Kim Kardashianin luottomeikkaajana tunnettu Mario Dedivanovic kertoo, mitkä Instagramissa suositut trendit kannattaa unohtaa tosielämässä.

Mattahuulet

Kuluneen vuoden suurimpiin meikkitrendeihin kuuluneet mattahuulet ovat olleet Kardashianin siskosten suosiossa, mutta Mario kannustaa suhtautumaan niihin varauksella.

-Monet mattapunat tekevät huulista kuivan näköiset, enkä pidä siitä, Mario perustelee.

Hän ei kuitenkaan kehota unohtamaan mattapunia kokonaan, vaan kannustaa ennemminkin panostamaan huolelliseen pohjatyöhön. Hän neuvoo kuorimaan ja kosteuttamaan huulet ennen punan levittämistä, mutta välttämään öljypohjaisia huulirasvoja. 

Raskas strobing

Contouringin ja varjostusten väistyessä huomion varastivat viime talvena kuulto ja korostus eli strobing.

Tarkoituksena ei ole saada ihoa kimaltamaan diskopallon lailla, vaan luoda kasvoille kaunista kuultoa. Usein kuultotuotteiden käyttö menee kuitenkin överiksi. 

- Voimakkaat korostukset eivät yleensä näytä imartevilta luonnonvalossa. 

Levitä kuultovoidetta siis hillitysti kasvojen korkeimpiin kohtiin, joihin valo osuu eli poskipäille, kulmaluulle, nenänvarren keskelle, silmäkulmiin ja amorinkaarelle. Häivytä rajat huolellisesti sormin, häivityssiveltimellä tai sienellä.

Laatikkokulmat

Instagram-feedimme viimeiset pari vuotta täyttäneet "laatikkokulmakarvat" voisivat Marion (ja meidän) mielestä jo unohtua. 

- Voit edelleen meikata kulmasi tummiksi, mutta älä tee niistä kovan näköisiä.  

Mario suositteleekin harjaamaan kulmat ensin kevyesti ylöspäin ja lisäämään sitten kulmakynää lyhyillä, kevyillä vedoilla. Moni skippaa myös häivyttämisen kokonaan, jolloin lopputulos jää helposti epäluonnolliseksi. Runsautta kulmiin saat värillisellä kulmageelillä. 

Sateenkaaren värit

Tämä vuosi on ollut pastellisävyjen kulta-aikaa. Kaikki alkoi viime keväänä lanseeratusta, sateenkaarenvärisestä Bitter Lace Companyn Unicorn Highlighter -korostuspuuterista. Satenkaarivillitys siirtyi pian myös huuliin, kun kosmetiikkabrändi Sigma lanseerasi supersuosituksi nousseen Lip Switches -huulikiiltosarjansa. Tuotteet saivat huulet hohtamaan hologrammin tavoin.

Mario ei kuitenkaan ymmärrä sateenkaarituotteiden suosiota. 

- En vain ymmärrä trendiä. En tajua, miten tuotteita myydän niin paljon. 

Alkuperäinen juttu: Popsugar
Kuvat: Instagram

Myös Chrissy Teigen on fani. 

Kasarikiehkurat ovat tehneet näyttävän paluun. Kevään catwalkeilla sekä punaisilla matoilla on nähty erilaisia variaatioita niin pörröisistä kiharapehkoista kuin kiiltosuihkeella viimeistellyistä pikkukiharoistakin. Yhdistävä tekijä tyyleissä on kuohkeus: mitä isompi pehko, sen parempi. Ja jos yhdistät vallattomiin kiharoihin vielä huolettoman etuheiton, olet buumin aallonharjalla.

▶ Jos hiuksesi ovat taipuisat, valitse hiustenkuivaajan diffuusori eli ilmaa hajottava erikoissuutin:

Puristele ensin hiuksiin kimmoisuutta tuovaa kiharavaahtoa ja jaottele hiukset kahdeksaan osioon.

Kuivaa osiot laskemalla ne diffuusorin päälle yksi kerrallaan ja puristelemalla varovasti.

Vie diffuusorin piikit päänahkaa vasten ja liikuttele fööniä pyörivin liikkein, niin saat lisää kuohkeutta tyveen.

▶ Jos hiuksesi ovat piikkisuorat, valitse kapea kiharrin:

Kuivaa hiukset ja föönaa etuhiukset eri suuntaan kuin mihin haluat ne asetella. Näin saat tehtyä luonnollisen etuheiton, jonka pysyvyyttä voit lisätä tupeeraamalla tyveä.

Kiharra sitten hiukset osio kerrallaan.

Moroccanoil Curl Control on kulttituote kiharahiuksisten keskuudesa. Tuote antaa elastista pitoa ja lukitsee kosteuden hiukseen, jolloin kiharoista tulee joustavan pehmeät. 27 e. 

Tehokkaan Remington AC9140 PROluxe -hiustenkuivaajan ja sen diffuusorin avulla saat luotua kuohkeaa luonnonkiharaa muistuttavan hiustyylin. 79,95 e.

Kapealla Babyliss 271CE -kihartimella on helppo kieputtaa tiukkaakin tiukempi kihara. Keraaminen pinnoite ja viileä kärki helpottavat kihartamista. 14,90 e.

Chrissy Teigen bongattiin Grammy-gaalassa trendikkäässä tukkatyylissä.

Teksti: Elina Saunamäki
Kuvat: MVPhotos, valmistajat

 

Tuntuuko kasvojesi iho talven jälkeen kuivalta ja kiristelevältä? Näin helpotat tilannetta.

1. Kokeile puhdistusöljyä

Ihonpuhdistustuotteen ei tarvitse jättää iholle kiristävää tunnetta ollakseen tehokas. Kokeile vaihtaa meikinpuhdistustuotteesi kasvoille tarkoitettuun puhdistusöljyyn, joka liottaa meikit ja epäpuhtaudet pois kuivattamatta ihoa. Älä turhaan pelkää, että iho jäisi niiden jäljiltä öljyisen rasvaiseksi, sillä uutta teknologiaa hyödyntävät öljysekoitteiset tuotteet huuhtoutuvat kasvoilta pois vedellä.

Vichy Pureté Thermale Beautifying Cleansing Micellar Oil -puhdistusöljy poistaa meikin hetkessä. 18,50  e.

 2. Vaihda kosteuttavaan kasvoveteen

Jätä talineritystä tasapainottavat ja ihohuokosten pienennystä lupaavat kasvovedet sivuun ja viimeistele ihonpuhdistuksesi kuivalle iholle tarkoitetulla tuotteella. Kosteuttava kasvovesi tasapainottaa ihon pH:n ja tuo kiristelylle välitöntä helpotusta jättämällä iholle kosteuttavia aineita.

Aco Face Clean Soft and Soothing Toner -kasvovesi kuivalle iholle. 7,80 e.

 3. Lisää ihonhoitorutiiniisi seerumi

Seerumit eivät ole pelkkiä ikääntyvälle iholle tarkoitettuja tehotuotteita, vaan valikoimissa on myös nuoremmalle iholle sopivia vaihtoehtoja. Valitse ohut ja vain kevyesti rasvainen koostumus pintakuivalle iholle tai kokeile öljyisempää vaihtoehtoa, jos ihosi tuntuu kuivuvan voimakkaasti. Voit myös kokeilla sekoittaa tipan seerumia meikkivoiteeseesi saadaksesi sen levittymään paremmin kuivalle ihollesi.

Lierac Hydragenist Serum kosteuttaa ihoa intensiivisesti. 44,20 e.

 4. Vähennä puuterin käyttöä

Puuterin tehtävänä on imeä iholta rasvaisuutta, minkä vuoksi se poistaa iholta kiiltoa. Kuiva iho ei kuitenkaan kaipaa puuteria, joten jätä se kokonaan väliin tai taputtele ylimääräinen kiilto kasvoilta pois rasvaisuutta imevillä kasvopapereilla.

Smashbox Photo Finish Primer Oil -öljyprimerin avulla iho pysyy kosteutettuna myös meikkivoiteen alla. 37,50 e.

 5. Siirry täyteläisempään yövoiteeseen

Voi olla, ettet tahdo käyttää päivällä rasvaisempia voidekoostumuksia, mutta yritä kuitenkin ottaa yöstä ja levosta kaikki irti siirtymällä käyttämään täyteläistä yövoidetta. Pimeässä rasvaisena kiiltelevä iho ei haittaa, joten ravitse sitä huoletta tuhdimmilla tuotekoostumuksilla.

Täyteläinen Estée Lauder Nutritious Vitality8 Night Creme/Mask -voide tekee taikansa nukkuessasi. 74,90 e.

 6. Käytä kosteusnaamioita

Toisin kuin rasvaiselle iholle suunnatut talia iholta imevät kasvonaamiot, eivät läheskään kaikki kuivan ihon kosteuttavat naamiot vaadi poishuuhtelua. Tämän vuoksi ihoa on helppoa hemmotella parikin kertaa viikossa ilman ylimääräistä vaivannäköä lisäkosteutusta tuovilla kasvonaamioilla. Levitä ihonpuhdistuksen jälkeen kasvoille yövoiteen sijaan runsas kerros naamiota ja anna sen imeytyä rauhassa muiden iltapuuhiesi aikana. Halutessasi voit pyyhkiä naamiota pois kasvopaperilla ennen sänkyyn menoa, mutta useimmat naamiot, jotka voi jättää iholle imeytyvät melko lyhyessä ajassa jo niin hyvin, että niiden kanssa on miellyttävää vetäytyä peiton alle nukkumaan.

Origins Drink Up Intensive -yönaamion teho perustuu muun muassa hedelmäöljyihin, granaattiomenaan ja merilevään. 44,50 e.

Lumene Lähde Hydration Recovery Oxygenating Gel Mask -geelinaamio sopii viikottaiseen käyttöön. 19,90 e.

Kuvat: Imaxtree, Valmistajat

Ihon sävyä korjaavat tuotteet häivyttävät pakkasen pureman punoituksen ja tummat silmänaluset. Tuloksena on tasaisen kaunis kevätiho. 

1. Peitevärit on helppo häivyttää Beauty Blender Bubble -meikkisienellä. 19,90 e.

2. NYX Professional Makeup 3C Palette Color Correcting Concealer -peiteväripaletissa on kuusi kirkaspigmenttistä sävyä, jotka tekevät paletista riittoisan. Sävy 04, 14,70 e. 

3. Maybelline Studio Master Camo -peitevoidepaletissa on kattava kuuden sävyn kokoelma korostamiseen, korjaamiseen ja peittämiseen. 13 e. 

4. L'Oréal Paris Glam Beige -meikkivoide tuo kevyen kesäpäivetyksen kasvoille. Sävyt Light ja Medium Light, 15,90 e. 

5. Essence Concealer Palette -paletissa on neljä klassista korjailusävyä. 4,09 e.

6. H&M Beauty -peiteväritriosta voi sekoittaa itselleen juuri sen täydellisen sävyn. Tummat sävyt sopivat sellaisenaan varjostukseen. 9,99 e.

7. Tupsuta väsyneille tai punoittaville kasvoille Essence Multicolour Matt Pearls -puuterihelmiä. 4,09 e.

Psst! Näin käytät värinappien ja -puikkojen neljää sävyä:

Vihreä

Vihreä peittää ihon punaisuuden.Vihreää kannattaa levittää ainakin nenänpieliin, mutta myös kaikkiin punoittaviin kohtiin ja näppylöille

Violetti ja pinkki

Kylmät violetit ja pinkit sävyt toimivat valovoiteen tavoin ja kirkastavat ihoa. Niitä voi sivellä ihon sameisiin kohtiin, kuten otsalle ja poskiin. Violetti myös häivyttää keltaisuutta. 

Keltainen

Keltainen peittää ja kirkastaa ihon tummat kohdat, kuten silmäluomet ja silmänaluset. Sitä voi sutia pitkälle silmien alapuolelle poskien korkeimmille kohdille nenän molemmin puolin.

Punainen ja oranssi

Punertavat sävyt peittävät hyvin kaikki siniseen ja purppuraan taittavat ihoalueet, kuten tummat silmänaluset, verisuonet ja jopa tatuoinnit. Sinertävät silmänaluset peittyvät oranssilla vielä paremmin kuin keltaisella.

Color correcting -sävyjen ei ole tarkoitus toimia pohjameikkinä sellaisenaan, vaan värisävyjen korjaamisen jälkeen iholle levitetään vielä tavalliseen tapaan oma tuttu meikkivoide ja tarvittaessa peitevoide.

Lue lisää täältä!

Kuvat: Juha Salminen, valmistajat

Katso myös:

Tämä huulikiilto on pakko saada: sisältää kultahippuja ja aidon kukan

Näyttääkö kasvojesi iho samealta? Kirkasta se näillä vinkeillä

Tässä ovat Cosmopolitanin toimituksen suosikkikasvonaamiot

 

Edessä tärkeä päivä, mutta peilistä katsoo väsynyt ja harmaa naamataulu? Ei hätää, laadimme tehokkaan pelastussuunnitelman.

Kuori ja kosteuta

Samean ihon taltutuksessa suurimmat ihmeet tehdään jo ennen meikkikerrosten levittämistä. Karhean ihon pikapelastaja on nopea kuorinta yhdistettynä tehokkaaseen kosteutukseen. Kun kuollut ihosolukko on heivattu pois, kosteuttavat ainesosat pääsevät pehmentämään ihon silkkiseksi. Silmäpussien turvotuksen saa laskemaan silmänalusille tarkoitetuilla naamioilla tai kylmennetyillä lusikoilla.

Cien Aqua Moisturising Cream kosteuttaa korpuimmankin ihon. 3,90 e.

Tee kevyt pohja

Väsyneeltä näyttävän ihon kirkastamiseen ja tasoittamiseen kannattaa panostaa. Heleyttävä pohjustusvoide ja puolimattainen meikkivoide rakentavat toimivan kokonaisuuden. Pohjustusvoide pitää meikin paikallaan ja tuo kasvoille tervettä hehkua. Kevyt meikkivoide taas tasoittaa ihon sävyä ja pikkuvirheitä, mutta ei tee iholle sameutta korostavaa pakkelikerrosta.

Dermosil Illuminating Primer -meikinpohjustusvoide raikastaa ilmeen ja luo kestävän pohjan meikille. 8,90 e.

Lumene Blur -meikkivoide loihtii iholle puolimattaisen ja samettisen pehmeän lopputuloksen. 16,90 e.

Varjosta ja korosta

Kampita haamumainen look muotoilemalla kasvoja varjostusten avulla. Levitä varjostusväriä poskiluiden alle, nenänpieliin ja leukaluun alapuolelle, niin saat ryhtiä ilmeeseen. Varjostusten lisäksi huomio kannattaa kiinnittää toiseen kolmiulotteisuutta tuovaan meikkikikkaan: korostuksiin. Tummat silmänaluset pyyhkiytyvät pois, kun levität hieman keltaiseen taittavaa valokynää ylösalaisin käännetyn kolmion mallisesti silmien alapuolelle. Näin et korosta silmäpussejasi, vaan tuot valoa kasvojen keskikohtaan. Myös nenäluun korkein kohta, huulten amorinkaari ja kulmaluiden alue nauttivat niiden korostamisesta.

Voidemainen tai nestemäinen korostustuote on monien meikkaajien luottotuote, sillä se saa meikin hehkumaan. Levitä sitä muutama tippa c-kirjaimen mallisesti kulmaluulle ja poskiluulle. Myös pieni hipaisu korostustuotetta huulten amorinkaarelle ja nenäluun korkeimpaan kohtaan tuo kasvoille heleyttä.

Lush Feeling Younger -korostusvoide on hehkua kaipaavan unelmatuote. Tasaisesti levittyvä koostumus antaa uskomattoman hehkun ilman kimalteita. 17,50 e.

 

By Terry Touche Veloutee -valokynä muuttuu iholla täydellisen puuterimaiseksi ja peittää tummimmatkin silmänaluset. 41,60 e.

Erottele ripset

Väsymys paistaa myös silmistä. Siksi kannattaa välttää raskasta silmämeikkiä. Pelkästään ripsien taivuttaminen ja erotteleva ripsiväri riittävät. Punaisista silmistä kärsiville toimii meikkaajien salainen kikka: silmien punaisuutta vähentävät silmätipat, jotka yhdistetään alaluomen nudensävyiseen sisärajaukseen.

Dior Iconic Overcurl -ripsiväri nauttii kulttimainetta erottelevuutensa ja taivutukset pitävän koostumuksensa ansiosta. 35,90 e.

Tuo väriä poskille

Kevyt väri kasvoilla saa ihon näyttämään hohtavalta. Valitse siis poskipunaksi mahdollisimman raikas sävy. Kirkas pinkki tai heleä persikka toimii parempana raikastajana kuin perinteinen murrettu roosa.

Make Up Storen Blush-poskipuna levittyy tasaisesti tuoden kasvoille raikasta sävyä. 26 e.

Kiinnitä huomio huuliin

Jos kyseessä on todella akuutti tilanne, esimerkiksi treffit tai työhaastattelu, kiinnitä huomio huuliin. Rajaa huulet huolellisesti ja levitä niille kirkkaan väristä huulipunaa, niin skarppaat ilmeesi minuuteissa.

Treat Collection Pop Tastic -huulipunan koostumus hemmottelee huulia, pysyy paikallaan ja kerää kehuja runsaalla pigmentillään. 26,90 e.

Kuvat: Imaxtree, valmistajat

Katso myös:

Muotimerkit ottavat nyt kantaa syrjintään ja tasa-arvoasioihin – onko se tekopyhää vai hyvä juttu?

Näin teet täydellisen meikin työhaastatteluun – neljä pikavinkkiä

Fanitatko sinäkin Skamin Nooraa? Näin kopioit lookin