Ennen oli aikoja kun tarvitsin omaa tilaa melkein yhtä paljon kun ihminen tarvitsee happea.
Hieman aikuistuttuani ja ehkä jo ihan senkin takia, että viihdyn poikaystäväni kanssa niin hyvin, en enää kaipaa samalla tavalla yksin oloa.  
Tämä ei tosin tarkoita sitä, ettenkö tilaisuuden tullen nauttisi siitä ja ottaisi kaiken omasta ajastani irti. Kuten esim. Tänä viikonloppuna, kun poikaystäväni oli koko viikonlopun toisella paikkakunnalla.

 

Kaava on melkein aina sama:

 

1. Makaan X –asennossa lattialla/sohvalla/sängyssä ja tuijotan hetken tyhjyyteen, minkä jälkeen selaan kännykkää tuntitolkulla nauttien siitä ettei kukaan kaipaa minulta mitään huomiota.

2. Siivoan. Yksin oleminen ei ole ollenkaan niin hauskaa jos on sotkuista. Kaikki tavarat pitää olla paikoillaan ja on jotenkin ihanaa tietää ettei kukaan niitä sieltä myöskään pois siirrä. Jos jokin tavara tämän jälkeen sattuu olemaan väärällä paikalla, mielikuvitukseni lähtee todennäköisesti laukkaamaan ja olen varma että en olekaan yksin, vaan poltergeistin uhrina. 

3. Soitan täysiä vanhoja rokkiklassikoita ja tanssin. Lista alkaa aina Rollareiden Beast of burdenilla, mistä soittolista hipuu pikkuhiljaa kohti mastenvia nyyhkyklassikoita.

4. Kaivan nenää jos huvittaa.

5. Juon lasin viiniä ja katson mitä tyhmempiä ohjelmia/leffoja.

6. Syön suklaata. (Eilen söin sipsiä).

7. Käyn vessassa ovi auki ja selaan puhelinta.

8. Pillitän. No ei, sanoisin että herkistyn. Todella harvoin itken, mutta jos itken, niin itken helpoiten yksin ollessa. Silmäkulmat saattavat kostua kun kuuntelen musiikkia mikä tuo mieleen muistoja, tai surullisia uutisia lukiessa.
Nyt esim. Perjantaina uutiset yliajosta kosketti ja suututti. Tapaturma tapahtui ihan kotikatumme läheisyydessä, ja jos olisin lähtenyt ulos hieman aiemmin, olisin kävellyt juuri yliajon reitiltä. Tuli niin surullinen olo uhrin ja omaisien puolesta, että vielä illallakin itketti uutisia lukiessa.

9. Nukun ikkunat auki. Rakastan nukkua viileässä (poikaystäväni taas herää ”sisäpihan ääniin”), joten hänen ollessaan paikalla ikkunat ovat kiinni ja minä herään hikilammikosta.

Kommentit (10)

riiakata

Oliko toi teidän olkkarin pöytä Ellokselta vai muistanko väärin? Näyttää niin ihanan kotoisalta ja lämpimältä, inspiraatiota ensi viikolla vapautuvaan ensimmäiseen omaan kotiin!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Onnea ensimmäiseen omaan kotiin <3 :)

Ja muistit oikein, pöytä on Ellokselta. Niitä on muutamaa eri kokoa ja myös kullan sävyssä :)

Vierailija

Mä kans herkistyn helposti yksin ollessani! 😃 en tiedä mikä siinä on mut kai tulee helposti haikea olo kun kerkee pohdiskella kaikkea maan ja taivaan välillä. Myös bussissa/ratikassa/junassa on suuri vaara herkistymiselle 🙈

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Totta! Likaa aikaa pohdiskella ja pian jo ihan 😭😭😭
Minulla oli tuo sama joskus nuorempana bussissa koulumatkalla 😅

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram