Miksi tyyppi ei vastaa viesteihin? Entä saako ystävää kieltää tapailemasta miestä, jonka kanssa on itse käynyt treffeillä? Kolme miestä vastaa.

Antero, 32, sinkku
Juha, 33, sinkku
Taneli, 25, seurustelee

“Yhden illan juttu pyysi minua Facebook-kaverikseen ja alkoi seurata Instagramissa. Stalker much?”

Taneli: Tai sitten hän on kiinnostunut sinusta. Bitch much?

Juha: Tyypille ei ole ollut yhtä selvää, että kyseessä on yhden illan juttu.

Antero: Ei ehkä haluaisi jäädä yhden illan jutuksi, mutta ei ole se kaikkein rohkein kaveri aloitteiden kanssa.

“Hän ei vastaa viestiin.”

Taneli: Tarkista numero. Jos hän ei vastaa, hän tuskin haluaa vastata. Tällaisiin ihmisiin ei kannata tuhlata aikaa.

Juha: Jos hänellä ei ole kiireitä, luultavasti ghostaus menossa. 

Antero: Ghosting. Unohda hänet. Hän ottaa kyllä itse yhteyttä, jos kaipaa sinua.

“Tinder-deittini ei antanut minun jäädä yöksi. Mitä hittoa? Ei yöksi jääminen tarkoita sitoutumista.”

Taneli: Deitillä on kaikki oikeus olla majoittamatta yöpyjiä, jos ei halua.

Juha: Deitti haluaa tehdä erittäin selväksi, ettei halua muuta kuin kasuaalia seksiä.

Antero: Kyse tuskin on sitoutumisen pelosta, vaan ennemmin vaikkapa edellisen deitin jättämistä tahroista lakanoilla, joita hän ei halua kenenkään näkevän. Älä siis suutu.

“Hän sanoo, ettei halua mitään vakavaa, mutta silti soittelee ja söpöilee.”

Taneli: Hän haluaa sittenkin jotain vakavaa, mutta ei osaa ilmaista itseään.

Juha: Tyyppi haluaa osoittaa käytöksellään, että hänestä olisi muuhunkin. Söpöily kertoo luultavasti siitä, että parisuhteelle on tarvetta.

Antero: Hän pitää naisesta ja haluaa pitää tämän lähellään, mutta jostakin syystä mies ei osaa kuvitella itselleen vakavaa suhdetta.

“Olemme tapailleet jo hetken, ja minun mielestäni suhde on menossa hyvään suuntaan. Mutta miksi hän laittaa jatkuvasti uusia kuvia Tinderiin?”

Taneli: Kannattaa keskustella tilanteesta ja määritellä suhde yhdessä, jos toisen käytös loukkaa tai häiritsee.

Juha: Hän haluaa deittailla muitakin.

Antero: Hän on epävarma. Joko itsestään tai suhteesta. Kannattaa tehdä aloite suhteen edistämiseksi ja katsoa, miten hän reagoi. Sen jälkeen hän joko poistuu elämästäsi tai Tinderistä, mutta ainakaan asiaa ei tarvitse enää märehtiä.

“En halua esitellä häntä kavereilleni, mutta hän vaatii saada tavata heidät. Mitä teen?”

Taneli: Valintoja. Niin kuin kaikki muutkin tekevät elämässä.

Juha: Toinen osapuoli haluaa mennä suhteessa askeleen eteenpäin, toinen ei. Hyvä paikka miettiä, mihin suuntaan haluaa suhteen etenevän. 

Antero: Riippuu mitä suhteelta haluat. Ei ilmeisesti ainakaan vakavaa suhdetta, mikäli haluat pitää hänet piilossa kavereilta.

“Kaverini haluaa tapailla tyyppiä, jota olen tapaillut itse. Voinko kieltää heitä tapailemasta?”

Taneli: Voit yrittää, mutta se mitä tapahtuu, on tuskin sinusta kiinni.

Juha: Et.

Antero: Et voi kieltää. Mikäli sinulla on yhä tunteita tyyppiä kohtaan, kerro kaverillesi. Hän itse valitsee, miten toimii, mutta et voi syyttää kaveriasi mistään.

Kuva: MVPhotos

Sanokaa moi uudelle kolumnistillemme Janni Hussille!

"Hei kaikki ihanat Cosmo-naiset! Täällä kolkuttelee uusi kolumnistinne Janni! Olen 25-vuotias, hyvinkin itsenäinen yrittäjänainen Helsingin Kampista. Tai no, nykyisin Kampista, alun perin Kuusankoskelta. Arkeni ja hyvin pitkälti myös viikonloppuni kuluvat töissä, ja nautin siitä suunnattomasti. Vaikka pakko myöntää, että joskus olisi hauskaa viettää enemmänkin vapaa-aikaa.

Jotkut muistavat minut kiekkovaimona tai NHL-miljonäärin avovaimona. Molemmat termit nostavat karvani pystyyn. En ole koskaan halunnut tulla määritellyksi toisen ihmisen kautta tai jonkun puolisona. Tykkään olla mieluummin vaan Janni Hussi. Se, jolla on omat mielipiteet ja ajatukset ja joka on itsenäinen, oma persoonansa. Kyseinen suhde on kuitenkin kuopattu ja eteenpäin on menty jo hyvä tovi. Ihan vaan Jannina.

Olen nyt sinkku ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Se kuulostaa pelottavalta ja olikin, ennen kuin tajusin kaikki yksin olemisen tuomat mahdollisuudet ja vapauden. Ja tästä tunteesta en ihan hevillä luovu.

Olen nauttinut siitä, ettei minun tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi, jos työpäiväni venyvät myöhään tai jos kirjoitan blogiani puoleen yöhön. Voin ottaa töitä vastaan tai treffata kavereita ilman, että minun tarvitsee miettiä puolison aikatauluja. On ollut ihanaa syödä ruokaa säilytysrasioista (koska kaikki ruoka on kerrankin vain minulle!), eikä kukaan ole ahminut suklaitani, kun palaan kotiin pitkän duunipäivän jälkeen.

Ihanien ja vapauttavien asioiden lisäksi olen törmännyt sinkkuuden tuomiin haasteisiin. Suuriin ja pieniin, kuten mekkojen vetoketjuihin. Olen vääntelehtinyt kotona selkä mutkalla ja taistellut oman olkaniveleni liikkuvutta vastaan ärräpäitä päästellen. Kiitos siis vain avuliaat ystävät ja tuntemattomat taksikuskit auttavasta kädestänne tällaisissa kinkkisissä sinkkuelämän pulmatilanteissa.

Sinkkuna kaipaan välillä sitä, että voisin jakaa asioita jonkun kanssa ja että kotona odottaisi joku. Kerran ajelin töistä kotiin ja näin poliisien ottavan kiinni kahta karannutta sikaa. Olisi ollut hauskaa kertoa tilanne jollekin kotona, koska en viitsinyt alkaa soitella erikseen kavereilleni: ”Hei, näin äsken kaksi sikaa tienlaidassa.”

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin nauttinut sinkkukuukausistani suunnattomasti. En olisi ikinä uskonut, että yksin oleminen voisi tuntua näin hyvältä. Huono juttuhan tässä on se, että koska minulla on niin kivaa itsekseni, elämääni on varmasti vaikea tulla. Miehellä on oltava niin paljon vetovoimaa, että jalkani lähtevät alta. Sellaisia ihmisiä ei (onneksi) ihan joka päivä kävele vastaan, eikä yksikään mies kuulu varsinaisesti tämän hetken suunnitelmiini. Haluan nyt vain mennä ja nauttia, matkustella, tutkia maailmaa, tutustua ihmisiin ja kohdata uutta ennakkoluulottomasti.

Tulen kirjoittamaan kolumneissani rehellisesti elämästäni yksin sekä jakamaan ajatuksia naiseudesta, töistä, treffeistä, ulkonäköpaineista. Aivan kaikesta. Toivon, että tulet viihtymään kanssani."

Jannin seuraavan kolumnin voit lukea toukokuun Cosmosta.

Kuva: Juha Salminen

Etäisyys ei aina ole pahasta: parhaimmillaan se voi vahvistaa suhdetta. Jotkut saavat etäsuhteensa toimimaan ja jopa nauttivat siitä. Kysyimme, miksi ja miten. 

”Ero ei tullut mieleenkään”

”Tapasimme kesälomalla ja aloimme seurustella, kun nykyinen kihlattuni opiskeli Vaasassa ja minä asuin Helsingissä. Syksyllä, kun hän lähti takaisin opiskelemaan, minulta kyseltiin, mitä suhteellemme nyt tapahtuu. Se tuntui oudolta, eikä minulle tullut mieleenkään, että eroaisimme vain siksi, että hän asui toisessa kaupungissa.

Poikaystäväni tuli käymään viikonloppuisin, joten etäisyys ei tuntunut kovin pahalta. Hetket, kun hänen piti lähteä takaisin Vaasaan, olivat kuitenkin joskus todella vaikeita.

Pahinta oli, kun poikaystäväni päätti lähteä vaihtoon Aasiaan, vaikka etäsuhteen loppu häämötti. Minua harmitti, että poikaystäväni unelma vei hänet pois luotani, kun oma unelmani oli olla yhdessä. Halusin kuitenkin tukea häntä haaveessaan.

Keskityin vaihdon aikana omaan elämääni. Juttelimme Skypessä harvakseltaan, ehkä kerran viikossa. Ikävä oli kova, mutta tiesin, että hän palaisi pian. Eniten minua risoi se, että yksin asuessa piti tehdä kaikki itse. Kukaan ei ollut tappamassa hämähäkkejä ja muuta sellaista. Vitsailin jatkuvasti hankkivani salarakkaan vain siksi, että saisin apua.

Nyt asumme yhdessä ja olemme menossa naimisiin. Jos kumppanini haluaisi nyt lähteä jonnekin, olisin ensin kauhusta kankeana. Mutta uskon, että reissut ovat tästä lähtien yhteisiä päätöksiä.” -Laura Eriksson, 23

”Japani on osa parisuhdettamme”

”Ensimmäisillä treffeillämme mies kertoi, että on päässyt tutkijavaihtoon Japaniin kahdeksi vuodeksi. Suhde eteni melko nopeasti, koska tiesimme hänen lähtevän kolmen kuukauden kuluttua.

Kaksi vuotta on pitkä aika. Niin pitkä, että sen ajatteleminen tuntui musertavalta. Onnistuimme näkemään etäisyydestä huolimatta melko usein, noin kolmen kuukauden välein. Minä kävin vuorotellen Japanissa ja mies täällä.

Ensimmäinen kuukausi erossa oli aina ihan hirveää, kun ikävä tuntui kipuna kehossa. Toinen kuukausi meni miettimiseen, että mitä hittoa me oikein teemme, enhän minä oikeastaan edes tunne koko miestä. Kolmas kuukausi menikin sitten jo rakastuneena seuraavaa tapaamista jännittäessä.

Yhteydenpito vaati molemmilta uhrauksia. Aikaeron vuoksi minun piti kiirehtiä joka päivä töistä suoraan kotiin, jotta ehtisimme jutella, ennen kuin mies menee nukkumaan. Hän taas valvoi myöhään yöhön, jotta saisi puhua kanssani.

Pidimme videopuheluilla yllä tavallista parisuhdetta: kokkasimme samaa ruokaa tai katsoimme saman elokuvan. Joimme jopa muutamat kalsarikännit yhdessä, vaikka olimme täysin eri puolilla maailmaa.

Kun menimme kihloihin, olimme seurustelleet vajaat kaksi vuotta, mutta olleet samassa maassa yhteensä vain kuukausia. Seuraavana päivänä mies lensi taas Japaniin.

Japanista tuli minullekin tärkeä. Olimme siellä häämatkalla yhdessä ja olen sittemmin matkustanut sinne myös yksin.

Etäisyys teki suhteestamme vahvan. Kun kumppani ei ole fyysisesti läsnä, siteen täytyy olla henkinen. Nyt hämmästelen, miten ihmeessä selvisimme koettelemuksesta.” -Iida Vallin, 28

”Etäsuhde on matkustavan normaali”

”Eihän kaukosuhde lähtökohtaisesti mikään hauska ajatus ole, mutta kun matkustelee työkseen, sellaiseen ajautuu helposti. Omalle kohdalleni niin on käynyt pari kertaa.

Olin opiskelijavaihdossa Hong Kongissa, kun aloin seurustella siellä asuvan miehen kanssa. Lähdin Suomeen kun vaihtovuoteni loppui, mutta jatkoimme silti seurustelua. Pidimme yhteyttä puhelimitse ja kun puhuimme, riitelimme usein. Yleensä siitä, että pidimme toisiimme niin huonosti yhteyttä. Tulin etäisyydestä myös mustasukkaiseksi, vaikken yleensä ole sitä sorttia.

Erossa oleminen oli vaikeaa, vaikka olenkin itsenäinen ihminen. Korvasin läheisyydenkaipuuta suklaalla, jos ihan rehellisiä ollaan.

Kahden vuoden on-off-suhteen päätteeksi ostin lentolipun Hong Kongiin ollakseni miehen kanssa, mutta ennen kuin ehdin lähteä, mies halusi lopettaa suhteen. Ero sattui enemmän kuin se, kun mursin selkärankani ratsastusonnettomuudessa Australiassa.

Hankalinta erossa oli se, ettei mikään muuttunut, joten eroon oli vaikea suhtautua. Emme olleet fyysisesti yhdessä edes silloin, kun seurustelimme. Toipuminen vei aikaa.

Voisin silti ajatella ryhtyväni etäsuhteeseen uudelleen. Kukaan ei varmaan ajattele, että olisipa ihanaa tavata sellainen mies, joka asuu toisella puolella maailmaa. Mutta matkustelen niin paljon, että olisi jopa outoa tapailla ihmistä, joka asuu kanssani samassa kaupungissa.” -Veera Papinoja, 28

”Parasta kauko-suhteessa on aika ajatella”

”Tapasimme Hollannissa, kun olimme molemmat opiskelijavaihdossa. Emme silloin tienneet sitä, mutta ulkomailla tapaaminen oli vain ensimakua kansainväliselle suhteellemme.

Asuimme ensin Suomessa, mutta myöhemmin muutimme Geneveen, koska mies sai sieltä töitä. Jonkin aikaa siellä asuttuamme päätimme muuttaa Moskovaan, jälleen miehen työn perässä. Sitten New Yorkiin aukesi määräaikainen työpaikka, jonka halusin.

Mies joutui matkustamaan yksin Moskovaan ja minä yksin New Yorkiin. Jotkut tutut olivat varmoja, että suhteemme päättyy siihen. Ymmärrän hyvin, ettei järjestely sovi kaikille, mutta meillä oli vahva suhde ja luottamus.

Ajoitus kaukosuhteelle oli täydellinen. Kun kuvioon tulee mukaan lapsia, ei kumpikaan voi enää lähteä tuosta vaan toiselle puolen maailmaa. Saimme molemmat upeita tilaisuuksia ja ainutlaatuisia kokemuksia, jotka eivät ole toiselta pois.

Parasta etäsuhteessa on se, että on aikaa reflektoida suhdetta ja sitä, mitä haluaa. Normaalissa arjessa ei tule ehkä yhtä paljon mietittyä, minne suhde on menossa. Suhteemme oli vakaa, joten myrskyjä ei juuri ollut. Ärsyttävintä oli, että keskustelumme olivat pitkälti riippuvaisia aikaerosta. Puhuimme puhelimessa yleensä silloin, kun minä kävelin aamulla töihin. Jos en saanutkaan miestäni silloin kiinni, harmitti.

Näimme yhteensä kolme kertaa, kun asuin vuoden New Yorkissa. Viimeisellä kerralla menimme naimisiin Central Parkissa.

Kun määräaikainen työni New Yorkissa tuli päätökseen, muutin mieheni luokse Moskovaan. Olimme olleet naimisissa viisi kuukautta ennen kuin muutimme yhteen.”  -Piritta Kaartio, 34

Katso myös

Asiantuntija neuvoo, miten yksinäisyydestä selviää – neljä ohjetta

Sara Forsberg: "Hollywoodissa on joskus vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen"

Spotifyn kanssa riitaantunut Taylor Swift perustaa oman suoratoistopalvelun

Kuva: MVPhotos

 

Usko parempaan.

Yksinäiselle tärkeintä on luottaa siihen, että muutos on mahdollinen. Yksinäinen tuntee, ettei elämällä ole mitään merkitystä, jos hän uskoo, ettei kukaan ole kiinnostunut hänestä ja hänen asioistaan.

Etsi oma porukkasi rauhassa.

Sosiaalisissa suhteissa tärkeintä on niiden laatu, ei määrä. Hyvää tekevää harrastusporukkaa kannattaa etsiä rauhassa sen sijaan, että aloittaa monta lajia, joissa kokee kaikissa ulkopuolisuuden tunnetta. Harhaluulo on, että kun kaksi yksinäistä laitetaan samaan tilaan, heistä tulee ystäviä.

Unohda häpeä.

Kaikille yksinäisille tärkeä apukeino on omien ja ympäristön asenteiden muuttaminen. Yksinäisyys herättää turhaan häpeää. Tärkeää on arvostaa niiden ihmisten rohkeutta, jotka uskaltavat lähestyä yksinäisiä eivätkä sulje heitä ulkopuolelle.

Etsi apua kognitiivisesta psykoterapiasta.

Kun yksinäisyys jatkuu pitkään, siitä tulee osa ihmisen identiteettiä. Ajatusten muuttamiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Moni yksinäinen kärsii ajatusvääristymistä ja tarkastelee ympäristöään eri tavalla: hän kiinnittää huomiota ikäviin asioihin ja vähättelee hyviä tapahtumia. Tällaisia ajatuksia voidaan oppia tunnistamaan ja kyseenalaistamaan terapiassa.

Vinkit antoi kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila.

”Yksinäisyyttä ei kannata hävetä”

”Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hankalampi yksinäisyyden kierrettä on katkaista. Piikit jäävät pystyyn, kun yksinäinen oppii vetäytymään ja suojelemaan itseään. ’Nyt vain reippaasti uusiin harrastuksiin’ on pahinta, mitä yksinäiselle ihmiselle voi sanoa. Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyys. Yksin oleminen voi tuoda kokijalleen voimaa, mutta yksinäisyys on kokemus siitä, ettei omia asioita voi jakaa kenenkään kanssa. Aivomme reagoivat yksinäisyyteen samalla tavalla kuin ne reagoivat fyysiseen kipuun. Yksinäisyys siis todella satuttaa. Se sairastuttaa usein myös psyykkisesti. Siksi yksinäisyyttä seuraa monesti masennus. Moni yksinäinen ajattelee olevansa maailman yksinäisin ihminen. Todellisuudessa yksinäisiä ihmisiä on Suomessa valtavasti. Yksinäisyyttä ei missään nimessä kannata hävetä.”

Niina Junttila, kasvatus-psykologian apulaisprofessori.

Lue 26-vuotiaan Idan kokemuksista yksinäisyyteen liittyen maaliskuun Cosmon sivuilta 28-31.

Kuva: Piia Arnould

Haaveiletko koko elämän mittaisesta rakkaudesta vai törmäätkö suhteissasi luottamusongelmiin ja uskottomuuteen? Vanhempien parisuhde vaikuttaa yllättävän paljon siihen, millaista rakkautta etsimme tai millainen oma parisuhteemme on.

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit vanhempiesi parisuhdetta? Todistitko usein ohimennen vaihdettuja helliä suudelmia vai katositko toistuvasti omaan huoneeseesi, kun tunnelma alkoi kiristyä päivällispöydässä? Vietit ehkä joka toisen viikonlopun äidillä ja toisen isällä – tai seurasit, miten yksinhuoltajavanhempasi yritti tasapainotella kodin ja deittailun välillä.

Mieti nyt omaa suhdettasi: kuinka monta piirrettä tunnistat?

Vanhempiesi välisellä suhteella on yllättävän suuri merkitys sille, millaiseksi oma parisuhteesi muodostuu. Jo vuosikymmeniä tutkimukset ovat todistaneet, että eroperheiden lapset päätyvät eroon todennäköisemmin kuin ne, joiden vanhemmat ovat pysyneet yhdessä. Sen sijaan onnellisessa liitossa olevien lapset ovat itsekin tyytyväisempiä puolisoihinsa.

– Lapsi ei samaistu vanhempiinsa vain erillisinä ihmisinä vaan sisäistää tiedostamattaan vanhempiensa parisuhteen. Se vaikuttaa siihen, millaista parisuhdetta toivomme ja etsimme, pari- ja perhepsykoterapeuttikouluttaja Pirjo Tuhkasaari kertoo.

Suomessa asiaa tutkittiin viimeksi vuosina 2005–2007, jolloin Tilastokeskus huomasi, että lapsiperhe, jonka vanhemmat asuivat avoliitossa eivätkä kummankaan puolen isovanhemmat asuneet yhdessä, hajosi kolme ja puoli kertaa niin usein kuin lapsiperhe, jossa vanhemmat olivat naimisissa ja kummankin puolen isovanhemmat asuivat yhdessä.

Karun tilaston syynä on tutkijoiden mukaan se, että eroperheiden lapset eivät sitoudu avioliittoon yhtä vakavasti kuin ne, joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä. Jos omat vanhemmat ovat päätyneet eroon, se voi vaikuttaa omassakin elämässä luontevalta ratkaisulta kriisin yllättäessä. Riidat puolestaan kärjistyvät, koska kotona ei välttämättä ole koskaan oppinut, miten ne kannattaa ratkaista.

Huonot mallit periytyvät usein myös silloin, kun jompikumpi vanhemmista on ollut uskoton. Yhdysvaltalaisen kyselytutkimuksen mukaan ihmiset, joiden vanhempi on pettänyt toista, ovat itsekin uskottomia kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut. Seurauksena voi olla myös se, ettei itse osaa luottaa toiseen parisuhteessa. Selitys löytyy Tuhkasaaren mukaan kehityspsykologiasta.

– Kun äiti tai isä on uskoton, lapsi menettää luottamuksen vanhempiinsa ja vanhempiensa parisuhteeseen. Lapsen kehitykseen kuuluu kilpailu toisesta vanhemmasta samaa sukupuolta olevan kanssa. Se on osa tervettä kehitystä ja oman identiteetin rakentumista. Pettämistilanteessa prosessi jää kesken. Se muuttuu ongelmaksi myöhemmin omassa parisuhteessa, ja omien vanhempien ratkaisuja päätyy toistamaan. Oman uskottomuuden avulla voi myös tiedostamattomasti yrittää käsitellä sitä, mitä vanhempien uskottomuus on itselle aikoinaan merkinnyt, Tuhkasaari kertoo.

Vanhempien esimerkillä ongelmien yli

Onneksi kotoa ei opita pelkästään huonoja malleja, sillä myös onnelliset suhteet ovat periytyviä. Jos on kasvanut toisiaan kunnioittavien ja avoimesti tunteensa osoittavien vanhempien kanssa, käytös toistuu usein myös omassa parisuhteessa. Eikä hyvää parisuhde-esimerkkiä tarvitse aina saada kotoa: jokin toinen lähipiirin terve liitto voi ajaa saman asian. Sukulaisten tai parhaan kaverin vanhempien antama malli terveestä liitosta voi korjata sen, mikä kotona jäi puuttumaan.

Maija, 27, ajatteli jo nuorena, että hän haluaa samanlaisen pitkän liiton kuin vanhemmillaan. Hän tapasi nykyisen aviomiehensä 15-vuotiaana. Mies oli Maijan ensimmäinen kunnon seurustelukumppani.

– En koskaan suunnittellut, että olisin ensimmäisen poikaystäväni kanssa loppuikäni, mutta tiesin haluavani rauhallisen ja tasaisen parisuhteen. Minua ei kiinnostanut hyppiä poikaystävästä toiseen, hän kertoo.

Maijan vanhemmat ovat olleet yhdessä kouluajoista lähtien, samoin hänen isovanhempansa. Maijan miehen vanhempien pitkä liitto puolestaan päättyi sovinnossa pari vuotta sitten. Maija uskoo, että molempien kohdalla kotoa saatu malli tasaisesta parisuhteesta on vahvistanut yhteistä liittoa.

– Olen aina kokenut, että vanhempieni suhde on ollut onnellinen. Kotona puhuttiin avoimesti tunteista eikä toista koskaan kritisoitu selän takana. Sellaisia asioita olen halunnut tuoda omaankin suhteeseen.

Maijan kotona hellyydenosoituksia ei säästelty. Vaikka ne tuntuivat lapsena kiusallisilta, nyt hän tajuaa, että toisen huomioinen arjessa on tärkeä osa suhdetta. Parisuhdeterapeuttina toimiva Tuhkasaari muistuttaa, että myös tapa osoittaa hellyyttä ja suhtautuminen seksiin voidaan oppia kotoa.

– Koskettelun näkemisen lisäksi tärkeää on se, mitä lapset aistivat vanhempien välisestä suhteesta. Tiedostamatta kotoa oppii sääntöjä ja suhtautumisia, jotka liittyvät seksuaalisuuteen. Jos seksistä on tehty tabu, se voi näkyä myöhemmin suhteessa haluttomuutena. Taustalla on sisäistetty kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen, joka johtaa sisäiseen konfliktiin oman seksuaalisuuden kanssa.

Maijan vanhempien suhde ei ole ollut aina särötön. Lapsena hän huomasi, jos jokin hiersi äidin ja isän välejä. Nyt hän on tajunnut, että omassa suhteessa on ollut samoja kausia kuin vanhemmilla.

– Esimerkiksi raha on aiheuttanut erimielisyyksiä sekä meillä että vanhemmilla. Silloin auttaa, kun ajattelen heidänkin selvinneen siitä. Vaikka en juurikaan juttele vanhempieni kanssa suhdeongelmistani, olen saanut kotoa hyviä työkaluja, joilla ristiriidat voi selvittää.

Tilasto on vain tilasto

Olisi helppoa syyttää omia vanhempia aina kun oma suhde epäonnistuu. Tuhkasaaren mukaan se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.

– Jostain syystä omat vanhemmat nähdään usein kaikkivoipina. On tärkeää tajuta, etteivät he ole täydellisiä ja heillä on omat rajallisuutensa. Tärkeää on myös käsitellä vanhempiin liittyvät pettymykset. Muuten saattaa jäädä katkeruuden kierteeseen ja vaatia omalta kumppaniltaan asioita, joista suhteessa vanhempiin jäi paitsi.

On todennäköistä, että huono perhemalli vaikuttaa omaan elämään, ja siksi suhteessa täytyy tehdä hiukan enemmän töitä, jotta sen vaikutuksilta välttyy. Tutkimuksissa on huomattu, että parit, joiden vanhemmat ovat eronneet, arvioivat muita enemmän, miksi liitto päättyi ja miten asiat voisi tehdä toisin. Kun Maijan miehen vanhemmat erosivat, pari pohti, miten he voisivat välttää saman.

– Ero pelästytti mieheni, ja hän alkoi huomioida minua enemmän. Tarve pitää huolta omasta liitosta kasvoi.

Kumppanin kanssa kannattaa käy läpi molempien perheiden ongelmakohdat ja treenata eroon huonoista esimerkeistä. Tuhkasaari on iloinen siitä, että nykyään parit haluavat huoltaa suhdettaan ja hakeutuvat terapiaan nopean eropäätöksen sijaan.

– Parisuhteessa voi oppia löytämään omanlaisia tapoja toimia silloin kun tajuaa, että toistaa tiedostamattaan jotain haitallista käytöstä. Jos esimerkiksi aina pakenee riitatilanteesta, seuraavalla kerralla kannattaa selvittää ongelma saman tien.

Toisaalta yhä harvempi nuori aikuinen haluaa kopioida vanhempiensa suhdetta suoraan, vaikka se olisikin onnellinen. Kaikki suhteet ovat erilaisia, ja yhä useampi haluaa tehdä siitä omanlaisensa. Ihan jokainen voi luoda itselleen unelmasuhteen – riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat ovat. 

Lähteet: Psychology Today, Scientific American ja Tilastokeskus.
Kuva: Imaxtree