Voiko ehkäisypillereillä ehkäistä muutakin kuin raskautta?
Hormonaaliseen ehkäisyyn liittyy monia terveyshyötyjä.
Terveyttä edistäviä vaikutuksia voivat olla esimerkiksi kuukautiskierron ongelmien väheneminen, aknen helpottuminen, PMS-oireiden lieventyminen ja syövän ehkäisy.
Tehokasta raskauden ehkäisyä valitessa vaakakupissa painavat monet asiat. Moni on kuullut hormonaaliseen ehkäisyyn liitettävistä haittavaikutuksista, kuten pahoinvointi, päänsärky, rintojen aristus tai painonnousu, joista useimmat häviävät kuitenkin ensimmäisen kolmen käyttökuukauden jälkeen. Aika harva tuntee kuitenkaan ehkäisypillereiden terveyshyötyjä.
Hormonaalisen ehkäisyn terveyttä edistävät vaikutukset liittyvät yleensä joko ovulaation estoon tai pillereiden sisältämiin hormoneihin. Esimerkiksi yhdistelmäehkäisyyn, joka sisältää pieniä määriä sekä naishormonia (estrogeeni) että keltarauhashormonia (progestiini) liitetään monia terveyshyötyjä. Hormonia sisältämättömien ehkäisymenetelmien kuten esimerkiksi kuparikierukan terveyshyödyt ovat vähäiset.
Kuukautiskierron ongelmat vähenevät
Runsaat vuodot ja kuukautiskivut ovat kiusallisia vaivoja, jotka hankaloittavat monen naisen elämää ja arkea. Peräti joka kolmas nainen kokee jossain elämänsä vaiheessa kuukautisvuotonsa runsaiksi.
Lääketieteellisesti vuoto on runsasta, jos yhden kuukautiskierron aikana vuodon määrä on yli 80 ml ja tämä toistuu säännöllisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa tilannetta, jossa lasten yövaipatkaan eivät aina anna riittävää suojaa. Runsaista vuodoista voi seurata myös muita oireita kuten raudan puutteesta johtuvaa anemiaa.
Myös kuukautiskivut ovat tuttuja lähes kaikille naisille – ainakin lievinä. Voimakkaatkin kivut ovat melko tavallisia ja niistä kärsii 5 –15 prosenttia naisista.
Yhdistelmäpillereiden ja hormonikierukan terveysvaikutuksiin kuuluvat mm. vuotojen väheneminen ja kuukautiskipujen lievittäminen samalla kun ne huolehtivat ehkäisystä.
Pillereiden vuotoja vähentävä vaikutus vaihtelee 30 –88 prosentin välillä valmisteesta riippuen. Hormonikierukka on lääkevalmisteista tehokkain kuukautisvuodon vähentäjä, jonka on todettu vähentävän vuotoa yli 90 prosenttia.
Yhdistelmäehkäisy lievittää kuukautiskipuja vähentämällä supistuksia kohtulihaksessa aiheuttavien prostaglandiinien tuotantoa, jolloin vuodot niukkenevat vähitellen kivuttomiksi. Myös hormonikierukka on tehokas kuukautiskipujen lievittäjä, sillä se ohentaa kohdun limakalvoa, jolloin prostaglandiinien tuotanto vähenee, vuodot niukkenevat tai loppuvat kokonaan. Samalla loppuvat myös kivut.
Yhdistelmäehkäisy lievittää PMS-oireita
Kiukuttaako, harmittaako, ärsyttääkö? Lähes 90 prosenttia naisista kärsii PMS-oireista eli kuukautisia edeltävästä oireyhtymästä jossain vaiheessa elämäänsä. Monella oireet ovat lieviä mutta noin 5 –10 prosenttia kärsii vaikeimmista oireista.
Oireet voivat olla sekä psyykkisiä että somaattisia. Ennen kuukautisia esiintyviä oireita ovat esimerkiksi rintojen arkuus, päänsärky, ärtyvyys ja masentuneisuus. Varsinaista syytä PMS-oireille ei tiedetä, mutta oireiden synty edellyttää aktiivista munasarjatoimintaa.
Yksifaasisten yhdistelmäehkäisypillereiden (jokainen tabletti sisältää saman määrän hormoneja) vaikutuksia on tutkittu näiden oireiden lievityksessä. Yhdistelmäpillerit estävät ovulaation ja tasaavat siten hormonipitoisuuksia naisen veressä, jolloin PMS lievittyy tai estyy osalla käyttäjistä. Joillakin naisilla oireet pysyvät poissa, kun he käyttävät pillereitä useamman jakson yhteen mittaan ja pitävät tauon kahden tai kolmen kuukauden välein. Myös valmisteiden välillä voi olla eroa oireiden lievityksessä. Mikäli kärsit PMS-oireista, ehkäisyksi kannattaa valita valmiste, joka tehoaa tutkitusti näihin oireisiin.
Ehkäisypillereistä, joissa hormonimäärät vaihtelevat (monivaihetabletit), minipillereistä tai ihonalaisesta ehkäisykapseleista ei ole todennäköisesti apua PMS-oireiden lievityksessä. Hormonikierukan on arveltu myös lievittävän PMS-oireita.
