Viestejä: 10
titania | 23.01.2012 14:53
Rakkaustarinoita!
Kertokaapa ihmiset niitä itsekoettuja rakkausstooreja, olis mukava lueskella romantiikan nälkään kun ei ole kulta lähellä : D
-
Viestejä: 3023.01.2012 20:02
Hahahaa
meillä roihahti kullan kanssa wanhojen risteilyllä aikoja sitten! Itse seurustelin vielä tuolloin edellisen kanssa mutta kun kulta pyysi mua tanssimaan rokkia niin heti tiesin, että edellinen suhde tulee päättymään. Siinä oltiin risteily yhdessä vaikka ei mitään tapahtunutkaan ja kun kotiin pääsin niin eron tein entiseen ja kerroin totuuden, että tapasin toisen ja haluan erota. Vaikeetahan se entiselle oli mutta kertaakaan en ole katunut!
Edelleen muistan kullan ilmeen siellä tanssilattialla kun sinisillä silmillään katto mua ja ojensi kädet ja pyysi rokkiin. <3 Kun vielä paremmin tutustuttiin niin selvis, että rakkaani on ihan kultakimpale! Parempaa ei tosiaan voisi edes toivoa! Oon niin onnellinen hänen vierellään
<3 Ei se kamalan romanttiselta kuulosta näin kerrottuna mutta koettuna se oli rakettien pauketta tähtitaivaalla! <3 -
Viestejä: 8823.01.2012 20:53
Mulle on sanottu että mun "rakkaustarina" on kuin suoraan elokuvasta
Tutustuin mieheeni jo vuonna 2005, jolloin molemmat oltiin ihastuttu toisiimme. Oltiin sillon 14- ja 16-vuotiaat ja mies on ystäväni veli, joten emme uskaltaneet tehdä asialle mitään.
Itse aloin tämän jälkeen seurustelemaan ja seurustelin 4 vuotta.
Kun erosin näin taas tätä ystäväni veljeä kun ystäväni kanssa vietin aikaa heidän luonaan(asuivat äitinsä luona molemmat vielä). Muutama kuukausi tämän jälkeen muutin heidän luokseen alivuokralaiseksi mieheni alkoi viettämään kanssani paljon aikaa ja jo viikko muuttoni jälkeen aloimme seurustelemaan
Nyt olemmekin jo seurusteleet kohta kaksi vuotta
-
Viestejä: 326.01.2012 18:16
Itse olin eronnut hankalasta suhteesta ja kuukausi eron jälkeen tapasin nykyisen avomieheni bussipysäkillä keskellä kirkasta päivää. Aloimme jutella ja bussimatkan päätteeksi vaihdoimme numeroita. 2 viikon seurustelun jälkeen muutin hänen luokseen ja nykyään olemme kihloissa ja häitämme tanssitaan nyt kesällä.
Tämä kokemus opetti että onni saattaa tulla yllättäen sitä sen kummemmin etsimättä...
-
Viestejä: 1030.01.2012 12:10
kathy2:
oiii aivan järjettömän ihanaa! onnea teille molemmille!
-
Viestejä: 930.01.2012 13:02
Minun ja rakkaan tarina alkoi siitä kun olimme kummatkin samassa koulusa ja samalla luokalla
Aluksi emme kiinnittäneet sillä tavalla toisiimme huomiota, hän oli kuin isoveli minulle ^^ Sitten meni aikaa ennenkuin uskalsin kertoa hänelle facebookissa, että tykkään hänestä. Pyytelin sitä anteeksi ja sitten hän kirjoitti minulle, että hän tykkää myös minusta
Olin aivan onnessani! Nyt olemme seurustelleet kohta 2 viikkoa
Tällänen tavallinen puutarhajyrsijä, runotuttå :) Vitsi vitsi, haittaakse :)
-
Viestejä: 2304.02.2012 16:30
Minun ja kihlattuni/avopuolisoni ''rakkaustarina'' on aika pitkä juttu, mutta tylsää nytten kun on voisin sen täne skriivata
Ylä-aste ei itselläni kovin hyvi mennyt joten päätin kokeilla josko pääsisin 10-luokalle. Koulu alkoi, en olisi koskaan uskonut että voisin löytää rakkauteni sieltä. Olin usein miettinyt että saisinkohan ikinä tuntea kunnon rakkautta. Tyhmää sinällään olinhan kovin nuori niin kuin olen yhä edelleen.
Palataan kuitenkin asiaan, koululla oli siis asuntola jossa oli 2 hengen huoneet. Tietysti tytöt ja pojat nukkuivat eri huoneissa. Mutta samalla käytävällä.
Ensimmäisenä koulupäivänä saavuimme asuntolaan jossa oli parhaillaan rehtorin ''haastattelu'' meneillään jonne jokainen meni vuorotellen. Samassa huoneessa seisoi poika jolla oli blondit hiukset ja siniset silmät. Ihastuin saman tien, äitinikin sanoi että onpas tuolla suloinen poika, tyydyin vain vastaamaan äidilleni ''no en nyt tiiä'' ja pääni huusi sanojani vastaan.
En olisi koskaan voinut uskoa että, vuoden kuluttua asuisin kyseisen suloisuuden kanssa saman katon alla.
Vietin ensimmäisen kuukauden pelkästään kyseisen pojan ja parin muun pojan kannssa aikaa. Kunnes sitten uskalsin ottaa kontrollia luokkamme tyttöihin.
Raportoin jo ensimmäisenä päivänä komistuksesta parhaalle ystävälleni.
Pari kuukautta myöhemmin oli ilta ja hengaillimme yhdessä huoneessa. Minä, kyseinen poika ja luokkalaisemme tyttö joka oli juuri alkanut seurustelemaan. Päivittelin siinä sitten kuinka kateellinen olen hänelle. Heitin sitten vitsillä tälle pojalle että jospa alkaisimme seurustelemaan leikisti et voitaisiin yhdessä leikkiä että meilläkin on sitten kumppanit. Lapsellistako? ehkä
No näin meillä sitten alkoi pojankanssa ''feikkisuhde''. Joululoma tuli ja pidimme mökillä luokkamme pikkujoulut, illan mittaan halailimme tämän feikkipoikaystäväni kanssa ja kysyin josko hän tulisi feikkityttöystävän viereen nukkumaan, hän myöntyi. Nukuimme vierekkäin ja siitä kaikki taisikin lähteä sitten. Emme suudelleet tai tehty muutenkaan mitään intiimiä.
Seuraavana iltana kun olin kotona, ajattelin että voisin toivottaa pojalle hyvät yöt. Olinhan joka ilta asuntolassakin käynyt sanomassa hänelle ja huonetoverilleen hyvät yöt. Harmikseni huomasin ettei minulla ollut hänen puhelin numeroaan.
Hetken mietittyäni minulla välähti. Olin kerran soittanut pojan puhelimesta äidilleni eikä siitä ollut edes pitkä aika. Kysyin äitiltäni oliko hänellä kyseistä numeroa, katsoin vastatut ja siellä oli viimeisenä listalla numero jossa ei ollut nimeä. Kuin kohtalona se oli kuin olikin oikea numero niinpä pistin viestin '' Hyvää yötä, nuku hyvin
''
Seuraavana aamuna sain häneltä viestin, että kenen numero tämä on ja vastasin tietysti ketä olen. Hetken päästä tuli viesti '' Okei, pitää tallentaa sun numero, mulla tulikin jo ikävä sua.''
Muistan hetken jona maailma pysähtyi ja sydän löi hulluna.
Viestittelimme sitten pari päivää kunnes rohkasin itseni. Toki mielestäni oli tyhmää kysyä puhelimitse näitä, mutta en malttanut odottaa että loma loppuisi.
Kysymykseni oli: On tyhmää kysyä näin, ehkä hieman noloakin mutta en malta odottaa että näämme jällee, onko sinulla mitään kiinnostusta minua kohtaan?
Vastaukseksi tuli että olen ollut kiinnostunut sinusta jos siitä asti kun koulu alkoi, oot ollu mulle niin hyvä ystävä ja kiinnostukseni on kasvanut.
Viestittelimme loppu illan ja loppujen lopuksi kävi niin että olimmekin jo yhdessä. Jos nyt tulee mieleen että vietillä pistettiin että alks olee niin ei ei se mennyt ihan niin
Sovimme että hän tulisi vielä ennen loman loppumista meille ja sitten vietettäisiin uusivuosi yhdessä ja mentäisiin meidän kyydillä kouluun ja niin teimme. Loma oli elämäni hirvein, lähes 2 viikkoa piti odottaa tapaamistamme. Joulu ei tuntunut miltään ja lomapäivät menivät kauheassa odottamisen ja jännitämisen tunteessa.
Lopulta päivä tuli ja muu on historiaa.
Yli vuosi yhdessä. 7kk samankaton alla. vähän päälle kuukausi kihloissa.
Tämä pistää miettimää että kuinka pienestä asiat ovat kiinni, kuinka monta tilaisuutta ihmisiltä menee ohi. Jos en olisi pistänyt hyvän yön toivotusta tuskin olisimme tässä jos äidilleni olisi joku soittanut ennen kun hoksasin sen tilanne olisi myös se, ettemme välttämättä olisi tässä.
Eikä se ole väliä minkä ikäinen olet, me olemme molemmat hyvin nuoria vielä, mutta tosissamme kumpikin. Olemme vasta 17 vuotiaita, kuitenkin tänävuonna molemmat saavuttavat sen odotetun 18 vuoden ikäluokan.
Olkaa rohkeita ja uskaltakaa, vaikka olo voisi olla hölmö! Ei saa hukata niitä harvoja tilaisuuksia mitä saamme. Tarttukaa jokaisen hetkeen.
Olen iloinen jos edes joku jaksoi lukea. Itsensä saa palkita aplodein, saa ainakin hyvät naurut kun yksinään taputtelee, voi näyttää hieman hölmöltä!
Hyvää kevään odotusta!
-
Viestejä: 307.02.2012 16:48
Tapasin kultani - ihme ja kumma - partioleirillä. Olin itse töissä siellä ja ohjeistin lapsia leikkimään vesilabyrintissä. Pian kuitenkin tuli aika jolloin vesipyssyjen täyttösaavi alkoi olla tyhjä. No eipä siinä muuta kuin hakemaan työkkäristä apuvoimia. Sain sieltä mukaani kolme töitä välttelevää komeaa nuorta miestä. Kun saavi oli täynnä, tietenkin leikkisän ja flirttailevan luonteeni takia päätin ampua ensimmäiseksi porukan komeinta poikaa vesipyssyllä suoraan kasvoihin. Valitettavasti pian olikin kolme yhtä vastaan ja silmäpelin lomassa seisoin kolmikon edessä vaatteet täysin märkinä. Numerot vaihdettiin ja sovittiin että tavataan seuraavana iltana johtaja kahvilassa.
Hänellä, johon iskin silmäni, oli leiriheila joten en voinut hänen kanssa viettää aikaa. Illalla kahvilassa tanssin hänen pikkuveljensä kanssa, joka kuului edellispäivänä tapaamaan kolmikkoon. Leirin viimeisenä iltana vietin yön itse komeuden ja hänen kaverinsa kanssa. Katselimme tähtiä isolla porukalla ja menin sitten poikien kanssa kahvilaan nukkumaan. Leiri loppui ja puoli vuotta kestäneen yhteyden pidon jälkeen näin itse komeutta ja tapailimme koko kevään. Kesällä soittelimme aina iltaisin ja saatoimme jopa keskustella 4 tuntia yön viileydessä, eri paikkakunnilta (olimme kumpikin omilla mökeillämme). Kerran kuin sain itseni rohkaistua ja kysyin että miten olisi jos voisimme seurustella. Mies oli ihan ällikällä lyöty, mutta onnekseni vastasi myönteisesti.
Nyt olemme seurusteleet reilu 1,5 vuotta ja yhteinen tulevaisuus näyttä valoisalta. Täytän pian 18 ja hän 20. Olen yhä hänen pikkuveljensä (vuotta minua vanhempi) hyvä ystävä ja käyttäydymme kuin sisarukset.
-
Viestejä: 3714.02.2012 20:30
Niinkin odottamattomasti kävi, että vaikka lähes kaikki lähipiiristä oli poistanu Irc-Galleriasta tunnukset, löytyi tämä mies sieltä
Itse en poistanu monien muistojen vuoksi. Satuin käymään pitkästä aikaa kurkkaamassa ja vieraslistaan oli jäänyt viimeisimpänä kävijänä samantyylisen miehen kuva. Hän oli silloin 23-vuotias ja minä 19v. Menin ja kommentoin heti mielenkiintosta harrastusta, lista kootuista motoista oli huomattava ja perheessä on ollut aina tuttu juttu tämä "bomber"-meininki.
Sain vastauksen ja niin alkoi tiuha viestittely netin kautta ja parin viikon kuluessa oltiin jo aivan koukussa webbikameraan. Sielunkumppanuus tuli heti selvästi ja kiinnostus ja pian jo ihastus tunnustettiin aika pian. Uutena vuotena päätin repäistä ja lähteä yksin Pohjanmaalle Etelä-Suomesta, matkaa noin kuusi tuntia junalla. Vietettiin vkl tiiviisti yhdessä ja perheen kanssa tultiin heti juttuun. Matkasin takaisin töiden vuoksi.
Kului kaks viikkoa jälleen netissä ja puhelimessa jutellen. Ikävä oli hurja. Miehen oli tarkoitus lähteä serkkunsa synttäreille ja ilmoitella itsestään sitten seuraavana päivänä lauantaina. Alkoi kumma ilmapiiri miellä kotona, jokainen kertoi eri tarinaa jne. Sitten äiti ja sisko lähti kauppaan reilun 10km päähän autolla. Just kun ne pääsi kauppareissulta takaisin kotipihaan sain puhelun mieheltä, pyysi kurkkaamaan ulko-ovesta ulos. Tein niin ja siinä hän oli. Salaa reissannut Etelä-Suomeen luokseni ja soitellut porukoitteni kanssa ja sopinut kaiken useita päiviä ennen. Unohtumatonta.
Välillä hän reissasi viikolla käymään Vantaalla isänsä luona. Ei mennytkään kauaa, kun vanhempani pyysivät häntä jäämään meille asustamaan, välimatka olisi kuitenkin niin musertava. Tietenkin suostuttiin oikopäätä järjestelyyn. Niin tehtiin, lähdettiin yhdessä Pohjanmaalle hakemaan loput tavarat sekä Kaukokiidolla motoprojekti härpäkkeineen meille remppatilaan. Perhe siellä oli innoissaan.
Huhtikuussa mentiin miehen pyynnöstä läheiselle kalliolle, paikkaan josta näkyy koko meidän pihapiiri ja meri jotta miehen äiti saisi kuvia seudusta. Oltiin käyty kahdesti aiemmin siellä, mies tiesi kuinka monia vuosia olin käynyt yksikseen miettimässä asioita, lukemassa ja kirjoittamassa siellä. Kallion laella hän kertoi kuinka paljon rakastaa ja polvistui. Kihlauduimme siellä kyynelsilmin, oli kaunis ilta, vielä hiukan lämmintä ja ihana auringonlasku. Kohta oli jo pääsiäispyhät, silti hän oli saanut tilattua kotiin asti sormukset, neuvotteli jopa erikoiskappaleet. Edellisenä iltana hän ei tullut kanssani saunaan, koska kertoi aikeistaan iskälleni sillä aikaa. Vanhempamme lähes repesivät onnesta meistä puhumattakaan.
Nyt olemme muuttaneet yhdessä Helsinkiin vuokrayksiöön, täällä ollaan asuttu puoli vuotta. Joka ilta halutaan toistemme viereen nukahtaa ja siitä aamuisin herätä. Yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja huumorintaju sekä hellyys toisiamme kohtaan lupaa pitkän ihanan suhteen jatkossakin
Pidetään toisistamme huolta. Oolrait, tähän loppuu tämä siirappinen tarina
-
Viestejä: 113.04.2012 23:29
Hihi, oman kanssa ollaan nyt oltu hieman epämääräisessä tilanteessa pian kaksi vuotta: tavattiin kielikurssilla englannissa, siitä lähtien lähetelty kirjeitä ja factimea käytetty. Maailman sulosin ja romanttisin poika. Hankala uskoa, mutta ihan oikeasti teki koulunsa pihalle suuren sydämen kynttilöistä ja toi mut paikalle viime kesänä. Kuolin.
Näyttää pikkasen sen brittibändin Harrylta :')) xx vaa komeempi. Sit se osti mulle pari paitaa joululahjaks, ku ei nallea voinu ostaa: olis ollu mustasukkanen sille nallelle x'))
H0h0 fangirling over Matthew xx mainitsinko jo et se on brittiläine :'D xx
