EILISEN ASUA

YESTERDAY'S OUTFIT

Poolopaita CLOSE by DENIM // Villahame CLOSE by DENIM // Korkokengät ZARA // Laukku Chanel

The Knitted Polo from CLOSE by DENIM // The Knitted Skirt from CLOSE by DENIM // High heels from ZARA // Bag from Chanel

Aluksi haluan kiittää teitä kaikkia aivan ihanista ja tsemppaavista viesteistä, ne tulivat juuri oikeaan aikaan. Tulen vastaamaan niihin kaikkiin ajatuksella ❤ Mietin pitkään eilisen postauksen julkaisua, mutta lopulta päätin rohkaistua ja julkaista sen. Päätös ei ollut mitenkään helppo, mutta koin olevani tarpeeksi vahva kertomaan kaiken. Tekstilläni halusin rohkaista myös muita samassa tilanteessa kamppailevia ihmisiä. Kaikesta selviää, jos vain haluaa. Tällä hetkellä olo on todella hyvä. Istun paraikaa olohuoneen lattialla, sillä kaikki tavarat ovat vielä hujan hajan täällä uudessa kodissa. No ei se mitään, on näinkin kiva kirjoittaa tätä postausta.

Eilisellä postauksella halusin tuoda julki muuttuvan elämäntilanteeni. Sain myös jonkun verran kuraa niskaan eilisestä postauksesta, mutta hei, ei se mitään! Tajusin eilen ettei kaikkia voi miellyttää, ei edes tarvitsekkaan. Olen tiennyt tämän, mutta jotenkin se sattuu aina unohtumaan. Se, että jollekin eilinen postaus oli "shaibaa" on ok. Jos edes yhtä lukijaa pystyn jotenkin inspiroimaan tai auttamaan, on se jo tarpeeksi. Silloin olen työni kunnolla tehnyt. 

Moni teistä kysyi, kuinka tämä postaus oli nyt blogihistoriani suurin käännekohta. Haluan teille vielä hieman avata tätä asiaa. Tästä päivästä lähtien tulen keskittymään vain pelkästään blogiin. Olen unelmoinut tästä päivästä ikuisuuden ja vihdoin ja viimein se tapahtui. Tämä tulee vaikuttamaan todella paljon blogiini positiivisessa mielessä. Otan ison askeleen elämässäni ja hyppään pois tutusta ja "turvallisesta" ympyrästä. Odotan innolla tätä matkaa, sillä vain poistuminen omalta mukavuusalueelta voi viedä ylöspäin, antaa uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia elämässä. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan jännittäviä, mutta sisimmässä tiedän tämän matkan olevan se oikea. Tiedän, että irtisanoutuminen vakituisesta työstä tulee vaikuttamaan mm. tuloihin. Olen kumminkin ymmärtänyt sen, ettei raha korvaa todellakaan sitä kaikkea muuta mitä elämässä on annettavana. Ei terveyttä, ei hyvinvointia ei edes onnellisuutta. Vuosi on ollut todella rankka, mutta myös hyvin opettavainen matka monessakin mielessä. Ilman vuoden koettelemuksia, tuskin olisin tässä pisteessä missä olen nyt. Kuten olen ennenkin sanonut, kaikella on tarkoitus. 

Kuinka blogini tulee sitten muuttumaan? Olen löytänyt vihdoin takaisin sen rakkauden, joka minulla oli ennen bloggaamista kohtaan. Tällä kertaa haluan tosissani panostaa blogiin ja antaa teille oikeasti jotain mielenkiintoista luettavaa. Muodin, tyylin ja kauneuden lisäksi tulen kirjoittamaan blogiini paljon mielipide ja henkilökohtaisia tekstejä, tietenkään lifestyleja unohtamatta. Tekstien lisäksi tulette näkemään paljon videoita. Haluan tuoda teille postauksillani julki sen, kuka oikeasti olen.

Tulen postaamaan teille päivittäin, ehkä jonain sunnuntaina vain olen, mutta muuten teitä odottaa aina uusi postaus täällä blogissa. Tämä muutos on todella iso askel itselleni ja blogilleni. Nyt aion kuunnella vain itseäni ja tehdä sitä mistä eniten nautin. 

Oikein ihanaa viikonloppua ❤ Olkaa rohkeita, olkaa omia itsejänne! 

Facebook Natalie Vilen // Instagram @nataliemaaritvilen // Snapchat natalievilen // Bloglovin Natalie Vilen // YouTube Natalie Vilen

Kommentit (20)

J

Ihanaa, että pääset toteuttamaan unelmaasi! Ota siitä kaikki irti, unohtamatta rentoutumista :)

Vierailija

Anteeksi, en tarkoita tätä mitenkään pahalla, mutta uskon monen kokeneen edellisen postauksen hieman epäselvästi kirjoitettuna. Eli tämä suuri mullistus on siis että olet blogia lukuunottamatta työtön? Vaikka tämä muutos on omassa elämässäsi varmasti suuri, se ei ehkä ruudun taakse välity niin isona. Lähes kaikki kuitenkin ovat ottaneet joskus loparit ja olleet uupuneita. Musta olisi sen sijaan todella mielenkiintoista kuulla postaus tulevaisuuden haaveistasi! Miten opiskelujen kävi? Musta tärkeintä on kuunnella itseään ja niin sä olet juuri tehnyt! Jos olet voinut huonosti liian työmäärän takia, jostain on karsittava. Toivon sulle kaikkea hyvää tulevaisuuteesi :)

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Hei! Siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi :) Postauksia tulevaisuudesta ja haaveista on tulossa! :) Olen luonnostellut tuonne luonnoksiin vaikka kuinka monta syvällistä ja pohdiskelevaa postausta mitä tulee elämään :) Myös näitä suuria iloisia uutisia on varmasti tulevaisuudessa tiedossa ;) Kiitos kovasti ja kaikkea hyvää myös sinne <3

Janice

Moikka! Ihana oli lukea nämä molemmat postaukset. Se mitä ennen kerroit sun työtahdista ja aikataulusta blogissa oli mun korviin aika hurja, joten tää oli varmaan just oikea päätös. Näistä teksteistä huokuu onnellisuus:) todella kiva kun postauksia alkaa tulemaan enemmän! Ihanaa syksyä<3

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Hei! Tosi kiva kuulla, että tykkäsit :) <3 Toivon todella, että postauksista välittyisi onnellisuus :) Oi niitä tulee ;) Ihanaa syksyä myös sinne <3

Vierailija

Anteeksi näinkin pinnallinen kommentti, mutta mitä tuotteita käytät pohjameikissä? Ihanan heleä meikki!!

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Moikka! Ei mitään, kaikkea saa aina ja pitääkin kysyä ;) Mulla on vain kasvoilla Macin meikkivoide, aurinkopuuteri, vaaleampi puuteri ja Macin peitevoide :) Meikkipohjasta tulossa videota blogiin pian :) Kiitos paljon <3

Vierailija

Olet niin kaunis <3 Odotan innolla minkälaisia postauksia on tulossa! Blogisi on ollut suosikkini jo monta vuotta, olet niin inspiroiva ja upea, toivottavasti tiedät sen itsekin :) Kaikkea hyvää sinulle jatkoon <3

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos sinulle kommentista <3 Täytyy kyllä myöntää, että odotan itsekin postauksien kirjoittamista :) Vihdoin on kunnolla aikaa perehtyä postauksiin kunnolla :) Kiitos vielä kauniista sanoista ja hyvää viikonloppu sinne <3

Leena

Siis vau, sä oot Natalie aivan älyttämön kaunis nainen ja jotenkin niin sympaattisen oloinen! <3 Jos saisin valita niin kaikista maailman ihmisistä voisin vaihtaa kasvoja sun kanssa! :-D <3 Toivon sulle vaan kaikkea hyvää ja lähetän positiivista energiaa sinulle, ja teit ihan oikein kun kuuntelit itseäsi ja jätit tuon työpaikan! :-) Nyt on varmasti helpompi rentoutua ja itse tiedän liiankin hyvin mistä puhut tuon sumussa olemisen suhteen, itselläkin oli pitkä, ainakin kahden vuoden kausi ennenkuin ymmärsin, että elämässä pitää tehdä juuri niitä asioita mitkä tuovat sinut onnelliseksi! <3 Olin kuluttavassa parisuhteessa tuon kaksi vuotta, jossa oli paljon mustasukkaisuutta ja riitoja, ja nyt vihdoin pääsin suhteesta irti ja olo on parempi ja sumu alkaa vähitellen helpottamaan! :-) Olen seurannut sun blogia jo tosi pitkään ja ihana jos jaksat kuitenkin vielä tehdä tekstejä meille lukijoille, tykkään jutuistasi kovasti ja olet jopa jollain tavalla mun idoli vaikka oonkin jo 22-vuotias! :-) Elämä kantaa kyllä! <3

