollisille tuleville naisille) ja ohjata mies oikeille raiteille. Vääriin otteisiin on parasta puuttua heti ja antaa palautetta jo seksin aikana – kehonkielellä. Siirrä kartan ulkopuolella vaeltava käsi lähelle rasteja. Kun mies löytää perille, palkitse hänet nautinnon äänillä. Älä kuitenkaan koskaan teeskentele nauttivasi, jos sormet harhailevat mitäänsanomattomissa tai väärissä paikoissa. Varo huokailemasta edes pettymyksestä, ettei mies vaan virheellisesti luule, että nautit.

Pienelläkin palautteella, kuten "tuo tuntuu hyvältä/vielä vähän alempaa", on suuri vaikutus.

Jos nautintosi jää kaikesta huolimatta haaveeksi, älä ota asiaa puheeksi heti seksin jälkeen. Viritä keskustelu hienotunteisesti rauhallisessa tilanteessa, esimerkiksi aamupalalla, kävelyllä tai saunassa. "Minusta tuntuu/Minä toivoisin..." -lauseet tuottavat paremman tuloksen kuin lannistavat "Sinä et osaa/Sinun pitäisi..." -syytökset.

 

2. Kyyti tekee kipeää

"Miehen käytös viestitti, että hän on kokenut sängyssä. Luulin, että hän osaa ottaa huomioon naisen tarpeet ja on langat käsissään pitävää tyyppiä. Sellainen sytyttää minut. Mies oli kuitenkin pettymys. Hänellä oli haluja enemmän kuin taitoja, ja meno oli rajua ja kivuliasta. Seksi voi toki olla intohimoista, mutta jos se tekee kipeää, innostukseni hiipuu nopeasti. Miehen hellyys ja huomaavaisuus vähenivät samassa tahdissa vaatteiden kanssa. Hänelle taisi olla tärkeintä oma tyydytys. Kärsin nopean ja rajun rynkytyksen seuraamuksista kehossani monta päivää. Tapailimme jonkin aikaa, sillä olin toiveikas. Ehkä rajuus johtui vain alkuinnostuksesta ja asia korjaantuisi, kun kertoisin mistä nautin? Mies ei vihjailuista ja suoraan sanomisesta huolimatta ymmärtänyt, että kaipaan hellempiä ja hitaampia otteita. Lopetin suhteen." Sanna

Cosmo neuvoo:

Hyvä Sanna, toimit aivan oikein! Jos seksi sattuu, siitä on sanottava heti. Asian voi ilmaista myös huumorin avulla, kunhan ei kärsi hiljaa. Toinen ei voi tietää kivusta, jos siitä ei kerro. Jos suorakaan palaute ei auta, mieti suhteen tulevaisuutta. Onko mies niin ihana, että olet valmis hyväksymään kirjaimellisesti tuskallisen seksielämän?

Jos mies haluaa epätoivoisesti tehdä vaikutuksen, seksi voi mennä överiksi. Kova jätkä voi peitellä herkkää puoltansa rajuilla otteilla. Jos mies ei osaa käsitellä tai hyväksy herkkyyttänsä, tämä voi ilmetä rajuna rynkytyksenä. Kovis osaa panna muttei rakastella.

 

3. Kone lakossa

"Vietin elokuvailtaa kotonani komean miehen kanssa, ja tunteiden kuumetessa yksi asia johti toiseen. Petyin kuitenkin pahasti, kun miehellä ei seissyt, eikä hän tuntunut edes huomaavan asiaa. En kehdannut sanoa mitään vaan yritin hoitaa hommat nopeasti, mutta koko touhu kestikin pari tuntia! Sen jälkeen emme ole katselleet yhdessä leffoja." Janita

Cosmo neuvoo:

Usko pois Janita, koneen lakkoilu on yleinen ongelma, etenkin suhteen alussa. Muista, ettei se johdu sinusta vaan miehen suorituspaineista. Turhauttava tilanne laukeaa, kun asia otetaan puheeksi. Jos mies pysyttelee coolina, nainen voi kysyä suoraan, miltä miehestä tuntuu. Miestä voi hävettää niin paljon, että hän käyttäytyy kuin ongelmaa ei olisi.

Sano, että huomasit ongelman. (Se ei estä sinua jatkamasta miehen hellimistä.) Voit sanoa esimerkiksi: "Olisin halunnut sinua paljon, mutta voimmeko tehdä jotain muuta?" On monia muitakin tapoja nauttia seksistä kuin yhdyntä. Nyt voitte kokeilla niitä kaikkia! Samalla miehen erektiopaineet vähenevät. Jännityksen lauettua ongelma kaikkoaa usein itsestään.

 

Etkö löytänyt omaa ongelmatapaustasi? Muut räpeltäjät ja ratkaisut löydät joulukuun Cosmosta!

 

Kirsi-Marja Kauppala

Tallenna ja jaa: Bookmark and Share

Arvostele artikkeli:

+ 2

- 0

Kommentit

Jätä kommentti

Ei kommentteja

Yhteistyössä

Timanttiryhmä

Liity Timanttiryhmään

Liity Timanttiryhmään ja sukella syvemmälle cosmomaailmaan.

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy nyt

Kerro kaverille

Keskustelut

Blogit

01.04.2008 16:28

Cosmon toimitus bloggaa! Kurkista kulissien taakse, lue lehdenteon kommervenkeistä ja anna oman mielipiteesi kuulua.

Siirry blogiin