Kirjoitukset avainsanalla kaupallinenyhteistyö

Kuvat: Juuli Rönkä

 

Kaupallinen yhteistyö: L'oréal

Minulla on aina ollut hyvä iho enkä ole siksi tottunut meikkaamaan sitä niin paljon. En oikeastaan edes omista kovinkaan paljon meikkejä enkä ole siksi niinkään perillä meikkaamisen saloista. Itse lähden siitä, että iho on kuulas ja kostea, sillä en tee lähes koskaan itselleni meikkipohjaa. Tämän takia kasvovoiteiden merkitys on kovin suuri, jotta iho pysyy kauniina ja raikkaana koko päivän. L’Oréal Paris lanseerasi juuri uudet Hydra Genius –hoitonesteet kasvoille, jotka kosteuttavat tehokkaasti ja jättävät iholle silkinpehmeän tunteen. Kerroin jo alkuviikosta tarkemmin tuotteista, joista pääsette lukemaan lisää täältä. Monet voiteet saattavat jättää ihon hieman tahmeaksi, jolloin kasvojen iho voi tuntua epämiellyttävältä. Näissä uusissa nestemäisissä tuotteissa on se etu, että ne tuntuvat iholla kevyiltä, mutta kosteuttavat silti tehokkaasti. Tuotteita on tarkoitus käyttää päivittäin aamuin illoin pyörivin liikkein sekä kasvoihin että kaulan alueelle. Aiemmin, en ollut koskaan kokeillut iholleni tällaista voidetta, jossa on geelikoostumus, mutta tämän yhteistyön myötä, kylpyhuoneeni kasvovoide-osasto on saanut uuden suosikkituotteen.

Meikkirutiinini on todella simppeli. Panostan enimmäkseen hyvään voiteeseen sekä huulituotteisiin.

- Kosteuttavat ja ravitsevat huulivoiteet kulkevat laukussa mukana ja tykkään lisäillä niitä päivän mittaan. Käytän huulilla joko huulirasvaa tai pelkkää kiiltoa.

- Kulmakarvoista olen melko tarkka ja tykkään käyttää niihin ruskeaa kynää. Piirrän lyhyillä vedoilla pieniä viivoja kulmien joukkoon ja pehmennän lopuksi harjalla, jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman luonnollinen. En halua, että kulmat näyttävät piirretyiltä vaan ainoastaan täytän ja tasoitan niiden muotoa. Tykkään käydä siistimässä kulmani joko lankauksessa tai nypin niitä kotona. Minulle on kuitenkin tärkeää, että kulmani ovat luonnolliset ja tuuheat.

- Taivutan ripset aina ennen ripsivärin laittoa, mutta en koskaan jälkikäteen. Ripset saattavat katkeilla tai ripsiväri varista, jos taivutuksen jättää viimeiseksi. Lisään maskaraa muutaman kerroksen, jotta ripsistä tulee mahdollisimman tuuheat ja pitkät. Omistan luonnostaan melko tummat kulmat ja ripset, jonka takia joskus pelkkä ripsien taivutuskin riittää.

- Lisään välillä poskipunaa, jotta kasvoille saa luonnollista hehkua ja terveen ilmeen. Nyt kesäisin tätä ei kuitenkaan tarvitse kovin usein tehdä, sillä aurinko ja pieni päivetys antaa iholle itsessään väriä.

Hydra Genius -hoitoneste toimii hyvin myös niin sanottuna primerina, sillä se jättää ihon pehmeäksi ja tasaiseksi lähes samantien. Sen päälle voi halutessaan lisätä kevyesti meikkiä, mutta itselläni tuote toimi ihan itsessään.

Suosittelen tuotetta kaikille niille, jotka eivät jaksa odotella kasvovoiteen kuivumista ikuisuuden ja jotka haluavat syvää kosteutusta, mutta lopputuloksesta kevyen ja raikkaan!

 

Aurinkoista perjantaita!

xx Didem

Kommentit (2)

Minna

Moi! Mistä se sun ihana punainen mekko oli, mikä näkyi pari pv sitten snäpissä? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat: Juuli Rönkä

Kaupallinen yhteistyö: L'oréal

Mainitsin teille pari viikkoa sitten, kun höpöttelin ihonhoidon tärkeydestä, että tulossa on vielä lisää ihonhoitoon liittyviä juttuja. Yhteistyössä L'oréalin kanssa pääsin tutustumaan uuteen hoitonesteeseen, jonka koostumus teki jo heti ensimmäisen kokeilukerran jälkeen vaikutuksen minuun.

Miniloman jälkeen iho saattaa tuntua vähän pintakuivalta ja kireältä. Aurinko paistoi Espanjassa päivittäin ja aloitinkin siksi aina aamuni levittämällä kosteuttavaa kasvovoidetta sekä aurinkosuojaa iholleni. Iho on hyvä kosteuttaa aamuin illoin säästä riippumatta. Oma ihoni on melko normaali vaikkakin välillä hieman pintakuiva.

L’Oréal Paris lanseerasi juuri uudet Hydra Genius -hoitonesteet, jotka toimivat tehokosteuttajina. Tuotteet sisältävät muun muassa aloe vera -uutetta sekä hyaluronihappoa. Aloe veraa on käytetty jo iät ja ajat ihonhoidossa sekä after suneissa palaneelle ja erittäin kuivalle iholle. Hyaluronihappo eli hyalyronaali kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja tasoittaa ihon pintaa. Hyaluronihappoa löytyy iholta luonnostaankin, sekä sitä käytetään yleisesti myös täyteaineena. Kyseinen molekyyli on turvallinen ja luonnollinen ainesosa jonka pidempiaikainen käyttö voi vaikuttaa ihon kuntoon positiivisesti. Se pystyy sitomaan 1000-kertaisen määrän vettä painoonsa nähden kosteuttaen ihoa tehokkaammin kuin monet muut aineet.

Uusissa Hydra Genius -tuotteissa on todella miellyttävä geelimäinen koostumus, joka kuivui välittömästi iholle ja jätti ihanan kosteutetun tunteen. Ihon pinta ei jää rasvaiseksi/tahmeaksi vaan samettisen pehmeäksi ja tasaiseksi. Geelikoostumus toimiikin täydellisesti meikin alla primerin tapaan tasoittaen ja kosteuttaen samalla. Meikki levittyy helposti eikä iho kiillä niin herkästi. Otin tuotteet mukaan reissuun, sillä siellä iho tarvitsi tehokosteutusta ja raikkautta. Kyseessä on siis enemmänkin hoitoneste kuin voide, sillä koostumus on sen verran erikoisempi. Tiesittekö, että iho menettää päivittäin 20% kosteudestaan, jonka takia sitä on tärkeää kosteuttaa sekä sisäisesti juomalla runsaasti nestettä sekä ulkoisesti erilaisilla tuotteilla. 

L'oréalin Hydra Genius hoitonesteistä löytyy tuotteet kolmelle eri ihotyypille: normaalille ja sekaiholle, kuivalle ja herkälle iholle sekä normaalille ja kuivalle iholle. Itselleni käy parhaiten normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu tuote. Välillä on hankalaa analysoida omaa ihoa, jolloin ihotyyppi on vaikea tunnistaa. Tässä selitykset ihotyypeistä, jotta tuotteiden valikoiminen olisi helpompaa:

- Normal to dry skin (normaalista kuivaan ihoon)

Iholle, joka kaipaa kosteutusta pysyäkseen kimmoisana. Iho saattaa kiristää ja olla pintakuiva, mutta siihen ei helposti tule epäpuhtauksia eikä rasvaisuutta. Tämä ihotyyppi on todella yleinen täällä Suomessa missä ilma on kuiva ja sää vaihteleva. Ihoa on hyvä kosteuttaa aamuin illoin, jotta se säilyttää luonnollisen kosteustasapainon.

- Normal and combination skin (normaali ja sekaiho)

Iholle, joka ei ole herkkä tai kuiva, mutta voi välillä olla rasvainen. Ihossa saattaa esiintyä näppyjä tai se voi olla rasvainen, mutta pinnalta kuiva. Vaikka iho olisikin rasvainen, se tarvitsee kosteutusta samalla tavalla kuin kuiva iho. Kun iho on kosteutettu, se ei puske niin paljon rasvaisuutta ulospäin ja voi hengittää.

- Dry and sensitive skin (kuiva ja herkkä iho)

Iholle, joka saattaa tuntua kireältä ja joka on menettänyt kosteutta. Iho voi myös punoittaa tai reagoida helposti erilaisiin ainesosiin. Tällainen iho ei yleensä kestä kovin vahvoja tai vahvasti tuoksuvia tuotteita ja voi myös palaa helposti. Tästä syystä on todella tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että iho saa tarpeeksi kosteutta ja suojata iho tehokkaasti auringolta.

 

xx Didem

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat Juuli Rönkä

Kaupallinen yhteistyö: Nivea

Ulkona on niin kaunista, sillä kirsikkapuut kukkii upeasti. Ilmassa on kevään tuoksua, joka toimii hyvänä piristysruiskeena. Rakastan erilaisia tuoksuja ja olen kyllä täysin tuoksuihminen. Ostan kaupassakin tuotteita monesti ihan vaan niiden tuoksun vuoksi. Ystäväni aina mainitsevat siitä miten kotimme tuoksuu jatkuvasti puhtaalle pyykille, kun tykkään käyttää voimakkaasti tuoksuvaa huuhteluainetta. Olen ostanut vaatekaappiin vaatteiden ja petivaatteiden sekaan niin sanottuja tuoksutyynyjä, jotka tuovat kankaisiin ihanaa raikkautta. Kerrostan erilaisia hajusteita niin vaatteissa, kosmetiikassa kuin parfyymeissakin. Olen käyttänyt samaa hajuvettä jo useamman vuoden (Thierry Mugler - Alien), mutta tykkään myös rasvata vartaloni sellaisella voiteella, jossa on mieto ja miellyttävä tuoksu.

Nivea lanseerasi juuri uudet ''Oil in lotion'' -vartalovoiteet, jotka sisältävät hoitavia öljyjä, jotka imeytyvät nopeasti eivätkä jätä tahmeaa tunnetta iholle. Tuotteista on saatavilla kolme erilaista aistillista tuoksua, jotka ovat: vanilja & manteliöljy, kirsikankukka & jojobaöljy sekä ruusu & arganöljy. Valikoidut öljyt yhdistettynä kosteusvoiteeseen ravitsevat ihoa tehokkaasti ja antavat iholle pehmeän ja hehkuvan lopputuloksen. Itselläni on pintakuiva iho, jota tykkään rasvailla päivittäin, jotta ihoni säilyy mahdollisimman kosteutettuna, kimmoisana ja nuorekkaana. Omaksi lempparikseni valikoitui kirsikankukka & jojobaöljy, jossa on ihanan raikas ja piristävä tuoksu. Kukkaistuoksuja löytyy meidän kotoa myös muun muassa tuoksukynttilöiden muodossa, joita tykkään poltella aina välillä. Tuoksut eivät saa olla iholla liian voimakkaita, jotta ne eivät riitele muiden aistielämysten kanssa. Erilaiset tuoksut rauhoittavat itseäni, mutta liian voimakkaat hajut voivat olla myös todella luotaantyöntäviä ja aiheuttaa huonoa oloa. On siis tärkeää käyttää hajusteita maltillisesti ja suosia vaikka hiustenhoitotuotteissa samaa sarjaa.

Kävin tekemässä netissä leikkimielisen testin siitä mikä on ominaistuoksuni. Sain tulokseksi, että olen ''Lumoava ruusu''. Alhaalta löytyy testin kuvaus ja tässä linkki missä voi käydä tekemässä testin itse!

Naisellinen ja draamaattinen ruusu arvostaa kauneustuotteissa ennen kaikkea miellyttävää tuoksua ja helppoa koostumusta. Ruusun kukkainen tuoksu saa aina hyvälle tuulelle!

xx Didem

Kommentit (10)

Vierailija

Hei. Mulla tahtoo pyyhkeet mennä koviksi. Ja lakanat tunkkasen hajusia. Oon käyttäny huuhteluainetta mut en oo löytäny hyvää. Onko vinkkejä? Kiitos etukäteen

Vierailija

Jos pyykki tuoksuu huuhteluaineelle, sillä ei ole mitään tekemistä pyykin puhtauden kanssa. Itse olen hajuherkkkä, enkä siten voi sietää jos joku haisee voimakkaalle huuhteluaineeelle. Eikai siihen tartte enää hajuvettä?

Vierailija

Hei kiitos. Kokeilen etikkaa.! Didemin vastaukset jää aina niin vähiin joten kiva kun joku keksi ratkaisun. 👏

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuvat: Kristiina Ketonen

Kaupallinen yhteistyö: Pandora

Se hetki, kun sain Lucan syliini sairaalassa oli jotain unohtumatonta. Ei ole mitään suurempaa kuin äidin rakkaus. Olen aina unelmoinut äidiksi tulemisesta ja sen jälkeen kun lapsi syntyi elämä sai ihan uudenlaisen merkityksen. Olisi ihan hullua kuvitella elämää ilman lasta ja perhettä. Unelmoin aina äitienpäivän vietosta jo silloin, kun en ollut vielä edes raskaana.

Being a mother! Kamppailen päivittäin siitä toiminko oikein vai väärin ja kyseenalaistan omaa äidillistä roolia. Onko aamulla syöty hyvin tai sanoinko Lucalle oikein tai miten käyttäydyin missäkin tilanteessa. Mikään ei ole sen haastavampaa, kuin pienen viattoman lapsen kasvatus. Sitä helposti syyttää itseään kasvatuksellisissa asioissa, mutta on opittava myös luottamaan itseensä. Turvallinen koti ja kasvuympäristö ovat kaikkein tärkeimpiä ja tämän lisäksi sopivassa määrin rajoja ja rakkautta. Rajoista kiinnipitäminen on tärkeää, vaikka itsellä olisi omassa elämässä huolia tai stressiä. Ei ole aina helppoa erottaa näitä asioita toisistaan. 

Luca on kasvattanut myös itseäni paljon ja sen myötä olen löytänyt itsestäni ihan toisen puolen. Koen, että olen rauhoittunut ja löytänyt elämääni oman merkityksen. On ihanaa saada antaa jotain merkittävää toiselle ja tuntea sitä kautta itseni tärkeäksi. Suuri rikkaus on se, että lapsellani on laaja tukiverkosto, jotka ovat ihan käden ulottuvilla kaikissa hetkissä. Elämässämme on mahtavia ihmisiä, joihin voi luottaa ja joilta saa voimaa. 

On tärkeää myös tehdä omia asioita ja antaa itselle aikaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä lapsen kanssa vaan on myös tärkeää muistaa itsensä. Ja kuten olette huomanneetkin, olen sen tyyppinen ihminen, että osaan nauttia myös ajasta yksin ilman lasta. Viikonloppuisin tähän löytyy usein aikaa, jolloin voi nähdä enemmän ystäviä ja ottaa rennosti. 

Lapseni tuo aina itsestään jotain uutta eikä siihen menoon tunnu kyllästyvän ikinä. Meillä on mennyt tosi hyvin ja koen, että ollaan loistava tiimi. Lucan kanssa on aina hauskaa ja on myös hienoa miten hyvin hän osaa olla mukanani esimerkiksi blogitilaisuuksissa tai muissa työhön liittyvissä tapahtumissa. Luca täyttää toukokuun lopussa viisi vuotta ja on ollut hauska huomata tiettyjä piirteitä, jotka ovat selkeästi minulta. Mietin monesti millainen tyyppi hänestä on tulossa. On mielenkiintoista seurata miten hän ratkoo tiettyjä tilanteita. Tunteellisuus, herkkyys ja empaattisuus tulevat vahvasti minun puoleltani. Yleensä ajatellaan, että poika ei saa itkeä tai olla herkempi, mutta olen itse eri mieltä ja haluan antaa Lucan olla oma itsensä ja tuoda esille omat tunteensa. Haluan antaa hänen harrastaa erilaisia asioita ja jos vaikka tanssiminen tuntuu paremmalta, kuin jalkapallo niin sitten se on niin.

Toivon, että voisin kasvattaa hänestä mahdollisimman ymmärtäväisen, kohteliaan ja avarakatseisen ihmisen. Tärkeää on opettaa erottaa oikea väärästä ja pitää huolta hyvistä käytöstavoista. Toki pojilla on tiettyjä stereotyyppisiä piirteitä, esimerkiksi se, että pojat ovat hieman vilkkaampia kuin tytöt. Koen sen tärkeäksi, että pojalla on isä kasvattajana, jota kautta saada miehen mallia.

Jokainen äiti toivoo onnistuvansa ja siksi äitienpäivä onkin niin tärkeä. Äidit kunniaan! Äitinä oleminen on tärkeintä työtä mitä on olemassa ja sitä pitääkin juhlia suuresti. Reilu viikon kuluttua nostetaan taas malja kaikille äideille!

Aurinkoista viikonloppua ja terveisiä täältä Clarion hotellin 16 kerroksesta. Helsinki, näytät kauniilta täältä ylhäältä ;)  

Kuvien korut löytyvät Pandoran Spring 2017 -mallistosta ja seuraavista linkeistä:

Luminous Droplets Drop Earrings

Luminous Glow Ring

Luminous Droplet Pendant

Interlocked Hearts Pendant Charm

 

xx Didem

Kommentit (2)

Mia K.

Viisaita sanoja.
Olen kasvattanut (yh-äitinä) yhden ihanan pojan isoksi, rehelliseksi, iloiseksi, viisaaksi, ahkeraksi, jääräpäiseksi, haaveilijaksi, ja oman tiensä kulkijaksi ♡♡♡ Oli aikoja, jolloin uuvuin omiin asettamiini vastuun kantoon niin, etten jaksanut edes hengittää. Äitinä oleminen on ihanaa. Elämän suuria asioita. Vasta myöhemmin opin luottamaan, että elämä kantaa, ja kaikki menee hyvin. Olin tarkka rajoista, ja nyt vanhempana poikani on kiittänyt niistäkin, vaikka teininä oli hurjia aikoja ;)!!

Kaunista kevättä teille ☆

Marianne

Todella kaunis postaus <3 Itse 20 vuotiaana opiskelijana en voi mitenkään ymmärtää mitä uskomattomia tunteita äitiys tuo. Sen kuitenkin tiedän että oma äitini on minulle tukeni ja turvani, paras ystäväni, yksinkertaisesti hän on elämäni tärkein henkilö.

Hyvää äitienpäivää sinulle näin etukäteen <3

xx

http://mariannelle.com

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.