Tulin lauantaina Hankoon Lucan kanssa ystäväperheen landelle. Luca on viettänyt paljon aikaa ulkona kavereiden kanssa ja me aikuiset ollaan nautiskeltu kauniista kesäpäivistä, hyvästä ruoasta, tiukoista treeneistä ja laadukkaasta unesta. Olen nukkunut täällä niin hyvin. Landella nukkuu aina paremmin. Lasten kanssa tällainen oleskelu on ihan parasta. Lapset saa vapaasti juoksennella ulkona ja jaksavat touhuta aamusta iltaan koko ajan. Myös minä olen ollut aktiivinen. Täällä pihalla on padelkenttä ja crossfit rata. Ensin minulle vedettiin Padelin alkeet. Innostuin tosi paljon lajista. Siinä liikkuu kevyesti koko ajan, hiki tulee ja samalla voi höpötellä toisen kanssa. Pallo pomppaa paljon kevyemmin kuin tenniksessä. Pidin tosi paljon lajista. Olen jotenkin ajatellut padelin olevan vaikeampaa. Lopuksi tehtiin kova treeni crossfit radalla ja tänään tuntuukin sitten pakaroissa. 

Eilen sään viiletessä päätettiin pakata spa-kassi ja suunnata Regatta SPA:han rentoutumaan. Onko teistä joku kerennyt tutustumaan Regatta Span palveluihin? Sieltä löytyy hyvä uima-allasosasto höyrysaunoineen ja ravintola Regatan annokset vie kielen mennessään :) Illalla katsottiin leffaa toisten frendien luona ja sit vaan nukkumaan. 

Nyt pientä lepoa ja töitä, sit kaupungille ihastelemaan Hangon pikku putiikkeja ja Regatta SPA:han lillumaan. Taas! Mä vedän tällä kertaa varmaan myös uimatreenit. 

Jos teitä kiinnostaa millaisen treenin vedin, niin voin tehdä postauksen siitä. 

 

 

xx Didem

 

Kommentit (3)

Vierailija

Niin olitte Martinan perheen luona. Ihan rohkeasti vain niinkuin olet aiemminkin hänet maininnut 👍

Didem
Liittynyt17.11.2015

Joo <3  On ollut niin ihanaa...ai että!!! 

Tänään lähdemme kotiin. Huomenna päiväkotiin ja sit lähdenkin Köpikseen duunireissulle. 

Maijajii

Me oltiin mieheni kanssa tuolla kylpylässä, ja tykättiin kovasti. Saatiin kyllä rauhassa lillua altaissa ja nautiskella höyrysaunasta kun oltiin alkuviikosta ja heti aamusta. En tiedä kuinka kiva se sitten on jos on enemmän ruuhkaa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram