Photos by Kristiina Ketonen

Muistan kun viime viikon torstaina tunsin raikkaan ilman ja valon ihollani, kävellessäni kohti Löylyä lounaalle. Sen olon sai aikaiseksi upea aurinko, joka vain harmillisesti näyttäytyi meille vain hetken aikaa. Parempi kuin ei mitään, sillä se lyhytkin hetki valoa, sai ihmeitä aikaan. Uusilla sievillä valkoisilla Basket Heart -tennareila oli käveltävä kuitenkin varovasti, sillä loskaa ja vesilätäköitä oli joka puolella. Olin pukenut päälleni samaan aikaan ensimmäistä kertaa kolme uutta ihanuutta. Kevään merkkejä minulle ovat, uudistunut vaatekaappi, kevyemmät vaatteet ja energiset ihmiset. Vielä ei kannata tuulettaa lämpöasteille ja valoisuudelle. Menee vielä hetki ennen kuin päivät ovat kunnolla pidempiä, mutta pikku hiljaa on hyvä alkaa miettimään vaatekaapin sisältöä ja karsimaan käyttämättömäksi jääneitä viime kesän röyhelöitä. Väitän, että et tarvitse kaikkea mitä kaapistasi löytyy. 

Viime viikon löydöt:

Verkkosukkahousut. Olen metsästänyt niitä oikeita verkkosukkahousuja syksystä saakka. Ne löytyivät H&M:n sukkahousuhyllyltä viime viikolla. Sain ennätysmäärän kyselyitä niistä jo instastory kuvani kautta ja osalle vastasin samantien, mutta tässä nyt kaikille infoo näistä ihanuuksista. 

Takki, joka on myös H&M. Vanha musta bomberini sai uuden kodin, kun tilalle tuli tämä. Tämä käy sekä sisä/ulkotakkina. 

Puman Basket Heart -lenkkarit. Klassikkokengät ovat uudistuneet ja naisellisemmat. Valkoiset tennarit on suht helppo pitää puhtaana, sillä ne ovat kiiltonahkaa. 

xx Didem

Kommentit (9)

Vierailija

Sun blogi on ollut aina suosikki - super ihana tyyli ja ote elämästä hauska ja omanlainen. Joskus kirjoitit jotenkin enemmän, ja pinnankin alta. Esim miehestäs ei oo aikoihin kuulunut ja vauva.fi on juoruja täynnä:/ Ymmärrrän täysin et haluaa rajata elämäänsä eikä jakaa kaikkee, kaikki ei ymmärrä..

Keep it rocking girl!!

Didem
Liittynyt17.11.2015

Kiitos ihana ❤️
Oi oi oi.. niillä sivuilla en ole käynyt enää vuosiin. Ihan kauheeta sontaa ihan sama mikä aihe olisi kyseessä. Bloggaaminen/sos.mediassa vaikuttaminen on mun juttu ja haluan pitää sen omanani, sen takia päätinkin jo yli vuosi sitten mihin suuntaan tulen viemään blogini. Minulla on aika selkee pläni mitä juttuja täällä haluan jakaa. Luca näkyy somessa, koska äitiys nyt on sen verran luonnollinen asia ja haluankin tuoda lapsiasioita ja lastenmuotia tulevaisuudessa vielä enemmän esille blogissani. Haluan pitää tämän hyvän mielen "foorumina", jossa käsitellään kevyitä aiheita, annetaan vinkkejä pukeutumiseen, hyvinvointiin ja tasapainoiseen elämään, höpötellään niitä näitä ja jossa jaan silloin jonkun reseptin myös :D sit aina välillä jotain myös jotain syvällisempää.

xxx

Vierailija

Moikka! Aivan ihana tuo takki! <3 saanko kysyä mikä koko sulla on tästä?

Didem
Liittynyt17.11.2015

Eiks oo 😍 Meinasin laittaa koon tohon tekstiin. Eli mulla on 34 tästä takista. 32 oli myös sopiva. Takki on aika reilua kokoa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram