Hyvää elokuun ensimmäistä! En tiedä mistä johtuu, hyvistä yöunista vai jostain ihan muusta, mutta tunnen itseni erittäin energiseksi ja onnelliseksi. Jotenkin elämässä on niin paljon josta olla tällä hetkellä kiitollinen. Tuntuu myös että pari viikkoa kestänyt väsymys olisi myös poissa. Ainakin toistaiseksi.  Tällä hetkellä niin hyvä fiilis siitä, että paljon iloisia asioita on tapahtumassa niin itselle kuin lähipiirissäkin.

Tapahtumat eivät välttämättä ole mitään maata mullistavia, mutta ihana tuntea itsensä iloiseksi pienistä asioista ja onnistumisista. Viikonloppuna ei niin omaan nenään sopiva huuhteluaine loppui ja ostin kaupasta sitä tuttua ja turvallista lempparia. Pyykit tuoksuivat taas taivaallisilta! Oli ihana vaihtaa kukkaisilta tuoksuvat puhtaat lakanat käyttöön. Vahdin myös hetken aikaa ystäväni pientä hassuttelevaa maailman suloisinta poikaa, joka saa aina hymyn huulille <3

Odotan tätä tulevaa syksyä ja talvea myös avoimen opintojeni kannalta. Haluan uskoa pärjääväni ja on halua panostaa niihin. Olen laatinut jo alustavan lukusuunnitelman, vaikka todellisuus näyttää vasta kuinka hyvin se riittää. Motivaatio on ainakin kohdallaan.

Myös liikunta, mikä on niin lähellä sydäntäni nostaa taas päätään. Käyn normaalisti salilla säännöllisesti, mutta nyt kesäaikaan salitreenit ovatkin vaihtuneet pääsääntöisesti ulkoiluun. Säiden suosiessa ei ole parempaa kuin viettää aikaa ulkona, mutta odotan jo kunnon hikitreenejä salilla.

Uskon, että asenne ja sitä kautta valinnat tekevät ihmisen onnelliseksi. Aina ei voi olla onnellinen, mutta olisi hyvä tuntea onnellisuutta joka päivä, edes jostain. Lähipiiri voi myötävaikuttaa onneesi vahvasti, mutta vain päättämällä ja oikeasti haluamalla olla onnellinen, voit oikeasti myös olla sitä.

Ollaan onnellisia niistä elämän pienistä ja isoista asioista. Mukavaa maanantaita kaikille!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Loves beauty pampering, fashion, cooking, wedding planning, excercising and finance. Obsessed making calculations about everything. Trying to work and study, both (almost) full time.