Ruisrock-ensikertalaisena sanottakoon näin heti alkuun, että kyllä tasan viikko sitten Ruissalo rokkasi.

Pienen alkuhäslingin jälkeen pääsimme vihdoin lauantaina paraatipaikoille juuri samoihin aikoihin kun Antti Tuisku alkoi keinuttamaan yleisöään. Ja vaikka en suuri Tuisku fani olekaan, oli kyllä fiilis heti niin katossa, että melko nopeasti alkoi tämäkin hanuri heilumaan muun festarikansan mukana.

Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja tuntui pitkästä aikaa kesältä. 

 

 

 

Tiesin heti Ruisrockin ensitunneista lähtien, ettei yksi päivä riittäisi minulle siellä mitenkään. Olisin halunnut seikkailla alueen joka kolkissa. Syödä kojuissa ja juoda drinkkejä ystävieni kanssa nurmikolla. Löytää omia pieniä salapaikkoja - kaikilla festareilla, minulla pitää olla omia salanurkkauksia, missä rentoutua ja fiilistellä, ennen väkijoukossa tanssahtelua.

 

Jääpähän paljon ensi kertaan.
Olin myös positiivisesti yllättynyt miten mutkattomasti lopulta kaikki sujui. Minulta nimittäin puuttuu kunnon festarikansalaiselle tärkein ominaisuus: kärsivällisys jonottaa. 
Olen ehkä liian innoissani kaikesta, niin, että alue, tai juoma/vessajonojen sijasta haluaisin jo olla jo ihan jossain muualla tanssahtelemassa.
Ruississa onnistuin kuitenkin jotenkin välttämään pisimmät jonot ja säästämään itselleni enemmän kunnon festariaikaa. (okei vesibussijono oli kyllä yöllä jo aika pitkä).

 

Loppupeleissä tulin kuitenkin tulokseen, että pidin Ruissista sen verran, että olen ehkä ensi vuonna valmis karsimaan samaan aikaa pidettävästä ikisuosikistani Hangon Regatasta.

 

Seuraavana onkin sitten Flow ja Blockfest! Mitkä on teidän suosikkifestarit?

 

 

Dress - BikBok
Top - GinaTricot
Shoes - Dr. Martens
Sunglasses - RayBan
Photos: Mona Salminen & me

Kommentit (4)

Vierailija

Itselläni lempparina Suomipopit, siellä esiintyjät ja tunnelma aina kohdillaan. Yleisökin omani tyylistä :)

Vierailija

Nyt tuli paljon muistoja mieleen Ruisrockista noin 45 vuoden takaa , 70-luvun alussa ensimmäisinä vuosina tyttöystäväni kanssa oltuamme.
Koko aluehan oli paljon pienempi ja kaikenkaikkiaan alussa ja suosioita keräämässä , päällä siihenaikaan muodissa olleet leveälahkeiset Tukholmasta Henkasta ja Maukasta ostetut leveälahkeiset farkut ja solmubatiikkipaita ja juomana Marlin helmeilevää omppuviiniä!
Oi niitä aikoja ja hauskaa oli ja teltassa yövyttiin!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram