Kesäkuussa kerroimme, että näyttelijä Mila Kunis, 32, on raskaana. Mila ja aviopuoliso Ashton Kutcher, 38, olivat puhuneet toisesta vauvasta avoimesti jo pidemmän aikaa – Mila paljasti Business Insiderin haastattelussa jo vuonna 2015, että kaksikko haaveilee saavansa lisää lapsia. Parilla on entuudestaan kaksivuotias Wyatt-niminen tytär.

Nyt Ashton on paljastanut julkisuudessa, että tuleva vauva on poika. Näyttelijä oli mainostamassa tuoretta Netflix-sarjaansa The Ranchia Today Showssa, kun puhe kääntyi lapsiin ja siihen, ettei pikku-Wyatt vielä ihan ymmärrä tulevansa siskoksi.

- Hän osoittelee Milan vatsaa ja hokee 'pikkuveli', Ashton naureskeli ohjelmassa. 

Mila ja Ashton tapasivat ensimmäisen kerran jo vuonna 1998 The 70's Show -sarjan kuvauksissa. Sarjassa he esittivät teinirakastavaisia, mutta vakuuttivat pitkään olevansa tosielämässä vain hyviä ystäviä. Kun Ashton vuonna 2012 erosi silloisesta vaimostaan, näyttelijä Demi Mooresta, alkoivat huhut Milan ja Ashtonin suhteesta käydä kuumina. Pari meni naimisiin viime vuoden heinäkuussa.

Kuva: MVPhotos

Rakastamamme Carpool Karaoke saa oman shownsa, mutta valitettavasti sympaattinen James Corden ei ole enää kuskin paikalla.

Mitä yhteistä on räppäävällä Adelella, twerkkaavalla Madonnalla ja Jennifer Lopezin kännykästä Leonardo DiCapriolle lähetetyllä tekstiviesteillä? Kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet talk show-isäntä James Cordenin auton kyydissä.

The Late Late Show with James Corden -ohjelman huippusuosittu Carpool Karaoke -osio saa oman ohjelmansa. Nykyisellään alle vartin ohjelmaosiosta leivotaan puolen tunnin show, jota alkaa esittämään Apple Music -palvelu. Uuden pituuden lisäksi yksi toinenkin asia on muuttunut: James Corden ei enää aja autoa. Uusissa Carpool Karaoke -jaksoissa on julkkisvieraan lisäksi myös vaihtuva julkkiskuski.

- Olemme hyvin innoissamme autoilupareista, joita olemme laittaneet yhteen, James kertoi Variety-lehden haastattelussa. Hän paljasti myös, että Alicia Keys ja John Legend sekä Ariana Grande ja koomikko Seth MacFarlane ovat tulevia pareja, joiden autolaulantaa voimme odottaa tulevaisuudessa.

James vakuuttaa, että ohjelman idea ei tule kärsimään, mutta me emme Cosmossa ole ihan yhtä varmoja. Kovaa ja korkealta hoilottava James kun on koko jutun viihdyttävin osa. 

Lähde: Vogue.com, Variety
Kuva: MVPhotos

 

Tähti duetoi Disney-kappaleen uuden version John Legendin kanssa.

Kuka muu on innoissaan maaliskuussa ensi-iltaan tulevasta Kaunotar ja Hirviö -leffasta? Tuoreimpien uutisten mukaan monen Disney-fanin rakastaman Beauty and the Beast -tunnuskappaleen esittävät Ariana Grande ja John Legend. Kaksikko hyppää valtaviin saappaisiin, sillä legendaarisen biisin alkuperäisversion esittivät Celine Dion ja Peabo Bryson vuonna 1991. Alkuperäisen animaatioelokuvan tunnuskappale toikin Celinelle ja Peabolille Grammy-pystin. Ei siis paineita, Ariana ja John...

Bill Condonin ohjaama Kaunotar ja Hirviö saa ensi-iltansa 17.3. Pääosia elokuvassa näyttelevät Emma Watson ja Dan Stevens.

Kuva: MVPhotos

Näyttelijä Emma Stone on Oscar-voittajasuosikki, jonka mielestä punaisella matolla käveleminen on pelottavaa. Emma tähdittää tänään ensi-iltansa saavaa La La Land -elokuvaa. 

Emma Stone, 28, on ponnistanut Hollywoodin huipulle pienten televisioroolien kautta. Hän teki läpimurtonsa lukiokomediassa Easy A, joka oli hänen ensimmäinen pääroolinsa. Vahvat suoritukset seurasivat toisiaan, kunnes Emma sai Oscar-ehdokkuuden Birdman-elokuvasta vuonna 2014.

Niin komedioissa kuin draamoissa vakuuttava näyttelijä on säilyttänyt autenttisuutensa unelmien, mutta myös niiden murskaajana tunnetussa kaupungissa. Emma pitää itseään hyvin onnekkaana.

– Olen saanut näytellä itsenäisiä, vahvoja ja älykkäitä naisia, jotka pitävät puoliaan. Se on ollut yksi parhaista lahjoista, jonka olen saanut näyttelijänä, Emma kertoo.

Emmalla on kolme tavaramerkkiä, jotka pääsevät oikeuksiinsa kameran edessä. Aistikkaat vihreät silmät ja käheä ääni tuovat hänen roolihahmoihinsa tunnetta ja eloa. Tarttuvaa on myös Emman pulppuileva energia. Vaikka näyttelijä on kuulunut Hollywoodin tähtinäyttelijöihin jo muutaman vuoden, hän ei ole vielä tottunut punaisella matolla edustamiseen.

– Punaisella matolla käveleminen on pelottavaa ja kummallista. Otan yleensä yhden drinkin ennen tilaisuuksia rauhoittaakseni hermoni.

