Usko tai älä – supertähtienkin suhdekuvioista voi ottaa oppia.

Superstarojen suhdekoukerot ovat parhaimmillaan kuin mielikuvituksellisimmasta saippuasarjasta. Vihainen eksä siellä, liian nuori deitti täällä, tuolla lähestymiskielto ja salasuhde lastenhoitajan kanssa. Pahimmat draamat ovat parasta viihdettä, ja seuraamme kieli pitkällä, kuinka tähtösten rakkauselämässä käy.

Jos kuitenkin unohdetaan megadraamat ja räikeimmät sekoilut, ovat julkkisten ihmissuhteet hyvin samanlaisia kuin meidänkin. Rakastuminen, erehtyminen tai sydämen särkyminen eivät katso pankkitilin saldoa tai Snapchat-seuraajien määrää. Ja mikä parasta, voimme ottaa julkkiksilta mallia.

Vaikka monikaan meistä ei varmaan ole kirjoittanut eksästään levyllistä biisejä, voimme silti oppia Taylor Swiftin erokäyttäytymisestä jotain. Syvimpien tuntojen purkaminen on etenkin eron jälkeen tärkeää. Eksäsi tosin varmasti arvostaa, jos kirjoitat ajatuksesi hänestä päiväkirjaasi sen sijaan, että tehtailet niistä radiohittejä.

Brad Pitt ja Angelina Jolie sen sijaan ovat opettaneet meille, ettei työpaikkaromanssi aina tarkoita pelkkää seksiä tai kopiohuoneessa salaa vaihdettuja suukkoja. Tyyppi, jonka kohtaat työpaikalla, ymmärtää todennäköisesti työtäsi paremmin kuin joku muu. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka hänen kanssaan päätyisi adoptoimaan liudan muksuja.

Varoittavia esimerkkejä

Joiltain pareilta olemme oppineet, etteivät rikkaus, kauneus tai kuuluisuus takaa välttämättä onnea. Uskottomuusepäilyistä ovat kärsineet niin Beyoncé kuin Kourtney Kardashiankin, ja vaikkei pettäminen ole koskaan hyvä juttu, on helpottavaa tietää, että sitä sattuu paremmissakin piireissä. Kardashianin klaanin vanhin sisko toimii myös esimerkillisenä vanhempana pitäen huolen siitä, että parisuhteen myrskyistä huolimatta perheen pienimmillä on kaikki hyvin.

Toisaalta julkkispiirit ovat täynnä varoittavia esimerkkejä. Lindsay Lohanin kihlatun Egor Tarabasovin on huhuttu pettäneen morsiotaan ja kohdelleen tätä väkivaltaisesti. Anteeksianto on hyvästä, mutta mikäli väitteet pitävät paikkansa, ei ukkoa saa päästää pälkähästä. Ehkä LiLonkin pitäisi ottaa mallia muista julkimoista. Neuvoja voisi tarjoilla vaikka Rihanna, joka on puhunut avoimesti suhteestaan Chris Browniin. Brown pahoinpiteli tyttöystävänsä riidan yhteydessä, ja pari palasi hetkeksi yhteen selkkauksen jälkeen.

Ja sitten ovat tietenkin ne julkkikset, joille olemme oppineet olemaan lähinnä kateellisia. Jokainen meistä tuntee pariskunnan, joka on ollut uskomattoman pitkään yhdessä. Yleensä nämä tyypit ovat ärsyttävän onnellisia ja menestyneitä ja he saavat lahjakkaita, suloisia lapsia. Starapiireissä tällaisia ovat Victoria ja David Beckham sekä Will Smith ja Jada Pinkett-Smith. Jos he eivät olisi niin ällöttävän söpöjä, voisimme varmasti oppia myös heiltä jotain.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi Taylor Swiftiin. Hän on nainen, joka elää ihmissuhteista. Vaihtuvat poikaystävät ovat hänelle suurin musiikillinen inspiraatio, ja hän on sanonut kirjoittaneensa jokaisesta ainakin yhden kappaleen. Nuori nainen on saanut maineen melkoisena sarjadeittailijana, mutta ei siinä ole mitään vikaa, jos hoitaa homman Taylorin tapaan tyylikkäästi. Sitä paitsi tosielämässä tuskin tarvitsee pelätä, että Wikipediaan ilmestyisi alati kasvava lista entisistä heiloista. 

Kuva: MVPhotos

Etäisyys ei aina ole pahasta: parhaimmillaan se voi vahvistaa suhdetta. Jotkut saavat etäsuhteensa toimimaan ja jopa nauttivat siitä. Kysyimme, miksi ja miten. 

”Ero ei tullut mieleenkään”

”Tapasimme kesälomalla ja aloimme seurustella, kun nykyinen kihlattuni opiskeli Vaasassa ja minä asuin Helsingissä. Syksyllä, kun hän lähti takaisin opiskelemaan, minulta kyseltiin, mitä suhteellemme nyt tapahtuu. Se tuntui oudolta, eikä minulle tullut mieleenkään, että eroaisimme vain siksi, että hän asui toisessa kaupungissa.

Poikaystäväni tuli käymään viikonloppuisin, joten etäisyys ei tuntunut kovin pahalta. Hetket, kun hänen piti lähteä takaisin Vaasaan, olivat kuitenkin joskus todella vaikeita.

Pahinta oli, kun poikaystäväni päätti lähteä vaihtoon Aasiaan, vaikka etäsuhteen loppu häämötti. Minua harmitti, että poikaystäväni unelma vei hänet pois luotani, kun oma unelmani oli olla yhdessä. Halusin kuitenkin tukea häntä haaveessaan.

Keskityin vaihdon aikana omaan elämääni. Juttelimme Skypessä harvakseltaan, ehkä kerran viikossa. Ikävä oli kova, mutta tiesin, että hän palaisi pian. Eniten minua risoi se, että yksin asuessa piti tehdä kaikki itse. Kukaan ei ollut tappamassa hämähäkkejä ja muuta sellaista. Vitsailin jatkuvasti hankkivani salarakkaan vain siksi, että saisin apua.

Nyt asumme yhdessä ja olemme menossa naimisiin. Jos kumppanini haluaisi nyt lähteä jonnekin, olisin ensin kauhusta kankeana. Mutta uskon, että reissut ovat tästä lähtien yhteisiä päätöksiä.” -Laura Eriksson, 23

”Japani on osa parisuhdettamme”

”Ensimmäisillä treffeillämme mies kertoi, että on päässyt tutkijavaihtoon Japaniin kahdeksi vuodeksi. Suhde eteni melko nopeasti, koska tiesimme hänen lähtevän kolmen kuukauden kuluttua.

Kaksi vuotta on pitkä aika. Niin pitkä, että sen ajatteleminen tuntui musertavalta. Onnistuimme näkemään etäisyydestä huolimatta melko usein, noin kolmen kuukauden välein. Minä kävin vuorotellen Japanissa ja mies täällä.

Ensimmäinen kuukausi erossa oli aina ihan hirveää, kun ikävä tuntui kipuna kehossa. Toinen kuukausi meni miettimiseen, että mitä hittoa me oikein teemme, enhän minä oikeastaan edes tunne koko miestä. Kolmas kuukausi menikin sitten jo rakastuneena seuraavaa tapaamista jännittäessä.

Yhteydenpito vaati molemmilta uhrauksia. Aikaeron vuoksi minun piti kiirehtiä joka päivä töistä suoraan kotiin, jotta ehtisimme jutella, ennen kuin mies menee nukkumaan. Hän taas valvoi myöhään yöhön, jotta saisi puhua kanssani.

Pidimme videopuheluilla yllä tavallista parisuhdetta: kokkasimme samaa ruokaa tai katsoimme saman elokuvan. Joimme jopa muutamat kalsarikännit yhdessä, vaikka olimme täysin eri puolilla maailmaa.

Kun menimme kihloihin, olimme seurustelleet vajaat kaksi vuotta, mutta olleet samassa maassa yhteensä vain kuukausia. Seuraavana päivänä mies lensi taas Japaniin.

Japanista tuli minullekin tärkeä. Olimme siellä häämatkalla yhdessä ja olen sittemmin matkustanut sinne myös yksin.

Etäisyys teki suhteestamme vahvan. Kun kumppani ei ole fyysisesti läsnä, siteen täytyy olla henkinen. Nyt hämmästelen, miten ihmeessä selvisimme koettelemuksesta.” -Iida Vallin, 28

”Etäsuhde on matkustavan normaali”

”Eihän kaukosuhde lähtökohtaisesti mikään hauska ajatus ole, mutta kun matkustelee työkseen, sellaiseen ajautuu helposti. Omalle kohdalleni niin on käynyt pari kertaa.

Olin opiskelijavaihdossa Hong Kongissa, kun aloin seurustella siellä asuvan miehen kanssa. Lähdin Suomeen kun vaihtovuoteni loppui, mutta jatkoimme silti seurustelua. Pidimme yhteyttä puhelimitse ja kun puhuimme, riitelimme usein. Yleensä siitä, että pidimme toisiimme niin huonosti yhteyttä. Tulin etäisyydestä myös mustasukkaiseksi, vaikken yleensä ole sitä sorttia.

Erossa oleminen oli vaikeaa, vaikka olenkin itsenäinen ihminen. Korvasin läheisyydenkaipuuta suklaalla, jos ihan rehellisiä ollaan.

Kahden vuoden on-off-suhteen päätteeksi ostin lentolipun Hong Kongiin ollakseni miehen kanssa, mutta ennen kuin ehdin lähteä, mies halusi lopettaa suhteen. Ero sattui enemmän kuin se, kun mursin selkärankani ratsastusonnettomuudessa Australiassa.

Hankalinta erossa oli se, ettei mikään muuttunut, joten eroon oli vaikea suhtautua. Emme olleet fyysisesti yhdessä edes silloin, kun seurustelimme. Toipuminen vei aikaa.

Voisin silti ajatella ryhtyväni etäsuhteeseen uudelleen. Kukaan ei varmaan ajattele, että olisipa ihanaa tavata sellainen mies, joka asuu toisella puolella maailmaa. Mutta matkustelen niin paljon, että olisi jopa outoa tapailla ihmistä, joka asuu kanssani samassa kaupungissa.” -Veera Papinoja, 28

”Parasta kauko-suhteessa on aika ajatella”

”Tapasimme Hollannissa, kun olimme molemmat opiskelijavaihdossa. Emme silloin tienneet sitä, mutta ulkomailla tapaaminen oli vain ensimakua kansainväliselle suhteellemme.

Asuimme ensin Suomessa, mutta myöhemmin muutimme Geneveen, koska mies sai sieltä töitä. Jonkin aikaa siellä asuttuamme päätimme muuttaa Moskovaan, jälleen miehen työn perässä. Sitten New Yorkiin aukesi määräaikainen työpaikka, jonka halusin.

Mies joutui matkustamaan yksin Moskovaan ja minä yksin New Yorkiin. Jotkut tutut olivat varmoja, että suhteemme päättyy siihen. Ymmärrän hyvin, ettei järjestely sovi kaikille, mutta meillä oli vahva suhde ja luottamus.

Ajoitus kaukosuhteelle oli täydellinen. Kun kuvioon tulee mukaan lapsia, ei kumpikaan voi enää lähteä tuosta vaan toiselle puolen maailmaa. Saimme molemmat upeita tilaisuuksia ja ainutlaatuisia kokemuksia, jotka eivät ole toiselta pois.

Parasta etäsuhteessa on se, että on aikaa reflektoida suhdetta ja sitä, mitä haluaa. Normaalissa arjessa ei tule ehkä yhtä paljon mietittyä, minne suhde on menossa. Suhteemme oli vakaa, joten myrskyjä ei juuri ollut. Ärsyttävintä oli, että keskustelumme olivat pitkälti riippuvaisia aikaerosta. Puhuimme puhelimessa yleensä silloin, kun minä kävelin aamulla töihin. Jos en saanutkaan miestäni silloin kiinni, harmitti.

Näimme yhteensä kolme kertaa, kun asuin vuoden New Yorkissa. Viimeisellä kerralla menimme naimisiin Central Parkissa.

Kun määräaikainen työni New Yorkissa tuli päätökseen, muutin mieheni luokse Moskovaan. Olimme olleet naimisissa viisi kuukautta ennen kuin muutimme yhteen.”  -Piritta Kaartio, 34

Katso myös

Asiantuntija neuvoo, miten yksinäisyydestä selviää – neljä ohjetta

Sara Forsberg: "Hollywoodissa on joskus vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen"

Spotifyn kanssa riitaantunut Taylor Swift perustaa oman suoratoistopalvelun

Kuva: MVPhotos

 

Usko parempaan.

Yksinäiselle tärkeintä on luottaa siihen, että muutos on mahdollinen. Yksinäinen tuntee, ettei elämällä ole mitään merkitystä, jos hän uskoo, ettei kukaan ole kiinnostunut hänestä ja hänen asioistaan.

Etsi oma porukkasi rauhassa.

Sosiaalisissa suhteissa tärkeintä on niiden laatu, ei määrä. Hyvää tekevää harrastusporukkaa kannattaa etsiä rauhassa sen sijaan, että aloittaa monta lajia, joissa kokee kaikissa ulkopuolisuuden tunnetta. Harhaluulo on, että kun kaksi yksinäistä laitetaan samaan tilaan, heistä tulee ystäviä.

Unohda häpeä.

Kaikille yksinäisille tärkeä apukeino on omien ja ympäristön asenteiden muuttaminen. Yksinäisyys herättää turhaan häpeää. Tärkeää on arvostaa niiden ihmisten rohkeutta, jotka uskaltavat lähestyä yksinäisiä eivätkä sulje heitä ulkopuolelle.

Etsi apua kognitiivisesta psykoterapiasta.

Kun yksinäisyys jatkuu pitkään, siitä tulee osa ihmisen identiteettiä. Ajatusten muuttamiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Moni yksinäinen kärsii ajatusvääristymistä ja tarkastelee ympäristöään eri tavalla: hän kiinnittää huomiota ikäviin asioihin ja vähättelee hyviä tapahtumia. Tällaisia ajatuksia voidaan oppia tunnistamaan ja kyseenalaistamaan terapiassa.

Vinkit antoi kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila.

”Yksinäisyyttä ei kannata hävetä”

”Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hankalampi yksinäisyyden kierrettä on katkaista. Piikit jäävät pystyyn, kun yksinäinen oppii vetäytymään ja suojelemaan itseään. ’Nyt vain reippaasti uusiin harrastuksiin’ on pahinta, mitä yksinäiselle ihmiselle voi sanoa. Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyys. Yksin oleminen voi tuoda kokijalleen voimaa, mutta yksinäisyys on kokemus siitä, ettei omia asioita voi jakaa kenenkään kanssa. Aivomme reagoivat yksinäisyyteen samalla tavalla kuin ne reagoivat fyysiseen kipuun. Yksinäisyys siis todella satuttaa. Se sairastuttaa usein myös psyykkisesti. Siksi yksinäisyyttä seuraa monesti masennus. Moni yksinäinen ajattelee olevansa maailman yksinäisin ihminen. Todellisuudessa yksinäisiä ihmisiä on Suomessa valtavasti. Yksinäisyyttä ei missään nimessä kannata hävetä.”

Niina Junttila, kasvatus-psykologian apulaisprofessori.

Lue 26-vuotiaan Idan kokemuksista yksinäisyyteen liittyen maaliskuun Cosmon sivuilta 28-31.

Kuva: Piia Arnould

Haaveiletko koko elämän mittaisesta rakkaudesta vai törmäätkö suhteissasi luottamusongelmiin ja uskottomuuteen? Vanhempien parisuhde vaikuttaa yllättävän paljon siihen, millaista rakkautta etsimme tai millainen oma parisuhteemme on.

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit vanhempiesi parisuhdetta? Todistitko usein ohimennen vaihdettuja helliä suudelmia vai katositko toistuvasti omaan huoneeseesi, kun tunnelma alkoi kiristyä päivällispöydässä? Vietit ehkä joka toisen viikonlopun äidillä ja toisen isällä – tai seurasit, miten yksinhuoltajavanhempasi yritti tasapainotella kodin ja deittailun välillä.

Mieti nyt omaa suhdettasi: kuinka monta piirrettä tunnistat?

Vanhempiesi välisellä suhteella on yllättävän suuri merkitys sille, millaiseksi oma parisuhteesi muodostuu. Jo vuosikymmeniä tutkimukset ovat todistaneet, että eroperheiden lapset päätyvät eroon todennäköisemmin kuin ne, joiden vanhemmat ovat pysyneet yhdessä. Sen sijaan onnellisessa liitossa olevien lapset ovat itsekin tyytyväisempiä puolisoihinsa.

– Lapsi ei samaistu vanhempiinsa vain erillisinä ihmisinä vaan sisäistää tiedostamattaan vanhempiensa parisuhteen. Se vaikuttaa siihen, millaista parisuhdetta toivomme ja etsimme, pari- ja perhepsykoterapeuttikouluttaja Pirjo Tuhkasaari kertoo.

Suomessa asiaa tutkittiin viimeksi vuosina 2005–2007, jolloin Tilastokeskus huomasi, että lapsiperhe, jonka vanhemmat asuivat avoliitossa eivätkä kummankaan puolen isovanhemmat asuneet yhdessä, hajosi kolme ja puoli kertaa niin usein kuin lapsiperhe, jossa vanhemmat olivat naimisissa ja kummankin puolen isovanhemmat asuivat yhdessä.

Karun tilaston syynä on tutkijoiden mukaan se, että eroperheiden lapset eivät sitoudu avioliittoon yhtä vakavasti kuin ne, joiden vanhemmat ovat edelleen yhdessä. Jos omat vanhemmat ovat päätyneet eroon, se voi vaikuttaa omassakin elämässä luontevalta ratkaisulta kriisin yllättäessä. Riidat puolestaan kärjistyvät, koska kotona ei välttämättä ole koskaan oppinut, miten ne kannattaa ratkaista.

Huonot mallit periytyvät usein myös silloin, kun jompikumpi vanhemmista on ollut uskoton. Yhdysvaltalaisen kyselytutkimuksen mukaan ihmiset, joiden vanhempi on pettänyt toista, ovat itsekin uskottomia kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut. Seurauksena voi olla myös se, ettei itse osaa luottaa toiseen parisuhteessa. Selitys löytyy Tuhkasaaren mukaan kehityspsykologiasta.

– Kun äiti tai isä on uskoton, lapsi menettää luottamuksen vanhempiinsa ja vanhempiensa parisuhteeseen. Lapsen kehitykseen kuuluu kilpailu toisesta vanhemmasta samaa sukupuolta olevan kanssa. Se on osa tervettä kehitystä ja oman identiteetin rakentumista. Pettämistilanteessa prosessi jää kesken. Se muuttuu ongelmaksi myöhemmin omassa parisuhteessa, ja omien vanhempien ratkaisuja päätyy toistamaan. Oman uskottomuuden avulla voi myös tiedostamattomasti yrittää käsitellä sitä, mitä vanhempien uskottomuus on itselle aikoinaan merkinnyt, Tuhkasaari kertoo.

Vanhempien esimerkillä ongelmien yli

Onneksi kotoa ei opita pelkästään huonoja malleja, sillä myös onnelliset suhteet ovat periytyviä. Jos on kasvanut toisiaan kunnioittavien ja avoimesti tunteensa osoittavien vanhempien kanssa, käytös toistuu usein myös omassa parisuhteessa. Eikä hyvää parisuhde-esimerkkiä tarvitse aina saada kotoa: jokin toinen lähipiirin terve liitto voi ajaa saman asian. Sukulaisten tai parhaan kaverin vanhempien antama malli terveestä liitosta voi korjata sen, mikä kotona jäi puuttumaan.

Maija, 27, ajatteli jo nuorena, että hän haluaa samanlaisen pitkän liiton kuin vanhemmillaan. Hän tapasi nykyisen aviomiehensä 15-vuotiaana. Mies oli Maijan ensimmäinen kunnon seurustelukumppani.

– En koskaan suunnittellut, että olisin ensimmäisen poikaystäväni kanssa loppuikäni, mutta tiesin haluavani rauhallisen ja tasaisen parisuhteen. Minua ei kiinnostanut hyppiä poikaystävästä toiseen, hän kertoo.

Maijan vanhemmat ovat olleet yhdessä kouluajoista lähtien, samoin hänen isovanhempansa. Maijan miehen vanhempien pitkä liitto puolestaan päättyi sovinnossa pari vuotta sitten. Maija uskoo, että molempien kohdalla kotoa saatu malli tasaisesta parisuhteesta on vahvistanut yhteistä liittoa.

– Olen aina kokenut, että vanhempieni suhde on ollut onnellinen. Kotona puhuttiin avoimesti tunteista eikä toista koskaan kritisoitu selän takana. Sellaisia asioita olen halunnut tuoda omaankin suhteeseen.

Maijan kotona hellyydenosoituksia ei säästelty. Vaikka ne tuntuivat lapsena kiusallisilta, nyt hän tajuaa, että toisen huomioinen arjessa on tärkeä osa suhdetta. Parisuhdeterapeuttina toimiva Tuhkasaari muistuttaa, että myös tapa osoittaa hellyyttä ja suhtautuminen seksiin voidaan oppia kotoa.

– Koskettelun näkemisen lisäksi tärkeää on se, mitä lapset aistivat vanhempien välisestä suhteesta. Tiedostamatta kotoa oppii sääntöjä ja suhtautumisia, jotka liittyvät seksuaalisuuteen. Jos seksistä on tehty tabu, se voi näkyä myöhemmin suhteessa haluttomuutena. Taustalla on sisäistetty kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen, joka johtaa sisäiseen konfliktiin oman seksuaalisuuden kanssa.

Maijan vanhempien suhde ei ole ollut aina särötön. Lapsena hän huomasi, jos jokin hiersi äidin ja isän välejä. Nyt hän on tajunnut, että omassa suhteessa on ollut samoja kausia kuin vanhemmilla.

– Esimerkiksi raha on aiheuttanut erimielisyyksiä sekä meillä että vanhemmilla. Silloin auttaa, kun ajattelen heidänkin selvinneen siitä. Vaikka en juurikaan juttele vanhempieni kanssa suhdeongelmistani, olen saanut kotoa hyviä työkaluja, joilla ristiriidat voi selvittää.

Tilasto on vain tilasto

Olisi helppoa syyttää omia vanhempia aina kun oma suhde epäonnistuu. Tuhkasaaren mukaan se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.

– Jostain syystä omat vanhemmat nähdään usein kaikkivoipina. On tärkeää tajuta, etteivät he ole täydellisiä ja heillä on omat rajallisuutensa. Tärkeää on myös käsitellä vanhempiin liittyvät pettymykset. Muuten saattaa jäädä katkeruuden kierteeseen ja vaatia omalta kumppaniltaan asioita, joista suhteessa vanhempiin jäi paitsi.

On todennäköistä, että huono perhemalli vaikuttaa omaan elämään, ja siksi suhteessa täytyy tehdä hiukan enemmän töitä, jotta sen vaikutuksilta välttyy. Tutkimuksissa on huomattu, että parit, joiden vanhemmat ovat eronneet, arvioivat muita enemmän, miksi liitto päättyi ja miten asiat voisi tehdä toisin. Kun Maijan miehen vanhemmat erosivat, pari pohti, miten he voisivat välttää saman.

– Ero pelästytti mieheni, ja hän alkoi huomioida minua enemmän. Tarve pitää huolta omasta liitosta kasvoi.

Kumppanin kanssa kannattaa käy läpi molempien perheiden ongelmakohdat ja treenata eroon huonoista esimerkeistä. Tuhkasaari on iloinen siitä, että nykyään parit haluavat huoltaa suhdettaan ja hakeutuvat terapiaan nopean eropäätöksen sijaan.

– Parisuhteessa voi oppia löytämään omanlaisia tapoja toimia silloin kun tajuaa, että toistaa tiedostamattaan jotain haitallista käytöstä. Jos esimerkiksi aina pakenee riitatilanteesta, seuraavalla kerralla kannattaa selvittää ongelma saman tien.

Toisaalta yhä harvempi nuori aikuinen haluaa kopioida vanhempiensa suhdetta suoraan, vaikka se olisikin onnellinen. Kaikki suhteet ovat erilaisia, ja yhä useampi haluaa tehdä siitä omanlaisensa. Ihan jokainen voi luoda itselleen unelmasuhteen – riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat ovat. 

Lähteet: Psychology Today, Scientific American ja Tilastokeskus.
Kuva: Imaxtree

Yhä harvempi haluaa sitoutua parisuhteeseen, sillä oma elämä töineen ja harrastuksineen tuo enemmän iloa kuin seurusteleminen. Kuinka moni uskaltaa enää sanoa Tinder-aikakaudella ”tahdon”? 

Kun vanhempasi tapasivat, suhde eteni todennäköisesti suunnilleen näin: he tutustuivat toisiinsa ehkä työpaikalla tai yhteisten tuttujen kautta. Pian muutettiin yhteen ja alettiin postittaa hääkutsuja, sillä ajan henkeen kuului, että alttarille asteltiin reilusti alle kolmekymppisenä. Sinä ilmestyit kuvioihin nopeasti: vuonna 1987 ensisynnyttäjän keski-ikä oli 26,5 vuotta. Asuntolainat olivat muodissa, joten sellainen otettiin. Vanhempasi lyhensivät velkaa ahkerasti, olihan molemmilla vakituinen palkkatyö.

Nyt perinteinen kaava tuntuu yhä useammasta vanhanaikaiselta. Tinder-deittailu on syrjäyttänyt seesteiset parisuhdehaaveet, ja vaippatarjousten sijaan metsästetään äkkilähtöjä. Naimisiinmeno ja lasten hankinta ovat yhä harvemmalle alle kolmekymppisenä ajankohtaisia asioita. Kukaan ei tunnu enää haluavan seurustella, ainakaan vakavasti. Voiko ilmiöstä syyttää vain yhteiskunnan muuttuneita rakenteita ja deittiappien luomaa kierrätyskulttuuria, vai onko nykyinen sukupolvi pahasti sitoutumiskammoinen?

Epäilyttävät sinkut

Sitoutuneiden parisuhteiden vähentyminen tuli yllätyksenä Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaraselle, joka tutki 19–26-vuotiaiden parisuhteita vuosina 2004–2007. Hän huomasi, että kevyt sitoutuminen ja seksisuhteet ovat syrjäyttäneet perinteisen parisuhteen. Vain neljäsosa tutkituista seurusteli sitoutuneesti, jakoi kaiken kumppaninsa kanssa ja haaveili yhteisestä tulevaisuudesta. Muille pysyvän seurustelukumppanin löytäminen tuotti haasteita.

Syynä on Vaarasen mukaan se, että vaatimukset parisuhteelle ovat aiempia sukupolvia korkeammalla. Moni on todistanut, miten vaikkapa omien vanhempien tai Hollywood-unelmaparien liitot ovat päättyneet.

– Syvät tunteet pelottavat nuoria aikuisia. Tämän hetken kolmekymppiset ovat nähneet paljon eroja, eikä parisuhdetta pidetä enää luotettavana statuksena, Vaaranen sanoo.

Muuttunut asenne sitoutumista kohtaan näkyy selvästi avioliittotilastoissa. Häitä vietetään entistä harvemmin ja yhä vanhempana. Vuonna 2015 ensi kertaa naimisiin menneiden naisten keski-ikä oli 31 vuotta ja miesten hieman yli 33 vuotta. Samaan aikaan avoliittojen ja sinkkutalouksien määrä on kasvanut. Yksin asuvat usein korkeasti koulutetut naiset, jotka aloittavat seurustelun keskimääräistä myöhemmin ja olettavat myös kumppanin olevan koulutettu.

Pääkaupunkiseudulla asuva Heini, 27, seurusteli vakavasti viimeksi kaksi vuotta sitten. Hän ei etsi uutta suhdetta.

– Tahdon jossain vaiheessa naimisiin, mutta olen vanhoillinen. Aion tehdä sen vain kerran, joten haluan tehdä valinnan kunnolla.

Heini ei ole ajatustensa kanssa yksin, sillä sinkkuja on Suomessa yhä enemmän. Yksinelävien määrä on nelinkertaistunut viime vuosikymmeninä. Yhden illan jutut ja seksisuhteet ovat kuitenkin yleisempiä sinkkumiesten keskuudessa. Myös deittiappien maailmassa valta on usein miehillä, joiden vapaaehtoista sinkkuutta pidetään hyväksyttävämpänä kuin naisten.

– Sinkkuuteni on muiden mielestä epäilyttävää, joten joudun aina perustelemaan uudelle ihmiselle, miksi en seurustele. Miehiltä ei vaadita samaa. On ihan ok, jos mies haluaa keskittyä uraansa ja viettää poikien iltoja, Heini sanoo.

Itsenäisyys ei ole itsekkyyttä

Edellisen suhteen päätyttyä Heini halusi keskittyä asioihin, jotka olivat tuoneet hänelle iloa ennen seurustelua. Heini perusti blogin ja alkoi matkustella enemmän. Kaipuu parisuhdetta kohtaan hälveni nopeasti.

– En olisi tehnyt samoja asioita, jos seurustelisin. Vapaus vei mennessään, ja nyt tuntuu, että parisuhde olisi kahle.

Nykyajan minäkeskeisyys on alkanut näkyä myös ihmissuhteissa. Amerikkalaistutkimuksen mukaan nuoret aikuiset kokevat, että heidän on vaikea asettaa toisen tarpeita omien edelle. Heitä on pienestä pitäen kannustettu itsenäisyyteen ja omillaan pärjäämiseen, ja siksi he uskovat myös aikuisina siihen, että jokainen on oman onnensa seppä. Onnistunut suhde vaatii usein uhrauksia ja kompromisseja, joita yhä harvempi on valmis tekemään.

– Olen tapaillut miehiä, jotka eivät hyväksy kaikkia menojani. Tällä hetkellä saan enemmän iloa työstä ja harrastuksista kuin seurustelusta, joten valitsen mieluummin ne, Heini sanoo.

Muutoksesta huolimatta moni kokee paineita perinteisen kaavan noudattamisesta. Lapsiperhe, omakotitalo ja vakityö nähdään edelleen normeina, joihin jokaisen pitäisi pyrkiä. Näihin stereotypioihin myös Heini törmää jatkuvasti.

– En ole enää teini, joten sinkkuuteeni suhtaudutaan ongelmana. Sitä pidetään tilana, josta pitää päästä äkkiä pois. Siksi minulla pitäisi olla koko ajan haku päällä.

