Nämä miehet osaavat täydelliset varjostukset ja parhaat tavat kiinnittää tekoripset, eivätkä he koskaan lähde ulos tavallisessa pikameikissä.

Kulmakarvoja hipovat räpsyripset, täydelliset kissanrajaukset, huippuunsa viritetty amorinkaari. Nämä kuvailut tuskin tulevat ensimmäisenä mieleen, kun mietit miehiä seikkailemassa meikkipussilla.

Miehet ja meikki eivät kuitenkaan missään nimessä ole uusi yhdistelmä. Jo muinaisessa Egyptissä faaraot uskollisine seuraajineen mustasivat luomiaan suojellakseen itseään ”pahan silmältä”. 1500-luvulla Englannin kuningas Edvard IV:n kerrotaan poikaporukalla punanneen huuliaan, ja viime vuosisadalla esimerkiksi David Bowie kantoi meikkinsä näyttävästi ja kauniisti.

Aiemmin miesten meikkaaminen on kuitenkin tuntunut roolipeliltä, jossa meikin avulla on luotu show ja kasvojen pesun jälkeen taas palattu yhteiskunnan asettamiin normeihin. Viime vuosina somekanavat ovat kuitenkin täyttyneet miehistä, jotka ovat omaksuneet kosmetiikan osaksi jokapäiväistä rutiiniaan, ja tekevät sen vielä tyylillä, jota monet naiset voivat vain kadehtia. Mistä näitä miehiä oikein tulee? No, Kalajoelta esimerkiksi.

– Aloitin meikkaamisen nelisen vuotta sitten, kun halusin peittää ihoni epätasaisuuksia. Mietin silloin, että onneksi minun ei tarvitse tehdä silmämeikkiä tai muuta. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin kiinnostua varjostuksista, sitten kulmakarvoista, sitten silmien piilorajauksesta ja loppu onkin historiaa, Teemu Sumell, 24, muistelee.

Kosmetologin opinnot aloittanut Teemu vloggaa vitsikkäällä otteella meikkaamisesta, ja Instagramissa miehen postauksia seuraa reilu 6 000 silmäparia. Vahvasta ehostuksesta tykkäävä Teemu asuu nyt pääkaupunkiseudulla, mutta ei koe, että Kalajoen kaduilla ihmiset olisivat kiinnittäneet sen enempää huomiota hänen ulkonäköönsä kuin Helsingissäkään.

Kaikki lähti pidennyksistä

Viimeisen vuosikymmenen aikana asenteet tiukkoja sukupuolijakoja tai -rooleja kohtaan ovat selkeästi vapautuneet. Enää sukupuolta ei määrittele se, mitä löytyy housuista vaan se, miten ihminen itse kokee itsensä. Samaa mieltä on suomalaisten meikkaavien miesten ehdoton some-valtias, 22-vuotias Henry Harjusola.

– En ole mielestäni ikinä kuulunut selkeästi poika-kategoriaan. Ilman meikkiäkään en miellä itseäni erityisesti pojaksi tai tytöksi. Sukupuolella ei ole loppupeleissä mitään merkitystä. Vietän aikaani ihmisten kanssa, en sukupuolten.

Itseoppinut meikkitaiteilija innostui meikkaamisesta ensin hiustenpidennysten kautta. Blondia pitkää tukkaa ihaillut Henry päätti kaverin rohkaisusta kokeilla, sopisiko tyyli itselle. Kun tukka oli kunnossa, mies alkoi harjoitella meikin tekemistä Youtube-videoiden avulla.

Aluksi Henry tasoitti ihoaan varovaisesti meikkivoiteella, sen jälkeen kuvioihin tuli muukin ehostus. Nyt Henryä seuraa Instagramissa 26 000 ihmistä. Viime keväänä mies oli mukana meikkibrändi NYX:in järjestämän Instagram-kilpailun kansainvälisessä finaalissa ja elokuussa Henry nappasi Tubecon Awardseissa Vuoden kauneuskanava -palkinnon.

Sekä Teemu että Henry ovat saaneet ystäviltään ja perheeltään vain positiivista palautetta tyylistään. Kun Henry ensimmäiseksi kertoi äidilleen hankkineensa hiustenpidennykset, äiti kommentoi, että pojan on paras katsoa, etteivät pidennykset erotu omien hiusten joukosta. Teemun äiti taas ottaa kiitollisena vastaan uudet meikkivinkit.

Kun oma tyyli oli vielä hakusessa, Henry seurasi tiiviisti drag queenien ja androgyynien ihmisten kanavia, sillä hän tunsi samastuvansa heihin. Nyt mies voi toimia samanlaisena esikuvana omille seuraajilleen.

– Suomessa piirit ovat todella pienet. Siksi on ihanaa nähdä, että joku uskaltaa lähteä mukaan. Siinä tarvitaan luottoa sekä itseen, perheeseen että ystäviin. Olen sataprosenttisen varma, että meitä on paljon enemmänkin. Olen saanut kommentteja, että olen ollut inspiraationa muille. Sellaisesta palautteesta tulee ihan mieletön fiilis. Silloin muistan, mitä itse kävin läpi, ja on ihan tajutonta, että olen voinut olla samanlainen apu muille.

Vahvempi kuin moni muu

Somessa villitsevien meikkaavien miesten yhteinen juttu tuntuu olevan se, että hommaa ei todellakaan tehdä puolivillaisesti. Kun purnukoihin kerran tartutaan, niihin tartutaan kunnolla, eikä pikameikkejä suvaita edes kiireisimpinä aamuina. Teemulla meikin tekemiseen kuluu arkiaamuisin puolitoista tuntia, kampaajana työskentelevä Henry ehostaa itsensä työkuntoon puolessa tunnissa. Jos aikeissa on lähteä bilettämään, saa itsensä puunaamiseen kulutettua helposti neljäkin tuntia.

– On ihanaa fiilistellä kavereiden kanssa, meikata yhdessä ja ottaa rennosti. Meikki ei ole vain ehostamista, se on kokonaisvaltainen kokemus, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja tekemään taidetta, Henry sanoo.

Tärkeintä on palo

Meikkaamisessa ja itsensä laittamisessa olennaisinta on se, että sen jälkeen itsellä on hyvä ja itsevarma fiilis.

- Ronskisti meikkaavia ihmisiä pidetään usein pinnallisina tai epävarmoina ja ajatellaan, että peitämme meikillä jotain. Asia on ihan päinvastoin. Se, että uskaltaa lähteä ulos näyttävässä meikissä, on oikeasti iso työ ja vaatii uskallusta. Siksi olen mielestäni vahvempi kuin moni muu. Arvostelijoille tekisi mieli sanoa, että honey, pitäisiko sinun ensin miettiä omia epävarmuuksiasi ennen kuin tulet arvostelemaan minun valintojani?

Teemu ja Henry korostavat meikillä kasvojensa parhaita puolia ja feikkaavat niitä piirteitä, joita he toivovat itsellään oleavan. Sekä Molemmat kadehtivat naisten korkeita poskipäitä, ja Teemu toivoisi kasvoilleen lisää naisellista pyöreyttä.

Toisaalta monen meikkaavan miehen tarkoituksena ei kuitenkaan ole missään nimessä sekoittaa itseään naiseen. Ínstassa 2,5 miljoonaa seuraajaa jo keränneellä Manny Gutierrezilla on usein kuvissaan näyttävän meikin lisäksi parin päivän sänki, ja lopputulos on, noh, upea. Tyylejä on yhtä monta kuin meikkaavia miehiä.

– Minulla on kaiken kaikkiaan melko feminiininen tyyli. Se vain tuntuu omalta. Hiusten laittaminen, meikkaaminen ja naiselliset vaatteet vain tuntuvat minulta. Ei sitä pysty oikein muuten selittämään, Teemu sanoo.

Lopulta kysymys siitä, mitä eroa on naisten ja miesten meikkaamisella, on ainakin Henryn mielestä täysin epäolennainen. Yhteinen palo määrittelee lopputuloksen.

– Jos rakastat meikkaamista koko sydämestäsi, ei ole väliä, onko sudin päässä mies vai nainen. 

Kuva: Instagram / @henryharjusola

Jude Law'n tytär on Burberryn uusi mainoskasvo.

Mitä yhteistä on Iris Law'lla ja Kendall Jennerillä? Pettämätön tyylitaju, kuuluisat vanhemmat ja nopeasti kasvavat somekanavat. Jude Law'n ja Sadie Frostin 16-vuotiaasta Iris-tyttäreistä on alettu veikkailla mallimaailman seuraavaa supertähteä sen jälkeen,, kun hän nappasi itselleen ensimmäisen merkittävän keikkansa: Iris tähdittää Burberryn tuoretta Liquid Lip Velvet -huulipunakampanjaa. Aikaisemmin Burberryn kauneuskampanjoissa on nähty muun muassa Cara DelevingneJordan DunnLily Donaldson ja Rosie Huntington-Whiteley

- Kyseessä on ikoninen englantilaisbrändi, olen ylpeä päästessäni mukaan Burberry-perheeseen, Iris hehkutti Vanity Fairin haastattelussa. 

Burberryn Liquid Lip Velvet -lanseeraus on ollut valtava menestys. Neljätoista sävyä julkaistusta kokoelmasta jo kahdeksan on myyty loppuun kosmetiikkakauppa Sephoran nettikaupassa. 