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Apua miten ihana kommentti! <3 Kiitos hurjan paljon Leena kauniista sanoista. Tiedän niin mitä tarkoitat... :/ Samoja asioita olen itsekin käynyt läpi... Toivottavasti siellä on nyt kaikki myös hyvin <3 Kiitos vielä tästä piristävästä kommentista ja oikein ihanaa sunnuntaita sinne <3

miimi

Väsytät itsesi seuraavaksi luultavasti sillä, että olet "luvannut" itsellesi postatata joka päivä. On täällä kumminkin sen verran luettu puolusteluja siitä, kuinka opiskelu ei sovi vielä itselleni ja oma työ on unelma. Nyt taas tehty muutos - huonoon suuntaan jaksamista ajatellen. Miksi teet näitä lupailuja? Blogisi on ihana, lopeta tuo ettet kuuntele kroppaasi ja lupailet liikoja. Tulee olemaan päiviä, jolloin mietit, miksi kirjoitin postaavani aina, ja siitä lähtee tekosyiden rinki.

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Hei! Tällä hetkellä saan todella paljon blogista voimaa päiviin. Blogi ei ole itselleni mikään velvoite, vaan teen tätä täydellä rakkaudella. Vähän niin kuin harrastuksena myös :) Pystyn kirjoittamaan blogia mihin aikaan tahansa ja missä vain mihin netti ylettyy. Toisen työn ohessa (40-50h viikossa) blogin pitäminen oli raskasta kun illat venyivät yömyöhään saakka, mutta tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, kun saan ottaa aikaa itselleni ja keskittyä täysillä rakkaaseen juttuun :) Kirjoittaminen toimii samalla myös terapian tavoin. Kiitos kovasti <3

Lisbet

Ihanaa lukea että saat elämäsi järjestykseen, itsekin olen pohtinut hirveästi asioita mitkä ahdistavat minua ja päättänyt luopua niistä, esimerkiksi lopetin salilla treenaamisen kun väsyin siihen miten stressaantunut olin kehostani ja joka tuutista suolletaan fitnessjuttuja. Olisi muuten ihanaa lukea lisää sinun suhtautumisestasi treenaamiseen ja hyvinvointiin, sulla kun on aikaisemminkin ollut postauksia aiheesta ja nämä vastasivat aika paljon omaa käsitystäni aiheesta. Lisäksi olisi ihanaa jos tekisit jonkinlaista "lookbookia" tai pienen postaussarjan pukeutumiseen liittyvistä asioista, nämäkin kuvat ovat niin upeita että huh! :) Paljon menestystä valitsemallesi tielle, jään innolla seuraamaan!

Natalie Vilen
Liittynyt17.11.2015

Moikka! Treeni ja hyvinvointi postauksia on tulossa tänne blogiin tämän syksyn aikana! :) <3 Hei hyvä idea! Olen tehnyt muutamia postauksia pukeutumisestani, mutta voisin ehdottomasti jatkaa tuota sarjaa! :) Ihanaa syksyä sinne ja kiitos kovasti kommentistasi <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

OTA YHTEYTTÄ / CONTACT ME AT: NATALIE.VILEN@GMAIL.COM

ABOUT ME

Young woman from Helsinki, passionate about everything beautiful. Fashion & lifestyle blog including some beauty as well. I really enjoy fashion, spending quality time with my friends and family, designer handbags, high-heels, traveling, good wine and unforgettable nights out. I love blogging, and I hope that gets through to you in my posts.

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Kesäkuu
2012

Kategoriat

Instagram