Ruutukuosi on kiltti, seksikäs, kapinallinen ja aina ajankohtainen.

Vuosisatoja vanha ruutukuosi tuo mieleen sekä rähjäisen rokkarin, helminauhanaisen, koulutytön että skottimiehen. Prinsessa Diana, Kurt Cobain, Rita Ora – kaikilla on ollut ruutua päällään.

Tartaanikuvio keksittiin 500 vuotta sitten. Skottiklaanit käyttivät kuoseja erottamaan suvut toisistaan ja kietoivat ruutukankaat kilteiksi. Englannin ylimystö kielsi tartaanin käytön 1700-luvulla, koska Skotlanti vastusti kuningaskuntien yhdistymistä, mutta salli sen myöhemmin ja otti kuvion omaankin käyttöönsä. Muotitalo Burberry loi tunnetun tartaaninsa 1920-luvulla.

Kaiken kansan kuvioksi ruutu levisi Amerikasta. Aluksi vain metsureiden ja tukkimiesten käytössä ollut punamusta kuvio yhdistettiin 1850-luvulla flanellipaitaan. Ensimmäinen naisten paita tehtiin vuonna 1949. Sen jälkeen ruutu siirtyi nopeasti arkikäyttöön. Ensin se muuntui 1970-luvun naisten minisortsityyliin, sitten punkkareiden kapinasymboliksi ja lopulta 90-luvun rentoon grungeen.

Nykyään ruutu kumartaa hipsterimäisille metsuri- ja ysärivaikutteille. Se näyttää hyvältä aina – genrestä, sukupuolesta ja vuosikymmenestä riippumatta.

Clueless-kulttileffan ikoniset ruutuasut vuonna 1995.

Väljä ruutupaita, Gina Tricot, 19,95 e.
 

Kuvat: MVPhotos, valmistajat

 

Kolme tyyliä, joiden avulla kevät näyttää entistä paremmalta.

Kevät on täällä ja ulkona paistaa aurinko – on siis täydellinen aika kaivaa farkkutakki esiin. Inspiroidu Gigi Hadidin trendikkäistä denimasuista ja kopioi ideat omaan tyyliisi helposti.

Farkku + farkku

Tuplafarkku on ajankohtainen yhdistelmä, joka toimii varsinkin, kun leikittelet vaatteiden muodoilla ja leikkauksilla. Kokeile yhdistää ylisuuri farkkutakki kapealahkeisiin housuihin ja vartalonmyötäiseen paitaan. Gigi paljastaa ihoa kunnolla, mutta hillitymmänkin ihokaistaleen paljastaminen toimii hauskana yksityiskohtana.

Farkkutakki 68 e, Topshop. Farkut 49,99 e, H&M. Vyö 19,90 e, Mango. Kengät 64,95 e, Nelly. Aurinkolasit 7,99 e, H&M.

Pitkä takki + farkut

Pitkä villakangastakki on ajaton klassikko, joka toimii loistavasti farkkujen kanssa. Yhdistä maata viistävä takki ballerinoihin tai pistokkaisiin ja viimeistele tyyli cooleilla pilottilaseilla. Huoletonta, mutta ah-niin-tyylikästä!

Takki 175 e, & Other Stories. Laukku 22,95 e, Zara. Aurinkolasit 7,99 e, H&M. Paita 12,99 e, Bik Bok. Farkut 55 e, Topshop. Ballerinat 12,99 e, H&M.

Farkkutakki + nahkahousut

Tässä asussa on rock'n'roll -asenne kohdallaan. Printtipaita, nahkahousut ja väljä farkkutakki on katu-uskottava yhdistelmä, joka toimii aina. Luo asuun mielenkiintoinen yksityiskohta kietaisemalla farkkutakki kiinni näyttävällä vyöllä.

Printtipaita 15,95 e, Zara. Aurinkolasit 24,99 e, H&M. Vyö 22 e, ASOS. Farkkutakki 45,99 e, Pull&Bear. Tekonahkalegginssit 19,99 e, H&M. Kengät 60 e, River Island. 

Kuvat: MVPhotos, valmistajat

Katso myös:

Kevään armeijatrendi inspiroituu kasarmin huoltojoukkojen varusteista – 10 parasta löytöä

Pukeudu tänä keväänä kokovalkoiseen – kopioi julkkisten asuideat

Sara Forsberg: "Hollywoodissa on joskus vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen"

 

Yhdistä käytännöllinen tyyli naisellisiin yksityiskohtiin.

Armeijatrendi muuttaa tänä keväänä muotoaan. Kun aikaisempina sesonkeina muotisuunnittelijat ovat inspiroituneet maastokuosista ja upseerien takeista, tänä keväänä trendin keskiössä ovat huoltojoukot. Tyyliä määrittää käytännöllisyys, johon yhdistetään naisellisia yksityiskohtia. Jättitaskut, laskuvarjomateriaalit ja nyöritykset kuuluvat olennaisesti tähän trendiin.

Marni
Marni

Upseerin ja herrasnaisen uudet lempihousut 89 e, & Other Stories.

Pue korsettitoppi kauluspaidan päälle. 33 e, ASOS.

Jättitaskuilla varustettu paperbag-hame 29,99 e, H&M.

Nyöritä choker-koru kaulan ympärille. 6,99 e, New Look.

Stella McCartney
Stella McCartney

Kissamaiset aurinkolasit peilipinnoilla 12,99 e, H&M.

Metallisirkoilla ja solmuilla somistettu paita 17,95 e, Zara.

Leveälahkeiset housut 29,95 e, Zara.

Armeijanvihreät korkokengät 45 e, Nelly.com.

Loewe
Loewe

Korvakorut 12,99 e, Mango.

Haalari 49,99 e, Mango.

Kuvat: Imaxtree, valmistajat

Katso myös:

Pukeudu tänä keväänä kokovalkoiseen – kopioi julkkisten asuideat

Kerro meille, mitä mieltä olet Cosmostasi! Voita alusasu

Tämä 90-luvulta tuttu aurinkolasitrendi on palannut – oletko valmis?

 

 

Ratkaisimme julkkisten valkoisten asujen salaisuudet.

Skippaa punaviini ja mustikkakeitto (läikkyy kuitenkin) ja pukeudu tänä keväänä päästä varpaisiin valkoiseen. Ota trendi haltuun julkkisten tyyleistä inspiroitumalla.

Mekko + korsetti

Bebe Rexha
Bebe Rexha

I Got You -hitistään tunnettu Bebe Rexha hallitsee sävellajien lisäksi trendit. Laulaja yhdisti valkoiseen minimekkoon supertrendikkään korsetin ja nudenväriset ylipolvensaappaat. Legs for days! Kokonaisuus toimii, koska korsetti antaa löysälle mekolle muotoa ja ryhtiä.

Korsetti 39,95 e, Maidenform / Zalando. Darling-kaulakoru 6,99 e, Glitter. Mekko 39,95 e, Cubus. Ylipolvensaappaat 229,95 e, Mai Piu Senza  / Zalando.

Bleiseri + suorat housut

 Rosie Huntington-Whiteley
Rosie Huntington-Whiteley

Rosie Huntington-Whiteleyn lentokenttätyyli on #GOALS. Eteerisen huippumallin päällä nähty pukutyyli on samaan aikaan ihanan rento ja skarppi. Tyyli toimii, kun puku istuu hyvin ja asusteet on pidetty minimissään.

Bleiseri 39,99 e, H&M. Suorat prässihousut 39,95 e, Zara. Aurinkolasit 7,99 e, H&M. Korkosandaalit 40 e, Topshop.

Printtipaita + farkut

Alexa Chung
Alexa Chung

Malli ja muoti-ikoni Alexa Chung tietää, ettei onnistunut asu vaadi ylimääräistä kikkailua. Älä ota kokovalkoisesta turhaa stressiä, vaan yhdistä Alexan tavoin rento printtipaita simppelisti suoriin, valkoisiin farkkuihin. 

T-paita 17,99 e, Mango. Ballerinat 19,99 e, H&M. Farkut 60 e, Topshop.

Kuvat: MVPhotos, valmistajat

Katso myös:

Tässä on kevään yllättävin trendikuosi – 10 parasta budjettilöytöä

Sara Forsberg: "Hollywoodissa on joskus vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen"

Tämä 90-luvulta tuttu aurinkolasitrendi on palannut – oletko valmis?

 

Sävytetyt aurinkolasit ovat taas ajankohtaiset.

Kun chokereita vuosi sitten alkoi vilistä julkkisten ja tyylimuusien kauloissa, olimme aluksi epäluuloisia. Kuten yleensäkin, trendi kuitenkin voitti meidät ennen pitkää puolellemme ja ehdimme käyttää kuristuskoruja pitkän tovin. Nyt vastaavaa comebackia yrittävät tehdä sävytetyt aurinkolasit, vaikka monet pitävätkin niitä kamalimpana ysäritrendinä ikinä (kuka muistaa vielä Justin Timberlaken nuudelitukan ja liilat lasit?).

Mielestämme keltaiset, vaaleanpunaiset ja violetit linssit tuovat kuitenkin hauskaa vaihtelua aurinkolasimarkkinoita pitkään hallinneisiin peililaseihin. Lasit ovat onnistuneet löytämään paikkansa jo niin Selena Gomezin, Gigi Hadidin kuin Sofia Richienkin kasvoilta. Nämä neidot ovat yhdistäneet ne denimiin, luonnolliseen silmämeikkiin ja sopivasti sekaiseen tukkaan.

Tässä ovat edulliset lempparimme.

Asos, 18,70 e

Bik Bok, 9,99 e

Gina Tricot, 7,95 e

H&M, 6,99 e

Topshop, 60 e

Selena Gomez

Gigi Hadid

Justin Timberlake vuonna 1990.

Kuvat: Valmistajat, Instagram, MVPhotos

Katso myös:

Rakastatko sinäkin glitteriä? Tsekkaa kevään upea kenkäuutuus

12 tärkeää viisautta voimanaisilta, joita arvostamme

Game of Thrones jatkuu neljän kuukauden päästä – 5 faktaa uudesta kaudesta