Iris ei ole perheen ainoa mallilupaus. Isoveli Rafferty, 20, on työskennellyt mallina jo muutamia vuosia ja esiintynyt muun muassa DKNY:n ja Tommy Hilfigerin näytöksissä.

Burberryn Liquid Lip Velvet -huulipunia myydään Sephora.comissa 34 dollarin hintaan. Kuvassa sävy Fawn.

Selvitimme puolestasi kaiken, mitä olet halunnut tietää luonnonkosmetiikasta. 

Kaikki siitä puhuvat ja moni siihen on jo hullaantunut. Vastoin yleisimpiä ennakkoluuloja, luonnonkosmetiikan käyttäminen ei tarkoita mistään luopumista tai radikaaleja vaihdoksia kylppärin kaapin sisältöön. Jos nyt mennään oikein kunnolla historiassa taaksepäin, niin alun perinhän kaikki kosmetiikka oli luonnonkosmetiikkaa. Ihmiset levittivät iholleen elohopeaa ja vaikka mitä myrkyllisiä aineita tietämättä paremmasta. Vuosisatojen aikana kokeilujen ja erehdysten kautta selvisi, mitä iholle kannattaa laittaa, mutta jossain vaiheessa luonnonkosmetiikka tippui muun kosmetiikan kehityksen kelkasta.

Viime vuosina useimmat meistä ovat kuitenkin heränneet miettimään kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia, aina ruokavaliosta ja kodin pesuaineista lähtien. Samalla katse on kääntynyt meikkipussin sisältöön.

Luonnonkosmetiikkaan vaihtaneet perustelevat ratkaisuaan sillä, että luonnollisista lähteistä tulevat kemikaalit rasittavat vähemmän sekä kehoa että ympäristöä. Myös puhtaudella on monelle merkitystä: jos tuotteella on luonnonkosmetiikasta kertova sertifionti, se tarkoittaa, että koko valmistusprosessi on alusta loppuun asti tarkastettu ulkopuolisen tahon toimesta. Luonnonkosmetiikka on myös trendikästä ja tapa osoittaa muille, että on valveutunut ja kiinnostunut hyvinvoinnistaan.

Samalla kun luonnonkosmetiikasta on tullut supersuosittua, tuotteet ovat ottaneet kunnolla tulta alleen. Itse asiassa tulevaisuudessa luonnonkosmetiikasta saatetaankin tulevaisuudessa ottaa mallia synteettisen kosmetiikan valmistuksessa. Juuri nyt luonnonkosmetiikkapuolella nimittäin kohistaan esimerkiksi probiootteista ja siitä, kuinka mikrobit vaikuttavat kokonaishyvinvointiin. Markkinoille on myös vastikään tullut seerumi, jonka luonnosta saatava uute rentouttaa kasvolihaksia botoxin tapaan.

"Luonnonkosmetiikalla ei saa aikaiseksi kestävää tai näyttävää meikkiä"

Kyllä saa. Luonnonkosmetiikkasarjoissakin on brändejä, joissa on ammattitason väripigmentit. Laatu toki vaihtelee eri merkkien välillä, kuten kaikessa kosmetiikassa. Myös luonnonkosmetiikasta löytyy meikinpohjustusvoiteita ja kiinnitystuotteita, joiden ansiosta meikki kestää iholla pidempään. Hiustenmuotoilutuotteissa voi joutua hieman tinkimään pidosta, sillä moni kiinnitysaine on kielletty luonnonkosmetiikassa.

"Ihonhoitotuotteissa pitää olla säilöntäaineita, jotta ne säilyvät hyvänä."

Kun vesi ja öljy sekoitetaan, tarvitaan väistämättä säilöntäaineita. Luonnonkosmetiikassa käytetään esimerkiksi alkoholia, erilaisia antioksidantteja sekä E-vitamiinia, jotta tuotteet säilyvät hyvinä. Hyvin harva synteettinen tuote tai luonnonkosmetiikkatuote kestää avattuna vuotta pidempään.

"Luonnonkosmetiikka sopii kaikille."

Luonnonkosmetiikka on yleisesti ottaen turvallista, mutta kuten kaikessa kosmetiikassa, mukana voi olla myös allergiaa aiheuttavia aineita. Sekä synteettiset että luonnolliset raaka-aineet voivat saada aikaan allergisen reaktion. Erityisherkän kannattaakin valita aina tuoksuton tuote.

"Jos etiketissä lukee luonnollinen, tuote on varmasti luonnonmukainen."

Monissa tuotteissa saattaa olla mukana luonnollisia ainesosia, mutta pohja on silti synteettinen. Ainoa keino olla sataprosenttisen varma siitä, että kyseessä on täysin luonnonmukainen tuote, on bongata tuotteesta sertifikaatti tai tutkia tuotteen ainesosaluetteloa esimerkiksi kännykkäsovelluksen avulla.

"Ekotuotteet ovat kalliita."

Hintoja on luonnonkosmetiikan sisällä laidasta laitaan. Edullisimmat tuotteet kustantavat muutaman euron, mutta luksusbrändeihin saa tuhlattua helposti useamman sata euroa. Varsinkin marketeista löytyy nykyisin laaja valikoima edullisilla hinnoilla.

"Kaikki tuotteet pitää vaihtaa yhdeltä istumalta luonnonkosmetiikkaan."

Koko meikkipussin sisältöä ei suinkaan tarvitse uudistaa. Kuten aina kosmetiikassa, vain kokeilemalla löytyy itselle sopivimmat tuotteet. Kokeilu on hyvä aloittaa tuote kerrallaan. Toisaalta esimerkiksi iholle jätettävät tuotteet, kuten kasvoöljy ja kosteusvoide, toimivat tehokkaimmin tiiminä.

Asiantuntijana kosmetologi Minna Oey / Natcos. Lähteenä käytetty myös luonnonkosmetiikka.fi-sivustoa. 

Psst! Think Dirty ja CosmEthics-sovellukset lukevat tuotteen viivakoodin ja kertovat sen avulla, mitä ainesosia tuote sisältää. Sovellus kertoo myös lisätietoa tuotteen raaka-aineista. 

Kuva: Imaxtree

Kaikki ihonvärit, vartalotyypit ja sukupuolet ovat edustettuina L'Oréalin historiallisesti tärkeässä mainoskampanjassa.

Muoti- ja kosmetiikkateollisuus on ottanut lyhyessä ajassa valtavia askelia kohti tulevaisuutta. Perinteisiä kauneusnormeja rikotaan nyt huolella. Amerikkalaismalli Ashley Grahamista tuli tässä kuussa ensimmäinen plus-malli Britti-Voguen kannessa. Kosmetiikkajätit CoverGirl ja Maybelline ovat puolestaan molemmat palkanneet ensimmäiset miespuoliset brändilähettiläänsä.

L'Oreal Paris on uusin tulokas marssissa erilaisuuden puolesta: se julkaisi tällä viikolla True Match -meikkivoiteensa ympärille luodun Your skin, your story -mainoskampanjan, jota tähdittää 15 erilaista mallia. Lähes kaikki ihonvärit, hiuslaadut, vartalotyypit ja sukupuolet ovat edustettuina. Suurelle yleisölle tutuimpia nimiä ovat malli Lara Stone ja toista lastaan odottava näyttelijä Blake Lively. Erityiseksi kamppiksen tekee kuitenkin malli Hari Nef, joka on ensimmäinen transnainen L'Oréalin mainoskasvona USA:ssa. Myös mieskomeutta nähdään, sillä uusi kasvo Darnell Bernard on kiinnitetty kampanjaan. Huikeaa, L'Oréal!

 

 

Katso kampanjavideo alta!

Kuva: MVPhotos

Kun tulen pakkasesta sisälle, kasvoni muuttuvat punaisiksi. Vaikka käytän neutraliosoivaa päivävoidetta meikin alla, en halua kesken päivän pestä meikkejäni ja lisätä voidetta. Mikä avuksi?

Mikäli voiteet ja meikki eivät riitä poistaman punoitusta, voi olla kysymys poskien hiusverisuonista, jotka laajenevat lämpötilavaihteluissa. Ne voidaan hoitaa lääkäriasemien tehokkailla valoimplussi- tai laserlaitteilla. Myös led-kotihoitolaitteet vähentävät punoitustaipumista.

Minulla on atooppinen iho ja varsinkin silmänympärysihoni on talvella kuiva ja punainen. Silmämeikkini näyttää kamalalta. Mikä avuksi?

Atooppinen ihottuma pahenee usein talvisin. Silloin kannattaa käyttää ihoa suojaavia ja korjaavia voiteita. Kaikkia ihoa ärsyttäviä tuotteita, kuten A-vitamiini- ja retinolivoiteita pitää välttää. Ihottumaan voi kokeilla apteekista löytyvää 1%:n hydrokortisonivoidetta kolmen päivän kuureina. Mikäli se ei auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Kesällä kasvojeni iho voi hyvin, mutta talvella se on täynnä mustapäitä. Millaisia tuotteita minun tulisi käyttää?

Kysymys on todennäköisesti pintakuivasta mutta samalla herkästi mustapäitä kehittävästä ihosta. Sinun kannattaa käyttää riittävän kosteuttavia voiteita, kuten apteekista löytyvää Dermahealin Vitalizing-sarjaa. Mustapäät kannattaa puhdistaa kosmetologila. Myös meikkivoiteen pitää olla kevyempi ja peittävä mutta ei kuitenkaan huokosia tukkiva. Voit kokeilla myös CC- ja BB-voiteita.

Kuva: Imaxtree