Viime viikolla uuteen puhelimeeni yhteistietoja synkronoidessa, sain iCloudista läjän jo kertaalleen poistettuja numeroita. Niitä yksitellen näpytellessäni takaisin roskakoriin, tuli eteen tuttu numero. Isä.
Tuijotin sitä varmaan useita minuutteja ja mietin vain, että voisinpa soittaa.

Ennen me soiteltiin aina. Melkein joka päivä. Nyt kaduttaa, että loppua kohden sanoin aina vain useammin ”sori on vähän kiire, jutellaan myöhemmin” – vaikka oikeasti ei voinut olla niin kova kiire mihinkään.
Harmittaa, että vaikka asuttiin lähekkäin, en vieraillut tarpeeksi usein.

Tiedättekö mikä on hassua? Elokuussa 2013 mummini minulle soittaessa, tiesin tismalleen mitä uutisia saisin, vaikka en tavallaan osannut niitä mitenkään odottaa.

Tiesin isäni elämäntavoista, ettei hänelle ehkä ollut luvassa sitä pisintä vanhuutta kiikkutuolissa, mutta en silti osannut odottaa, että nopeasti tulisi aika kun ei enää ikinä soitellakaan.
Että se mustavalkoinen suomifilmi jäi sinä kesäiltana viimeiseksi ja mentyään nukkumaan, ei koskaan enää heräisi.

 

Olin aina kai vähän isän tyttö. Ei minua koskaan haitannut vaikka ystävieni isät olivat ihan erilaisia. Normaalit työt ja harrastukset.
Oma isäni kuunteli rokkiklassikoita vinyylilevyiltä, poltti tupakkaa ketjussa. Ei oikein koskaan käynyt kunnolla töissä, valokuvasi silloin tällöin, reissasikin kai joskus. Istui vähän liikaa kapakoissa.
Silti osoitin ylpeänä tuota pitkätukkaista laihaa pitkää miestä ala-asteen kevätjuhlissa. Sanoin kavereille, että tossa on mun isä ja juoksin halaamaan.

Ehkä se juominen ei koskaan haitannut, koska isäni oli niin kiltti. Ei koskaan korottanut edes ääntään. Huumorintajuinen ja todella rakastava.
Ehkä se ei haitannut, koska tiesin miten paljon se haittasi häntä itseään. Yritin ymmärtää ja annoin anteeksi jo kauan ennen kuin ymmärsin mitä alkoholismi on.
 

Mietin vieläkin toisinaan, nukkuiko isäni pois ajatellen, että oli jotenkin epäonnistunut, ettei ollut tarpeeksi hyvä. Muistaakohan hän sitä puhelua kun kerroin, että minulle hän oli paras mahdollinen?
En olisi puoliakaan siitä mitä olen nyt ilman isääni ja tätä kaikkea. Ilman muuta perhettä, ystäviäni ja kaikkia niitä elämän ylä–ja alamäkiä. Kokemuksia.

En tiedä miksi kirjoitan tätä juuri nyt. Ehkä se oli se isänpäivä, haudalla käynti, vanha numero tai radiosta soiva Beatles. Ehkä tämä on joku avoimuuspuuska, mitä toivottavasti en kadu myöhemmin. Ehkä ajattelin että jollain tapaa tämä voisi auttaa jotain toista jotenkin. Ja vaikka ei auttaisikaan, niin ehkä ne joilla on mahdollisuus vielä soittaa, muistaa ottaa sen ajan :)

    * 
 

I wish I could call him.

I was synchronizing my contacts on my new iPhone when iCloud suddenly sent me a bunch of old numbers I’ve deleted before. I started re-deleting them one by one when I came across a familiar number. Dad. I stared at the number for several minutes thinking I wish I could call him.

We used be in contact almost every day. I regret now that towards the end I used to always say ”sorry I’m a bit busy, I’ll speak to you later” – even though I wasn’t actually in a hurry anywhere. I regret that I didn’t visit often enough, even though we lived really close.
 

It’s strange but on that day in August 2013 when my grandmother called, I already knew what she was going to tell me, even though in a way I couldn’t expect it at all.

I knew that based on my dad’s lifestyle that he wasn´t going to have the longest life, growing old in his rocking chair. Still I didn’t expect that very soon would come the time when we didn’t call each other anymore. The black and white movie would be the last movie he ever saw and when he went to sleep that night he would never wake up again.
 

I guess I’ve always been a daddy’s girl. It never bothered me that my friends dads were different, they had normal jobs and hobbies. My dad listened to rock ‘n roll classics on vinyl records and chain-smoked. He never really had a ”real job”. He photographed once in a while and travelled every now and then. It could’ve been that he spent a bit too much time sitting in bars. However, despite all this, when I was in elementary school I used point at the tall skinny man with long hair and proudly tell my friends ”that’s my dad” and then run over to hug him.
 

I think the drinking never bothered me that much because dad was so kind. He never raised his voice to me. He had a brilliant sense of humor and he had the biggest heart. Maybe it didn’t bother me because I knew how much it actually bothered him. I tried to understand and forgave him long before I even understood what alcoholism meant.

Sometimes I find myself wondering if he passed away thinking that he somehow failed, that he wasn´t good enough. Did he remember the phone call when I told him that he was the best dad to me. I wouldn’t be half the person I am today without my family, friends and the ups and downs of life. Experiences.

 

I wonder why I’m sharing this story with you now. Maybe it was Father’s day, visiting his grave, the old phone number or was it the Beatles playing on the radio? Maybe I just got a sudden burst of honesty and openness that I wish I don’t regret later. Maybe I feel that my story could help someone in a similar situation. Even if it doesn´t help anyone, then maybe the ones that still have the chance to make that call, will remember to take that time and pick up the phone.

 

 

Kommentit (106)

riikka

Kirjoitat niin kauniisti isästäsi, kyyneleet silmissä luin tekstisi. Olen todella pahoillani menetyksestäsi.

<3

Jennna

Kiitos <3
Menetin itse viime keväällä minulle yhden rakkaimman ihmisen ja sydän on vielä ihan rikki. Samat ajatukset, kuin sinulla on pyörinyt päivästä toiseen mielessä..ikävä on kamala. Jotenkin lohduttaa kuulla, että sinäkin olet selvinnyt, ehkä minäkin selviän.
Kiitos, kun annat toivoa. <3

Katja

Olipa kaunis kirjoitus, tuli kyyneleet silmiin. Paljon haleja Julia! Menenkin tästä nyt soittamaan Iskälle <3

Suvi

Voi Julia<3 Tämän luettuani itkusilmässä soitin omalle isälleni ihan vaan kertoakseni että Hän on minulle rakas. En voi kuvitellakkaan miltä tuo ikävä, jota kannat tuntuu. Halauksia sinne<3

liisa

Ihana kuvaus isästäsi. Kuulostaa ihmiseltä. Oma isäni sanoi mulle joskus, että ihminen joka tekee virheitä on virheetön, ihminen. Kiitos kun jaoit tämän tekstin.

Eeva

Kaunis, kaunis teksti. Kosketti paljon. En tiennyt tätä isästäsi, vaikka olen lukenut blogiasi vuosia. Kiitos kun jaoit. Pisti oikeasti miettimään, miten monesti niille rakkaimmille ja lähimmille ihmisille kokee voivansa tokaista, että ei just nyt kerkeä/jaksa.
Vaikutat herkältä ja kauniilta ihmiseltä niin sisäisesti kuin ulkoisesti. <3

Mykkyrä

Vanhemman menettäminen tuntuu vaikka oliskin ollut vähän erilainen isä, tai ehkä juuri siksi. Jaksamista ikävään, saman asian kanssa kamppaillaan <3

Amanda

Huijui, rohkea veto. Tuntuu, että sun blogista hypähtelee aina vaan useammin ja useammin näitä helmiä, jotka erottaa sut edukseen. Osaat kirjoittaa niin näppärästi ja jotenkin tiivistää asioista sen olennaisen - niin pukeutumistyylissä kuin lifestyle-höpöttelyissä. Välillä syvää, välillä pintaa, mutta aina sillä taatulla ja veikeällä Julia-tyylillä. Oot ihan lemppari.

Paula

Nyt kyllä kolahti ja kovaa. Menetin oman isäni samoista syistä vuonna 2011, joka vuosi isänpäivänä mietin miten oisin voinut tehdä itse asioita toisin huolimatta hänen valinnoistaan. Ennen hänen kuolemaansa (en tiennyt hänen olevan niin huonossa kunnossa mitä oli), yhtenä iltana kävi mielessä vain lähettää tekstiviesti "rakastan sua", mutten koskaan sitä tehnyt. Muistaakseni muutama viikko siitä isäni menehtyi. Paljon jäi harmittamaan, mutta kukin meistä tekee itse valintansa. Hänelle se oli pullo ennen terveyttä. Kuten itsekin mainitsit, isäni oli kiltti ja semmoinen tissutteleva vain eikä mikään "rapajuoppo". Kaiken tämän jälkeen uskon kuitenkin, että isäni suojeli minua sillä ettei kertonut kuinka huonossa jamassa hänen terveytensä oikesti oli.

iidai

♥ Kunpa voisi vielä soittaa. Isäni lähti myös 2013, alkoholisoitunut hänkin ja sydän temppuili. Mutta paras isä silti ikinä. ♥ Olen isänpäivästä asti ollut pitkästä aikaa taas tosi ikävissäni ja suruissani, tämä ihana teksti auttoi taas hieman eteenpäin :)

Friend

Voi Julia, tuli kyynel silmään, koskettava juttu! Teidän isä kyllä vaikutti niin upeelta taiteelliselta sielulta joka ei ottanut elämää liian vakavasti, sellaista ihmistä ei voi arkipäiväiseen tylsään muottiin laittaa. Hän eli varmasti jännittävän ja tapahtumarikkaan elämän ja sai noin upeita lapsiakin. Kiitos että kirjotit aiheesta ja voimia.

Siiri

Kirjoitat niin kauniisti isästäsi ja olet rohkea, kun uskalsit kirjoittaa näinkin henkilökohtaisesta asiasta. Ymmärrän myös ajatuksiasi omien samankaltaisten tuntemuksieni kautta omaa isääni kohtaan. Isäsi kuulostaa upealta ihmiseltä ja hyvältä isältä, koska on rakastanut ja antanut paljon muutakin. Omista ongelmistaan huolimatta kyllä isäsi on varmasti uskonut, kun olet kertonut hänen olevan paras mahdollinen. <3

Marie

Mua ei koskaan ole aiemmin itkettänyt yksikään blogipostaus. Mut nyt tihrustin tekstiä eteenpäin kyyneleet silmissä :D mun isässä on jotain samaa. Tosin töissä se vielä käy ja on hengissä.. Oon etukäteen jo perinyt kaikki iskän rokkivinyylit. Huh no sä sanoit jo kaiken niin kauniisti ettei tohon oo mitään lisättävää. Ihana teksti <3

Sanna

Ihana teksti, kirjoitat surullisestakin asiasta niin kauniisti. Menetin oman perheenjäseneni hiljattain. Monesti tulee itsekkin mietittyä miten olisi pitänyt vierailla useammin ja soittaa useammin. Vaikka sitä viikottain tai päivittäin loppuaikoina teinkin niin tuntuu silti etten tehnyt tarpeeksi. Saan blogistasi todella paljon positiivista mieltä, kiitos siitä! <3

Laura

Kyyneleet täälläkin tuli silmiin. Huh. Kiitos kun kirjoitit myös tälläisestä aiheesta. <3 Itse menetin ukkini tänä vuonna. Eniten harmittaa, etten ollut kerennyt näkemään häntä melkein vuoteen, koska oli sen verran kaukana.

Vierailija

Kaunis kirjoitus. Kertoo paljon sinusta ja isästäsi. <3 kyyneleet silmissä luin ja ajattelin veljeäni. Taas syy muistaa kertoa rakastavani häntä, vaikeuksistaan huolimatta tai ehkä juuri niiden takia sitäkin enemmän.

Bebe84

Koskettava kirjoitus! <3 Moni varmasti minun lisäkseni samaistuu tekstiisi. Täällä meillä Suomessa on liikaa näitä tarinoita. Ihanaa että aina välillä näytät pintaa syvemmälle. Viimeksi kun kommentoin (tasi olla eropostauksesi), kerroin että oot ihan lemppari, koska erotut muista bloggareista sillä, että susta jotenkin huokuu elämänkokemus, maalaisjärki ja "tavistausta" jos tiedät mitä tarkoitan. <3 Paljon haleja <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Yllättävän ja harmillisen paljon kyllä <3

Ja kiitos ihanista sanoistasi :) Itse pidän paljon juuri ihmisistä joista huokuu nämä sanomasi asiat. Ihana kuulla jos minustakin niitä edes vähän huokuu <3

levotonsielu

Menetin itse isäni 18-vuotiaana, 2012, samoille etanolin demoneille. Hyvin paljon koen samoja tunteita, enkä koskaan pystynyt poistamaan puhelimen yhteystiedoista kohtaa "iskä". Kirjoituksesi otsikko tiivistää sen oleellisimman. Toisaalta yritän myös ajatella, että nyt isäni levoton sielu on saanut rauhan. Mutta iso rutistus ja hatunnosto sinulle. Ihan mielettömän rohkeaa kertoa asiasta julkisesti, minä en ole kertonut juuri kellekään. Ei siksi että häpeän, vaan siksi etten halua puolustella suruani tai minulle rakasta ihmistä, jonka poismeno oli, ja on edelleen, kova paikka. Isä on silti isä, oli sairas tai ei, eikä kaikki aina ymmärrä että alkoholistikin voi olla jollekin rakas isä, poika, veli tai ystävä. Minusta se on aika surullista. Minäkin tiesin, kun minut herätettiin penkkareiden jälkeisenä aamuna. Kunnioitan sinua entistä enemmän niin bloggaajana kuin ihmisenä. Jos voisin, halaisin. <3

isintyttö

Sun isä varmasi aattelee sua tuolla jossain, missä sitten onkaan... kauniisti kirjoitettu riipaiseva teksti. Kyynel vierähti poskelle.. <3 :(

Maiju

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin mitään blogia, mutta oli pakko sanoa jotain. Oma isäni on minulle maailman paras isä, mutta valitettavasti hänkin painii alkoholiongelmien kanssa. Me aikuiset lapset yritämme jaksaa, tukea ja auttaa. Vaikka välillä tuntuu siltä, että tekisi mieli luovuttaa, niin tekstisi muistutti minua taas siitä, että hän sentään on elossa, ja yhteistä aikaa meillä kaikilla on rajoitetusti. Ehkä yritän nähdä isässäni taas enemmän niitä puolia, joita olen aina suunnattomasti arvostanut. Ja tiedätkö, olen varma että isäsi on viimeiseen hengen vetoonsa asti muistanut nuo sanasi siitä, miten olit hänelle paras mahdollinen <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ihanaa että jätit kommentin <3 Arvostan sitä paljon ja ihanasti ajateltu omasta isästäsi.

Kiitos tästä :)

Mietin pitkään mitä kirjoitan.. Suljin jo sivun, koska ajattelin etten halua itkeä enempää. Tulin kuitenkin takaisin, haluan kertoa että tämä kolahti. Ja osui arkaan paikkaan. Hyvä että joku uskaltaa ja pystyy sanoa asiat ääneen. Pahinta on, että tiedän joku päivä olevani samassa tilanteessa. Toivoisin suhtautuvani asiaan samoin kun sinä, antaa anteeksi ja ymmärtään. Ehkä en vain voi, koska vielä on mahiksia parantaa tavat tai ainakin haluan niin uskoa.. <3

saara

Kauniisti kirjoitettu. omakin isäkin kuoli alkoholismiin 2013 ja vieläkään en oikein tiedä, mitä tunnen. Totta kai surua ja ikävää, mutta mulla tunteet vuorottelevat myös hetkittäin suuttumuksen ja sitte sellaisen lempeän ymmärtämyksen kanssa. Sairaushan se on, ei sille mitään voi. Jotkut parantuu, toiset ei. Mun isi yritti kyllä lopttaa, mutta ei onnistunut. Eniten harmittaa, että isi oli loppua kohden jo aika masentunut. Me käytiin suein yhteisillä kävelyillä ja puhuttiinkin asiasta aika avoimesti, mutta ehkä pikkuhiljaa alan tajuamaan, että en mä sille mitään voinut.
Ihanaa, kun olit asiasta näin avoin. itse en vieläkään ole pystynyt puhumaan isin alkoholismista kuin parille läheisimmälle kaverille, vaikka aihe kaipaisi niin paljon enemmän avoimuutta. Kun ei ne kaikki alkoholistit tosiaan ole mitään katuojassa ryönääviä pulsuja, vaan isejä, setiä, veljiä jne. Oma isäni taisi olla enemmän tai vähemmän kännissä melkeen koko ajan. Silleen pienesti, että töissä kukaan ei asiaa ottanut esille. Mun sisi ei juurikaan käynyt kapakoissa tms, mutta se oli lähinnä jatkuvaa kaljan tissuttelua kotona. Lomilla heti aamiaiseella. Autostakin löytyi joskus tölkki. Hitto, vaikka noista on jo aikaa, niin mistan edelleen kuinka vihaiseksi aina tulin noista jutuista. Su teksti herätti kans vanhat tunteet pintaan.
Ikävä on vieläkin ja on varmaan aina. Oispa vielä oma isi <3
Kiitti kauniista tekstistä - todella. Tää oli nyt tämmönen tajunnanvirtakommentti. Eipä näitä juttuja vielä miltei kolmenkaan vuoden jälkeen osaa mielessään jäsennellä. Oon välillä miettinyt, että pitäiskö käydä ihan ammattityypillä juttelemassa, sillä toi alkoholismin häpeä on ollu mun elämässä oikeestaan aina enkä tiiä millä siitä muutenkaan pääsisin eroon. Vielä kerran kiitos avoimuudesta.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos koskettavasta tajunnanvirtakommentistasi :)
Kiteytit kaiken todella hyvin ja sairaus se tosiaan on. Kaikki kommentissasi kuulostai niin tutulta. Oma isäni yritti myös useasti parantua, mutta oli ihan liian vaikeaa. Masennus tuli myös loppua kohden ja kapakatkin jäi, muttat issuteltiin sitä sitten kotona silti.

<3

Mimmu

Kiitos tästä tekstistä <3 Oma isäni on myös alkoholisti, mutta ongelma alkoi vasta muutama vuosi sitten (olen suunnilleen saman ikäinen kun sinä). Alkoholismin myötä tiemme ovat erkaantuneet ja välillä olen jopa toivonut, että isä kuolisi, niin äiti voisi olla onnellisempi. Kertomuksesi kuitenkin havahdutti minut, että miksi olen niin katkera viime vuosien takia, enkä pidä yhteyttä isään. Hän kuitenkin mahdollisti minulle onnellisen lapsuuden, eikä missään nimessä ole paha ihminen. Tänään aion soittaa isälle, minulla kun tosiaan on vielä siihen mahdollisuus. Paljon voimia Julia, kirjoitat isästäsi kauniisti vaikutat todella hyväsydämiseltä ihmiseltä <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ymmärrän kyllä täysin. Alkoholisimi on todella vaikeaa läheisille. Harmi, että joudutte sen kokemaan <3

Kiitos ihanasta kommentistasi ja paljon voimia sinne :)

Maria

Koskettava teksti, kiitos siitä <3 Oma isäni menehtyi äkillisesti ja yllättäen viisi vuotta sitten. Voisinpa vielä soittaa hänelle edes yhden pikaisen puhelun..

Magnolia

Kaunis teksti. Kiitos. Täälläkin itkettiin.
Olet suosikkibloggaajani juurikin tuosta syystä: olet sisäisesti (-kin) kaunis!
Kaikkine virheineenkin rakkaat ovat rakkaita ja meille se maailman paras.
Kiitos kun uskallat kirjoittaa enemmän ja syvällisemmin.

Magnolia

Kaunis teksti. Kiitos. Täälläkin itkettiin.
Olet suosikkibloggaajani juurikin tuosta syystä: olet sisäisesti (-kin) kaunis!
Kaikkine virheineenkin rakkaat ovat rakkaita ja meille se maailman paras.
Kiitos kun uskallat kirjoittaa enemmän ja syvällisemmin.

Maian

Huh kun alkoi itkettää. Olipa koskettava ja rohkea postaus, kiitos siitä. Omallä isälläni on hyvin samankaltainen tilanne, eli en myöskään usko hänen kohdallaan kiikkustuolipäiviin ja olo on asian edessä todella voimaton.

Toivottavasti lämpimät muistot tuovat edes hitusen lohtua sinulle <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos kun luit :)

Voimia ja haleja sinne. Lämpimät muistot ovat parhaita ja onneksi niitä on täällä paljon <3

m

Tää oli tosi rohkea teksti, alkoi itkettää lukiessa. Susta on aina tullut mulle blogin kautta sellainen fiilis, että olet avoin ja ymmärtäväinen ihminen, etkä ole kovin herkästi tuomitsemassa muiden valintoja. Ehkä tämäkin juttu on osittain tosiaan tehnyt susta juuri sellaisen.

Mulla on joiltain osin vähän samantapaisia kokemuksia, ja ongelmista huolimatta koen että mun isä on paras mahdollinen isä juuri mulle.

Kiitos Juulia, tää teksti todella avasi mussa jotain. En osaa selittää tän selkeämmin. On tosi hienoa että julkaisit tämän, ja uskon että tästä on monelle paljon apua, tuntuu ettei ole niin yksin tällaisen asian kanssa (josta ei tosiaan paljoa muille tule puhuttua).

m

Okei mä olen näköjään tunnepuuskassani kirjoittanut sun nimen tohon aiempaan kommentiini väärin! Tiedän että olet Julia etkä Juulia, pieni lipsahdus vain :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ihanaa jos olet saanut minusta sellaisen kuvan. Kiitos paljon siitä <3

Mielestäni pienet säröt ihmisessä ja elämän alamäet tekevät meistä vain niin paljon vahvemman. Tavallaan se on rikkaus. Kuka haluaisi kasvaa pumpulissa muutenkaan? :)

Paljon haleja sinne <3

Jenna

Kaunis teksti! Tää iski syvälle, niin kuin varmasti kaikilla jotka ovat painiskelleet samojen asioiden kanssa. Alkoholismi on kamala sairaus. Muistan kun jo pienenä ajattelin, että jos saisin yhden toiveen niin poistaisin maailmasta alkoholin. Mutta jos se poistettaisiin, siirtyisi ongelma varmasti jonnekin muualle...

Oma isi on vielä täällä, mutta en tiedä kuinka kauan. Toisaalta sitä ajattelee, että elämä olisi paljon helpompaa ilman isiä ja tunnen hirveää oloa, että edes ajattelen niin. Toisaalta toista ei voi auttaa, kun hän ei itse tilaansa myönnä tai apua halua. Toisaalta isi on jo selvinnyt vaikka mistä, niin tuntuu että se selviää kaikesta. Sitä haluaisi soittaa isille, mutta samalla ei pysty ja tuntuu helpommalta olla soittamatta.

Alkoholismista kärsivät eniten juuri läheiset. Sen takia en voi ymmärtääkään, miten isi joka on kärsinyt samasta voi tehdä tän saman meille. Toisaalta ei sitä voikaan ymmärtää, koska ei ole itse sairas. Isi herättää niin paljon eri tunteita, just siks koska se on oma isi. Silti toinen on rakas, vaikka aiheuttaakin paljon pelkoa, huolta ja murhetta. Se on sääli, että kukaan ei voi tätä ymmärtää, paitsi saman kokenut. Ja silti alkoholismiakin on niin monessa eri muodossa, että kenenkään tarina ei ole täysin samanlainen.

Tuntuu, että alkoholistin lapsilla on jotenkin erilainen herkkyys ja kyky aistia asioita. Mullekin tuli aina se tietty tunne, että nyt toinen ei ookaan kunnossa. Tietyllä tavalla isin sairaus on kasvattanut musta vahvan ja samalla äärimmäisen herkän. Olen monesti miettinyt, että millainen olisin ilman tätä taustaa. Hienoa, että nostit tärkeän aiheen esille ja avauduit <3 Arvostan.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olipas hieno kommentti. Yritin kirjoittaa tähän vastausta, mutta tuntuu että sanoit jo kaiken <3
Kiitos <3

Martta

Tuttu tunne, noin 10 vuotta sitten kuolleen isosiskoni puhelinnumero siirtyy puhelimesta toiseen ja useinkin tulee sellainen tunne että voisinpa vielä edes kerran soittaa...

kiitollinen

Kiitos tekstistäsi <3 Osittain samoista syistä kuin sinullakin, välit oman isäni kanssa eivät ole mitenkään yksinkertaiset tai helpot. Ehkä tämän tekstin rohkaisemana osaisin arvostaa niitä hyviä hetkiä enemmän ja pitää yhteyttä enemmän vielä kun voin.

lillamy

Niin koskettavasti kirjoitettu <3 Sun isä oli varmasti ihan maailman paras sulle, mun isä on sellainen ei-niin-mukava alkoholisti, jolle ominaisia piirteitä ovat myös väkivaltaisuus (niin fyysisesti kuin henkisestikin), arvaamattomuus, uhkaava käytös jne. Ei olla oltu tekemisissä kymmeneen vuoteen ja isänpäivät esimerkiksi ovat itselleni aika vaikeita juhlia.

Uskon, että sun isä tiesi, kuinka paljon häntä rakastat. Ja hän rakasti sua varmasti ihan äärettömän paljon :'( <3

Heidi

Voi luoja... Tulin vielä illaksi toimistohommiin, pihistin jääkaapista palan aamupalaverista ylijäänyttä suklaakakkua ja tauolla tulin kattomaan josko oisit päivitellyt uusia kirjotuksia. Jostain universumin käskystä spotify alkoi soittaa shufflella Coldplayn Fix you:ta kun rullasin tähän postaukseen, ja nyt mä oon kuin Bridget Jones yksin täällä istumassa, suklaakakku ja kyyneleet valuu pitkin poskia ja leukaa. Osanottoni, vaikkei enää kauheen ajankohtainen tapahtuma olekaan. Hirveetä. Soitin omalle isille. Oon pahoillani ja kiitos että uskalsit jakaa. :( :)

T2

<3 ihana teksti, mulla aika samanlaisia kokemuksia. Ihanaa, että otit puheeksi myös Beatlesin, minulla on myös isän kautta tärkeäksi tulleita vahvahtavia brittibändejä, jotka ikäänkuin ylläpitävät olemassaolollaan pysyvästi isän muistoa. On kiinnostavaa mutta surullista ajatella, miten samanlaiseksi ja erilaiseksi on tullut isänsä kanssa, mistä kaikesta voisi nyt aikuisena jutella, jos olisi vielä tilaisuus. Alkoholismi koetaan monesti jotenkin juuri ikävän luonteenpiirteen mukana tulleena asiana, eikä oikein osaa käsitellä kiltin ja ihanan ihmisen alkoholismia. Vielä vaikeampaa siitä on kertoa muille, leimaamatta samalla isäänsä "tavalliseksi" alkoholistiksi. Olet rohkea, kun kerroit tämän kaiken! :)

peilikuva

Tapani mukaan hieman myöhässä luen näitä ja kommentoinkin. Ihana, ihana teksti. Vaikka oma isäni elämäntapojensa perusteella porskuttaa menemään vielä puoli vuosisataa, otin silti puhelimen käteen ja soitin. Miten onkin mukamas niin vaikeaa löytää aikaa arjessa läheisilleen soittamiseen? Pieni teko, niin iso vaikutus.
Mahtavaa, että osaat jakaa tämmöisiä asioita lukijoidesi kanssa. Tsemppiä ja kiitos <3

Papylis

Osaat kyllä kirjoittaa niin kauniisti. Itku tuli tätä lukiessa ja omaa isää kova ikävä. Menetin oman isäni alkoholille kohta kolme vuotta sitten. En ikinä hävennyt mitä isäni oli, minulle hän oli aina se rock isi ♡. Voi kunpa voisikin soittaa, kuunnella yhdessä vinyylejä ja tai hänen tarinoita. Mutta onneksi meillä on sentään muistot.

Kiitos tästä kirjoituksesta ja iso hali sinulle ♡

Vierailija

Onpa tä kaunis postaus näin vuodenkin jälkeen isänpäivänä lukiessa. Jaksamisia! Minäkin isin tyttö kaipailen omaa isääni ❤

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram