Mun on välillä todella vaikeaa muistaa asioita, jonka vuoksi olen onnellinen. Tai siis, totta kai on sellaisia "itsestäänselviä" asioita, kuten perhe, ystävät ja terveys (joista kaikista olen äärettömän kiitollinen), mutta tarkoitan enemmän sellaisia pieniä jokapäiväisiä juttuja. Kun on asunut maassa, jossa siitä huolimatta, että välillä oli niin väsynyt ja kiukkuinen että lentolipun ostaminen kotiin äidin helmoihin oli ihan millimetreistä kiinni, päätyy tatuoimaan jalkateräänsä sanan "onnellisuus" paikallisella kielellä muistuttamaan koko kuluneen vuoden tapahtumista, menettävät asiat joskus persepktiiviään. 

Olen sellainen kaikki tai ei mitään tyyppi. Kun on elänyt aikaa jolloin hoki kaikille, ettei koskaan ole ollut onnellisempi kuin sillä hetkellä, saattaa olla vaikeata asettua mihinkään muuhun fiilikseen. Siksi onkin ollut äärettömän raskasta, kun on tuntunut että olen kesän jälkeen ollut vähän väsyneissä ja stressaantuneissa tunnelmissa - aiheutan itse itselleni harmaita hiuksia märehtimällä tyhmiä juttuja. Mä vaan satun olemaan sellainen tyyppi, että pyörittelen ajatuksia päässäni niin että niistä saattaa tulla järkyttävän isoja huolenaiheita ihan huomaamatta, vaikka eivät sellaisia todella olisikaan. :D 

Mutta nyt tulee neuvo: piehtaroikaa niissä murheissa ja huolissa edestakasin oikein urakalla. Älkää laittako niitä pääkopan perälle piiloon ja haudatko jonkun muun alle niin, ettei niitä koskaan lopulta käsittele kun unohtuvat ja hautautuvat sinne niin.

Koska jossain vaiheessa niistä asioista ihan väistämättä päästää irti ja ne antavat tilaa jollekin uudelle, hiukan paremmalle. Mulle kävi eilen näin. Tarvitsen selkeästi sellaista, että mietin ja pohdin asioita niin kauan, että jonain päivänä en vaan yksinkertaisesti enää jaksa. Olin kävelyllä, aurinko paistoi ja yhtäkkiä tuntui että kaikki on vaan niin sairaan hyvin. Niin hyvin että nousi kyyneleet silmiin. Yhtäkkiä keksinkin aika monta pienen pientä asiaa kuluneiden viikkojen varsilta jotka sai mahan kipristelemään onnesta. Niinkuin vaikka se, että lauantaina istuskelin varmaan tunnin vaan juomassa kahvia ja lakkailemassa varpaankynsiä mun keittiönpöydän ääressä. Tai se, kun Helsingissä paistoi aurinko viime viikolla ihan pilvettömältä taivaalta ja Kalasatamasta katsottuna Suvilahti näytti niin kauniilta . Tai se kun joku ihan randompoika pysäytti kotimatkalla liikennevaloissa ja pyysi treffeille. En lähtenyt.

Coldplayn Viva la vida korvissa ja muutamatusina onnenkyyneltä poskilla. 

Vitsit, et on hyvä elämä! It's the little things people.

Kommentit (0)

Seuraa 

22-vuotias turkulainen totuttelee takaisin elämään Suomessa ulkomailla vietettyjen välivuosien jälkeen. Runoilua elämästä hymynkare huulilla! 

Instagram @emiliaidamaria

Contact emppu.pesonen@gmail.com

 

Blogiarkisto

2016

Instagram