Ulkonäkö on yhdentekevää ja kauneus kaikkea muuta kuin sitä, mitä peilistä näkyy. Sen ovat oppineet naiset, jotka ovat joutuneet muodostamaan ulkoisen identiteettinsä uudestaan. 

"Olin viisivuotias, kun vanhempani kertoivat, että sokeudun. Minulla on perinnöllinen geenivirhe, joka aiheutti verkkokalvon epämuodostuman ja johti väistämättä sokeutumiseen. En reagoinut tietoon dramaattisesti. Olin aavistanut sokeutuvani, koska olin ollut syntymästäni saakka näkövammainen. Lapsena pystyin kuitenkin erottamaan muotoja ja hahmottamaan kuvia. Pystyin myös näkemään kasvoni peilistä, jos katsoin hyvin läheltä. Lähinnä muistan tummat kulmakarvani.

Se, kuinka nopeasti lopulta sokeuduin, yllätti kaikki. Kuusi vuotta myöhemmin en nähnyt enää mitään. Otin asian rennosti. Olin opetellut pistekirjoitusta, joten pudotus ei tuntunut niin suurelta.

Sokeana jokainen päivä on seikkailu. Minun pitää löytää oikeaan bussiin ja yliopistolla luentosaliin. Usein kaikki sujuu hyvin: bussikuskit pysähtyvät pysäkille ja minulle neuvotaan reitti, kun kysyn apua. Sokeus ei estä minua tekemästä mitään. Kilpailen kansainvälisellä tasolla yleisurheilussa ja opiskelen tietojenkäsittelytiedettä. Tarvitsen apua ruokaostoksilla, mutta muuten pärjään pitkälti yksin.

Asun mieheni kanssa Espoossa ja liikun kepin kanssa. En käytä opaskoiraa, koska en ole koiraihminen. Luen sähköposteja ja luentokalvoja tietokoneella olevan ruudunlukuohjelman avulla. Ystävieni kanssa juoruilen, herkuttelen ja saunon. Toki mietin usein, että elämä olisi helpompaa, jos näkisin. Uusiin paikkoihin meneminen olisi vaivatonta. Nyt kuljen suurimmaksi osaksi reittejä, jotka osaan ulkoa.

Sokeana en mieti, miltä näytän tai miltä joku toinen näyttää. Muodostan mielikuvani äänen, puhetavan ja puheen rytmin perusteella. Vaikka näkisin, ajattelisin samoin. Se, onko ihminen pieni vai suuri, vaalea vai tumma, on yhdentekevää.

Värit sen sijaan ovat minulle merkittäviä ja tapa ilmaista itseäni. Lempivärini on oranssi, vaaleanpunaista en voi sietää. Aiemmin minulla oli vielä selkeämpi käsitys siitä, mitkä värit sopivat yhteen. Nykyään näkemykseni on heikompi. Vaatteilla on merkitystä myös sen kannalta, miten muut suhtautuvat minuun.Yläkoulussa pukeuduin lähes aina verkkareihin. Nyt en käytä verkkareita kodin tai treenien ulkopuolella. Kun lähden kotoa, laitan ripsiväriä ja hiukseni letille. Olen ulkonäkööni ja vartalooni tyytyväinen. Ei ole kovinkaan montaa kohtaa, joita en arvostaisi. Pidän itsestäni kokonaisuutena. Useimmiten pysähdyn ihailemaan lihaksikkaita pohkeitani.

Suurin haaveeni ei ole, että näkisin. Minulla on muita unelmia. Toivon, että voin valmistuttuani ohjelmoida työkseni ja haluaisin lähteä pidemmälle purjehdusreissulle Välimerelle. Ja tähtitaivas. Sen näkisin mielelläni vielä kerran.”

-Ronja Oja, 23

 

”Seitsemän vuotta sitten huomasin ohimoillani ensimmäiset kaljut läntit. Se ihmetytti, mutta ei vielä silloin huolestuttanut minua. Luulin, että hiukseni olivat vain kärsineet värjäämisestä ja pidennyksistä. Hetken mielijohteesta tartuin saksiin ja leikkasin hiukseni kokonaan pois. Ajattelin, että saisin helpon kesätyylin ja samalla kasvattaisin uudet, terveet hiukset.

Järkytykseni oli iso, kun hiukseni eivät alkaneetkaan kasvaa takaisin tasaisesti. Hiustuppoja ja haivenia ilmestyi niskaan ja päälaelle, mutta ohimot pysyivät paljaina ja kaljut läikät suurenivat.

Isosiskoni on toiselta ammatiltaan kampaaja. Häneltä kuulin ensimmäisen kerran sanat alopecia areata. Kyseessä on ihotauti, joka aiheuttaa pälvikaljua eli läiskittäistä hiustenlähtöä. Ihotautilääkäri varmisti siskoni epäilyt todeksi. Minulla oli alopecia areata.

Itsesyytökseni olivat valtavia. Olin vihainen ja mietin, miksi juuri minä. Olin varma, että minun olisi pitänyt jättää hiukseni värjäämättä. Kun näin itseni peilistä, olin mielestäni ruma. Olin varma, etten kelpaisi kenellekään.

Aloin käyttää peruukkeja. Sain niistä itsevarmuutta, sillä kun laitoin peruukin päähäni, en enää tuntenut oloani niin alastomaksi. Vasta muutama vuosi sitten tajusin, etten helpota oloani stressaamalla ja vatvomalla. Päätin muuttaa ajattelutapojani ja puhua itselleni kauniimmin. Sanoin, että olet mahtava, vaikka sinulla ei ole hiuksia. Sain myös vertaistukea Facebook-ryhmistä. Kun keskustelin muiden kanssa, tajusin, etten ole yksin. Nyt koitan olla murehtimatta, koska en voi tälle mitään. Alopecia areataan ei ole parannuskeinoa, eikä syytä sen puhkeamiselle tiedetä. Se ei ole periytyvää tai tarttuvaa.

Pystyn nykyään vitsailemaan sairaudestani. Kun pesen peruukkini ja laitan sen kuivumaan styroksipäähän, lähetän siitä kuvan ystävälleni. Kuvatekstiksi kirjoitan, että jätin itseni kylpyhuoneeseen. Jos joku kehuu hiuksiani, saatan heittää, että kiitos kehuista, en tiedä kenen hiuksia minulla on päässäni.

Joskus sairauteni aiheuttaa vaivaannuttavia tilanteita. Jos olen lähdössä ystävieni kanssa juhlimaan, he saattavat tuskailla huonoa hiuspäiväänsä. Kun he muistavat, että minulla on peruukki, he pyytävät anteeksi. Heidän ei tarvitsisi. Tiedän, että he eivät halua loukata. Sitä paitsi olin ennen samanlainen. Hiuksia pidetään yhä naisen kruununa. On ymmärrettävää, että niihin kiinnittää huomiota.

Välillä toki ärsyttää, että sairauteni saa yhä liikaa tilaa elämässäni. Minun on vaikea päästää uusia ihmisiä lähelleni, koska en halua kertoa heille, että minulla on peruukki. Joskus harmittaa myös se, etten uskalla käydä esimerkiksi punttisalilla. Mitä, jos ihmiset tuijottavat tai peruukki irtoaa kaikkien edessä?

Olen kuitenkin luottavainen. Uskon, että vuoden päästä olen mennyt taas eteenpäin ja minulla on uusi harrastus. Siksi olen ylpeä, että olen alkanut puhua sairaudestani. Lisäsi olen julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa olen ilman peruukkia. Haluan, että ihmiset tietävät, mistä on kyse.

Sairastuminen teki minusta kärsivällisemmän. En enää ajattele, että kaikki tänne ja heti. Aina elämä ei vain mene niin kuin itse haluaisi. Toki haaveilen, että saisin hiukseni takaisin. En kuitenkaan jaksa uskoa, että niin tapahtuu, joten miksi jossitella. Suurin toiveeni on, että kohtaan elämässäni ihmisiä, jotka haluavat tutustua minuun, eivätkä välitä siitä, miltä näytän. Peruukilla tai ilman.”

- Viivi Virranniemi, 31

Teksti: Sanna Kekki
Kuvat: Piia Arnould

Uusi Cosmo on tänään kaupoissa! Helmikuun kansitähtemme on näyttelijä Jenna Dewan Tatum. Kokosimme yhteen uuden lehden mielenkiintoisimmat sitaatit!

"Aamuyöllä Channing tuli kännissä sombrero päässä koputtamaan huoneeni oveen ja sanoi: "En voi lakata ajattelemasta sinua. Olen valmis, ollaan yhdessä." Siitä se lähti." -Jenna Dewan Tatum, näyttelijä

"Jännitin Kohta sataa -videon kuvauksissa vain yhtä asiaa. Sitä, että kahdeksan ihmistä tuijotti minua, kun olin alasti." -Pete Parkkonen, laulaja

"Luksustuotteet ovat harvinaisuuksia. Mielestäni Louis Vuitton ei ole luksusmerkki. Laatu on toki luksusta, mutta jos voi vain kävellä kauppaan ja ostaa ihan mitä tahansa, se ei ole luksusta." -Guram Gvasalia, muotisuunnittelija

"Oma sänkyni on lempipaikkani koko universumissa. Katson siellä YouTube-videoita, sillä ne vievät ajatukseni muualle." -Nelli Matula, laulaja

"Syyllisyyden tunteeseen on monia syitä, ja yksi yleisimmistä on se, että ihminen pettää itselleen tekemänsä lupauksen. Yksinkertaisestakin asiasta, kuten suklaan syömisestä, saattaa siksi tulla hurjan huono olo." -Anne Karila, LCF life coach

"Raitapaita on helppo yhdistellä. Keväällä aion pukea sen ainakin hiihtareiden kanssa." -Julia Toivola, Cosmopolitanin bloggaaja

"Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti vaikka miljardin ihmisen elämään." -Maria Ritola, yrittäjä

 

 

Vihdoin alkaa tapahtua! Se fiilis laulaja Pete Parkkosella on nyt urastaan. Siihen pisteeseen pääsemiseen on vaadittu itsevarmuutta, sinnikkyyttä ja kohun verran seksikkyyttä.

Pete Parkkonen, 26, julkaisee neljännen albuminsa keväällä. Miehen joulukuussa julkaistua Kohta sataa -videota on katsottu netissä jo yli miljoona kertaa.

- Jännitin Kohta sataa -videon kuvauksissa vain yhtä asiaa. Sitä, että kahdeksan ihmistä tuijotti minua, kun olin alasti. Join puoli pulloa skumppaa, väänsin musat täysille, suljin silmäni ja menin sisälle tekstiin, ikään kuin humalaan biisistä. Se auttoi. En olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, että tekisin joskus sellaisen videon, Pete kertoo helmikuun Cosmon haastattelussa. 

Pete on tottunut tekemään töitä unelmiensa eteen, eikä ota menestystä itsestäänselvyytenä.

- Olen tehnyt tätä duunia vuodesta 2008, mutta vasta nyt on sellainen fiilis, että vihdoin alkaa tapahtua. Tuntuu, että ihmiset alkavat tajuta, kuka olen, hän pohtii.

Lue koko haastattelu tänään myyntiin tulleesta helmikuun lehdestä!

 

Ystävä on tukena sydänsuruissa, seurana onnistumisen hetkissä ja parina tanssilattialla. Mutta tiesitkö, että ystävä voi olla paras aseesi myös työnhaussa?

Usein ajatellaan, että naiset ovat työelämässä toistensa pahimpia vihollisia ja viheliäisimpiä kilpailijoita. Yhtä aikaa voimme kuitenkin olla myös toistemme parhaita avustajia ja tsemppareita. Jos olemme sitä yksityiselämässä, miksemme olisi sitä työelämässäkin?

Eräs ystäväni on (kenties tietämättään) pääsyy siihen, että olen edennyt urallani menestyksekkäästi. Kun aloittelin toimittajana, hän kannusti minua tsemppipuheluilla, puhui minusta kollegoilleen ja jakoi laatimiani kirjoituksia ahkerasti somessa. Hän antoi vinkkejä parempia työhakemuksia varten ja otti minut mukaan tilaisuuksiin, joissa hän esitteli minua tärkeille alan osaajille. Ja yhä edelleen, aina kiinnostavan työpaikan tullessa vastaan hän linkkaa sen minulle – vaikka se olisi sopiva myös hänelle. Ihmettelin kerran ääneen, miten hän jaksaa olla niin kannustava.

– Olet hyvä ja uskon sinuun, hän sanoi.

– Ja olet ystäväni.

Niinpä. Kun liikemies palkkaa epäpätevän veljenpoikansa työhön, johon olisi pätevämpiäkin hakijoita, kyse on nepotismista. Mutta kun nainen suosittelee taitavaa kaveriaan töihin, se on pelkästään fiksua. Monellakin tasolla.

Ystäväverkosto hyödyksi

Ystävä toimii työnhaussa kuin mikä tahansa muukin verkosto. Hän ei välttämättä voi taata sinulle töitä, mutta voi opastaa oikealle väylälle tai mahdollisesti avata sellaisia ovia, joiden olemassaolosta et muuten edes tietäisi.

– Ystäväni työskenteli organisaatiossa, johon hain töihin. Hän kertoi esimiehelleen, että olen hyvä tyyppi. Uskon, että se auttoi esimiestä muodostamaan kokonaiskuvaan minusta, Hanna, 30, kertoo.

Ystävän suositus on viesti paitsi yrityksen suuntaan siitä, että tässä on hyvä työntekijä, myös työnhakijan suuntaan siitä, että lähipiiri arvostaa hänen taitojaan.

– Ystävän suositus vahvisti uskoa myös omaan osaamiseeni. Työpaikoille muodostuu liian helposti kilpailuhenkinen ilmapiiri, jossa toisen onnistuminen lasketaan omaksi häviöksi.

Jos työpaikalla ajatellaan, että yhden menestys on toiselta pois, auttamishalu katoaa herkästi. Jos taas uskotaan tiimityöskentelyyn ja yhteisen tavoitteen saavuttamiseen, työkaveri on vastustajan sijaan joukkuetoveri.

– Tiesin, että Hanna pärjäisi työssä ja uskon, että suositukseni auttoi häntä pääsemään haastatteluun. Haastattelussa Hanna oli omillaan, mutta hän hoiti sen juuri niin hyvin kuin odotinkin, Hannan ystävä Tiina, 35, kertoo.

Ja kuinkas sitten kävikään? Hanna sai työn.

Hyvä kiertämään

Kannustava, myönteinen työilmapiiri luo miellyttävämpiä työpaikkoja ja työntekijöitä. Tsemppi kantaa hedelmää ja vahvistaa kuvaa myös tsempparista hyvänä tyyppinä. Ja vaikkei kaverin auttamisesta olisi itselle välitöntä hyötyä, se auttaa takuulla myöhemmin. Niin kävi myös Hannaa auttaneelle Tiinalle. Hyvä lähti kiertämään.

– Ei olisi tullut edes mieleeni hakea uutta työpaikkaa, ellei kaverini olisi sanonut kertoneensa minusta esimiehelleen, Tiina kertoo.

Hän uskoo päässeensä hakemusjonon kärkeen tai ainakin yrityksen ovesta sisään ystävänsä ansiosta. Pitkän prosessin ja useiden haastatteluiden jälkeen paikka aukesi. Omasta aloitteestaan Tiinaa suositellut ystävä uskoo auttaneensa työn saamisessa, mutta vain hiukan:

– En ota pätkääkään krediittiä siitä, että Tiina sai työpaikan. On tietysti helpompi päästä haastatteluun, kun tuntee ihmisiä talosta, mutta jokainen palkataan aina omien ansioidensa perusteella, kertoo Tiinan kaveri Iiris, 28.

Ystävä toimii siis kuin suosittelija. Kuka muka osaisi suositella ihmistä paremmin kuin hyvä kaveri? Ja onhan tutun ihmisen kanssa mukavampi myös tehdä töitä tulevaisuudessa.

– Suosittelen mielelläni hyviä, ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat lisäksi huippuja persoonia. Kyse on toisten auttamisesta ja kannustamisesta ja tietenkin siitä, että saadaan työpaikalle osaavia ihmisiä, Iiris sanoo.

Yrittäjäystävät

Jokaisella ei aina ole tuttavaa unelmatyöpaikassa tai edes käsitystä siitä, mikä oma unelma-ammatti voisi olla. Jos työelämä tuntuu opiskellessa kaukaiselta, käännä katse tulevaisuuteen. Vierustoveri luennolla voi tulevaisuudessa olla paitsi työkaveri, myös työnantaja – tai vaikkapa yhtiökumppani.

– Juttelimme yhtenä päivänä Facebookissa erään kaverini kanssa, ja hän kertoi aikovansa perustaa yrityksen, kertoo Maria, 32.

– Ihastelin kaverille, miten hienot suunnitelmat hänellä oli. Samalla mainitsin, että haluaisin itsekin perustaa yrityksen. Nyt meillä on yhteinen yritys.

Ystävästä voi tulla työkaveri, vaikka ala ei olisi yhteinen. Viivi, 33, on osa pientä perheyritystä, jolle on luontevaa hyödyntää lähipiirin osaamista. Yrittäjän asemassa voi valita, kenen kanssa töitä tekee.

– Yrityksellemme on itsestään selvää tarjota töitä ystäville. Tutut ammattilaiset ovat tehneet meille freelancerina esimerkiksi mallintöitä, graafista suunnittelua, valokuvausta, myyntiä ja markkinointia, koodausta ja viestintää.

Viivi uskoo, että ystävän työllistämisestä hyötyvät molemmat osapuolet: tuttu ihminen on luotettava, eikä hänen kanssaan tule turhia väärinkäsityksiä, koska asioista on helpompi puhua suoraan. On myös mukavaa, että molemmat voivat auttaa toisiaan urallaan.

– En kuitenkaan koskaan palkkaa ketään pelkästään vain siksi, että hän on kaverini. Kaikki, kenen kanssa olen tehnyt töitä, ovat hyviä työssään. Olen onnekas, kun tunnen niin paljon lahjakkaita ihmisiä, Viivi kertoo.

Työn saaminen riippuu paljolti taidoista, mutta suurelta osin myös siitä, että on hyvä tyyppi. Eräs opiskelukaverini kyllästyi viime keväänä työttömyyteensä ja ilmoitti halukkuudestaan töihin pitkällä, sydämellisellä Facebook-statuksella, jossa hän kertoi osaamisestaan ja kokemuksestaan persoonallisesti. Hän sai lukuisia vinkkejä, muutamia tarjouksia ja valtavan määrän tsemppiä tutuilta ja tuntemattomilta. Ja lopulta ihan oikean työpaikankin.

Kuva: MVPhotos

Rakastamamme Carpool Karaoke saa oman shownsa, mutta valitettavasti sympaattinen James Corden ei ole enää kuskin paikalla.

Mitä yhteistä on räppäävällä Adelella, twerkkaavalla Madonnalla ja Jennifer Lopezin kännykästä Leonardo DiCapriolle lähetetyllä tekstiviesteillä? Kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet talk show-isäntä James Cordenin auton kyydissä.

The Late Late Show with James Corden -ohjelman huippusuosittu Carpool Karaoke -osio saa oman ohjelmansa. Nykyisellään alle vartin ohjelmaosiosta leivotaan puolen tunnin show, jota alkaa esittämään Apple Music -palvelu. Uuden pituuden lisäksi yksi toinenkin asia on muuttunut: James Corden ei enää aja autoa. Uusissa Carpool Karaoke -jaksoissa on julkkisvieraan lisäksi myös vaihtuva julkkiskuski.

- Olemme hyvin innoissamme autoilupareista, joita olemme laittaneet yhteen, James kertoi Variety-lehden haastattelussa. Hän paljasti myös, että Alicia Keys ja John Legend sekä Ariana Grande ja koomikko Seth MacFarlane ovat tulevia pareja, joiden autolaulantaa voimme odottaa tulevaisuudessa.

James vakuuttaa, että ohjelman idea ei tule kärsimään, mutta me emme Cosmossa ole ihan yhtä varmoja. Kovaa ja korkealta hoilottava James kun on koko jutun viihdyttävin osa. 

Lähde: Vogue.com, Variety
Kuva: MVPhotos