Kirjoitukset avainsanalla babysitter.fi

Photos by Janita Autio

Yhteistyössä babysitter.fi

Vaatteet // Vimma

Joku saattaa muistaa postauksen, joka alkoi sanoilla: ”Äidin arki ei aina ole ruusuilla tanssimista ja välillä tarvitsemme lyhyellä varoitusajalla hoitoapua…”. Tuo postaus oli toteutettu yhteistyössä Babysitter.fi-palvelun kanssa, joka auttaa vanhempia löytämään perheelleen sopivan lapsenvahdin ja lapsenvahteja löytämään itselleen mieleistä keikkatyötä. 

Suomessa yrityksen toiminta on alkanut marraskuussa 2015, mutta monessa muussa maassa se on toiminut jo pidempään. Alun perin toiminta alkoi Hollannissa ja kun yrityksen perustaja huomasi konseptin toimivuuden, laajeni yritys moneen muuhunkin maahan, kuten Espanjaan, Italiaan, Norjaan ja Tanskaan. Tänä vuonna palvelu aloitti myös Turkin valloituksen!

Lapsenvahdin palkkaamisessa on monia etuja. Ensinnäkin lasta hoidetaan kodinomaisessa ilmapiirissä ja toiseksi lapsenvahdin palkkaaminen on usein joustava hoitovaihtoehto. Moni lapsenvahti valmistaa mielellään ruokaa tai tekee muita kotitöitä. Kouluikäisen lapsen kohdalla lapsenvahti voi auttaa lasta läksyjen teossa. Lapsenvahti on oivallinen valinta myös lapsen viikonloppuhoitoa ajatellen. Vaikka lapsemme ovat meille rakkainta maailmassa, tarvitsee äitikin silti myös omaa aikaa – sitä kuuluisaa parisuhdeaikaa unohtamatta!

Tällä kertaa Babysitter.fi haluaa lahjoittaa uuden vuoden kunniaksi yhdelle teistä 12 kuukauden Premium-jäsenyyden palveluunsa (palkinnon arvo on huimat 84 euroa!!) helpottaakseen sopivan lapsenvahdin löytämistä.

Tämän lapsenvahtipalvelun perustoiminnot ovat toki sekä vanhempien että lapsenvahtien käytettävissä täysin ilmaiseksi, mutta Premium-jäsenyyden avulla vanhemmat voivat lähettää rajattoman määrän viestejä sopiviksi katsomilleen lapsenvahdeille. Tämä tietysti lisää mahdollisuuksia löytää sopiva lapsenvahti!

Babysitter.fi-palvelun avulla on lisäksi mahdollista kasvattaa omaa tukiverkostoa, jos se on syystä tai toisesta jäänyt väljäksi. Kuten taisin jo viime postauksessa todeta, niin tukiverkosto ja omien ajatusten jakaminen muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa on äärimmäisen tärkeää ja onkin kiva, että Babysitter.fi:n sivuilta löytyy mahdollisuus myös enempään kuin pelkkään lastenhoitoapuun – sivujen kautta vanhemmat voivat nimittäin tarjota apuaan tai tukeaan myös toisilleen – vanhemmat vanhemmille. 

Tällaista toimintaa soisi Suomessa olevan enemmänkin, koska siinä missä Turkissa suuri suku välittää ja huolehtii toisistaan, tuntuu suomalaiseen kulttuuriin kuuluvan aika vahvana yksin pärjäämisen ihanne. Tiedän olevani onnekas, koska meillä isovanhemmat hoitaa Lucaa mielellään ja koska tiedän myös Lucan nauttivan täysin rinnoin isovanhempien seurasta. Kaikilla ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole käytettävissään näin mahtavia tukiverkkoja, jolloin Babysitter.fi:n kaltainen palvelu on oivallinen apu.

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttikenttään. Arvon voittajan 9.1.2017 ja ilmoitan voittajalle meilitse (joten muistakaa lisätä sähköpostinne kommenttikenttään). Onnea arvontaan sekä uuteen vuoteen 2017.

xx Didem

Kommentit (12)

Cavok

Hej jag är med i utlottingen, en som jobbar i skift som jag skulle nog ha super mycket hjälp av en sån där grej, hoppas jag vinner kram kiia

Vierailija

Mukana arvonnassa, tiedän kenelle tämän lahjoittaisin 😊 Tarpeeseen tulisi.

Mari

Oi juuri tuollaista meidän perhe todella tarvitsisi! Ei mitään tukiverkkoja, lapsenvahti olisi pelastus.

Didem
Liittynyt17.11.2015

Arvonta on suoritettu ja voittajalle on ilmoitettu. Kiitoksia kaikille osallistuneille ja paljon Onnea voittajalle Jasselle 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.