Apua akneen ja ihon rasvaisuuteen
Jopa 90 prosentilla nuorista naisista on finnejä tai rasvainen iho, ja aknesta kärsii noin 50 prosenttia. Ehkäisypillerit parantavat yleensä lievää tai keskivaikeaa aknea. Ehkäisypillereiden vaikutuksissa on kuitenkin eroja. Jotkut valmisteet auttavat akneoireisiin paremmin kuin toiset. Jos sinulla on akneoireita ja tarvitset samalla ehkäisyä, kannattaa varmistaa, että saamaasi ehkäisyvalmisteen tehoa on tutkittu akneoireiden lievityksessä.
Aknen hoidossa tulee kuitenkin olla maltillinen, sillä oireet eivät häviä hetkessä. Ehkäisypillereiden näkyvä teho akneen saadaan yleensä kahden tai kolmen käyttökuukauden jälkeen. Näppylät todennäköisesti palaavat, kun ehkäisypillereiden käyttö lopetetaan.
Hormonaalinen ehkäisy antaa suojaa munasarjasyöpää ja kohtusyöpää vastaan
Yhdistelmäehkäisypillereiden käyttäjät saattavat elää pidempään kun pillereitä käyttämättömät. Tieteellisen tutkimuksen mukaan e-pillereitä käyttävät kuolevat harvemmin joihinkin syöpätauteihin kuin pillereitä käyttämättömät. 1.
Ehkäisypillereiden tiedetäänkin vähentävän tiettyihin syöpiin, kuten munasarjasyöpään, kohdun runko-osan syöpään ja paksusuolen syöpää sairastumista. Suojavaikutusta saattaa olla myös muilla yhdistelmäehkäisyvalmisteilla (laastarilla ja renkaalla), mutta tutkimustulokset puuttuvat toistaiseksi.
Munasarjasyöpä on Suomessa naisten neljänneksi yleisin syöpä ja siihen kuolee enemmän naisia kuin muihin gynekologisiin syöpiin yhteensä. Ehkäisypillerit ehkäisevät munasarjasyöpää ja suojavaikutus on sitä parempi, mitä kauemmin pillereitä on käytetty. Suojavaikutuksen on todettu jatkuvan jopa 30 vuotta pillereiden lopettamisen jälkeen. 2.
Kohdun runko-osan syöpä on kolmanneksi yleisin syöpä suomalaisilla naisilla. Yleensä se havaitaan varhaisessa vaiheessa ja on hyvin hoidettavissa. Ehkäisypillereiden käytön on todettu vähentävän sairastumisriskin puoleen ja suojavaikutus säilyy vielä 15 vuotta pillereiden lopettamisen jälkeen.
Ehkäisypillereillä näyttäisi olevan myös pieni paksusuolen syöpää ehkäisevä vaikutus. Tämän ajatellaan johtuvan e-pillereiden sappihappoja vähentävästä vaikutuksesta.
Ehkäisypillerit hoitavat endometrioosia
Endometrioosi eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti on usein kivulias sairaus, joka voi aiheuttaa mm. lapsettomuutta. Koska kohdun limakalvo reagoi naisen hormonitason muutoksiin esimerkiksi kuukautiskierron mukaan, kuukautiset ovat yleensä erittäin kivuliaat.
Endometrioosin yleisin oire on useita päiviä ennen vuotoa alkava kipu ja vuotohäiriöt. Lääkehoidolla voidaan estää munasarjojen erittämän estrogeenin vaikutus endometrioosikudokseen, jolloin endometrioosipesäkkeet pienenevät.
Yhdistelmäehkäisypillereitä käytettäessä munasarjat ovat lepotilassa, ja niistä erittyy vain vähän estrogeenia ja endometrioosikudos pysyy kurissa. E-pillereitä käytetäänkin lievän endometrioosin hoidossa.
Myös hormonikierukkaa käytetään endometrioosipotilaille. Munasarjojen toimintaan sillä ei ole juuri vaikutusta, mutta se pitää kohdun limakalvon ohuena, jolloin kuukautisvuodon määrä on erittäin vähäinen tai vuoto loppuu kokonaan.
Endometrioosi ei ole e-pillereiden eikä hormonikierukan virallinen käyttöaihe.
Muut terveysvaikutukset
Yhdistelmäehkäisypillereiden käyttäjillä esiintyy vähemmän kohdunulkoisia raskauksia ja sisäsynnytintulehduksia kuin ei-käyttäjillä. Kohdunulkoinen raskaus ja sisäsynnytintulehdukset saattavat aiheuttaa lapsettomuutta.
Hyvänlaatuiset munasarjakasvaimet eli kystat ovat yleensä oireettomia, mutta saattavat aiheuttaa alavatsakipuja ja kuukautishäiriöitä. Säännöllinen pillereiden käyttö ehkäisee kystien syntyä ja olemassa olevien kystien kasvua.
Viitteet:
1. Hannaford PC et al. Mortality among contraceptive pill users. BMJ. 2010 Mar 11;340:c927.
2. Collaborative Group on Epidemiological Studies of Ovarian Cancer. Lancet 2008;371:303-14.
Tilaa uutiskirje ja osallistu arvontaan www.naisena.info.
Bayer Oy, L.FI.09.2011.0421

Kommentit
Jätä kommentti
Ei kommentteja