Ryanin kanssa ei nolota

Emman tuki ja turva oli pitkään näyttelijä Andrew Garfield, 33, eikä pari peitellyt onneaan kameroiden edessä. He tapasivat The Amazing Spider-Man -leffan kuvauksissa ja ehtivät seurustella neljän vuoden ajan. Pari erosi syksyllä 2015, mutta Emma on kertonut rakastavansa Andrew’ta edelleen. Mies oli hänen ensimmäinen vakava rakkautensa, joskaan ei ensirakkaus.

– Spider-Man -elokuvissa näyttelemäni Gwen oli hyvin tarkka kuvaus minusta 17-vuotiaana, jolloin koin ensirakkauden. Se oli kiusallista ja epämukavaa, sillä olin vasta hakemassa jalansijaa rakkauden maailmassa, Emma muistelee.

– Mitään ei voi verrata ensirakkauteen, sillä se on ainutlaatuinen kokemus. Sen jälkeen tietää, miltä jätetyksi tuleminen tai toisen jättäminen tuntuu. Siitä huolimatta uuteen rakkauteen heittäytyminen on aina upeaa ja jännittävää.

Uutta parisuhdetta kaipaava romantikko pääsee kokemaan rakastumisen huuman seuraavaksi valkokankaalla. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama La La Land on fantasiamusikaalin ja realistisen rakkaustarinan yhdistelmä. Emma esittää näyttelijän urasta haaveilevaa Miaa, joka rakastuu Ryan Goslingin roolihahmoon, omasta jazzklubista unelmoivaan pianistiin.

– Tarina on hyvin romanttinen. Jotenkin nämä kaksi ihmistä löytävät toisensa ollessaan pohjalla. He ovat sielunkumppaneita, jotka inspiroivat toisiaan jahtaamaan unelmiaan.

Ryan oli Emmalle ennestään tuttu, sillä he ovat näytelleet yhdessä rikosfilmissä Gangsterisota ja romanttisessa Hölmö hullu rakkaus -elokuvassa.

– Olemme olleet ystäviä vuosien ajan, joten oli helpotus harjoitella hänen kanssaan. Pystyimme menemään mukavuusalueemme ulkopuolelle ilman nolostumisen pelkoa.

Parempi huominen

Arizonassa varttunut Emma esiintyi lapsena lukuisissa näytelmissä, kunnes muutti äitinsä kanssa Hollywoodiin 16-vuotiaana. Hänellä oli sama unelma kuin roolihahmollaan Mialla.

– Kävin monissa pettymyksiin päättyneissä koe-esiintymisissä, kun tulin Hollywoodiin. En voinut ymmärtää hylkäysten syitä. Siitä huolimatta jaksoin uskoa parempaan huomiseen, joka onneksi tulikin.

Emma voitti syyskuussa parhaan naisnäyttelijän palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla, ja häntä pidetään vahvana Oscar-voittajasuosikkina.

– En silti halua ajatella, että tämä olisi parasta aikaa urallani. Toivon, että löydän aina uusia haasteita, sillä kun on päässyt huipulle, sieltä voi tulla vain alas. 

Kuva: MVPhotos

Uusi sarja kertoo Nasty Gal -verkkokaupan perustajan Sophia Amoruson menestystarinan.

Sophia Amoruso oli 22-vuotias ja työtön, kun hän perusti Nasty Gal -verkkokauppansa. Rahapulassa oleva Sophia keksi alkaa myydä vintagevaatteita ja -asusteita eBayssä. Sophia luki Starting an eBay for Dummies -kirjan ja etsi erikoisia asuja esimerkiksi kuolinpesistä myyden ne sitten netissä moninkertaisilla hinnoilla. Sophia ihaili laulaja Betty Davisia. Hän nimesi putiikkinsa Berryn levyn mukaan Nasty Gal Vintageksi

Ennen pitkää Nasty Gal Vintagesta kasvoi valtava bisnes, ja nykyään Sophian omaisuudeksi on arvioitu noin 280 miljoonaa dollaria (vertailun vuoksi: Beyoncén omaisuus on noin 265 miljoonaa dollaria).

- Tarkoituksenani on rohkaista tyttöjä päättämään, mitä muoti heille merkitsee. Jos Nasty Gal olisi yrittänyt sopeutua muotimaailmaan, se olisi mennyt nurin ajat sitten, Sophia kertoo vuonna 2014 julkaistussa #GIRLBOSS-kirjassaan.

32-vuotiaan Sophian nuoruus oli masennuksen ja perheongelmien värittämä. Teini-ikäisenä Sophia teki pätkätöitä muun muassa Subwayn tarjoilijana ja ortopedisten kenkien myyjänä. Nuorena aikuisena Sophialla ei ollut vakituista osoitetta – hän liftasi ympäri USA:n länsirannikkoa ja elätti itsensä varastelemalla ja roskiksia dyykkaamalla. Lukioaikoina Sophialla diagnosoitiin masennus ja ADD. Sophia inhosi koulunkäyntiä, eikä hän käynyt lukiota loppuun.

Huippusuosioon nousseeseen #GIRLBOSS-kirjaan pohtautuva Netflix-sarja ilmestyy huhtikuussa ja nuorta Sophiaa esittää Tomorrowland-sarjasta tuttu Britt Robertson. Sarjan tuottajana on toiminut Oscar-palkittu näyttelijä Charlize Theron on yksi sarjan tuottajista ja lisäksi tekijätiimissä vaikuttaa muun muassa Pitch Perfect -elokuvien käsikirjoittaja Kay Cannon. Huhtikuu, tule jo!

Ensimmäinen teaser-kuva tulevasta sarjasta on julkaisu. Katso se täältä!