Kuukautiskierron vaiheet
Pikkuateriat pitävät verensokerin korkealla ja mielen pirteänä.
Kuukautiskierto voi tuoda sinulle roppakaupalla sekä fyysisiä että henkisiä luontaisetuja. Kelpaisivatko esimerkiksi tehostunut rasvanpoltto, parempi seksi ja makeammat yöunet?
Kuukautiskierto alkaa (päivät 1-5)
Edellisellä viikolla lisääntymishormonit estrogeeni ja testosteroni ovat olleet pohjalukemissa, mutta nyt niiden määrä kehossa nousee. Samalla kuukautisia edeltänyt PMS laantuu. Kuukautispäivät ovat otollista aikaa seksille. Orgasmit lievittävät vatsakramppeja ja veren kerääntyessä alapäähän jotkut naiset laukeavat erityisen voimakkaasti. Kehosi imee itseensä ravintoa valmistautuessaan irrottamaan uuden munasolun kahden viikon kuluttua ja janoat hemmottelua. Helli itseäsi menemällä kauneushoitolaan.
Ovulaatiota edeltävät päivät (päivät 6-13)
Kierron kuudennen päivän aikoihin kehon estrogeenitaso nousee, mikä saa myös testosteronipitoisuuden kohoamaan. Tämä saa jotkut naiset tuntemaan itsensä itsevarmoiksi. nyt on oikea aika pyytää palkankorotusta tai ehdottaa ihastukselle treffejä. Miten on seksin laita? Aivoalueet, jotka ennakoivat palkintoja ja mielihyvää, aktivoituvat ennen ovulaatiota, joka selittää tavallista suuremman seksinnälän.
Seksikäs kierron puoliväli (päivät 14-17)
Vaikka kaikkien naisten munasolu ei irtoa täsmälleen neljäntenätoista päivänä, suurimmalle osalle naisista tämä on se aika, jolloin he hedelmöittyvät helpoimmin. Korkea estrogeenitaso saa naiset tuntemaan itsensä energisiksi ja testosteronipuuska nostaa seksihaluja. Ovulaation aikana monet naiset tuntevat vetoa supermaskuliinisiin miehiin, sillä he haluavat alitajuisesti välittää lapsilleen mahdollisimman vahvat geenit.
PMS:ää edeltävä mielenrauha (päivät 18-23)
Kun ovulaatio on ohi, estrogeeni ja testosteronitaso putoavat, ja keltarauhashormonin pitoisuus nousee. Sillä on hieman väsyttävä vaikutus, joten monia naisia laiskottaa tässä vaiheessa kiertoa ja he nukkuvat parhaiten. Koska keltarauhashormoni myös rauhoittaa, ahdistukseen taipuvaiset naiset tuntevat olonsa levollisemmaksi. Nyt on myös kuukauden paras hetki treenata, sillä estrogeenin yhdistyttyä keltarauhashormoniin se edistää kehon rasvanpolttoa urheilun aikana.
Hermoja kiristävä PMS
Vaikka kaikista naisista ei tulekaan tässä vaiheessa ärhäköitä, suurin osa kokee jonkinasteista mielialojen ailahtelua. Paras tapa tehdä näistä päivistä miellyttäviä on varata itselleen aikaa, eikä puskea täyttä höyryä eteenpäin. Jos mahdollista, siirrä vaativat tentit, kokoukset ja muut tilanteet, joissa sinun pitäisi olla parhaimmillasi, kuukautisten jälkeiselle jaksolle. PMS:n aikana elimistössäsi virtaava progesteroni vaikuttaa verensokerin tasapainoon ja saa sinut nälkäiseksi. Syö siis pieniä aterioita pitkin päivää pysyäksesi pirteänä.

Kommentit
Jätä kommentti
Ei kommentteja