Ah, mikä ihana sinivalkoraitakesähame. Sen helmat hulmuten viiletin viimeksi torstaina ympäri kaupunkia etsiskelemässä ystävieni puutarhajuhliin tarjoiluastiaa.
Puutarhajuhlat minne oli ilmoittautunut yli 80 ihmistä. Kun kolme naista pitää yhteisynttärit, on vieraitakin kolminkertainen määrä.

Juhlat järjestettiin nyyttärimeiningillä ja itse olin salaattivastaava. Salaatti helppo homma, mutta ongelmana pikemminkin, se että mistäs ihmeen altaasta minä sen tarjoan?

Kukapa nyt jaksaisi mitään kulhoja kotoaan raahata, joten näppäränä tyttönä ostin peltisangon Tigerista (oikein puisella kahvalla varustettuna). Sopisi täydellisesti puutarhajuhliin! Niitä oli vain yksi kappale jäljellä, joten piti juosta etsimään toista ämpäriä ympäriinsä. Sanko oli sen verran iso, ettei mahtunut pussiin, eikä minulla ollut mitään laukkua mukana, joten peltiämpäri käsikynkässä heiluen viiletin menemään ja tein siinä samalla muita ostoksia.
Sain ihmisiltä hieman outoja katseita kun täysin kasuaalisti laskin ämpärin kassatiskille ja kaivoin sen uumenista lompakkoni. Liikennevaloissa seistessä puhelin pirisi sangon sisältä ja kaivoin sen sieltä vastatakseni. Kun näin itseni ohimennen peilistä tajusin, että sanko sopi myös asuuni täydellisesti. Näytin siltä kun olisin lypsylle menossa. Tismalleen tämä sama asu päällä kuin näissä kuvissa, paitsi punaisen laukun sijasta peltisanko kyynertaipeen kohdalla. 

 

 

Skirt - Mango similar (HERE & HERE*)
T-shirt - BikBok
Shoes - Ecco (HERE*)
Sunglasses - LeSpecs (HERE*)
Jewelry - Pandora
Bag - Chanel
Photos: Mona Salminen

Kommentit (10)

Pinja

Hahahah repesin nauramaan ääneen ton kassajutun kohdalla 😂 Ihan loistava teksti taas Julia, miten voitkaan saada jopa asukuvapostauksista näin viihdyttäviä! Ja oih, asu on kans ihan täydellinen! 😍

Vierailija

Snäpin puolelta jo ämpäriä ihastelinkin, se kieltämättä sopi asukokonaisuuteen täydellisesti :D Silti nauratti nämä tilannekuvaukset :'DD

Sannnnnnnnnnnnnnna

Hahahah apua 😂😂 Mäkin aloin nauramaan ääneen tekstille. Niin hyvin kirjotettu!
Ps. Tää Cosmopolitanin kommentointi on liian hankala kun aina tulee "kirjoita seuraavat numerot" ja sen jälkeen vielä "käyttäjänimesi on varattu"

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram