Minulla on hyvin selkeä visio siitä miltä haluan asuntomme näyttävän, mutta toteutus on ollut valitettavasti todella hidasta. Siksipä, ennen kuin pääsen näyttämään teille sisustusjuttuja täältä omasta kodista, yritän avata visioitani sisustuskansioni kautta.
Tuo kansio lojuu tietokoneeni työpöydällä ja on lähes päivittäin käytössä. Jos on vähääkään luppoaikaa, surffailen sisustusblogeissa, Pinterestissä ja huonekaluliikkeiden sivuilla. Lisäilen kuvia ja raapustelen ylös Wordiin ideoita.

 

Sisustuksen to do –listaa löytyy word-tiedoston lisäksi puhelimen muistista ja epämääräisistä lappusista kalenterin välistä. Etten vain unohda, että minun on pakko löytää mm. Vaaleanpunainen saviruukku, marokkolainen astia vessaan, peikonlehtiä ja juuri oikean kokoinen senkki ajamaan meikkipöydän virkaa. Taulun maalaus myös keikkuu edelleen tekemättömien asioiden listalla, tyhjän kangaspohjan nojatessa seinään akryylimaalien lojuessa siinä vieressä koskemattomina.

 

Pidän ikuisuusprojekteista, mutta en tällaisesta jumittamisesta. Ehkä olisi aika siirtyä muistilappujen tuijotteluista tekoihin.
Aurinkoinen sunnuntai voisi esim olla hyvä päivä aloittaa :)

 

 

 

Photos: Pinterest & Style&Create

Kommentit (4)

Lara

Pakko on nyt kommentoida! Näin sut eilen forumissa todella naturellinna vähällä meikillä ja juoksutrikoilla ja oot todella kaunis! Ennenkin ajatellut niin, mutta vahvistui entisestään mielipide kun näki sut livenä niin luonnollisesti upeena!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ohoh 😳 Olipa kivasti sanottu ❤️
Olin vielä silloin super väsynyt ja tulossa juuri salilta ihan zombina 😅 Tuli ihan superhyvä mieli tästä, mielestäni tällainen vilpitön kehu toiselle ihmiselle ihan muuten vaan on todella kaunis ele ihmiseltä, kertoo paljon sinusta, kiitos🙏

Vierailija

Ooh itse etsin tuollaista lankkumaista mutta siistiä ruokapöytää, aika toivotonta koska en haluaisi sen olevan ihan suora vaan vähän vielä vino :D pitänee etsiä hyvä puuseppä nyt sitten vaan..

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

:D Vähän vino :D haha, tiedän tuskasi - omia visioitaan on niin vaikea löytää valmiina kaupasta! Onnea puusepän etsintään <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram