Kirjoitukset avainsanalla terveys

Kuinka usein ehdit urheilla viikossa, kun on lapsi ja arki yms...käytkö mieluummin juoksemassa vai jumpassa/joogassa?
 
Olen kyllästyvää sorttia, kun on kyse urheilusta. Joten vaihtelevasti tykkään tehdä eri lajeja. Sveitsissä joogasin paljon, mutta pakko sanoa että täällä Suomessa en ole hankkinut itselleni vielä salikorttia. Olen syksyn aikana blogin kautta ollut mukana Witamin Well Bootcampissa (joka btw oli tosi kiva kokemus). Saatin kokeilla eri lajeja, kuten air yoga ja barre. Barre tunnista pidin valtavasti. 
 
Vaikka en hikiliikuntaa säännöllisesti harrasta, niin liikun päivän aikana paljon. Kotona teen jumppamatolla vatsoja ja pakara treeniä. Välillä myös harrastan syvävenyttelyä. Venyttely on ihanaa!

Hei Didem, olisi kivaa tietää miten hoidat hiuksiasi päivittäin? 

Tässä minun hiusrutiini: Käyn 1-2 (yleensä kerran) kertaa viikossa Antonion luona föönamassa hiukset. Esimerkiksi jos tänään käyn Antonion luona, niin hiukset on vielä ylihuomenna hyvät. Hän käyttää tosi vähän mitään aineita hiuksiini, juuri sen takia, että hiusket pysyvät kauniina ja ilmavina muutaman päivän. Latvat pysyisivät varmaan viikon freessinä, mutta päänahasta hiukset alkaa jossain vaiheessa toki rasvoittumaan. Jos en itse pese hiuksiani, niin sit käyn uudestaan A:n luona laittamassa.

Silloin kun itse hoidan hiukseni, niin pesen ne pari kertaa viikossa Kevin Murphyn tuotteilla, en sen enempää. Hiukset ovat hyvinvoivat, vaikkakin latvat vähän kuivat. Latvoihin laitan siis joko Voimaruoan kookosöljyä (kuiviin hiuksiin) tai sitten suihkun jälkeen hieron märkiin hiuksiin BC bonacuren Rose öljyä. Tuote on tuoksuu hyvälle ja on ollut käytössäni jo parisen vuotta. Öljyn jälkeen hieron vielä Kevin Murphyn - Young again infused treatment oil nimistä suihketta. Suihkun jälkeen joko annan hiukseni kuivua luonnollisesti tai sitten föönaan ne pääalaspäin tangle teezer harjaa käyttäen. Hiukset saa volyymia ja niistä tulee jotenkin kiiltävämmät. Lopuksi ehkä käytän vielä ghdn suoristinta (jolla voi tehdä myös kiharoita tai laineita) tai sit annan hiukset vaan olla. Useimmiten hiuksen näyttävät aina paremmilta pesupäivän jälkeisenä päivänä. 

Muotiluvaahtoja en juurikaan käytä, mutta hiuslakat sen sijaan ovat suosikkejani. Tällä hetkellä käytössäni on hyvälle tuoksuva REDKENIN TRIPLE TAKE 32 (extreme high - hold hairspray) ja Kevin Murphyn supertuote DOO.OVER: samassa purkissa on drypowder ja hairspary. Tuoksuu niin hyvälle. :)

Siinä aika kattava kertomus hiusrutiineistani.

 Mikä paino on sulle sellainen, että alkaisin laihduttaa tai kattoo syömisiäs jos paino nousis siihen?
 
En omista vaakaa, joten numeroita en seuraa. Siinä vaiheessa kun vaatteet alkaa käydä pieniksi ja olo on tukala ja ahdistava. Silloin varmaan keventäisin ruokavalioni ja lisäisin liikuntaa.
 
Kuinka monta tuntia yleensä nukut yössä? Tai mikä tuntimäärä on sulle riittävä/ideaali?
 
Pärjään yllättävän pienellä unenmäärällä. Välillä on jaksoja, kun vaan nukun niin huonosti päivästä toiseen (varsinkin kesäisin). Tykkään herätä aikaisin, mutta silti pötkötellä sängyssä ja ottaa oma aikani, ennen kun nousen kunnolla. Sanotaanko vaikka että nukun noin 7-8 tuntia yössä. Aika hyvin siis. Parhaimmat aamut on sellaset että herään ennen muita ja menen hiljaa keittämään kahvia, sytyttämään kynttilöitä. Sit hiivin takaisin sänkyyn ja alan selailee instaa etc, jossain vaiheess keittiöstä ja tulee hyvä kahvin tuoksu ja myös tunnelmavalo kynttilöistä.
 
Pesetkö kasvot aamuin illoin puhdistusaineen kanssa, vai vain iltaisin?
 
Pesen aamuin ja illoin Clarinsin puhdistusgeelillä. Vaikka ei olisikaan meikkiä, niin silti pesen. 
 

 Mitä ruokia syöt joka päivä? Syötkö usein herkkuja (siis rasvaisia tai sokerisia sellasia, karkkia, munkkia tms)?

 
Paheeni on karkit. En niinkään välitä munkeista tai kakuista, mutta karkit ovat aina olleet heikkouteni ja myös hampaat ovat kärsineet siitä (muutama reikä ja juurihoito käyty läpi). 
 
Juon lähestulkoon päivittäin itsetehdyn smoothien tai Sis Delin Sportti smoothien. Aamuisin syön useimmiten annoksen puuroa johon lisään nokareen voita, pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita. Syön paljon hedelmiä ja kasviksia. Juon mustaa kahvia ja vettä. Lihaa ei tule syötyä joka päivä, muuten aika normaalia ruokaa. Lucan kanssa syödään useinkin samoja kotiruokia. Rakastan pähkinöitä, joten niitä mulla on aina mukana laukussani.
 
Pituus ja paino?
 
168 cm ja oisko paino vähän alle 50 kg.
 
Olis kiva tietää millanen ruokailurytmi sulla on? Eli mitä yleensä syöt aamupalaks, lounaaks jne?
 
Aamupala: Kahvia ja puuroa/smoothie tai kahvia ja ruisleipää avokadolla, juustolla, tomaatilla ja paprikalla.
 
Lounas: Salaatti/keitto ja jos late lunch niin ehkä kasvisrisotto tai kalaa.
 
Illallinen: Useimmiten kotona. Koska minulla on kolmevuotias poika niin tulee tehtyä erilaisia kotiruokia, myös tilataan paljon aasialaista safkaa kotiin, teen tortilloja etc.
 
Monta ateriaa syöt päivässä?
 
Kolme kevyttä ateriaa.
 
Paljon painoit enimmillään Lucaa odottaessa? 
 
Sitä en muista. Kilot lähti kummiskin heti kun Luca syntyi. 
 
Jos mielesi tekee makeaa,mitä yleensä ostat?
 
Karkkia, se on mun paheeni. Mut jos haluan jotain terveellistä, niin syön omenan, smoothien, kuivattuja hedelmiä. Rakastan kuivattuja taateleita. Pähkinöitä kannan aina mukanani.
 

 Onko ihosi ollut aina hyvä vai oletko joutunut tekemään töitä sen eteen?
 
Ihoni on luojan kiitos aina ollut hyvä. 
 
Mitä aurinkopuuteria käytät?
 
Käytän Lumenen aurinkopuuteria. Sama tuote ollut käytössä jo yli 10 vuotta.
 
 Mikä on sun hoikkuuden "salaisuus"? 
 
Very easy: Voit syödä kaikkea, mutta kohtuudella. Pidän siitä että oloni on kevyt, sen takia olenkin kova napostelemaan. Tottakai jokaisella on erilainen ruuminrakenne ja minun luustoni on aika siro jo muutenkin. Mieheni mielestä mun heikkkouden salaisuus on se, että "heilun" koko ajan. :) 
 
Miten lapsi on muuttanut elämääsi?
 
Luca on tuonut täydennystä elämääni. En sano että elämä ennen Lucaa olisi ollut tyhjä ja sisällötön (ei tietenkään) jokaisesta elämänvaiheesta mulla on enimmääkseen hyviä muistoja ja olen onneksi saanut elää mieletöntä elämää, mutta lapsen saamisen jälkeen tunnen olevani vielä merkityksellisempi kuin aiemmin. Rakastan äitiyttä ja olen onnekas, että minulla on pieni poika, jolle saan opettaa kaikkea uutta, joka opettaa minulle päivittäin itsestään uusia asioita ja jonka kehitystä pääseen seuraamaan näin läheltä. Saan rakastaa toista niin paljon ja saan suurta rakkautta takaisin. Pojan lisäksi minulla on ihana mies ja yhdessä olemme perhe. Perhe on paras. Joskus jään vaan istumaan Lucan sängyn viereen ja katsomaan häntä kun hän nukkuu. Ehkä muutama kyynel siinä vierähtää, kun alkaa miettimään ikäviä asioita, mitä jos vaikka menetän hänet tai jotain tapahtuu. 

Mitä ilman et voi lähteä ulos talosta?
 
En koskaan lähde ulos ilman hydracolorin huulirasvaa, iphone 6 ja Chanelin taskupeiliä. 
 
Missä näet itsesi 5v päästä?
 
"Enjoy life today because yesterday is gone and tomorrow is never promised" Se on vastaukseni. :)
 
Kun menet ulos juotko koskaan itseäsi humalaan? 
 
En pidä humalatilasta, joten vastaus on ei. Hiprakassa kylläkin ;)
 
Mitä elämäntapaa et ymmärrä? esim bikinifitnes?
 
En ehkä ymmärrä sellasia asioita, jossa mennään ihan äärimmäisyyksiin. Hello kultainen keskitie, miksei yritetä pysyä siinä? En ymmärä tätä fitnessboomia. Voisin joskus ehkä kirjoittaa mielipiteeni tästä omassa postauksessa. Jotenkin mennyt vaan överiksi toi juttu. 
 
Millä tuotteilla peset kasvosi? Käytätkö kasvovettä?
 
 
Pesen Clarinsin puhdistusgeelillä. Kasvovettä en ole koskaan oikein oppinut käyttämään.
 
Mikä on sun paras tapa saada tuntemaan itses hyvältä?
 
Monta eri tekijää...hyvä parisuhde, kodin siisteys, yöunet, ruokavalio, oikeat vaatteet, peilikuva, asenne, energisyys, onnistumiset, positiivinen asenne, oma aika, liikunta, toimeliaisuus.. lista voisi jatkua. 
 
Mitä vinkkejä antaisit terveen itsetunnon kasvattamiselle? Tai oman tyylin löytämiselle :) 
 
Kulje sitä omaa reittiä ja usko itseesi. Terveen itsetunnon saamiseksi sinun pitää tutustua itseesi. Tee se tutkimustie ja opi pitämään itsestäsi. Ole rohkeasti se mikä olet, kaikkia ei tarvitse miellyttää, eikä olla samaa mieltä asioista. Älä valehtele. 
 
Oman tyylin löytäminen ei oikeastaan vaadi muotilehtien tai muotiblogien seuraamista. Vartalonmuoto, peiliin katsominen ja ehkä ammattilaiselta saadut vinkit auttaa sen oman tyylin löytämiseen. Kaikille ei sovi tiukka mekko tai boyfriend farkut. Pitkäkoipisille sopii erilaiset housut kuin lyhytjalkasille. Pitää oppia tuntemaan oma vartalo, mitkä jutut sopii ja mitkä ei. myös hyväksyy se, että kaikki ei sovi omalle vartalolleen. Sen jälkeen voi lähtee yhdistelemään ja tunnustelemaan sitä tyyliä. Jos pitää väreistä, niin antaa sen näkyä. Mutta en ehkä kaikki värejä laittais samaan aikaan päälle. :D Eli pientä pelisilimää ;) Ja aina voi kysyä joltain luotettavalta ystävältään myös apua. Lähettää kuvan ja pyytää mielipide.
 
Oma tyyli kehittyy ja muuttuu vuosien varrella. <3
 

 Kenen kauneutta/ulkonäköä ihailet?
 
Minulla ei ole tiettyä ulkonäkö ihannetta, mutta ihailen naisia, jotka saavat jotenkin kaiken toimimaan, näyttävät aina super freessiltä vaikka ilman meikkiä olisivatkin. Onnellinen nainen on häkellyttävän kaunis. 
 
Oletko jostain erityisestä syystä alkanut meikata enemmän? Mun mielestä olet ihan super kaunis ja freesi ilman meikkiä ja vielä upeampi meikittä.
 
Kiitos paljon, en ole. :) Silloin kun minulla on enemmän meikkiä, niin se on Antonion tekemä ihan vaan kuvia varten. Vähän vaihtelua tohon mun arkilookkiin, joka on lähes meikitön ja näkyy myös kuvissa. 
 
Hoidatko miehesi ihoa jotenkin? Siis hemmottelet hieronnalla, kasvonaamiolla jne :) moni nainen tekee niin!
 
Moni nainen tekee varmasti niin, ja niin teen myös minäkin. Hieron usein. Siitä mieheni pitää. Joksus olen tehnyt myös jalkahoitoja ja kasvohoitoja - levitellyt kuumia märkiä pyyhkeitä kasvoille :D, mutta miehelläni on niin hyvä iho ettei oo tarvinnut sen kummemin tehdä niitä hoitoja. Tutkin usein hänen partaa, kasvoja ja näppyjä. heh! Se on mieluisaa puuhaa.
 
Miten hoidat lapsesi ihoa?
 
Käytämme ihan perus nivean rasvaa. 
 
Kerro top5 pahinta meikki- sekä hiusmokaa. Top10 siis yhteensä.
 
Tää oli tosi vaikea kysymys. En tiedä tarkoitatko sillai yleisesti vai minulla? Meikkimokia en juurikaan ole tehnyt, muuta kun joskus teininä piti tehdä kajaalilla karmivat silmät.
 
Yleisesti, en ymmärrä heitä jotka nyppii kulmansa lähestulkoon olemattomiksi. Ainiin ja ehkä pahin meikkimoka mun mielestä on liian oranssiset kasvot (liikaa jotain aurinkopuuteria) ja niin että meikkivoiteen tumma raja näkyy. Myös liiallinen pakkeli on erittäin rumannäköistä. Jos mulla tulee näppylä/finni, joka näyttää pahalta mun sörkkimsien jälkeen, niin en edes peitä sitä. Se on elämää.
 
Hiusmokia - sellaiset kiharat jotka jätetään just niin kun ne on jääntykin sen kihartimen jälkeen. Niitä ei niinkun avata ja tehdä luonnolliksi. Hyi! Toinen hiusmoka on juurikasvu ja pilalle mennyt kotivärjäys vaikkapa. Apua en keksi oikein mitään hyviä.
 
Saatko usein kehua ulkonäöstäsi? Mistä osasta saat kehua eniten? 
 
Eniten kehuja saan silmistäni. Minusta on hienoa että ihmiset kehuu toisiaan, niin teen minäkin. On hyvä myös osata vastaanottaa kehuja ihan yksinkertaisella Kiitos sanalla. 
 
Miten suhtaudut ikääntymisen tuomiin muutoksiin ja miten näet ne jo itsessäsi??
 
Ikääntyminen on luonnollinen osa elämää. Olen liian nuoria miettimään tuollaisia asioita. Pakko sanoa, että en ole koskaan vielä seissyt peilin edessä ja miettinyt onko johonkin tullut ryppyjä vai ei. Ainoa minkä huomaan toki on kropan kiinteys. Minulla on kilpaurheilijan tausta, joten kroppa pysynyt vuosia hyvässä kunnossa ja niin se on vieläkin, mutta kohta pitää kyl alkaa varmaan harrastaa sitä hikiliikuntaa enemmän, jotta kroppa myös pysyisi kiinteänä. 
 
Kerro top 20 ruokaa ihon hyvinvoinnille 
 
Ei ihan 20 mutta ainakin muutama: Avokado, porkkana, kala, omena, appelsiini, persimon, pähkinät, raejuusto, mango, marjat, paprika, vesi, pinaatti, kukkakaali, oliiviöljy, tyrnimarja..
 
 
 
                                                                                       xx Didem
 

Kommentit (2)

H

Paljon laitat tota kookoöljyä latvoihin? Teelusikallisen vai puolet siitä? Vai vielä vähemmän? :D

J

Millä tuotteillä sulle on tehty pohjameikki esim. tuohon viimeiseen kuvaan? Ja mitä tuotteita käytät tummien silmänalusiesi ja turvonneiden silmänalusiesi häivyttämiseen?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hair&Makeup/Photos by Antonio Flores

On aika siirtyä seuraavaan QA aiheeseen. Kauneus ja terveys. Kaikki mitä haluatte tietää ihonhoitorutiineista hiustenhoitoon, elämäntavoista ruokavalioon, niin antakaa palaa. 

Esittäjää kysymyksenne tämän postauksen kommenttiboxiin. 

Let the fun begin. :)

                                "Next time you think of beautiful things, don't forget to count yourself in. "

                                                                          Mahtavaa päivää kaikille!

                                                                                        xx Didem

 

Kommentit (23)

tanja

Kuinka usein ehdit urheilla viikossa, kun on lapsi ja arki yms...käytkö mieluummin juoksemassa vai jumpassa/joogassa?

Karoliina

Hei Didem, olisi kivaa tietää miten hoidat hiuksiasi päivittäin? Ja olisi kiva jos tekisit postauksen esim. Yhden päivän ruokavaliostasi. Ps. Blogisi on aivan ihana, yksi suosikeistani! <3

ansku

Mikä paino on sulle sellainen, että alkaisin laihduttaa tai kattoo syömisiäs jos paino nousis siihen?

sofiaana

Jeeee! Tässä tuleekin sit pari kysymystä: kuinka monta tuntia yleensä nukut yössä? Tai mikä tuntimäärä on sulle riittävä/ideaali? Pesetkö kasvot aamuin illoin puhdistusaineen kanssa, vai vain iltaisin? Mitä ruokia syöt joka päivä? Syötkö usein herkkuja (siis rasvaisia tai sokerisia sellasia, karkkia, munkkia tms)?

D

Olis kiva tietää millanen ruokailurytmi sulla on? Eli mitä yleensä syöt aamupalaks, lounaaks jne?

Malla

Monta ateriaa syöt päivässä? Monta kertaa urheilet päivässä? :) paljon painoit enimmillään lucaa odottaessa

elli

Jos mielesi tekee makeaa,mitä yleensä ostat? Onko ihosi ollut aina hyvä vai oletko joutunut tekemään töitä sen eteen? Mitä elämäntapaa et ymmärrä? esim bikinifitnes?

Anna

Miten lapsi on muuttanut elämääsi?
Mitä ilman et voi lähteä ulos talosta?
Missä näät itsesi 5v päästä?
Kun menet ulos juotko koskaan itseäsi humalaan?

Amalia

Millä tuotteilla peset kasvosi? Käytätkö kasvovettä? Mikä on sun paras tapa saada tuntemaan itses hyvältä? Mitä vinkkejä antaisit terveen itsetunnon kasvattamiselle? Tai oman tyylin löytämiselle :)

K

Oletko jostain erityisestä syystä alkanut meikata enemmän? Mun mielestä olet ihan super kaunis ja freesi ilman meikkiä ja vielä upeampi meikittä. Hyvällä siis kysyn :) xx

kosmetologi

hoidatko miehesi ihoa jotenkin? siis hemmottelet hieronnalla, kasvonaamiolla jne :) moni nainen tekee niin!

juanita

Saatko usein kehua ulkonäöstäsi? Mistä osasta saat kehua eniten?
Ps. Syötkö koskaan mitään roskaruokaa esim. arnolds

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.