Naiset tietävät, millaisia paineita ja odotuksia heihin kohdistuu, huomasi 25–35-vuotiaiden suomalaisnaisten elämänvaiheita tutkinut Erja Laakkonen Itä-Suomen yliopistosta. Silti monelle oli tärkeää tehdä asiat omalla tavallaan. Muiden odotukset ja omat halut ovat usein ristiriidassa, ja siksi omaa sitoutumattomuutta joutuu jatkuvasti selittelemään muille.

Vaihtoehtojen määrä uuvuttaa

Sinkuilla on tällä hetkellä ennennäkemättömän laajat markkinat. Mobiilideittailun suosio ohitti nettipalstat vuonna 2012, ja nyt sovelluksia käyttää päivittäin jopa 100 miljoonaa ihmistä.

Samalla sovellukset luovat illuusion siitä, että tarjontaa on loputtomasti. Jokainen klikkaus tai swaippaus voi johtaa potentiaalisemman tyypin löytämiseen. Tutkijoiden mukaan liian suuri vaihtoehtojen määrä on kuitenkin ahdistavaa. Columbia Business School todisti asian ruokakaupassa tehdyssä kokeessa. Koeryhmä jaettiin kahtia: ensimmäiset saivat valita mieleisensä hillon kuuden vaihtoehdon joukosta, toisille esiteltiin 24 erilaista hilloa. Selvisi, että valinta oli helpompi tehdä kuuden hillon välillä, ja ensimmäinen ryhmä oli myös tyytyväisempi päätökseensä.

Tutkijat päättelivät, että valinnan tekeminen muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä enemmän vaihtoehtoja on. Silloin myös tehtyä päätöstä jäädään vatvomaan ja joskus päätöstä ei tehdä ollenkaan. Kun yhden hillopurkin valitseminen käy näin vaikeaksi, on lähes mahdotonta löytää kumppania, joka vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä. Heini tunnistaa ongelman.

– En ole asettunut aloilleni, koska pelkään, että löydänkin jonkun paremman. On kivaa, kun on valinnanvapautta, mutta siksi on myös hankalaa sitoutua yhteen ihmiseen.

Heli Vaaranen muistuttaa, että uusi suhde tarvitsee aina kipinän, mutta viikossa ei ehdi tutustua toiseen tarpeeksi. Suhteen syventymiselle ei malteta enää antaa aikaa.

– Olen huomannut, että ihmisten on vaikea tunnistaa omia tunteitaan. Moni on epävarma siitä, onko toinen se oikea, rakastanko häntä ja mitä rakkaus on. Siksi on vaikea tehdä tunneperäistä ratkaisua.

Perhe omilla ehdoilla

Johtaako sitoutumisen välttely lopulta siihen, että tulevaisuudessa kukaan ei enää mene naimisiin ja Tinder korvaa seurustelun? Ei sentään.

– Ihminen on pohjimmiltaan traditionaalinen ja haluaa noudattaa perinteistä parisuhdemallia. Ihmisyhteisö pyrkii symmetriaan eli siihen, että kaikilla on samanlainen ydinperhe kotona, Vaaranen sanoo.

Vain kuusi prosenttia sinkuista ei halua parisuhdetta lainkaan, selvisi Väestöliiton vuonna 2007 teettämässä FINSEX-tutkimuksessa. Moni siis haaveilee kumppanista, mutta sen aika on ”sitten joskus.” Lastenhankintaa lykätään, koska ensin halutaan vakaa työpaikka ja taloudellinen turva.

– Usein ajatellaan, ettei tarvitse sitoutua alle kolmekymppisenä, koska sen ehtii tehdä myöhemminkin. Yli 30-vuotiaana sitoutumisen halukkuus usein vahvistuu. Silloin saattaa olla liian myöhäistä esimerkiksi hankkia niin monta lasta kuin haluaisi, Vaaranen sanoo.

Heini ei ole kokenut yhteiskunnalta paineita asettua aloilleen. Hän haaveilee lapsesta, mutta ei murehdi tulevaisuudesta.

– Parisuhde ei saa määrittää sitä, voinko saavuttaa haluamiani asioita. En mene naimisiin kenen kanssa tahansa vain siksi, että saisin biologisen lapsen. Aina voi myös adoptoida tai hankkia lapsen keinohedelmöityksellä. 

Lähteet: Vanity Fair, Helsingin Sanomat, Scientific American, Erja Laakkonen: Aikuisuuden kulttuuriset kuvat 25–35-vuotiaiden naisten haastattelupuheissa ja naistenlehtiteksteissä (Itä-Suomen yliopisto 2015). Lue Heinin blogista ajatuksia sinkkuudesta: fitnet.fi/blog/neitikotipelto.